Palvelutyön periaatteita

Voinko auttaa jotakuta muuttumaan?

Kyllä. Mutta osuutesi voi olla erilainen kuin ajattelit.

Liahona, Elokuu 2019

Olemme luomisessa saaneet kyvyn muuttua. Kasvu kohti jumalallisia mahdollisuuksiamme on kuolevaisuuden kokemuksemme tarkoitus. Yksi perimmäisiä tavoitteitamme palvelutyössä on auttaa muita tulemaan Kristuksen luo ja tekemään välttämättömiä muutoksia, jotta he voivat palata Hänen luokseen. Mutta koska heillä on tahdonvapaus, meidän osuutemme heidän auttamisessaan tulla enemmän Kristuksen kaltaisiksi on rajallinen.

Tässä on seitsemän voimallista opetusta Vapahtajalta siihen, kuinka voimme auttaa muita heidän pyrkimyksissään muuttua ja tulla enemmän Hänen kaltaisikseen.

Älä pelkää kutsua muuttumaan

Aviorikoksesta tavattu nainen, Harry Anderson

Vapahtaja ei pelännyt kutsua muita jättämään vanhat tavat taakseen ja vastaanottamaan Hänen opetuksensa. Hän kutsui Pietaria ja Jaakobia jättämään työnsä ja tulemaan ”ihmisten kalastajiksi” (ks. Mark. 1:17). Hän esitti aviorikoksesta tavatulle naiselle kutsun: ”Mene, äläkä enää tee syntiä” (Joh. 8:11). Hän kutsui rikasta nuorukaista luopumaan kiintymyksestä maailmallisiin asioihin ja seuraamaan Häntä (ks. Mark. 10:17–22). Mekin voimme olla sekä rohkeita että rakastavia, kun kutsumme muita tekemään muutoksia ja seuraamaan Vapahtajaa.
Muista – valinta muuttua on heidän

Sitä muutosta, johon Vapahtaja kutsuu, ei voi pakottaa. Vapahtaja opetti ja kutsui, mutta Hän ei pakottanut. Rikas nuorukainen ”lähti surullisena pois” (Matt. 19:22). Kapernaumissa monet Hänen opetuslapsistaan päättivät vetäytyä joukosta, ja Hän kysyi niiltä kahdeltatoista, aikoivatko hekin lähteä (ks. Joh. 6:66–67). Jotkut Johannes Kastajan seuraajista tekivät valinnan seurata Vapahtajaa, toiset eivät (ks. Joh. 1:35–37; 10:40–42). Me voimme kutsua muita tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen, mutta me emme voi tehdä valintaa muuttua heidän puolestaan. Ja elleivät he ole vielä tehneet valintaa muuttua, meidän ei pidä luovuttaa – eikä meidän pidä tuntea epäonnistuneemme.
Rukoile sen puolesta, että muut pystyisivät muuttumaan

Yksityiskohta Del Parsonin teoksesta Olen rukoillut puolestasi

Esirukouksessaan Jeesus pyysi Jumalalta, että Hänen opetuslapsiaan varjeltaisiin pahalta, että he tulisivat enemmän Hänen ja Isän kaltaisiksi ja että he täyttyisivät Jumalan rakkaudella (ks. Joh. 17:11, 21–23, 26). Ja tietäen, että Pietari tarvitsisi voimaa pyrkimyksissään kasvaa tehtäväänsä, Vapahtaja rukoili hänen puolestaan (ks. Luuk. 22:32). Meidän rukouksillamme muiden puolesta voi olla vaikutusta (ks. Jaak. 5:16).
Opeta heitä turvaamaan Hänen voimaansa

Yksinomaan Vapahtajan avulla me voimme todella muuttua ja kasvaa kohti niitä jumalallisia mahdollisuuksia, joita meillä kaikilla on. Hän on ”tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin [Hänen kauttaan].” (Joh. 14:6.) Nimenomaan Hänen voimansa voi ”[tehdä] sen, mikä on heikkoa, – – vahvaksi” (Et. 12:27). Juuri usko Hänen lunastavaan voimaansa teki mahdolliseksi sen, että Alma nuorempi muuttui (ks. Alma 36:16–23). Voimme opettaa muita turvautumaan Vapahtajaan, niin että hekin voivat saada Hänen jalostavan voimansa omaan elämäänsä.
Kohdelkaa heitä sellaisina, mitä heistä voi tulla

Rakkaus ja hyväksyntä voivat olla voimallisia muutokseen kannustavia tekijöitä. Nainen kaivolla asui miehen kanssa, joka ei ollut hänen aviomiehensä. Jeesuksen opetuslapset hämmästyivät, ”että Jeesus puhui naisen kanssa” (Joh. 4:27), mutta Jeesus välitti enemmän siitä, mitä naisesta voisi tulla. Hän opetti naista ja antoi tälle mahdollisuuden muuttua, minkä nainen tekikin. (Ks. Joh. 4:4–42.)

Kun kohtelemme muita sellaisina, mitä he ovat olleet, emmekä sellaisina, mitä heistä voi tulla, saatamme estää heitä edistymästä. Sen sijaan voimme antaa anteeksi ja unohtaa menneet virheet. Voimme uskoa, että muut pystyvät muuttumaan. Voimme katsoa heikkouksia läpi sormien ja tuoda esiin niitä myönteisiä ominaisuuksia, joita he eivät kenties pysty näkemään itsessään. ”Meidän tehtävämme on nähdä yksilöt – ei sellaisina kuin he ovat – vaan pikemminkin sellaisina, mitä heistä voi tulla.”¹
Antakaa heidän edetä omaan tahtiinsa

Muutos vaatii aikaa. Meidän kaikkien täytyy ”[jatkaa] kärsivällisesti, kunnes [meistä] tehdään täydellisiä” (OL 67:13). Jeesus oli kärsivällinen muiden suhteen ja jatkoi myös niiden opettamista, jotka vastustivat Häntä, todistaen Isänsä Hänelle antamasta roolista ja vastaten heidän kysymyksiinsä (ks. Matt. 12:1–13; Joh. 7:28–29). Me voimme olla kärsivällisiä muiden suhteen ja kannustaa heitä olemaan kärsivällisiä itsensä suhteen.
Älä anna periksi, jos he palaavat vanhoihin tapoihin

Yksityiskohta David Lindsleyn teoksesta Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?

Kun Kristus oli kuollut, jopa Pietari ja jotkut muut apostolit palasivat siihen, mikä oli heille tuttua (ks. Joh. 21:3). Kristus muistutti Pietarille, että tämän piti ruokkia Hänen lampaitaan (ks. Joh. 21:15–17), ja Pietari palasi palvelutyöhön. Entisiin tapoihin palaaminen voi olla aivan liian helppoa. Me voimme jatkaa tukemista esittäen lempeää kannustusta ja innoitettuja kutsuja jatkaa Vapahtajan seuraamista ja pyrkiä tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen.

Anna muiden kasvaa

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on esittänyt tämän kertomuksen siitä, että annamme muiden kasvaa: ”Kuulin kerran nuoresta miehestä, joka oli monet vuodet enemmän tai vähemmän kaikenlaisen vitsailun kohteena koulussaan. Hänessä oli joitakin heikkouksia, ja hänen ikätoveriensa oli helppo kiusata häntä. Myöhemmin elämässään hän muutti pois paikkakunnalta. Lopulta hän meni armeijaan ja siellä hän koki onnistumisia hankkiessaan koulutuksen ja yleensäkin jättäessään menneisyyden taakseen. Ennen kaikkea hän löysi, kuten monet armeijassa ollessaan, kirkon kauneuden ja majesteettisuuden. Hänestä tuli aktiivinen ja onnellinen kirkossa.

Sitten monta vuotta myöhemmin hän palasi nuoruutensa kotikaupunkiin. Suurin osa hänen sukupolvestaan oli muuttanut pois mutta eivät kaikki. Kun hän palasi sinne melko menestyneenä ja täysin uudestisyntyneenä, niin sama vanha ajattelutapa, joka oli vallinnut siellä aiemmin, nähtävästi odotti hänen paluutaan. Kotikaupunkinsa ihmisille hän oli yhä sama vanha ’se-ja-se’. – –

Vähä vähältä tämän miehen Paavalin kaltainen pyrkimys jättää se, mikä on takanapäin, ja tarttua palkintoon, jonka Jumala oli asettanut hänen eteensä, vähitellen heikkeni, kunnes hän kuoli suunnilleen samassa tilanteessa kuin oli elänyt nuoruudessaan. – – Oli todella ikävää ja surullista, että hänen ympärillään oli jälleen – – [niitä], jotka ajattelivat, että hänen menneisyytensä oli kiinnostavampi kuin hänen tulevaisuutensa. He onnistuivat viemään hänen ulottuviltaan sen, minkä Kristus oli tuonut hänen ulottuvilleen. Ja hän kuoli surullisena, vaikkakin ilman omaa syytään. – –

Antakaa ihmisten tehdä parannus. Antakaa ihmisten kehittyä. Uskokaa, että ihmiset voivat muuttua ja tulla paremmiksi.”²