Palvelutyön periaatteita
Kuinka voimme kirkossa luoda kulttuurin, jossa kaikki otetaan mukaan?
Liahona, heinäkuu 2019
Kuvitus Getty Images
Kun seurakunnissamme katselemme ympärillemme, näemme ihmisiä, jotka näyttävät helposti sopivan joukkoon. Emme kuitenkaan tule ajatelleeksi, että niidenkin joukossa, jotka näyttävät sopivan joukkoon, on monia, jotka tuntevat ulkopuolisuutta. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa kävi äskettäin ilmi, että miltei puolet aikuisista Yhdysvalloissa kertoo tuntevansa yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta tai olevansa erillään muista.1
On tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon. Se on inhimillinen perustarve, ja kun tunnemme jääneemme ulkopuolelle, se tekee kipeää. Ulkopuolelle jääminen voi aiheuttaa surun tai vihan tuntemuksia.2 Kun emme tunne kuuluvamme joukkoon, meillä on taipumus etsiä paikkaa, jossa tunnemme olomme kotoisammaksi. Meidän täytyy auttaa kirkossa kaikkia tuntemaan, että he kuuluvat joukkoon.
Otamme muita mukaan Vapahtajan tavalla
Vapahtaja oli täydellinen esimerkki muiden arvostamisesta ja mukaan ottamisesta. Kun Hän valitsi apostolinsa, Hän ei kiinnittänyt huomiota asemaan, vaurauteen tai yleviin ammatteihin. Hän arvosti samarialaista naista kaivolla ja todisti tälle omasta jumalallisuudestaan välittämättä siitä, kuinka juutalaiset halveksivat samarialaisia (ks. Joh. 4). Hän katsoo sydämeen eikä Hän erottele ihmisiä (ks. 1. Sam. 16:7; OL 38:16, 26).
Vapahtaja on sanonut:
”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34–35.)
Mitä me voimme tehdä?
Toisinaan on vaikea huomata, jos joku tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Useimmat ihmiset eivät sano sitä – eivät ainakaan kovin selvästi. Mutta rakastavan sydämen ja Pyhän Hengen johdatuksen avulla sekä pyrkiessämme tiedostamaan näitä asioita voimme tunnistaa, kun joku ei tunne kuuluvansa joukkoon kirkon kokouksissa ja toiminnoissa.
Mahdollisia merkkejä siitä, että joku tuntee jääneensä ulkopuoliseksi:
-
sulkeutunut kehon kieli, kuten kädet puuskassa tai alaspäin luotu katse
-
istuu huoneen takaosassa tai yksin
-
ei käy kirkossa tai käy kirkossa epäsäännöllisesti
-
lähtee kokouksista tai toiminnoista varhain
-
ei osallistu keskusteluihin tai oppiaiheisiin.
Nämä voivat olla merkkejä muistakin tuntemuksista, kuten ujoudesta, ahdistuksesta tai epämukavasta olosta. Jäsenet voivat tuntea olevansa ”erilaisia”, kun he ovat uusia kirkon jäseniä, ovat toisesta maasta tai kulttuurista tai ovat kokeneet hiljattain traumaattisen elämänmuutoksen kuten avioeron, perheenjäsenen kuoleman tai paluun lähetystyöstä etuajassa.
Olipa syy mikä tahansa, meidän ei pidä epäröidä auttaa rakastaen. Se, mitä sanomme tai mitä teemme, voi luoda ilmapiirin, jossa kaikki ovat tervetulleita ja kaikkia tarvitaan.
Tapoja ottaa mukaan ja olla lämminhenkinen
-
Älä istu kirkossa aina samojen ihmisten parissa.
-
Katso ohi ihmisen ulkoisen olemuksen, jotta näet hänen todellisen sisimpänsä. (Lisää tästä aiheesta on artikkelissa ”Palvelutyö on sitä, että näkee muut siten kuin Vapahtaja”, Liahona, kesäkuu 2019, s. 8–11.)
-
Ota muita mukaan keskusteluihin.
-
Kutsu muita mukaan omaan elämääsi. Voit ottaa heitä mukaan toimintoihin, joita jo suunnittelet.
-
Etsi yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja rakenna niiden pohjalle.
-
Ole ystävä, vaikka joku ei vastaisikaan odotuksiasi.
-
Kun huomaat jossakussa jotakin ainutlaatuista, ole kiinnostunut siitä sen sijaan että sivuuttaisit sen tai välttelisit sitä.
-
Ilmaise rakkautta ja esitä vilpittömiä kehuja.
-
Mieti kaikessa rauhassa, mitä oikeastaan tarkoittaa se, että kirkko on kaikkia varten riippumatta heidän eroavuuksistaan. Kuinka voimme tehdä tästä todellisuutta?
Aina ei ole helppo tuntea oloaan mukavaksi sellaisten ihmisten parissa, jotka ovat erilaisia kuin me itse. Mutta harjoituksen myötä opimme paremmin arvostamaan eroavuuksia ja olemaan kiitollisia kunkin henkilön antamasta ainutlaatuisesta panoksesta. Kuten vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, eroavuutemme voivat omalta osaltaan tehdä meistä paremman, onnellisemman kansan: ”Tulkaa, auttakaa meitä rakentamaan ja vahvistamaan parantumisen, ystävällisyyden ja armeliaisuuden ilmapiiriä kaikkia Jumalan lapsia kohtaan.”3
Mukaan ottaminen siunasi
Christl Fechter muutti toiseen maahan sodan revittyä rikki hänen kotimaansa. Hän ei osannut puhua kieltä hyvin eikä hän tuntenut ketään uudessa naapurustossaan, joten alussa hän tunsi olevansa erillään muista ja yksin.
Kirkon jäsenenä hän keräsi rohkeutensa ja alkoi osallistua uuden seurakuntansa toimintaan. Hän tunsi huolta siitä, että hänen vahva korostuksensa saisi aikaan sen, etteivät ihmiset haluaisi puhua hänen kanssaan, tai että häntä arvosteltaisiin sen perusteella, että hän oli naimaton nainen.
Mutta hän tapasi muita, jotka eivät kiinnittäneet huomiota hänen eroavuuksiinsa vaan toivottivat hänet tervetulleeksi ystävien yhteisöönsä. He ojensivat kätensä rakastaen, ja pian hän huomasi auttavansa innokkaasti erään Alkeisyhdistyksen luokan opettamisessa. Lapset toimivat suurenmoisena esimerkkinä muiden hyväksymisestä, ja tunne siitä, että häntä rakastetaan ja tarvitaan, vahvisti hänen uskoaan ja omalta osaltaan herätti hänen elinikäisen omistautumisensa Herralle.