Älä jätä väliin tätä hartaustilaisuutta
Kuinka kutsutte ihmeitä elämäänne
Puheesta, joka pidettiin opiskelijoille Ensign Collegessa Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa 24. maaliskuuta 2020. Lue koko teksti osoitteessa ensign.edu.
Päättäkää tänään nähdä ja olla ihme sekä polvistua sitä varten, niin teitä odottaa varmasti merkittäviä ja ihmeellisiä siunauksia – suuria ja pieniä.
Tänään haluan puhua Vapahtajamme palvelutyön tunnusomaisesta osasta:
ihmeistä.
Mutta sen sijaan että toistaisin Hänen vanhassa ja uudessa maailmassa tekemänsä valtavan määrän ihmeitä, haluan kertoa henkilökohtaisesta ihmeestä, jonka koin monia vuosia sitten. Teen sen siinä toivossa, että avaisin silmänne ihmeille, joita tapahtuu ympärillänne joka ikinen päivä.
Ihmeet ovat olleet ja ovat aina oleva olennainen osa armollisen ja rakastavan Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen toimintatapoja. Toisin sanoen odottakaa näkevänne elämässänne ihmeitä.
Mikä tarkalleen ottaen tekee jostakin tapahtumasta elämässä ihmeen eikä arkipäiväisyyttä? Maailman määritelmän mukaan ihme on ”fyysisessä maailmassa epätavallinen tapahtuma, joka ylittää kaikki tunnetut inhimilliset tai luonnolliset voimat ja jota pidetään yliluonnollisen syyn aiheuttamana”, ”vaikutus tai tapahtuma, joka ilmenee tai jota pidetään Jumalan työnä”, ”kummastusta [tai] hämmästystä aiheuttava asia”1.
Yhdellä rivillä patriarkallista siunaustani sanotaan: ”Ja tulet näkemään Herran käden vaikutuksen elämässäsi – – ja todistat ihmeitä.” Se jos mikään on lievästi sanottu. Elettyäni yli 60 vuotta – ja lähes kuoltuani – mutta myös ihmeteltyäni Jumalan hyvyyttä koko matkan varrella todistan teille, että näen Herran ihmeellisen ja armollisen käden vaikutuksen elämässäni joka ainoa päivä.
Minä olen todellakin todistanut ihmeitä.
Ja – varoitan juonipaljastuksesta – voin vakuuttaa varmasti, että myös jokainen teistä, olivatpa tilanteenne tai olosuhteenne millaiset tahansa, kokee ihmeitä päivittäin, vaikka ette ehkä olekaan tietoisia monista niistä.
Ongelmamme pyhinä ei ole siunausten puute. Ongelmamme on, että meillä Herran liittokansalla taivaan ikkunoista tulvii siunauksia kirjaimellisesti ryöppyämällä. Meitä siunataan niin runsaasti, että lukuisista ihmeistä ympärillämme tulee joskus tavanomaisia tai jopa näkymättömiä elämässämme. Surullista kyllä, tämä rikkauksien valtava määrä ei saa täyttä huomiotamme eikä kiitollisuutta, jonka se ansaitsisi. Kuten myötätuulta, me emme toisinaan yksinkertaisesti huomaa ihmeiden majesteettisuutta ja mahtia ympärillämme.
Tänään haluan kertoa yhdestä tällaisesta pienestä ihmeestä, joka sai täyden ja jakamattoman huomioni – ihmeestä, jota en koskaan unohda.
Kadonnut sormus
Pian sen jälkeen kun tyttäreni Emi ja vävyni Chase olivat varhain kesäkuussa useita vuosia sitten palanneet kotiin kuherruskuukautta viettämästä, he viipyivät luonamme viikon ennen lähtöään uuteen kotiinsa Kaliforniaan Yhdysvalloissa. Tuon viikon aikana he suunnittelivat avaavansa kaikki häälahjansa, kirjoittavansa kiitoskortit ja pakkaavansa sitten auton.
Turha sanoakaan, että se oli todella hektinen viikko.
Mutta lahjojen avaamista seuraavana aamuna Emi huomasi, ettei hänen vihkisormuksensa ollut hänen sormessaan eikä myöskään rasiassa, johon hän oli sen uskollisesti laittanut joka ainoa ilta. Hän yritti olla hätääntymättä, koska hän tiesi, että hänen oli täytynyt laskea se jonnekin talossa, ja hän alkoi etsiä sitä. Missä se sitten olikin, hän oli varma, että se löytyisi. Mutta kun pintapuolinen etsintä ei tuottanut tulosta, hän hälytti Chasen ja sitten vaimoni ja minut etsintään. Silloin me jokainen aloitimme oman etsimisemme tarkastaen uudelleen paikat, jotka olivat varmasti jääneet katsomatta, ja tiesimme, että joku meistä löytäisi sormuksen. Mutta me emme löytäneet.
Paljon arvokkaampaa kuin uuden sormuksen hinta oli tuon kallisarvoisen ja erittäin symbolisen renkaan tunnearvo. Sormus edusti rakkautta, uhrausta, uutteruutta ja sitoutumista toiseen, ja se oli merkki iankaikkisesta suhteesta.
Chase oli yliopisto-opiskelija, joka oli tehnyt lujasti töitä ja haalinut kokoon kaiken mahdollisen voidakseen ostaa Emille sen sormuksen. Ja heidän kihlauksensa kahdeksan kuukauden ajan Emi oli vaalinut tuon sormuksen vertauskuvallista luonnetta ja heidän siteidensä iankaikkista luonnetta, jota sormus symboloi.
Seuraava aamu toi lisää kysymyksiä, lisää äänettömiä rukouksia ja paljon lisää keskittymistä, kun me kaikki syvennyimme perusteellisen etsinnän ”toiseen vaiheeseen”, kuten sitä kutsun. Tällä kertaa haravoimme talossa huoneet, joissa Emi oli saattanut olla mutta oli kenties unohtanut olleensa. Nelinkontin etsimme sohvien alta. Ja sitten kaikkien sohvatyynyjen alta noilta samoilta sohvilta. Mutta tälläkään kerralla emme löytäneet sormusta.
Kun heidän lähtöpäivänsä saapui, sydäntäni särki nähdessäni tyttäreni paljaan vasemman käden ja vaillinaisuuden ilmeen hänen kasvoillaan, mikä oli ymmärrettävää. Ja silti, niin murtuneita kuin he kumpikin olivat, minua ihmetytti, kun näin heidän lähtevän selittämättömän toiveikkaina siitä, että sormus löytyisi. Minä annoin tunnustusta heidän toivolleen. Realisti minussa ei kuitenkaan jättänyt mieleeni muuta johtopäätöstä kuin että viiden päivän tuloksettoman etsinnän jälkeen se sormus oli mennyttä.
Vastoin kaikkea järkeä ja logiikkaa Emi ja Chase pysyivät kumpikin toiveikkaina ja jotenkin täynnä uskoa siihen, että sormus löytyisi. He osoittivat noita ratkaisevan tärkeitä ihmeen aikaansaamiseksi tarvittavia tekijöitä ankkureinaan usko ja horjumaton toivo – niin epätodennäköistä kuin sormuksen löytyminen näyttikin olevan. Ja sen sijaan että he olisivat käyttäneet aikaa uuden sormuksen ostamiseen, he käyttivät aikaa polvillaan ja temppelissä.
Vaikka heidän uskoaan ei palkittaisikaan siten kuin he halusivat, he eivät epäilleet. He luottivat Jumalaan koko sydämestään eivätkä jättäytyneet oman ymmärryksensä varaan (ks. Sananl. 3:5–6). He kieltäytyivät alistumasta siihen, mistä J. R. R. Tolkien kirjoitti klassisessa Sormuksen ritarit -teoksessaan sanoessaan:
”Uskoton on se, joka jättää jäähyväiset, kun tie pimenee.”2
Lähes täysi kuukausi kului tuloksetta. Eikä tie pelkästään pimentynyt vaan näytti päättyvän umpikujaan. Jokainen – Emiä ja Chasea lukuun ottamatta – oli melko lailla luopunut toivosta.
Sitten, eräänä iltana töiden jälkeen, kuukausi siitä kun sormus oli kadonnut, sain tekstiviestin Meaganilta, tytöltä, joka leikkaa hiukseni. Luin yhden lauseen, joka sai sydämeni hyppäämään kurkkuun. Tekstiviestissä luki:
”Löysittekö koskaan Emin sormusta?”
Muutama viikko aiemmin olin maininnut Meaganille, kuinka surullisia olimme Emin sormuksen katoamisesta. Mutta en osannnut arvata, miksi hän lähettäisi minulle viestin, ellei hän tietäisi sormuksesta jotakin. Vapisevin käsin minä jotenkin vastasin tekstiviestiin hyvin lyhyesti:
”Emme”, vastasin.
”Voitko lähettää minulle kuvan hänen sormuksestaan?”
Kuvan? Miksi Meagan halusi kuvan? Sillä ei ollut väliä. Saatoin tuntea, että jotakin oli tapahtumassa, joten lähetin kuvan ja odotin sitten vastausta. Se oli vain neljän sanan pituinen:
”Minulla on hänen sormuksensa.”
Soitin heti Meaganille, joka pyysi minua tulemaan hakemaan sormuksen. ”Oletko varma?” kysyin. ”Tarkoitan, että aivan varma?” Hän naurahti ja sanoi: ”Tule itse katsomaan. Tämä on ihme, jota et kyllä usko.”
Olin todistamassa ihmettä – ihmettä, jonka Emi ja Chase olivat Brigham Youngin mukaan kelvolliset saamaan. Presidentti Young sanoi:
”Ihmeet eli nämä tavattomat Jumalan voiman ilmenemiset eivät ole epäuskoisia varten. Ne ovat pyhien lohduksi ja niiden uskon lujittamiseksi ja vahvistamiseksi, jotka rakastavat, pelkäävät ja palvelevat Jumalaa.”3
Ennen kuin kerron teille loput tästä ihmeellisestä tarinasta, haluan kysyä teiltä: Oletteko te tehneet henkilökohtaisen ihmeinventaarion? Oletteko laskeneet monet siunauksenne ja nimenneet ne yksi kerrallaan? Oletteko luetelleet jokaisen siunauksen huomataksenne Herran suuren rakkauden?4
Ellette ole, saanen ehdottaa kolmea keinoa, jotka auttavat teitä huomaamaan monet ihmeet, joita elämässänne tapahtuu.
1. Näe ihme
Aivan ensimmäiseksi teidän täytyy ”nähdä ihme”. Minun pieni ihmeeni on helppo nähdä. Mutta näettekö te ihmeet, joita ympärillänne tapahtuu joka päivä? Sen, että sydämenne, joka – jos olette noin 20-vuotias – on jo pumpannut verta kehonne läpi yli 840 miljoonaa kertaa. Tai sen, että taskussanne on matkapuhelin, jossa on yli 100 000 kertaa enemmän käsittelytehoa kuin tietokoneella, joka vei ihmisen kuuhun 50 vuotta sitten. Ja vaalituin ihme kaikista on, että te olette sen 0,2 prosentin joukossa maailman väestöstä, jolla on palautettu evankeliumi ja kaikki siihen liittyvät ja korottavat siunaukset.
2. Ole ihme
Saanen olla uskalias ja ehdottaa, että ihmeenne odottamisen sijaan te voitte päättää olla itse ihmeentekijä. Jumala haluaa vastata rukoukseenne mutta kenties myös jonkun toisen rukoukseen teidän kauttanne. Kuten presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) velvoitti: ”Ettehän rukoile – pyydän teiltä hartaasti – tehtäviä, jotka ovat voimienne vertaiset. Rukoilkaa voimia, jotka ovat tehtävienne vertaiset. Silloin tehtävienne suorittaminen ei ole mikään ihme, vaan ihme olette te.”5 Noudattakaa Pyhän Hengen kehotuksia ja antakaa Jumalan vastata jonkun toisen rukoukseen teidän kauttanne. Todellakin, ”kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).
3. Polvistu ihmettä varten
Fysiologisin termein se tarkoittaa, että meidän täytyy taivuttaa 90 asteen kulmaan se nivel, joka on reitemme ja sääremme välissä, kun me – hengellisin termein – pyydämme nöyrästi Jumalan jumalallista väliintuloa, jota tavoittelemme. Muistakaa, että Jumalamme on ihmeiden Jumala, että Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen toiminta on kiistatta ”ihmeiden palvelutyötä”.
Muistakaa, että Hän loi maailman ja kaiken, mitä siinä on. Että Hän muutti veden viiniksi, epäilevät uskoviksi. Että Hän käveli veden päällä, paransi sairaita ja herätti ihmisiä kuolleista. Ja että Hänen kehotuksensa meille tänään on pyytää Häneltä noita ihmeitä rukouksessa, mutta olla sitten kärsivällisiä odottaessamme Hänen tarkoituksiaan ja ajoitustaan.
Kuten Jeesus hyvin kauniisti muistuttaa meitä Opissa ja liitoissa: ”Pyhittäytykää siis, jotta mielenne määränä on yksin Jumala, niin päivät tulevat, jolloin te saatte nähdä hänet; sillä hän paljastaa kasvonsa teille, ja se tapahtuu hänen omana aikanaan ja hänen omalla tavallaan ja hänen oman tahtonsa mukaan” (OL 88:68).
Jumala on elämämme yksityiskohdissa
Kuinka siis Emin ihme tapahtui? No, tässä on loppu ”näe ja ole ihme sekä polvistu sitä varten” -kertomuksesta.
Nainen nimeltä Jilda oli ajamassa kotiin kolmen lapsensa ja aviomiehensä kanssa heidän käytyään Jildan vanhempien luona. Niistä monista asioista, joista hänen lapsensa nauttivat tuolla vierailulla, kohokohtana olivat banaanimuffinit, joita isoäiti oli tehnyt. Kun lapset olivat autossa herkeämättä ruinanneet niitä, Jilda lupasi leipoa heille muffineja heidän palattuaan kotiin. ”Mutta kuinka minä sen teen?” hän mietti itsekseen. ”Minulla ei ole edes muffinivuokaa.” Ja siihen ajatukseen hän nukahti aviomiehen ollessa ratissa ja heidän suunnatessaan kotia kohti.
Mutta jostakin syystä hän heräsi juuri, kun auto oli tulossa tuttuun moottoritien liittymään. Juuri silloin hänen päähänsä pälkähti, että hänen mieluisin kodintarvikemyymälänsä oli heti liittymästä kääntymisen jälkeen. Varmastikin myymälässä olisi muffinivuokia. Hän pyysi kiireesti miestään kääntymään liittymästä ja ajamaan tuohon tiettyyn myymälään. Kävellessään sisään hän meni suoraan leivontaosastolle, jossa hän alkoi arvioida muffinivuokia.
Kun hän tarttui muffinivuokaan, joka oli ylimmällä hyllyllä, hän kuuli hiljaisen kilahduksen. Katsoessaan vuokia hän näki, ettei yhtä ollut pinottu kunnolla. Silloin hän veti sen sivuun ja huomasi syyn: vuoan pohjalla oli säkenöivä timanttisormus. Koska hän ei halunnut, että sormus päätyisi vääriin käsiin, hän päätti panna sen taskuunsa ja alkaa etsiä omistajaa heti kun pääsisi kotiin.
Jilda vei sormuksen kampaamoon, jossa hän oli töissä. Koko päivän ajan hän kertoi muille kampaajille ja asiakkaille siitä, kuinka hän oli löytänyt sormuksen, samalla kun hän kyseli heidän ideoitaan siitä, kuinka saisi palautettua sen takaisin oikealle omistajalleen. Sillä välin permanenttien, värjäysten ja leikkausten täyttämän pitkän päivän jälkeen Meagan oli enemmän kuin valmis lähtemään kotiin. Mutta hän huomasi, että useat kampaajat olivat kokoontuneet Jildan ympärille kampaamon toiseen päähän.
Meagan tunsi innoitusta kävellä muiden luo katsomaan, mistä siellä oli kyse. Kun Jilda nosti näkyviin sormuksen, Meagan henkäisi. Sitten, yhtään epäröimättä, hän huudahti: ”Luulen tietäväni, kenen sormus tuo on.” Silloin hän lähetti minulle tekstiviestin, ja nyt te tiedätte loput sormuksen ihmeellisestä kertomuksesta.
Tässä kertomuksessa on lähes liian paljon monimutkaisia tekijöitä ymmärrettäväksi. Mutta kuten Jeremian kirja meitä retorisesti muistuttaa: ”Sinä tiedät, että minä olen Herra, kaikkien luotujen Jumala. Onko minulle mikään mahdotonta?” (Jer. 32:27.)
Tyttäreni Emi kirjoitti myöhemmin tästä kokemuksesta:
”Kiitos Jumalalle siitä, että Hän antoi minun paremmin kuin koskaan ennen ymmärtää olevansa todella elämämme yksityiskohdissa ja voivansa saada tapahtumaan kaikkein epätodennäköisimpiä asioita! Mikä suloinen muistutus siitä, että rukouksemme kuullaan, olivatpa ongelmamme kuinka pieniä tahansa. Jos se on tärkeää meille, se on tärkeää Hänelle!”
Herra on tietoinen ihmeistä, joita tavoittelemme
Vaikka tämä ihme olikin suurenmoinen, niin entäpä ihmeet, joita ei tapahdu? Ja miksi pelkällä sormuksella olisi väliä? On olemassa maailmanlaajuisia suuria ilmiöitä kuten korona ja pieniä tapahtumia kuten se, jota luultavasti epätoivoisesti olette juuri nyt rukoilemassa elämäänne. Ja vastaus on, etten minä tiedä.
Mutta tiedän, että Hän tietää. Ja minä luotan Häneen. Tiedän myös, että jos Hän tietää, milloin varpunen putoaa, niin Hän tietää myös, milloin yksikin kyyneleistänne putoaa. Uskon myös ehdottomasti siihen, että Hän on ”voimallinen pelastamaan” (2. Nefi 31:19), ja kuten Paavali opetti: ”Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28).
Voin sanoa teille tämän: Odottaessanne ihmettänne älkää jättäkö huomiotta jokapäiväisiä ihmetekoja kaikkialla ympärillänne, kuten ihmettä nähdä jonkun ottavan evankeliumin vastaan täysin ja kokevan sydämenmuutoksen – jonkun, joka päättää hylätä synnin ja muuttaa täysin elämänsä ja siten iankaikkisen osansa. Tai kuten vain viikoittaista sakramentin ihmettä, temppelitoimitusten sinetöivää ja parantavaa voimaa ja jokaista muuta palautetun evankeliumin siunausta. Älkääkä unohtako ”suurimpia ihmeitä”: Jeesuksen Kristuksen sovitusta ja ylösnousemusta.
Vanhin Ronald A. Rasband kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:
”Mihin teidän tulee kiinnittää huomionne omassa elämässänne? Mitkä ovat Jumalan ihmeitä, jotka muistuttavat teille, että Hän on lähellä ja sanoo: ’Olen aivan tässä’? Ajatelkaa niitä hetkiä, jotkin päivittäisiä, jolloin Herra on toiminut teidän elämässänne – ja toiminut sitten uudelleen. Vaalikaa niitä hetkinä, jolloin Herra on osoittanut luottamusta teihin ja valintoihinne. Mutta antakaa Hänen muovata teistä enemmän kuin mihin pystyisitte omin voimin. Arvostakaa Hänen vaikutustaan.”6
Älkääkä vain arvostako sitä vaan tavoitelkaa sitä herpaantumatta. Muistakaa, että Jumala voi tehdä mitä tahansa ja kaikkea siltä väliltä. Hän on kaiken Herra.
Sisaret ja veljet, päättäkää tänään nähdä ja olla ihme sekä polvistua sitä varten, niin teitä odottaa varmasti merkittäviä ja ihmeellisiä siunauksia – suuria ja pieniä. Kuten Emi ja Chase, te voitte harjoittaa uskoanne tarmokkaasti tietäen, että teitä siunataan, toteutuupa sitten ihmeen hetkenne tai ei. Luottakaa Herran aikatauluun. Kulkekaa kiitollisina eteenpäin arvostaen sitä, mitä Herra on tehnyt elämässänne, ja muistakaa Jobin sanat: ”Minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle, hänelle, joka tekee suuria tekoja, meille tutkimattomia, tekee lukemattomia ihmetekoja” (Job 5:8–9).