Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Onko minun liian myöhäistä palvella lähetystyössä?
Kun olin 25-vuotias, ajattelin, että mahdollisuuteni palvella lähetystyössä olivat varmasti menneet.
Valmistuttuani lukiosta päätin muuttaa Utahiin Yhdysvaltoihin, jonne kaksi isoveljeäni olivat asettuneet palattuaan lähetystyöstä. He olivat perustaneet omat rakennusyhtiönsä ja tarjosivat minulle mahdollisuuden työskennellä yhtiöissään samalla kun yritin selvittää, mitä halusin tehdä elämälläni.
Kumpikin heistä yritti taivutella minut palvelemaan lähetystyössä. Olin aina tuntenut innoitusta palvella lähetystyössä, mutta en ollut valmistautunut. Sen sijaan että olisin tehnyt tarvittavat valmistelut palvellakseni lähetystyössä, päätin palvella eri tavoin. Kun olin 20-vuotias, värväydyin lääkintämieheksi Yhdysvaltain armeijaan.
Vaikka liityin armeijaan, vaikutelma lähetystyössä palvelemisesta ei koskaan haihtunut. Kun aloitin palvelusaikani viimeisen vuoden, pohdin, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
”Jatkanko palvelemista armeijassa? Suoritanko kandidaatin tutkintoni loppuun? Vai ryhdynkö huolehtimaan välttämättömistä muutoksista elämässäni, teen parannuksen ja valmistaudun palvelemaan lähetystyössä? Vaikka haluaisinkin palvella, olenko liian vanha?” Nämä olivat kysymyksiä, joita kävi mielessäni.
Kun mietin, palvelenko lähetystyössä, tunsin voimakkaasti, että oli ihmisiä, jotka odottivat, että minä kutsuisin heitä tulemaan Kristuksen luokse. Tämä vaikutelma oli liikkeellepaneva voima päätökseeni valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Päätin, että vaikka minulla olisi vain pieni mahdollisuus palvella lähetystyössä tässä iässä, minun oli yritettävä.
Luulen, että useimmat tulevat lähetyssaarnaajat kokevat tunteiden ja Pyhän Hengen voiman tulvan, kun he avaavat lähetystyökutsunsa ja lukevat sen. Minulle se kuitenkin tapahtui sinä päivänä, kun minulle ilmoitettiin, että olin yhä oikeutettu hakemaan lähetystyöhön.
Kun olin tehnyt parannuksen ja valmistautunut palvelemaan, tunsin valtavaa kiitollisuutta Vapahtajaani Jeesusta Kristusta ja taivaallista Isääni kohtaan. Minusta tuntui kuin He olisivat kietoneet käsivartensa ympärilleni ja sanoneet: ”Me annamme sinulle anteeksi. Me hyväksymme parannuksentekosi ja tekemäsi muutokset ja sen, mitä sinusta on tullut. Sinä olet kelvollinen palvelemaan.” Tunsin voitonriemua.
Viimein sain kutsun palvella Quezon Cityn lähetyskentällä Filippiineillä.
Lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen meneminen 25-vuotiaana oli ainutlaatuinen kokemus. Useimmat muut lähetyssaarnaajat olivat paljon nuorempia. Monet olivat äskettäin päättäneet lukion tai ensimmäisen opiskeluvuotensa. Useat kokivat ensimmäistä kertaa sen, että olivat poissa kotoa ja perheen luota. Mitä minuun tulee, olin juuri ollut neljä vuotta Yhdysvaltain armeijassa ja olin jo tottunut moniin uhrauksiin ja muutoksiin, joita muut lähetyssaarnaajat olivat vasta kohtaamassa. Kokemukseni antoi minulle mahdollisuuden keskittyä vähemmän itseeni ja enemmän myötätunnon ja rohkaisun ilmaisemiseen muille. Ikäni ja kokemukseni toivat minulle myös näkemystä ajan arvosta ja antoivat intoa palvella keskittyneesti, tarkoituksellisesti ja uutterasti.
Lähetystyöni tulee aina olemaan yksi tärkeimmistä kokemuksista elämässäni – ja elämääni varten. Se lujitti ja sinetöi Lunastajani kalliolle rakentamani perustuksen (ks. Hel. 5:12). Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että minulla oli tilaisuus palvella.
Todistan, ettet ole koskaan liian vanha tuomaan sieluja Kristuksen luo – olipa se sitten kokoaikaisena lähetyssaarnaajana tai ystävänä ja naapurina. Herra hyväksyy kaikki pyrkimyksemme palvella Häntä – jokaisessa iässä.