Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Opin uhrauksen merkityksen käännynnäisenä
Minusta tuntui, että minun oli luovuttava monista asioista liittyäkseni kirkkoon. Mutta tiesin, että jos joku ymmärsi uhrauksia, niin Jeesus Kristus.
Lapsena heräsin viikolla varhain, ja sunnuntai oli ainoa päivä, jolloin äitini antoi minun nukkua pitkään – eli kunnes naapurissa oleva kristitty seurakunta herätti minut äänekkäällä laulullaan, saarnaamisellaan ja toisinaan jopa itkemisellään. Hassua on, että koska minua ärsytti herätä siihen joka viikko, ajattelin, että kristityt olivat hieman vastenmielisiä.
Sain myöhemmin tietää, että monet kristillisten seurakuntien jäsenet lahjoittivat aikaansa ja jopa rahaa kirkolleen. En vain pystynyt ymmärtämään syytä siihen.
Näiden kahden havainnon vuoksi, jotka koskivat kristittyjä kirkkoja kaupungissani Intiassa – sekä sen seikan vuoksi, että perheeni ja minä emme olleet kristittyjä – en ollut kovinkaan kiinnostunut oppimaan lisää kristinuskosta.
Jeesuksen Kristuksen löytämistä
Viimeisenä opiskeluvuotenani yliopistossa ystäväni kutsui minut kanssaan kirkkoonsa. Epäröin, mutta lopulta suostuin.
Kun istuin kokouksessa laulamassa kirkon lauluja ja kuuntelemassa sanomia Jeesuksesta Kristuksesta, tunsin jotakin erilaista – tunsin rauhaa. Kävin kirkossa vielä muutaman viikon, ja joka kerta minusta tuntui samalta. Mutta tietenkin olin vain käymässä enkä ollut kiinnostunut oikeasti liittymään kirkkoon.
Jonkin aikaa sen jälkeen kun lakkasin käymästä kirkossa ystäväni kanssa, minusta alkoi tuntua, että elämästäni puuttui jotakin. Kaipasin rauhaa, jota olin tuntenut kirkossa ystäväni kanssa. Minulla oli voimakas tunne siitä, että minun pitäisi oppia lisää Jeesuksesta Kristuksesta, joten päätin tavata ystäväni kirkon lähetyssaarnaajat. Mieleeni ei edes tullut, mitä perheeni mahtaisi ajatella.
Esteiden kohtaamista
Kun tapasin lähetyssaarnaajat, elämäni alkoi muuttua. Opin palautuksesta ja Mormonin kirjasta, ja lähetyssaarnaajat auttoivat vastaamalla moniin kysymyksiini.
Eräänä päivänä eteeni tuli pyhien kirjoitusten kohta, jossa sanotaan: ”Mitä tahansa te uskossa pyydätte, – – te saatte sen” (En. 1:15), ja minä tiesin, etten ollut yksin. Minusta tuntui, että Jumala ymmärsi tilanteeni ja halusi lohduttaa minua. Kun opin tunnistamaan Jumalan rakkauden minua kohtaan, halusin tulla paremmaksi ihmiseksi. Halusin tulla Vapahtajan kaltaiseksi ja liittyä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi.
Mutta todistukseni kasvaessa kohtasin myös esteitä. Kun äitini sai tietää, että harkitsin kasteelle menoa, hän sanoi minulle, että minun pitäisi lähteä kotoa ja katkaista yhteys häneen. Ja kun kerroin Vapahtajaa koskevista totuuksista sosiaalisessa mediassa, monet ystävät ja sukulaiset estivät viestini ja lakkasivat puhumasta minulle.
Minusta tuntui, että minua pyydettiin valitsemaan sukuni ja evankeliumin välillä – tekemään päätös, joka tuntui mahdottomalta. Uhraisin todella paljon siitä, mitä rakastin, liittyäkseni kirkkoon. Mutta tiesin, että jos joku ymmärsi uhrauksia, niin Jeesus Kristus (ks. Alma 34:8–16).
Niinpä yritin edelleenkin päästä lähemmäksi Vapahtajaa. Lähdin jopa kotoa keskellä yötä rukoilemaan ja lukemaan Mormonin kirjaa, jotta voisin välttää perheeni paheksunnan. Rukousten ja uskon turvin päätin lopulta, että tapahtuipa mitä tahansa, valitsisin evankeliumin. Ilo ja tarkoitus, jotka löysin evankeliumista, olivat minulle kaikki kaikessa.
Antamista, ei luopumista
Kirkkoon liittyminen on ollut minulle valtava uhraus. Palveleminen tehtävissäni, kymmenysten maksaminen ja pyrkimys ylläpitää ihmissuhteita ovat toisinaan olleet haasteellisia. Mutta niiden kaupungissani olevien kristittyjen seurakuntien tavoin, jotka antoivat auliisti uskonnolleen, tiedän, että uhrauksissani on kyse paljon muustakin kuin siitä, mistä luovun.
Piispa L. Todd Budge, toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa, on selittänyt: ”Kun uhraamistamme muiden hyväksi tarkastellaan ’luopumisen’ näkökulmasta, saatamme pitää sitä taakkana ja lannistua, kun uhrauksiamme ei tunnusteta tai palkita. Mutta kun sitä tarkastellaan Herralle ’antamisen’ näkökulmasta, meidän uhrauksistamme muiden hyväksi tulee lahjoja, ja anteliaasta antamisesta koituva ilo on palkinto siitä.”1
Taivaallinen Isä tunnistaa uhraukset, joita teemme Hänen puolestaan, ja siunaa meitä niistä. Olen nähnyt tämän elämässäni, kun olen saanut seurakuntalaisiltani rakkautta ja tukea, tuntenut Hengen tuovan rauhaa ja lohtua sekä kokenut ihmeitä elämässäni. Yksi ihme on se, kuinka vanhempieni sydän on pehmennyt minua kohtaan ja me olemme pystyneet säilyttämään hyvän suhteen.
Tiedän nyt, keitä taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat ja kuinka paljon He rakastavat meitä jokaista. Voin tuntea tulevani enemmän Vapahtajan kaltaiseksi, joka on suurin esimerkkimme, kun teen uhrauksia pitääkseni liittoni. Pyrkiessämme palvelemaan Heitä missä tahansa ominaisuudessa tiedän, että meitä johdatetaan ja me koemme ne monet hienot siunaukset, joita Heillä on varattuna meille.