Julkaistaan vain sähköisenä

Käskyt – hieno kehotusten ja siunausten varasto

Brittany Beattie

kirkon lehdet

Halusin tehdä kaiken, mitä Herra pyytää, mutta ihmettelin, kuinka voisin sovittaa sen kaiken aikatauluuni.

Koko palvelutyönsä ajan kuolevaisuudessa Herra kehotti ihmisiä luopumaan kaikesta, mitä heillä oli, jotta he seuraisivat Häntä (ks. esim. Matt. 8:18–22; Mark. 3:31–35; Mark. 10:17–22).

Vaikka meitä ei kenties pyydetäkään jättämään kalastusveneitä tai kaikkia rikkauksiamme, niin kaksi tapaa, joilla meitä saatettaisiin pyytää antamaan Hänelle kaikkemme, ovat meidän aikamme ja kuuliaisuutemme.¹

Kalenterissamme olevien kaikkien toimintojen lisäksi meistä voi tuntua ylivoimaiselta tehdä kaikki, mitä Herra ja Hänen profeettansa kehottavat meitä tekemään. Esimerkiksi:

Pidä merkityksellinen, kiireetön rukous.
Tutki Mormonin kirjaa päivittäin.
Tutki Tule ja seuraa minua -aineistoa joka viikko.
Käy säännöllisesti temppelissä (mikäli sinne pääsee kohtuullisen helposti).
Tutki sukuasi ja rakenna sukupuutasi sekä tee sijaistoimitustyötä.
Kerro evankeliumista muille.
Hoida palvelutyötehtäväsi.
Osallistu koti-iltaan.
Kirjoita päiväkirjaa.
Palvele kirkon tehtävissä, kodissasi ja paikkakunnallasi.
Noudata kirkon johtajien kehotuksia tutkia jotakin aihetta (esim. presidentti Nelsonin kutsu tutkia kaikki Vapahtajaa koskevat pyhien kirjoitusten kohdat² tai tutkia Jumalan pappeuden voimaa³).
Ja paljon muuta.

Tasapainoillessamme perheen, ystävyyssuhteiden, kotitehtävien, työn, lasten aikataulujen ja muiden mielenkiinnon kohteiden välillä, voi tuntua pelottavalta tai mahdottomalta tehdä kaikkea edellä mainittua. Olen ollut tuossa tilanteessa aiemmin, ja joskus mieltäni kalvaa yhä tuo huoli. Mutta suhtaudun tähän ajatukseen nyt eri tavoin vuosia sitten saamieni Hengen kehotusten ansiosta.

Kerran kun rukoilin, kuinka voisin seurata Vapahtajaa paremmin, minua muistutettiin, että voisin tehdä yllä olevia asioita uskollisemmin. Vaikka tein muutamia niistä hyvin johdonmukaisesti, toiset niistä tuntuivat toistuvasti hakevan tilaa aikataulustani.

Koska sain innoitusta pyrkiä olemaan johdonmukainen kaikissa niissä, mieleeni muistui myös kaksi profeetallista sanomaa:

1. Nefi 3:7: ”Minä menen ja teen sen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä.”
Kun presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, puhui yleiskonferenssissa siitä, kuinka hän kirjoittaa muistiin todisteita Herran käden vaikutuksesta perheensä elämään joka päivä, hän sanoi: ”Vuosien ajan kirjoitin muutaman rivin joka päivä. En koskaan jättänyt päivääkään väliin, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt tai vaikka minun olisi ollut pakko aloittaa seuraava päivä kuinka aikaisin tahansa.”⁴

Päätin luottaa Nefin sanoihin ja muistaa, ettei Herra antaisi minulle mitään käskyä (tai kokoelmaa niistä), jota Hän ei auttaisi minua toteuttamaan. Ja minua innoitti myös presidentti Eyringin sitoumus noudattaa uskollisesti kehotusta kirjoittaa päiväkirjaa päivittäin silloinkin kun hän oli liian väsynyt tekemään niin. Jos hän kiireisessä aikataulussaan voisi pysyä kuuliaisena ollessaan väsynyt, niin tiesin, että minäkin pystyisin siihen.

Niinpä päätin osoittaa enemmän uskoa Herran kykyyn auttaa minua toteuttamaan kaiken, mitä Hän kehottaa minua tekemään. Rukoilin taivaallista Isää ja pyrin myös ”kysymään Herralta neuvoa” (ks. Alma 37:37) tietääkseni, milloin ja kuinka usein minun on sopivaa omistautua kullekin kehotukselle ja käskylle. Tiesin, että jotkin niistä olisi helppo toteuttaa, koska ne olivat jo osa päivittäistä opetuslapseuttani. Ja tajusin myös, etten ehkä pysty tekemään joitakin toimintoja, kuten sukututkimusta, yhtä pitkiä aikoja kuin jotkut muut pystyvät. Mutta tiesin, että voisin tehdä jotakin säännöllisesti. Luotin myös siihen, että näissä tilanteissa, kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut, ”Herra rakastaa ponnistelua”⁵. Tiesin, että Hän arvostaa myös lesken ropoa (ks. Luuk. 21:1–4) ja mitä tahansa pystyisinkin antamaan. Loppujen lopuksi meistä jokainen voi antaa erilaisia uhrilahjoja eri aikoina elämässämme tai jopa joka päivä tai viikko.

Tehtyäni rukoillen suunnitelman siitä, kuinka toteuttaa asioita, joita en tehnyt niin säännöllisesti kuin olisin voinut, rukoilin jumalallista apua ja voimaa toimia tuon suunnitelman mukaan. Turvasin myös presidentti Ezra Taft Bensonin (1899–1994) lupaukseen hänen neuvoessaan:

”Kun asetamme Jumalan ensimmäiselle sijalle, kaikki muu asettuu oikealle paikalleen tai jää pois elämästämme. Rakkautemme Herraa kohtaan määrää sen, mihin kohdistamme kiintymyksemme, kuinka käytämme aikamme, mitä harrastamme ja millainen on tärkeysjärjestyksemme.

Meidän tulee asettaa Jumala kaikkien muiden edelle elämässämme.”⁶

Päätin asettaa Herran etusijalle aikataulussani, toimissani ja sydämessäni ja jättää vertauskuvalliset ”kalaverkkoni” ja pyhittää paremmin elämäni Hänelle.

Tarkoittiko se hengellisten asioiden tekemistä 24 tuntia päivässä? Ei siinä mielessä, että olisin käyttänyt jokaisen minuutin pyhien kirjoitusten lukemiseen tai sukututkimuksen tekemiseen. Mutta se tarkoitti taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen tietoista kutsumista päiväni jokaiseen osaan. Kun käänsin sydämeni Heidän puoleensa sillä tavoin, mieleeni muistui, että kaikki ajallinenkin on hengellistä (ks. OL 29:34–35) ja että Herra voi olla huomioni keskipiste kaikessa työssäni (ks. Alma 34:17–27). Ja se tarkoitti keskittymistä siihen, millä on eniten merkitystä, kun pyrin olemaan entistä tietoisemmin opetuslapsi.

Pienillä muutoksilla alkoi olla vaikutusta, ja ne tarjosivat polun entistä suurempaan kuuliaisuuteen. Jos olisin puhelimellani muutaman minuutin aamulla, voisin käyttää sen ajan FamilySearchin Family Tree -sovelluksessa sen sijaan että selaisin vain sosiaalista mediaa. Odottaessani jonossa voisin soittaa nopean puhelun, lähettää tekstiviestin palvellakseni jotakuta ystävää tai puhua jonkun lähelläni olevan kanssa.⁷ Päätin päivän päiväkirjani kirjoittamiseen viihteen sijaan. Kun heräsin, pystyin keskittämään huomioni paremmin, ja minulla oli päivittäinen aikataulu, joka asetti etusijalle hengellisen tutkimisen ennen kuin päivän muut häiriötekijät ilmaantuivat. Noudatin presidentti Nelsonin neuvoa ”sopia säännöllisestä tapaamisesta Herran kanssa – olla Hänen pyhässä huoneessaan – ja sitten pitää kiinni siitä sopimuksesta täsmällisesti ja iloiten”⁸. Tulin tietoiseksi hetkistä, jolloin hyvät asiat yleensä veivät huomioni, ja yritin sen sijaan käyttää sen ajan parhaisiin asioihin.⁹

Ja tiedätkö mitä? Pystyin sovittamaan kaiken aikatauluuni ja minulla oli silti aikaa nauttia muista asioista. Ajankäyttöni matematiikka tuntui uhmaavan logiikkaa, mutta tiesin, että se oli jälleen tapa, jolla Herra tekee elämässämme ihmeitä, joita emme osaa selittää.

Kuten sisar Michelle D. Craig, toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, on opettanut: ”Te ja minä voimme antaa Kristukselle sen, mitä meillä on, niin Hän moninkertaistaa pyrkimyksemme. Se, mitä teillä on tarjottavana, on enemmän kuin kylliksi – inhimillisine heikkouksinenne ja puutteinennekin – jos turvaudutte Jumalan armoon.”¹⁰ Tunsin (ja tunnen edelleen), että tuo lupaus täyttyi elämässäni, ja olen huomannut, että aikatauluni on itse asiassa vähemmän stressaava, ei enemmän, kun pyrin tekemään kaiken, mitä Herra pyytää. Olen huomannut, että Herran käskyt ja kehotukset tuovat elämääni paljon enemmän rikkautta kuin mikään muu voi tuoda.

Olkaa täydellisiä – lopulta

Kun pyrimme tekemään kaiken, mitä Isä pyytää, me emme tietenkään ole täydellisiä. Muista, mitä vanhin Jeffrey R. Holland on opettanut: ”Jeesusta lukuun ottamatta tällä maallisella matkallamme ei ole ollut virheettömiä suorituksia, joten ollessamme kuolevaisuudessa pyrkikäämme kehittymään vakaasti vailla pakkomiellettä siitä, mitä käyttäytymistieteilijät kutsuvat ’myrkylliseksi perfektionismiksi’. Meidän tulee välttää tuota jälkimmäistä kohtuutonta odotusta itsemme [ja muiden kohdalla]. – –

Meistä jokainen tavoittelee enemmän Kristuksen kaltaista elämää kuin mitä usein onnistumme elämään. Jos myönnämme sen rehellisesti ja yritämme kehittyä, emme ole tekopyhiä vaan olemme inhimillisiä. Emmehän anna omien kuolevaisten mielettömyyksiemme ja jopa parhaimpien lähellämme olevien miesten ja naisten väistämättömien puutteiden tehdä meistä kyynisiä evankeliumin totuuksille, kirkon totuudellisuudelle, tulevaisuudentoivollemme tai todellisen jumalisuuden mahdollisuudelle. Jos olemme sinnikkäitä, niin jossakin vaiheessa iankaikkisuutta jalostumisemme tulee viimeistellyksi ja valmiiksi – ja sitä Uudessa testamentissa tarkoitetaan täydellisyydellä.”

Kun siis yritämme tehdä kaiken, mitä Isä pyytää, meidän tulee keskittyä kasvuumme eikä arvostella itseämme liikaa, kun emme saavuta kaikkea sitä, mitä toivomme.

Lue lisää vanhin Hollandin puheesta ”Olkaa siis täydellisiä – lopulta”, Liahona, marraskuu 2017, s. 40–42.

Vaikka minun ei olisi pitänyt yllättyä siitä, mitä alkoi tapahtua, kun toimin uudistuneella uskolla ja koin ihmeitä, joiden ansiosta oli mahdollista tehdä kaikki, mitä Herra pyytää, niin minua hämmästyttää yhä se, kuinka taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat auttaneet minua toteuttamaan sen, mikä oli aiemmin tuntunut mahdottomalta aikataulussani (ks. Luuk. 1:37). Sen lisäksi että Herra valmisti minulle keinon toteuttaa sen, mitä Hän käskee minun tehdä, niin elämääni tullut suurempi ilo ja täyttymys oli enemmän kuin olisin voinut odottaa. Ja aloin ymmärtää, että näissä pyrkimyksissä on oikeastaan kyse enemmänkin siitä, millainen minusta on tulossa, kuin vain siitä, mitä teen.¹¹ Suuri osa tuosta paremmaksi tulemisesta sai minut näkemään, että sydämeni lähestyi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta ja auttoi minua tulemaan enemmän Heidän kaltaisekseen.

Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista sanoi kerran: ”Toisinaan jotkut hämmentyvät ajatellen, että käskyt ovat rajoituksia tai esteitä, jotka hankaloittavat elämää tai jotka vievät tilaisuuksia tai onnea tai elämän iloja. Todellisuudessa käskyt suojelevat meitä ja johtavat meitä onneen. Niiden tarkoituksena ei ole rajoittaa vaan pikemminkin mahdollistaa – sallia meidän saavuttaa tässä elämässä ja tulevassa elämässä se, mitä me todella haluamme ja mitä taivaallinen Isämme, joka rakastaa meitä, haluaa meidän saavan.

– – Niinpä – –, ettehän valita käskyistä. Älkää sanoko: ’En halua lisää’ vaan sanokaa mieluummin: ’Kyllä, lisää, lisää. Minä haluan edistyä. Minä haluan olla onnellinen. Minä haluan olla taivaallisen Isäni kaltainen. Ja käskyt osoittavat minulle, kuinka voin tehdä sen. Ne avaavat tien edessäni.’”¹²

Kun teen uskollisesti aivan parhaani noudattaakseni jokaista profeetallista kehotusta, se auttaa minua elämään paremmin liittopolulla ja tulemaan enemmän Vapahtajani kaltaiseksi, joka on täydellinen esimerkkimme kaiken sen noudattamisesta, mitä Isä Häneltä pyytää. Matkan varrella olen ymmärtänyt, että näiden käskyjen ja profeetallisten kehotusten asettamisessa etusijalle ei ole kyse tehtäväluettelossa olevien asioiden toteuttamisesta vaan pikemminkin elämäntavasta, joka auttaa minua kasvamaan. Näen ne tilaisuuksina kunnioittaa temppeliliittojani, kun pyhitän sydämeni ja aikatauluni Herralle merkkinä rakkaudestani Häntä kohtaan ja halustani tulla Hänen kaltaisekseen. Kun olen pyrkinyt pitämään nuo liitot kunniassa, olen tuntenut sen todellisuuden, että olen saanut ”voimaa tehdä kaiken, mitä Jumala haluaa minun tekevän”¹³.

Kuvittelen nyt jokaisen Jumalan esittämän kehotuksen ilon ja siunausten varastona, joka odottaa meitä, jos vain päätämme käyttää sitä. Taivaallinen Isä haluaa siunata meitä enemmän kuin käsitämme, ja Hän antaa meille käskyjä, joiden ansiosta nuo siunaukset voivat tulla, kun olemme kuuliaisia (ks. OL 130:20–21). Meidän pitää vain päättää luottaa Häneen ja Hänen kykyynsä auttaa meitä pitämään kaikki Hänen käskynsä. Kun annamme Hänelle sydämemme, kätemme ja aikamme, me näemme Hänen tekevän ihmeitä elämässämme.

Keskittyminen Jumalaan kaikessa, mitä teemme

”Kymmenestä käskystä ensimmäisessä toistetaan tämä jumalallinen viisaus: ’Minä olen Herra, sinun Jumalasi – –. Sinulla ei saa olla muita jumalia.’ Se, että tämä käsky on sijoitettu ensimmäiseksi, auttaa meitä ymmärtämään, että jos me asetamme Hänet tärkeimmälle sijalle, niin kaikki muu asettuu kohdalleen – myös muiden palvelemisemme. Kun tietoisen valintamme ansiosta Hän saa elämässämme tärkeimmän sijan, Hän voi siunata meidän tekomme meidän parhaaksemme ja muiden parhaaksi.

Herra on neuvonut: ’Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa.’ Ja joka viikko me lupaamme tehdä juuri niin – muistaa Hänet aina. Voiko tällainen jumalinen keskittyminen koskea kaikkea, mitä teemme? Voiko jonkin vähäpätöisenkin tehtävän suorittamisesta tulla tilaisuus osoittaa rakkautemme ja omistautumisemme Häntä kohtaan? Uskon, että niin voi käydä ja käykin.

Voimme tehdä jokaisesta tehtäväluettelomme asiasta keinon tuoda kunniaa Hänelle. Pystymme näkemään jokaisen tehtävän etuoikeutena ja mahdollisuutena palvella Häntä – silloinkin kun olemme keskellä umpeutuvia määräaikoja, velvollisuuksia tai likaisia vaippoja.

Kuten Ammon sanoi: ’Niin, minä tiedän, että en ole mitään; voimiltani minä olen heikko; sen tähden en kersku itsestäni, vaan kerskun Jumalastani, sillä hänen voimassaan minä voin tehdä kaiken.’

Kun Jumalan palvelemisesta tulee tärkein asia elämässämme, me kadotamme itsemme, ja aikanaan me löydämme itsemme.”

Sisar Joy D. Jones, ”Hänelle”, Liahona, marraskuu 2018, s. 51.