”Oman rauhani minä annan teille”, Liahona, maaliskuu 2023.
”Oman rauhani minä annan teille”
Samat sanat, jotka Jeesus puhui Galileanjärvellä sinä myrskyisenä yönä, Hän voi sanoa meidän elämämme myrskyille: ”Vaikene, ole hiljaa!”
Valokuva Getty Images
Perheelleni ja minulle vuoden 1944 kylmä talvi oli pelon ja epävarmuuden aikaa. Koska isäni oli kaukana länsirintamalla, äitini oli vaikea pitää neljä lastaan ruokittuina ja lämpiminä, kun sota uhkasi kotiamme Tšekkoslovakiassa.
Vaara läheni joka päivä. Viimein äitini päätti paeta vanhempiensa kotiin Itä-Saksaan. Jotenkin hän onnistui saamaan meidät kaikki yhteen viimeisistä länteen suuntaavista pakolaisjunista. Räjähdykset lähistöllä, huolestuneet kasvot ja tyhjät vatsat muistuttivat kaikkia junassa olevia siitä, että olimme matkalla sotatoimialueen läpi.
Yhtenä yönä, kun junamme oli pysähtynyt ottamaan tarvikkeita, äiti kiiruhti etsimään ruokaa. Kun hän tuli takaisin, juna ja hänen lapsensa olivat hänen suureksi kauhukseen poissa!
Huolesta suunniltaan hän kääntyi Jumalan puoleen epätoivoisessa rukouksessa ja alkoi sitten hädissään koluta pimeää rautatieasemaa. Hän juoksi raiteelta toiselle ja junasta toiseen. Hän tiesi, että jos hänen junansa lähtisi ennen kuin hän löytäisi sen, hän ei ehkä koskaan enää näkisi meitä.
Myrskyt meidän elämässämme
Vapahtajan palvelutyön aikana kuolevaisuudessa Hänen opetuslapsensa oppivat, että Hän voi tyynnyttää elämämme myrskyt. Eräänä iltana, opetettuaan koko päivän järven rannalla, Herra ehdotti, että he lähtisivät Galileanjärven vastarannalle (ks. Mark. 4:35).
Kun he olivat lähteneet matkaan, Jeesus löysi veneestä paikan, jossa levätä, ja nukahti. Pian taivas synkkeni, ja ”nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään” (ks. Mark. 4:37–38).
Emme tiedä, kuinka kauan opetuslapset kamppailivat pitääkseen veneen pinnalla, mutta viimein he eivät voineet enää odottaa. Hätääntyneinä he huusivat: ”Opettaja, etkö näe, me hukumme!” (Mark. 4:38.)
Me kaikki kohtaamme äkillisiä myrskyjä. Elämässämme kuolevaisuudessa sen koettelemuksineen ja koetuksineen me saatamme tuntea itsemme ahdistuneiksi, lannistuneiksi ja pettyneiksi. Sydämemme särkyy itsemme ja rakkaidemme puolesta. Me huolestumme ja pelkäämme ja toisinaan menetämme toivon. Sellaisina aikoina mekin saatamme huutaa: ”Opettaja, etkö näe, minä hukun!”
Nuoruudessani yksi lempilauluistani oli ”Mestari, myrsky on suuri”1. Saatoin kuvitella itseni veneessä, kun ”mahtavat laineet käy”. Laulun ratkaisevan tärkeä ja kaunein osa kuuluu seuraavasti: ”Sä aallot ja tuulen saat taipumaan. Rauha vaan.” Sitten tulee tärkeä sanoma: ”Ei hätää, kun saapunut laivahan On Mestari maan, meren, taivahan!”
Jos toivotamme Jeesuksen Kristuksen, Rauhan Ruhtinaan, tervetulleeksi veneeseemme, meidän ei tarvitse olla peloissamme. Me tiedämme, että me voimme kokea rauhaa sisimmässämme ja ympärillämme riehuvien myrskyjen keskellä. Kun Jeesuksen opetuslapset olivat huutaneet apua, Hän ”nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ’Vaikene, ole hiljaa!’ Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.” (Mark. 4:39.)
Samat sanat, jotka Jeesus puhui Galileanjärvellä sinä myrskyisenä yönä, Hän voi sanoa meidän elämämme myrskyille: ”Vaikene, ole hiljaa!”
”En sellaista jonka maailma antaa”
Opetuslasten tavoin saatamme kysyä: ”Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin.” (Mark. 4:41.)
Jeesus on täysin ainutlaatuinen mies. Jumalan Poikana Hänet kutsuttiin täyttämään tehtävä, jota kukaan muu ei voisi täyttää.
Sovituksellaan ja tavalla, jota emme pysty täysin käsittämään, Vapahtaja otti päälleen ”kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia” (Alma 7:11) ja kaikkien kuolevaisuuden syntien yhteisen taakan2.
Vaikka Hän ei ollut velkaa oikeudenmukaisuudelle, Hän kesti ”koko oikeudenmukaisuuden vaatimusten lain” (Alma 34:16). Kahdentoista apostolin koorumin presidentin Boyd K. Packerin (1924–2015) sanoin: ”Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Silti kaiken syyllisyyden, murheen ja surun, kivun ja nöyryytyksen, kaiken mahdollisen ihmisten tunteman henkisen, emotionaalisen ja fyysisen piinan kertymän – Hän koki sen kaiken.”3 Ja Hän voitti sen kaiken.
Alma profetoi, että Vapahtaja ”ottaa päällensä kuoleman päästääkseen kuoleman siteet, jotka sitovat hänen kansaansa; ja hän ottaa päällensä heidän heikkoutensa, jotta hänen sisimpänsä täyttyisi armolla, lihan mukaisesti, jotta hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti” (Alma 7:12).
Jumalallisella lahjallaan, joka syntyi ankarasta piinasta ja rakkaudesta meitä kohtaan, Jeesus Kristus maksoi hinnan lunastaakseen meidät, vahvistaakseen meitä ja pelastaakseen meidät. Vain sovituksen ansiosta me voimme löytää rauhan, jota niin kipeästi haluamme ja tarvitsemme tässä elämässä. Kuten Vapahtaja lupasi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.)
Jeesuksen Kristuksen elämä ja opetukset antavat meille keinoja tuntea Hänen rauhaansa, jos käännymme Hänen puoleensa.
Kristuksen kuva, Heinrich Hofmann
Keinoja rauhaan
Jeesus Kristus, joka hallitsee luonnonvoimia, voi myös keventää meidän kuormiamme. Hänellä on voima parantaa yksilöitä ja kansakuntia. Hän on näyttänyt meille tien todelliseen rauhaan, sillä Hän on ”Rauhan Ruhtinas” (Jes. 9:5). Vapahtajan tarjoama rauha voisi muuttaa kaiken ihmiselämän, jos Jumalan lapset sallisivat sen. Hänen elämänsä ja opetuksensa antavat meille keinoja tuntea Hänen rauhaansa, jos käännymme Hänen puoleensa.
”Ota vastaan oppia minulta ja kuuntele minun sanojani; vaella minun Henkeni sävyisyydessä, niin sinulla on rauha minussa” (OL 19:23).
Me otamme vastaan oppia Häneltä, kun kohotamme sielumme rukoukseen, tutkimme Hänen elämäänsä ja opetuksiaan ja seisomme pyhissä paikoissa, kuten temppelissä (ks. OL 87:8, ks. myös 45:32). Käykää Herran huoneessa niin usein kuin voitte. Temppeli on rauhallinen suoja aikamme kasvavilta myrskyiltä.
Rakas ystäväni, presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) opetti: ”Kun menemme pyhään huoneeseen, kun muistamme siellä solmimamme liitot, me kykenemme kestämään jokaisen koettelemuksen ja voittamaan jokaisen kiusauksen. Temppeli tuo elämäämme tarkoitusta. Se tuo sieluumme rauhan – ei ihmisten tuomaa rauhaa vaan rauhan, jota Jumalan Poika lupasi.”4
Me kuuntelemme Hänen sanojaan, kun otamme varteen Hänen opetuksensa pyhistä kirjoituksista ja Hänen eläviltä profeetoiltaan, seuraamme Hänen esimerkkiään ja tulemme Hänen kirkkoonsa, jossa koemme ystävyyttä ja jossa meitä opetetaan ja ravitaan Jumalan hyvällä sanalla.
Me vaellamme Hänen Henkensä sävyisyydessä, kun rakastamme, kuten Hän rakasti, annamme anteeksi, kuten Hän antoi anteeksi, teemme parannuksen ja luomme kodistamme paikan, jossa voimme tuntea Hänen Henkensä. Me vaellamme Hänen Henkensä sävyisyydessä myös, kun autamme muita, palvelemme iloiten Jumalaa ja pyrimme tulemaan ”rauhaisiksi Kristuksen seuraajiksi” (ks. Moroni 7:3).
Nämä uskon ja tekojen askeleet johtavat vanhurskauteen, siunaavat meitä opetuslapseuden matkallamme ja tuovat meille pysyvää rauhaa ja tarkoitusta.
”Teillä olisi minussa rauha”
Eräänä synkkänä yönä eräällä kolkolla rautatieasemalla monta vuotta sitten äitini edessä oli valinta. Hän voisi istua alas ja vaikeroida sitä murhenäytelmää, että hän oli menettänyt lapsensa, tai hän voisi panna uskonsa ja toivonsa käytäntöön. Olen kiitollinen siitä, että hänen uskonsa voitti hänen pelkonsa ja että hänen toivonsa voitti hänen epätoivonsa.
Viimein hän löysi junamme aseman kaukaiselta laidalta. Siellä me olimme viimein jälleen yhdessä. Sinä yönä ja monien myrskyisten päivien ja öiden aikana äitini esimerkki uskon panemisesta käytäntöön tuki meitä, kun toivoimme valoisampaa tulevaisuutta ja teimme työtä sen eteen.
Nykyään monet Jumalan lapsista huomaavat, että heidänkin junaansa on siirretty. Sota, pandemia ja terveyden, työpaikan, koulutusmahdollisuuksien ja rakkaiden menettäminen ovat vieneet pois heidän tulevaisuudentoiveensa ja unelmansa. He ovat lannistuneita, yksinäisiä, turvattomia.
Veljet ja sisaret, rakkaat ystävät, me elämme vaikeita aikoja. Kansakunnat ovat ymmällään, tuomio on maan yllä, ja rauha on otettu pois maan päältä (ks. OL 1:35; 88:79). Mutta rauhaa ei tarvitse viedä meidän sydämestämme, vaikka meidän täytyisikin kärsiä, surra ja odottaa Herraa.
Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa ansiosta rukouksiimme vastataan. Ajoitus kuuluu Jumalalle, mutta todistan, että vanhurskaat halumme toteutuvat jonakin päivänä ja että kaikki meidän menetyksemme korvataan meille, mikäli käytämme parannuksen jumalallista lahjaa ja pysymme uskollisina.5
Me parannumme – fyysisesti ja hengellisesti.
Me seisomme puhtaina ja pyhinä tuomioistuimen edessä.
Me pääsemme jälleen yhteen rakkaiden kanssa loistavassa ylösnousemuksessa.
Sillä välin saamme lohtua ja rohkaisua, kun turvaamme Vapahtajan lupaukseen: ”Teillä olisi minussa rauha” (Joh. 16:33).