2021
Margaret Cummings
Lokakuu 2021


Pioneereja jokaisessa maassa

Margaret Cummings

Uskollinen pyhä Australiasta

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Olivatko he tulleet näin kauas aivan turhaan?

Kuva
family standing by train

Margaret peitteli lapsensa vuoteeseen. Hänen poikansa Jeffrey avasi toisen silmänsä. ”Äiti, milloin me voidaan mennä temppeliin?”

Margaret antoi suukon hänen otsalleen. ”Heti kun se on valmis.” Hän sammutti valon.

Margaretkin odotti kovasti temppelin vihkimistä. Hän oli innoissaan siitä, että tulisi sinetöidyksi perheeseensä. Mutta temppeli oli kaukana Uudessa-Seelannissa. Matka heidän kotoaan Australiasta maksaisi paljon. He olivat säästäneet kuukausien ajan. He jopa myivät autonsa. Mutta heiltä puuttui vielä 200 puntaa.

Hän polvistui rukoilemaan. ”Taivaallinen Isä, autathan meitä saamaan tarvitsemamme loppurahat.”

Juuri silloin hänen aviomiehensä Don tuli sisään. ”Näin tänään isän. Hän pyysi anteeksi, ettei ole käynyt luonamme, ja hän antoi meille tämän.”

Don ojensi hänelle paperinpalan. Se oli 100 punnan sekki! Margaret saattoi tuskin uskoa sitä. Donin isä ei ollut puhunut heille kuukausiin. Se oli ihme!

Muutaman päivän kuluttua Margaretin vanhemmat tulivat vierailulle. ”Olemme säästäneet vähän rahaa”, hänen isänsä sanoi. Hän laittoi Margaretin käteen 100 puntaa. ”Hyvää matkaa!”

Margaret hymyili. Heillä oli nyt riittävästi rahaa!

Heillä oli vielä yksi ongelma. Matka kestäisi kuusi viikkoa. Donin esimiehen mukaan Don ei voisi olla poissa niin kauaa. Rukoiltuaan paljon Margaret ja Don päättivät, että Don lopettaisi työnsä.

Lopulta tuli lähdön aika. Margaret ja Don auttoivat lapsensa junan kyytiin. He matkustivat junalla viisi kokonaista päivää.

”Ollaanko jo perillä?” Jeffrey kysyi Margaretilta.

”Ei vielä”, hän sanoi. ”Nyt mennään laivalla Uuteen-Seelantiin.”

Mutta he saivat lisää huonoja uutisia. Heidän laivansa oli ajanut karille. Se ei ottaisi matkustajia. Olivatko he tulleet näin kauas aivan turhaan?

Ei! Margaretin rukouksiin vastattiin jälleen. Joku antoi heille lentoliput. Pian Margaret ja hänen perheensä lensivät valtameren yli. Seuraava pysähdyspaikka: Uusi-Seelanti!

Kun Margaret viimein astui sisälle temppeliin, hänen sydäntään lämmitti. Hän sai jopa kätellä profeettaa. ”Taivaallinen Isä siunaa perhettänne, koska päätitte tulla tänne”, profeetta sanoi.

Myöhemmin Margaret ja hänen perheensä pukeutuivat valkoisiin vaatteisiin. He polvistuivat alttarin ääreen tullakseen sinetöidyiksi. Margaret hymyili säteilevästi. Nyt he voivat olla yhdessä ikuisesti!

Palatessaan kotiin Margaretilla ja Donilla oli jäljellä vain viisi puntaa. Mutta Margaret muisti profeetan lupauksen. Taivaallinen Isä siunaisi heitä.

Ja niin Hän teki! Seuraavalla viikolla Don tuli kotiin hyvien uutisten kera. ”Sain työpaikan! Se on jopa parempi kuin entinen.”

Margaret halasi häntä lujasti. Hän tiesi, että temppeliin meneminen olisi aina vaivan arvoista.

Australia on ainoa maa, joka on myös maanosa.

Hamiltonin temppeli Uudessa-Seelannissa vihittiin vuonna 1958.

Nykyään Australiassa on viisi temppeliä.

Margaret kastettiin naimisiinmenonsa jälkeen.

Margaret ja hänen miehensä palvelivat temppelinemäntänä ja -johtajana kahdessa eri temppelissä Australiassa.

Margaret asui Perthissä Australiassa yli 5 300 kilometrin päässä Uuden-Seelannin Hamiltonista.

Kuva
Friend Magazine, Global 2021/10 Oct

Kuvitus Margarida Esteves

Tulosta