Rukouksia Tessan puolesta
Kirjoittaja asuu Coloradossa Yhdysvalloissa.
”Kukaan ei halua minua joukkueeseensa”, Tessa sanoi.
”Kuka on Herran puolella? Kuka? Nyt on aika näyttää.” (Ks. Hymns, 128.)
Tessa katseli alaspäin kenkiinsä. Oli liikuntatunnin aika. Lapset valitsivat joukkueita pallopeliä varten. Tessa tiesi, että hänet valittaisiin viimeisenä. Niin kävi aina.
Pian jäljellä oli ainoastaan Tessa. ”Jouduimme taas ottamaan hänet”, joukkueen kapteeni kuiskasi ystävälleen. Kumpikin heistä tirskui.
Tessa teeskenteli, ettei kuullut sitä.
Muutama minuutti pelin alkamisen jälkeen eräs tyttö toisesta joukkueesta potkaisi palloa. Se tuli suoraan Tessaa kohti!
Näytän heille, että osaan pelata! Tessa ajatteli. Hän syöksyi eteenpäin saadakseen pallon kiinni. Mutta se osui hänen käsivarsiinsa ja pompahti maahan.
”Etkö sinä osaa tehdä mitään oikein?” joukkueen kapteeni kivahti.
Tessa pyörähti ympäri häntä kohti. ”Hyvä on! Pääsettepäs eroon minusta!” Hän tömisteli pallon luokse ja potkaisi sitä lujaa.
Tessan paras ystävä Sanna juoksi hänen peräänsä. ”Hei, älä välitä”, Sanna sanoi. ”Kuka tahansa voi tiputtaa pallon.”
”Niinkö? Miksi kukaan ei sitten halua minua joukkueeseensa?” Tessa sanoi.
”Ehkä siksi, että sinä suutut niin kovasti”, Sanna sanoi. Hän palasi takaisin sinne, missä toiset lapset odottivat.
Tessa istuutui kentän nurkassa olevalle penkille. Kyyneleet kirvelivät hänen silmissään. Hän ei halunnut, että koulusta soitettaisiin taas hänen vanhemmilleen. He olivat soittaneet aikaisemminkin. Rehtori sanoi, että Tessalla oli vaikeuksia tulla toimeen muiden lasten kanssa.
Tessa ei tiennyt, miksi hän käyttäytyi niin. Ei hän halunnut aiheuttaa ongelmia. Hän vain oli toisinaan hyvin vihainen ja surullinen, ja hänen oli vaikea pitää sitä sisällään.
Tessa huokaisi. ”En tule koskaan kuulumaan joukkoon”, hän sanoi itsekseen.
Kun koulu päättyi, Tessa kiiruhti ulos. Äiti oli tullut hakemaan häntä. Hän kuunteli, kun Tessa kertoi päivästään.
”Kukaan ei ikinä halua minua joukkueeseensa”, Tessa sanoi. ”Minusta tuntuu, ettei kukaan ole koskaan minun puolellani.”
”Olen pahoillani, kultaseni”, äiti sanoi. ”Joskus ihmiset ovat epäystävällisiä. Mutta taivaallinen Isä on aina puolellasi. Ja myös perheesi.” Hän halasi Tessaa. ”Lähdetään nyt kotiin. Minulla on sinulle yllätys.”
Kun he tulivat kotiin, isoäiti oli siellä! Tessasta oli aina ihanaa, kun hän tuli käymään.
”Haluan kuulla kaikesta, mitä elämääsi kuuluu”, isoäiti sanoi. ”Miten koulussa sujuu?”
Tessa painoi katseensa. ”Ei oikein hyvin.”
”Äiti sanoi, että sinulla on vaikeaa”, isoäiti sanoi. ”Tiedäthän, että äiti ja isä rukoilevat puolestasi?”
”Joo.”
”Tiedäthän myös, että isoisä ja minä rukoilemme puolestasi?”
Tessa nyökkäsi.
”No, nyt sinulla on monia muitakin ihmisiä, jotka rukoilevat puolestasi.”
”Miten niin?” Tessa kysyi.
”Laitoin sinun nimesi temppelin rukousluetteloon”, isoäiti sanoi. ”Sillä tavoin monet ihmiset rukoilevat puolestasi – jopa ihmiset, jotka eivät tunne sinua.”
”Eli he ovat vähän niin kuin samassa joukkueessa kuin minä?” Tessa sanoi.
”Voisi sitä ajatella niinkin”, isoäiti sanoi. ”Taivaallinen Isä kannustaa sinua aina! Ja nyt myös kaikki nuo ihmiset, jotka rukoilevat puolestasi.”
”Kiitos, isoäiti!” Tessa halasi isoäitiä kovasti.
Kun Tessa seuraavan kerran suuttui koulussa, hän sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Hän muisti kaikki ne ihmiset, jotka rukoilivat hänen puolestaan. Se sai hänet tuntemaan olonsa vähän paremmaksi. Sitten hän painoi päänsä sanoakseen oman rukouksen.
Kiitos, taivaallinen Isä, hän rukoili. Kiitos, että kannustat minua.
Kuvitus: Rayanne Vieira