Kutsutaanpa kaikki
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Jarom halusi koko sukunsa tulevan kastetilaisuuteen.
”Mä tahdon luonani ain pitää perheeni. Siihen Herra antoi valtuuden.” (Lasten laulukirja, s. 98.)
Jarom istahti nurmikolle mumminsa maraen eteen. Sukujuhla oli alkamaisillaan!
Jarom vilkaisi rakennuksen kyljessä näkyviä punaisia kaiverruksia. ”Äiti, kuinka mummin nimi sanotaan viittomakielellä?” hän kysyi. Jaromin isoäiti oli ollut kuuro. Joskus he harjoittelivat viittomakieltä muistaakseen häntä.
”Näin”, äiti sanoi. Äiti viittoi nimen hitaasti käsillään. Myös Jarom teki viittomat käsillään. Hänestä oli mukavaa oppia suvustaan.
”Minäkin haluan kokeilla!” Jaromin serkku Kati istuutui heidän viereensä. Äiti viittoi nimen uudelleen.
”Voimmeko ensi kuussa kastetilaisuudessani laulaa laulun viittomakielellä?” Jarom kysyi.
”Totta kai”, äiti sanoi.
”Mikä kastetilaisuus on?” Kati kysyi.
Jaromin sukulaisista useimmat eivät ole Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä. ”Kasteelle meneminen on erityinen asia minun kirkossani”, Jarom sanoi. ”Silloin kasteelle menevä lupaa seurata Jeesusta, ja Jeesus lupaa auttaa häntä.”
”Hienoa”, Kati sanoi.
”Haluaisitko tulla kastetilaisuuteeni?” Jarom kysyi.
”Totta kai!” Kati hymyili. Sitten Jarom kääntyi äitinsä puoleen.
”Voimmeko pyytää kastetilaisuuteen muutkin serkut? Ja tädit, enot ja sedät?”
Äiti nyökkäsi. ”Minusta se on hieno ajatus.”
Jarom ja äiti pyysivät muitakin sukulaisia tulemaan kastetilaisuuteen. Tädit, enot ja sedätkään eivät tienneet paljoakaan kasteesta. Mutta he tiesivät, että se oli erityinen päivä Jaromille. ”Tulemme kyllä!” he sanoivat.
Viikot vierivät. Viimein koitti Jaromin kastepäivä! Kun Jarom asteli kappelisaliin, hän hymyili leveästi. Jokainen rivi oli täynnä hänen sukulaisiaan!
Ensin Jaromin isä piti puheen kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta. Hän puhui myös siitä, kuinka tärkeitä perheet ovat. ”Olemme hyvin iloisia siitä, että Jarom kastetaan tänään. Olemme hyvin iloisia myös siitä, että sukulaiset ovat kanssamme!” hän sanoi. ”Mikä on kaikkein tärkeintä maailmassa?” hän kysyi. ”Tärkeintä ovat ihmiset, ihmiset, ihmiset.”
Kaikki hymyilivät. Se on maorilainen sanonta, josta he pitävät.
Isän puheen jälkeen oli Jaromin ja äidin vuoro. He lauloivat viittomakielellä yhden Alkeisyhdistyksen laulun. Se sai Jaromin tuntemaan olevansa lähellä mummiaan.
Sitten Jarom ja isä astelivat kastealtaaseen. Kun Jarom seisoi vedessä, hän vilkaisi sukulaisiaan. Serkut, tädit, enot, sedät… Kaikki olivat paikalla!
Jarom sulki silmänsä. Hänestä tuntui lämpimältä, tyyneltä. Aivan kuin joku olisi halannut häntä. Hän ajatteli mummiaan. Hän ajatteli esivanhempiaan. Hän tiesi, että hekin olivat hänestä ylpeitä.
Jarom vaihtoi ylleen kuivat vaatteet. Sitten hän halasi jokaista perheensä ja sukunsa jäsentä. Hän oli kiitollinen heistä kaikista. Ja hän oli kiitollinen taivaassa olevista sukulaisistaan, jotka hän saisi jonakin päivänä tavata. Jarom halusi jatkossakin tehdä hyviä valintoja, jotta he olisivat ylpeitä hänestä.
Kuvitus Oksana Grivina