Alkeisyhdistyskaverit
Alkeisyhdistyksessä oli hauskempa, kun Lizzie auttoi Abbya.
”Näytä sinä uskovista hyvää esimerkkiä” (1. Tim. 4:12, ks. englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös).
Aiemmin Lizzie oli sitä mieltä, että monet Alkeisyhdistyksen lauluista olivat tylsiä. Hän piti niistä, joissa kerrottiin Jeesuksesta, mutta hän tunsi olevansa liian vanha leikkilauluihin. Yleensä hän velttoili ja mumisi sanat.
Mutta ei enää. Nyt Lizzie lauloi kaikki laulut niin iloisesti kuin pystyi. Hän istui suorassa. Hän lauloi äänekkäästi. Hänellä oli hauskaa.
Koska nyt Abby istui hänen vieressään.
Aiemmin tänä vuonna Lizzie ja muut hänen luokkansa lapset olivat saaneet kukin uuden päivänsäteen. Heidän tehtävänään oli auttaa omaa päivänsädekaveriaan tuntemaan olonsa mukavammaksi Alkeisyhdistyksessä.
Abby oli Lizzien päivänsädekaveri. He istuivat Alkeisyhdistyksessä vierekkäin. He lauloivat yhdessä. Aina kun he näkivät toisensa kirkossa, he vilkuttivat tai halasivat.
Lizziestä oli ihanaa nähdä Abby joka sunnuntai. Ja hän tiesi, että Abbysta oli ihanaa nähdä hänet. Abby katseli häntä paljon. Kun Lizzie lauloi kovalla äänellä, niin lauloi Abbykin. Kun Lizzie risti käsivartensa ja istui kunnioittavasti, niin istui Abbykin. Se sai Lizzien haluamaan olla aina hyvänä esimerkkinä.
Lizzie halusi Abbyn rakastavan Alkeisyhdistystä. Hän halusi, että Abbyllä olisi hauskaa ja että hän tuntisi itsensä rakastetuksi. He voisivat oppia evankeliumia yhdessä!
Abby ja Lizzie istuivat vierekkäin, kuten joka sunnuntai. Mutta tänään he istuivat korokkeella kappelisalissa muiden alkeisyhdistysläisten kanssa. Tänään oli Alkeisyhdistyksen ohjelma.
Abby heilutti jalkojaan ja virnisti Lizzielle.
”Kohta on sinun vuorosi”, Lizzie kuiskasi. Jokaisella Alkeisyhdistyksen lapsella oli puheosa heidän ohjelmassaan. Vanhemmat lapset, kuten Lizzie, lukivat pidempiä tekstejä. Nuoremmat, kuten Abby, lausuivat lyhyempiä. Lizzie oli auttanut Abbya oppimaan oman osuutensa.
”Muista vain puhua kovaa ja selkeästi, jotta kaikki kuulevat”, Lizzie sanoi.
”Tulethan sinä minun kanssani?” Abby kysyi. Selvästikin häntä jännitti.
”Tietenkin!” Lizzie sanoi. ”Olen aivan vieressäsi. Sinä pärjäät hienosti.”
He nousivat seisomaan ja lauloivat laulun muiden lasten kanssa. Lizzie muisti, kuinka hän ei aiemmin pitänyt Alkeisyhdistyksen ohjelmaan osallistumisesta. Mutta Abbyn kanssa se oli tosi hauskaa!
Seuraavaksi oli Abbyn vuoro puhua. Yhdessä nämä kaksi tyttöä astelivat mikrofonin luo. Lizzie auttoi Abbya nousemaan pienelle jakkaralle. Abby jähmettyi. Hän näytti pelokkaalta.
Lizzie kietoi kätensä Abbyn ympärille. Hän puristi hieman Abbyn olkapäätä ja kuiskasi: ”Kun rukoilen…”
Abby veti syvään henkeä. ”Kun rukoilen, kerron taivaalliselle Isälle, mistä olen kiitollinen.” Hänen äänensä oli varma ja selkeä.
Abby hymyili leveästi, otti Lizzietä kädestä ja hyppäsi alas jakkaralta. He kävivät istumaan samalla kun muita lapsia asteli mikrofonin ääreen.
”Pärjäsit oikein hyvin, Abby!” Lizzie sanoi.
”Puhuinko riittävän kovaa ja selkeästi?” Abby kysyi.
”Juuri täydellisesti!” Lizzie sanoi. ”Varmasti he kuulivat sinua ihan takarivissäkin!”
Abby keinahteli iloisena ja nojasi Lizzietä vasten. He kuuntelivat, kun muut lapset kertoivat, mistä he olivat kiitollisia.
”Hei, Lizzie?” Abby kysyi. Hän veti Lizzietä alemmas ja kuiskasi tämän korvaan.
”Olen kiitollinen sinusta!”
Lizzie hymyili. ”Minäkin olen kiitollinen sinusta!”
Kuvitus Liz Brizzi