Säveliä ja saippuakuplia
Alice kikatti, kun hän ajatteli presidentti Kimballia laulamassa lehmän kanssa.
Alice pudotti kauhallisen nuudeleita veljensä lautaselle. Hän rakasti pikkuveljiään ja -siskojaan – kaikkia viittä! Tuntui hyvältä auttaa heitä. Mutta toisinaan oli vaikeaa olla sisaruksista vanhin. Uuden vauvan syntymän jälkeen hän oli joutunut auttamaan paljon aiempaa enemmän. Kotona oli niin kova kiire!
”Mistä kirkossa puhuttiin tänään?” isä kysyi.
”Jeesuksesta!” Alicen pikkusisko Sarah sanoi. Hän levitti omenahilloa lautaselleen.
Alice hymyili. Sarah oli aika söpö. Ja tykkäsi myös sotkea.
”Minä opin asioita presidentti Kimballista…” Alice aloitti sanomaan. Mutta sitten äiti kutsui toisesta huoneesta. Hän tarvitsi isän apua vauvan kanssa.
”Olen pahoillani”, isä sanoi. ”Tulen pian takaisin.”
Sillä aikaa, kun isä auttoi äitiä, Alice auttoi kaikkia muita. Eric kaatoi maitolasinsa. Alice siivosi sen. Sarah alkoi itkeä. Alice halasi häntä. Clara halusi lisää nuudeleita. Alice antoi niitä hänelle.
Vaikka isä tuli takaisin, keittiössä oli edelleen melua ja sotkua. Alice toivoi, että olisi helpompaa tuntea olonsa rauhalliseksi.
Lopulta lounas oli syöty. Alice auttoi sisaruksiaan viemään astiansa tiskialtaaseen. Alice oli jo niin vanha, ettei hän enää rikkonut asioita. Niinpä tiskaaminen oli hänen tehtävänsä. Hän täytti tiskialtaan saippuavedellä.
Kunpa minun ei tarvitsisi tehdä lainkaan kotitöitä, Alice ajatteli. Sitten hän muisti, mitä Alkeisyhdistyksessä oli kerrottu presidentti Spencer W. Kimballista. Kun hän oli nuori, hänenkin piti tehdä kotitöitä. Hänellä oli tapana laulaa kirkon lauluja lehmää lypsäessään!
Alice kuvitteli presidentti Kimballin laulamassa duettoa lehmän kanssa. Se sai hänet kikattamaan.
Sitten hän sai ajatuksen. Hänhän voisi olla itsekin kuin tuo profeetta! Hän haki laulukirjan ja avasi sen ensimmäisen laulun kohdalta.
Kirja piti jotenkin saada pidettyä auki. Alice asetti kirjan ikkunalaudalle. Hän työnsi sen yhden reunan kukkaruukun taakse. Ja sitten toisen reunan painavan kupin taakse. Nyt se oli hänen näkyvissään samalla, kun hän työskenteli.
Kun Alice hankasi kippoja, kuppeja ja lusikoita, hän lauloi laulua kirjasta. Lämpimät saippuakuplat tuntuivat hyviltä hänen käsissään. Ja laulu sai hänen sydämensä iloiseksi.
Seuraavana päivänä Alice lauloi taas. Ja sitä seuraavana päivänä. Hän yritti muistella jokaisen laulun sanoja. Sitten hän siirtyi seuraavaan. Alice opetteli myös uusia lauluja! Hän oli käynyt pianotunneilla muutaman vuoden. Jos jokin laulu ei ollut hänelle tuttu, hän opetteli sen sävelen pianolla.
Pian tiskaaminen ei enää harmittanut Alicea niin paljon. Toisinaan hän jopa piti siitä! Oli kivaa laulaa ja ajatella Jeesusta. Uusien laulujen opetteleminen oli kuin olisi saanut uusia ystäviä. Vaikka meno hänen ympärillään yltyi kuinka villiksi tahansa, kirkon laulut auttoivat häntä kokemaan rauhaa.
Kuvitus Erin Taylor