”Hiukkasen uskoa”, Ystävä, maaliskuu 2024, sivut 30–31.
Hiukkasen uskoa
Jacobilla oli ongelma – hän oli aina niin uninen!
Tämä kertomus tapahtui Brasiliassa.
”Jacob, tiedätkö vastauksen?” Opettaja Lelis kysyi.
Jacob avasi silmänsä ja nosti päänsä pulpetin kannelta. Kaikki hänen luokkatoverinsa katsoivat häntä. Hänen opettajansakin katsoi häntä. Hän tunsi poskiensa punehtuvan. Hän oli taas nukahtanut luokassa!
”Anteeksi, opettaja Lelis”, hän sanoi. ”Voisitko toistaa kysymyksen?”
”Tietysti. Mutta lopeta tunnilla torkkuminen.”
Jacob lysähti tuolilleen. ”Kyllä, opettaja.”
Jacob oli aloittanut uudessa koulussaan vasta muutama viikko sitten. Hän piti oppimisesta, ja hänen luokkatoverinsa olivat mukavia. Mutta oli yksi ongelma – hän oli aina niin uninen! Hänen uusi koulunsa oli kaukana, joten hänen piti herätä hyvin varhain ollakseen paikalla ajoissa.
Alkuun luokassa keskittyminen oli helppoa. Mutta se kävi yhä vaikeammaksi. Toisinaan Jacob oli niin väsynyt, että hän nukahti.
Seuraavana päivänä koulun rehtori pyysi Jacobin ja tämän vanhemmat luokseen. Rehtori toivotti heidät hymyillen tervetulleiksi toimistoonsa.
”Hienoa, että olette täällä”, hän sanoi. ”Jacob on oikein hyvä oppilas. Mutta hänen opettajansa sanoo, ettei hän ole kiinnostunut oppitunneilla. Toisinaan hän ei keskity, ja hän vaikuttaa hyvin väsyneeltä. Onko hän kunnossa?”
Jacobin äiti nyökkäsi. ”Jacob teki lujasti töitä voidakseen opiskella täällä, mutta tämä koulu on kaukana kotoamme. Hänen pitää herätä varhain joka päivä. Siksi hän on aamupäivän tunneilla uninen.”
”Siinäkö kaikki?” rehtori kysyi. ”Teidän pitäisi kokeilla kahvitilkkaa! Laittakaa Jacob joka aamu juomaan tilkka hyvin vahvaa kahvia. Se pitää hänet hereillä.”
Jacob rypisti otsaansa. ”Mutta meidän perhe ei juo kahvia, rehtori.”
Rehtori näytti hämmentyneeltä. ”Sinun on vaikea oppia, jos jatkat nukahtelua. Sinun pitäisi ainakin harkita sitä.”
Kun he lähtivät rehtorin toimistosta, Jacob tunsi hämmennystä. Hän halusi menestyä paremmin koulussa, mutta hän halusi myös noudattaa käskyjä.
Sinä iltana hänen perheensä luki pyhistä kirjoituksista viisauden sanasta.
Kun oli Jacobin vuoro, hän luki: ”Ja kaikki pyhät, jotka muistavat pitää nämä sanat ja tehdä niiden mukaan – –, löytävät viisautta ja suuria tiedon aarteita, ja juoksevat eivätkä uuvu ja vaeltavat eivätkä väsy.”*
Silloin hän sai ajatuksen!
Hän nousi tuolistaan. ”Kahvitilkan sijaan minä käytän hiukkasen uskoa!”
”Mitä tarkoitat?” hänen siskonsa kysyi.
Jacob hymyili. ”Joka aamu ennen aamiaista voimme pitää rukouksen ja pyytää taivaallista Isää siunaamaan minua, jotta en tuntisi oloani niin uniseksi. Rukouksemme ovat kuin hiukkanen uskoa!”
Äiti ja isäkin hymyilivät. ”Tuo kuulostaa hienolta ajatukselta!” isä sanoi.
Seuraavana aamuna perhe polvistui ja piti rukouksen, että Jacobilla olisi voimia pysyä hereillä. Seuraavana päivänä he tekivät samoin. Ja sitä seuraavana päivänä. Joka ilta Jacob yritti myös mennä aikaisin nukkumaan. Ja joka aamu Jacobin perhe uskoi siihen, että taivaallinen Isä auttaisi häntä.
Ajan mittaan heidän uskon hiukkasensa toimivat. Jaakob pystyi keskittymään koko päivän! Jumala oli vastannut heidän rukouksiinsa. Jacob tiesi Jumalan olevan ylpeä siitä, että hän noudatti viisauden sanaa.
”Valmiina oppitunnille, Jacob?” opettaja Lelis kysyi yhtenä aamuna, kun Jacob tuli luokkaan.
Jacob nyökkäsi leveä hymy kasvoillaan. Ennen koulua hän oli jälleen osoittanut hiukkasen uskoa. Hän oli valmis mihin tahansa!
Kuvitus Raquel Martín