Kamppailuni ahdistuneisuuden kanssa kirkossa

Olen aina ollut ahdistunut. Kun olin 17-vuotias, huomasin, että suurin osa ahdistuneisuuskohtauksistani sattui kirkossa.

Minulle sanottiin aina, että jos lukisin pyhiä kirjoituksia, pitäisin rukoukseni ja kävisin kirkossa, olisin onnellinen. No, niin ei ollut minun kohdallani. Nautin ensimmäisistä minuuteista kirkossa, ja sitten alkoi paniikkikohtaus.

Piispani auttoi minua ymmärtämään, että syynä voivat olla ne hengelliset odotukset, joita olin asettanut itselleni. Ajattelin, että minun täytyi saada samat ihmeelliset hengelliset kokemukset, joista kuulin. Minusta tuntui järkevältä, että tämä paine voisi aiheuttaa toistuvat kohtaukseni.

Eräänä päivänä joku kysyi minulta: ”Miksi sinä yhä käyt kirkossa?” Olin hämmästynyt. Miksi kävin yhä kirkossa? Minun ei ollut pakko käydä. En saanut mitään ihmeellisiä siunauksia. Mutta oivalsin, että jatkoin käymistä, koska tiesin, että kirkko on totta ja että taivaallinen Isä halusi minun olevan siellä. Rakkauteni Häntä kohtaan voitti haluni olla vapaa ahdistuksesta.

Toisinaan halusin taivaalliselta Isältä välittömiä siunauksia. Ajattelin, että Hän siunaisi minua vähemmillä paniikkikohtauksilla vain siksi, että kävin kirkossa. Mutta olen oppinut, ettei se toimi sillä tavoin. Minun täytyy usein kestää kohtaukset ja käydä kirkossa ennen kuin näen Hänen siunauksensa.

Nyt olen ymmärtänyt, että voin pyytää apua myös vanhemmiltani ja lääketieteen ammattilaisilta. Minulla on yhä huonoja päiviä, mutta ne eivät hallitse minua. Sen sijaan ne auttavat minua osoittamaan taivaalliselle Isälleni, että rakastan Häntä ja että taistelen tämän haasteen läpi Hänen avullaan.

Getsemanen puutarhassa Jeesus Kristus kysyi, voitaisiinko Hänen koettelemuksensa ottaa pois, mutta täydellisessä kuuliaisuudessa taivaalliselle Isällemme Hän kesti suurimman koettelemuksen kaikista. Tämän vuoksi tiedän, että Hän antaa minullekin voimaa kestää koettelemukseni.

Heidi L., Havaiji, USA