Minä tiedän sen. Minä elän sen mukaan. Minä rakastan sitä.
Ann M. Dibb
toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa
Me olemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Sellainen kääntymys ja varmuus on uutteran ja tietoisen ponnistelun tulos. Se on henkilökohtainen. Se on elinikäinen prosessi.
Minua innoittaa se esimerkki, jonka mukaan kuuliaiset kirkon jäsenet, myös upeat nuoret, toimivat. Te katsotte Vapahtajaan urheasti. Te olette uskollisia, kuuliaisia ja puhtaita. Siunaukset, joita saatte hyvyytenne vuoksi, eivät vaikuta ainoastaan teidän elämäänne vaan myös minun elämääni ja lukemattomien muiden elämään syvällisillä mutta usein tuntemattomilla tavoilla.
Muutama vuosi sitten olin jonossa maksaakseni ostokseni paikallisessa ruokakaupassani Utahissa. Edelläni seisoi noin 15-vuotias nuori nainen. Hän vaikutti itsevarmalta ja onnelliselta. Huomasin hänen T-paitansa enkä malttanut olla puhumatta hänelle. Aloitin: ”Sinä olet kotoisin jostakin toisesta osavaltiosta, vai mitä?”
Kysymykseni yllätti hänet, ja hän vastasi: ”Niin olen. Olen Coloradosta. Mistä sinä tiesit?”
Selitin sanomalla: ”T-paitasi takia.” Tein oikeaan osuneen olettamukseni luettuani hänen paidassaan olevat sanat: ”Minä olen mormoni. Oletko sinä?”
Jatkoin: ”Minun täytyy sanoa, että minuun tekee vaikutuksen se, että olet kyllin itsevarma erottuaksesi joukosta ja pitääksesi ylläsi noin rohkeaa julistusta. Sinussa on jotakin erityistä, ja toivon, että jokaisella nuorella naisella ja jokaisella kirkon jäsenellä olisi kaltaistasi vakaumusta ja varmuutta.” Maksettuamme ostoksemme sanoimme hyvästit ja erosimme.
Päiviä ja viikkoja tämän satunnaisen arkisen tilanteen jälkeen huomasin kuitenkin yhä pohtivani vakavasti tätä kohtaamista. Mietin, mistä tämä nuori tyttö Coloradosta sai sellaisen varmuuden identiteetistään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenenä. En voinut olla miettimättä, minkä merkityksellisen ilmauksen minä kuvaannollisesti valitsisin painettavaksi omaan T-paitaani kuvastamaan omaa uskoani ja todistustani. Harkitsin mielessäni monia mahdollisia sanontoja. Lopulta keksin ihanteellisen ilmauksen, jota pitäisin ylpeänä ylläni: ”Minä olen mormoni. Minä tiedän sen. Minä elän sen mukaan. Minä rakastan sitä.”
Tänään haluaisin keskittyä puheessani tähän rohkeaan, toiveikkaaseen ilmaukseen.
Ilmauksen ensimmäinen osa on itsevarma, anteeksipyytelemätön julistus: ”Minä olen mormoni.” Aivan kuten se kaupassa tapaamani nuori nainen ei pelännyt kertoa maailmalle olevansa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen, toivon, että me emme koskaan ole arkoja tai vastahakoisia kertomaan: ”Minä olen mormoni.” Meidän tulisi olla luottavaisia, kuten apostoli Paavali oli, kun hän julisti: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka uskovat.”1 Jäseninä me olemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Sellainen kääntymys ja varmuus on uutteran ja tietoisen ponnistelun tulos. Se on henkilökohtainen. Se on elinikäinen prosessi.
Ilmauksen seuraava osa vahvistaa: ”Minä tiedän sen.” Nykypäivän maailmassa on monia toimintoja, asioita ja mielenkiinnon kohteita, jotka kamppailevat saadakseen kaiken huomiomme. Kun häiriötekijöitä on niin paljon, onko meillä tarvittavaa voimaa, itsekuria ja sitoutumista voidaksemme pysyä keskittyneinä siihen, mikä on tärkeintä? Olemmeko me perehtyneet evankeliumin totuuksiin yhtä hyvin kuin olemme perehtyneet opintoihimme, uraamme, harrastuksiimme, urheiluumme tai tekstiviesteihimme ja tviitteihimme? Pyrimmekö me aktiivisesti löytämään vastauksia kysymyksiimme kestitsemällä itseämme pyhillä kirjoituksilla ja profeettojen opetuksilla? Etsimmekö me Hengen vahvistusta?
Tiedon hankkimisen tärkeys on iankaikkinen periaate. Profeetta Joseph Smith ”rakasti tietoa, koska sen vanhurskas käyttäminen tuo voimaa”2. Hän on sanonut: ”Tieto on elämälle ja jumalisuudelle välttämätöntä. – – Kuulkaa, kaikki te veljet, tämä suuri avain: tieto on Jumalan voima pelastukseksi.”3
Kaikki totuus ja tieto on tärkeää, mutta jokapäiväisen elämämme ainaisten häiriötekijöiden keskellä meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota evankeliumin tietämyksemme kasvattamiseen, jotta voimme ymmärtää, kuinka soveltaa evankeliumin periaatteita elämäämme4. Kun evankeliumin tietämyksemme kasvaa, me alamme tuntea varmuutta todistuksessamme ja pystymme sanomaan: ”Minä tiedän sen.”
Seuraava ilmaus on: ”Minä elän sen mukaan.” Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että meidän täytyy toteuttaa ”sana tekoina, [eikä] pelkästään [kuunnella] sitä”5. Me elämme evankeliumin mukaan ja ”toteutamme sanaa” harjoittamalla uskoa, olemalla kuuliaisia, palvelemalla toisia rakastavasti ja seuraamalla Vapahtajamme esimerkkiä. Me toimimme nuhteettomasti ja teemme sitä, minkä tiedämme oikeaksi, ”kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla”6 välittämättä siitä, kuka meitä katsoo tai on katsomatta.
Kuolevaisessa tilassamme kukaan ei ole täydellinen. Vaikka ponnistelisimme kuinka uutterasti elääksemme evankeliumin mukaan, kaikki meistä tekevät virheitä ja syntiä. Kuinka lohduttavaa onkaan tietää, että Vapahtajan lunastusuhrin kautta me voimme saada anteeksi ja meidät voidaan tehdä puhtaiksi. Tämä todellisen parannuksen ja anteeksiannon prosessi vahvistaa todistustamme ja päättäväisyyttämme noudattaa Jumalan käskyjä ja elää elämäämme evankeliumin tasovaatimusten mukaisesti.
Kun ajattelen ilmausta ”Minä elän sen mukaan”, mieleeni tulee eräs tapaamani nuori nainen nimeltä Karigan. Hän kirjoitti: ”Olen ollut kirkon jäsen vähän yli vuoden. – – Kun tutkin kirkkoa, yksi merkki siitä, että tämä on tosi kirkko, oli minulle se, että tunsin lopulta löytäneeni kirkon, joka opetti säädyllisyyttä ja tasovaatimuksia. Olen nähnyt omin silmin, mitä ihmisille tapahtuu, kun he eivät piittaa Jumalan käskyistä ja valitsevat väärän tien. Minä päätin kauan sitten elää korkeiden moraalin tasovaatimusten mukaan. – – Tunnen itseni hyvin siunatuksi, koska olen löytänyt totuuden ja koska minut on kastettu. Olen niin onnellinen.”7
Viimeinen ilmaus julkilausumassani on: ”Minä rakastan sitä.” Se, että saamme tiedon Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja elämme uutterasti evankeliumin periaatteiden mukaan jokapäiväisessä elämässämme, saa monet kirkon jäsenet huudahtamaan innokkaasti: ”Minä rakastan evankeliumia!”
Me saamme tämän tunteen, kun tunnemme Pyhän Hengen todistavan meille, että olemme taivaallisen Isämme lapsia, että Hän on tietoinen meistä ja että me olemme oikealla tiellä. Rakkautemme evankeliumiin kasvaa, kun tunnemme taivaan Isämme rakkauden ja Vapahtajan lupaaman rauhan, kun osoitamme Hänelle, että olemme halukkaita tottelemaan ja seuraamaan Häntä.
Eri aikoina elämässämme, olimmepa sitten liittyneet kirkkoon äskettäin tai kuuluneet siihen koko ikämme, saatamme huomata, että tämä vireä innokkuus on haalistunut. Joskus näin käy, kun ajat ovat haasteellisia, ja meidän täytyy olla kärsivällisiä. Joskus niin käy, kun vauraus ja hyvinvointi ovat huipussaan. Aina kun minusta tuntuu tältä, tiedän, että minun täytyy keskittää pyrkimykseni uudestaan kasvattaakseni evankeliumin tietämystäni ja elääkseni täydellisemmin evankeliumin periaatteiden mukaan.
Yksi tehokkaimmista evankeliumin periaatteista, mitä tosin on joskus vaikea toteuttaa käytännössä, on nöyryys ja Jumalan tahtoon alistuminen. Rukouksessaan Getsemanen puutarhassa Kristus ilmaisi Isälle: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”8 Sen tulisi olla meidänkin rukouksemme. Usein juuri näinä hiljaisina rukouksen hetkinä me tunnemme taivaallisen Isän rakkauden ympäröivän meidät ja ne riemulliset, rakastavat tunteet palautuvat.
Eugenessa Oregonissa pidetyssä Nuorten Naisten johtohenkilöiden ohjekokouksessa minulla oli etuoikeus tavata sisar Cammy Wilberger ja keskustella hänen kanssaan. Kertomus, jonka sisar Wilberger kertoi minulle, on todistus yhden nuoren naisen evankeliumin tuntemisen, sen rakastamisen ja sen mukaan elämisen voimasta ja siunauksesta.
Useita vuosia sitten sisar Wilbergerin 19-vuotias tytär Brooke sai traagisesti surmansa kesäloman aikana ensimmäisen yliopistovuotensa jälkeen. Sisar Wilberger muisteli: ”Se oli vaikeaa ja synkkää aikaa perheellemme. Brooke oli kuitenkin antanut meille suurenmoisen lahjan. Me emme huomanneet sitä hänen varttuessaan, mutta joka ikisenä hänen lyhyen elämänsä vuotena ja hetkenä Brooke oli antanut meille parhaan lahjan, mitä tytär voi antaa vanhemmilleen. Brooke oli vanhurskas Jumalan tytär. – – Tämän lahjan sekä erityisesti kaiken mahdolliseksi tekevän sovituksen voiman ansiosta minulla on ollut voimaa, lohtua ja Vapahtajan lupaamaa rauhaa. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, missä Brooke on nyt, ja odotan innolla hellää jälleennäkemistämme.”9
Minulla on todistus taivaallisen Isämme suuresta, iankaikkisesta onnensuunnitelmasta. Tiedän, että Hän tuntee meidät ja rakastaa meitä. Tiedän, että Hän on valmistanut profeetan, presidentti Thomas S. Monsonin, kannustamaan meitä ja auttamaan meidän opastamisessamme takaisin Hänen luokseen. Rukoilen, että jokainen meistä näkee vaivaa voidakseen julistaa itsevarmasti: ”Minä olen mormoni. Minä tiedän sen. Minä elän sen mukaan. Minä rakastan sitä.” Sanon nämä asiat nöyrästi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.