Aitoudesta
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Minä rukoilen, että me vastustamme kiusausta vetää huomiota itseemme ja sen sijaan pyrimme paljon suurempaan kunniaan: tulemaan nöyriksi, aidoiksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi.
1700-luvun loppupuolella Venäjän keisarinna Katariina Suuri ilmoitti kiertävänsä keisarikuntansa eteläosassa useiden ulkomaalaisten suurlähettiläiden seurassa. Alueen ruhtinas Grigori Potemkin halusi kiihkeästi tehdä vaikutuksen näihin vieraisiin. Niinpä hän näki huomattavasti vaivaa esitelläkseen maan saavutuksia.
Osan matkasta Katariina purjehti Dneprjokea pitkin osoitellen ylpeänä suurlähettiläille rannalla olevia kukoistavia kyliä täynnään työteliäitä ja onnellisia kyläläisiä. Oli vain yksi ongelma: se oli kaikki hämäystä. Kerrotaan, että Potemkin oli rakentanut pahvikulisseja, jotka esittivät kauppapuoteja ja taloja. Hän oli jopa sijoittanut paikalle kiireisen näköisiä talonpoikia luomaan vaikutelman vauraasta taloudesta. Kun seurue katosi joenmutkan taakse, Potemkinin miehet pakkasivat kokoon tekokylän ja kiiruhtivat jokea alavirtaan valmistautumaan siihen, kun Katariina purjehtisi seuraavan kylän ohi.
Vaikka nykyajan historioitsijat ovat kyseenalaistaneet tämän kertomuksen todenperäisyyden, maailman sanavarastoon on ilmaantunut termi ”Potemkinin kulissit”. Nykyään niillä tarkoitetaan mitä tahansa yritystä saada muut uskomaan, että me olemme parempia kuin todellisuudessa olemme.
Onko sydämemme oikealla paikallaan?
On ihmisluonnon mukaista, että haluamme näyttää parhaimmaltamme. Siitä syystä monet meistä tekevät hyvin ahkerasti työtä kotimme ulkonäön eteen, ja siitä syystä nuoret Aaronin pappeuden veljemme varmistavat, että jokainen hius on paikallaan ihan siltä varalta, että he tapaisivat jonkun erityisen henkilön. Ei ole mitään väärää siinä, että kiillotamme kenkämme, tuoksumme parhaimmaltamme ja jopa piilotamme likaiset tiskit ennen kuin kotiopettajat saapuvat. Mutta kun tämä halu vaikutuksen tekemiseen viedään äärimmäisyyksiin, se voi muuttua hyödyllisestä vilpilliseksi.
Herran profeetat ovat aina kohottaneet varoittavan äänen niitä vastaan, jotka lähestyvät Herraa vain suullaan ja kunnioittavat Häntä vain huulillaan mutta joiden sydän on vetäytynyt kauas Hänestä.
Vapahtaja oli ymmärtäväinen ja myötätuntoinen synnintekijöitä kohtaan, joiden sydän oli nöyrä ja vilpitön. Mutta Hänen vanhurskas vihansa syttyi lainopettajien, fariseusten ja saddukeusten kaltaisia teeskentelijöitä kohtaan – niitä, jotka yrittivät näyttää vanhurskailta saadakseen maailman ylistystä, vaikutusvaltaa ja rikkautta, vaikka koko ajan sortivat ihmisiä, joita heidän olisi pitänyt siunata. Vapahtaja vertasi heitä kalkilla valkaistuihin hautoihin, jotka ovat kyllä kauniita ulkopuolelta ”mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa”.
Meidän aikanamme Herra on käyttänyt yhtä vahvoja sanoja pappeudenhaltijoista, jotka yrittävät peitellä syntejään tai tyydyttää ylpeyttään tai turhamaista kunnianhimoaan. Kun he tekevät näin, Herra sanoi, että ”taivaat vetäytyvät; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja kun se on vetäytynyt, se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu.”
Miksi tällaista tapahtuu? Miksi me yritämme joskus vaikuttaa ulospäin aktiivisilta, vaurailta ja omistautuneilta, kun sisältä – kuten Ilmoituksensaaja sanoi efesolaisista – me olemme ”[luopuneet] ensi ajan rakkaudesta”?
Joissakin tapauksissa olemme yksinkertaisesti saattaneet kadottaa tähtäimestämme evankeliumin ytimen pitäen virheellisesti ulkonaista hurskautta uskon voimana. Erityisen vaarallista se on silloin kun tarkoituksemme on ulkoisilla opetuslapseuden ilmauksillamme tehdä muihin vaikutus henkilökohtaisen hyödyn tai vaikutusvallan saamiseksi. Silloin olemme vaarassa astua fariseusten alueelle, ja silloin on korkea aika tutkia sydäntämme, jotta voimme välittömästi korjata suuntaa.
Potemkinmaiset ohjelmat
Tämä kiusaus, että haluamme näyttää paremmalta kuin olemme, ilmenee henkilökohtaisessa elämässämme ja voi lisäksi ilmetä kirkon tehtävissämmekin.
Tunnen esimerkiksi erään vaarnan, jossa johtajat asettivat vuodeksi kunnianhimoisia tavoitteita. Vaikka kaikki tavoitteet näyttivät hyödyllisiltä, ne keskittyivät joko yleviin ja vaikuttaviin julistuksiin tai numeroihin ja prosentteihin.
Kun näistä tavoitteista oli keskusteltu ja sovittu, jokin alkoi vaivata vaarnanjohtajaa. Hän ajatteli vaarnansa jäseniä – kuten nuorta pienten lasten äitiä, joka oli äskettäin jäänyt leskeksi. Hän ajatteli jäseniä, jotka kamppailivat epäilysten tai yksinäisyyden tai vakavien terveysongelmien kanssa ilman sairausvakuutusta. Hän ajatteli jäseniä, jotka painiskelivat rikkoutuneen avioliiton, riippuvuuksien, työttömyyden ja mielenterveysongelmien kanssa. Ja mitä enemmän hän heitä ajatteli, sitä useammin hän esitti itselleen nöyräksi tekevän kysymyksen: vaikuttavatko uudet tavoitteemme mitenkään näiden jäsenten elämään?
Hän alkoi miettiä, kuinka vaarnan tavoitteet saattaisivat olla erilaisia, jos he olisivat ensin kysyneet: ”Mikä on palvelutehtävämme?”
Niinpä tämä vaarnanjohtaja kutsui jälleen koolle neuvostonsa, ja yhdessä he muuttivat keskittymiskohteitaan. He päättivät, etteivät he antaisi ”nälkäisten – – tarvitsevien – – alastomien – – sairaiden ja ahdistettujen kulkea [ohitseen]” ilman että he huomaisivat nämä ihmiset.
He asettivat uusia tavoitteita ymmärtäen, ettei menestystä näissä uusissa tavoitteissa voisi aina mitata, eivät ainakaan ihmiset voisi – sillä kuinka voi mitata henkilökohtaista todistusta, rakkautta Jumalaan tai myötätuntoa muita kohtaan?
Mutta he tiesivät myös, etteivät kaikki ne asiat, joita voi mitata, ole tärkeitä, kun taas monet niistä asioista, joita ei voi mitata, ovat tärkeitä.
Mietin, ovatko organisatoriset ja henkilökohtaiset tavoitteemme joskus nykyajan vastine Potemkinin kylälle. Näyttävätkö ne kaukaa katsottuina vaikuttavilta mutta eivät kykene vastaamaan rakkaiden lähimmäistemme todellisiin tarpeisiin?
Rakkaat ystäväni ja kanssaveljeni pappeudessa, jos Jeesus Kristus istuisi kanssamme ja pyytäisi tilintekoa taloudenhoidostamme, en ole varma, keskittyisikö Hän paljonkaan ohjelmiin ja tilastoihin. Sen sijaan Vapahtaja haluaisi tietää, millainen on sydämemme tila. Hän haluaisi tietää, kuinka me rakastamme ja palvelemme niitä, jotka on uskottu hoiviimme, kuinka osoitamme rakkauttamme puolisoamme ja perhettämme kohtaan ja kuinka kevennämme heidän päivittäistä kuormaansa. Ja Vapahtaja haluaisi tietää, kuinka te ja minä lähennymme Häntä ja taivaallista Isäämme.
Miksi me olemme täällä?
On kenties hyödyllistä tutkia omaa sydäntämme. Saattaisimme esimerkiksi kysyä itseltämme, miksi me palvelemme Jeesuksen Kristuksen kirkossa.
Voisimme jopa kysyä, miksi olemme täällä tässä kokouksessa tänään.
Jos itse vastaisin tuohon kysymykseen pintapuolisesti, voisin sanoa, että olen täällä, koska presidentti Monson antoi tehtäväkseni puhua.
Minulla ei siis oikeastaan ollut vaihtoehtoa.
Sen lisäksi vaimoni, jota rakastan hyvin paljon, odottaa minun olevan täällä. Ja kuinka voisin sanoa hänelle ei?
Mutta me kaikki tiedämme, että on olemassa parempia syitä osallistua kokouksiimme ja elää elämäämme Jeesuksen Kristuksen sitoutuneina opetuslapsina.
Minä olen täällä, koska minä haluan koko sydämestäni seurata Mestariani Jeesusta Kristusta. Minä haluan todella tehdä kaiken, mitä Hän minulta pyytää tässä suuressa asiassa. Kaipaan Pyhän Hengen valistavaa vaikutusta ja sitä, että saan kuulla Jumalan äänen, kun Hän puhuu asetettujen palvelijoidensa kautta. Olen täällä tullakseni paremmaksi ihmiseksi, tullakseni kohotetuksi Kristuksessa veljieni ja sisarteni innoittavan esimerkin ansiosta ja oppiakseni palvelemaan tehokkaammin apua tarvitsevia.
Lyhyesti sanottuna olen täällä, koska rakastan taivaallista Isääni ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta.
Olen varma, että se on teidänkin syynne. Siksi me olemme valmiita tekemään uhrauksia emmekä vain julistamaan seuraavamme Vapahtajaa. Siksi me kannamme kunnialla Hänen pyhää pappeuttaan.
Kipinästä nuotioksi
Olipa todistuksenne kukoistava ja terve tai jos toimintanne kirkossa muistuttaa enemmän Potemkinin kylää, hyvä uutinen on, että te voitte rakentaa juuri sen voiman varaan, jota teillä on. Täällä Jeesuksen Kristuksen kirkossa te voitte kypsyä hengellisesti ja lähentyä Vapahtajaa noudattamalla evankeliumin periaatteita päivä päivältä.
Kun olette kärsivällisiä ja sinnikkäitä, niin pieninkin opetuslapseuden teko tai vähäisinkin uskon hehkuva kipinä voi vahvistua omistautuneen elämän leiskuvaksi nuotioksi. Itse asiassa juuri siitä useimmat nuotiot saavat alkunsa – yhdestä kipinästä.
Jos siis tunnette itsenne pieniksi ja heikoiksi, tulettehan yksinkertaisesti Kristuksen luo, joka tekee sen, mikä on heikkoa, vahvaksi. Heikoimmasta keskuudessamme voi Jumalan armosta tulla hengellisesti voimakas, koska ”Jumala [ei] erottele ihmisiä”. Hän on Jumala, johon voi luottaa, joka ”pitää voimassa liittonsa – – [ja] on uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä”.
Vakaumukseni on, että jos Jumala voi auttaa ja tukea köyhää saksalaista pakolaista, joka on kotoisin vaatimattomasta perheestä sodan runtelemassa maassa hyvin kaukana kirkon keskuspaikasta, niin Hän voi auttaa teitä.
Rakkaat veljeni Kristuksessa, luomakunnan Jumalalla, joka puhalsi elämän henkäyksen maailmankaikkeuteen, on varmasti voima puhaltaa elämän henkäys teihin. Hän voi varmasti tehdä teistä valon ja totuuden aitoja, hengellisiä olentoja, jollaisia haluatte olla.
Jumalan lupaukset ovat varmat ja luotettavat. Me voimme saada syntimme anteeksi ja meidät voidaan puhdistaa kaikesta jumalattomuudesta. Ja jos edelleenkin hyväksymme tosi periaatteet ja elämme niiden mukaan omissa olosuhteissamme ja omassa perheessämme, me päädymme lopulta pisteeseen, jossa meitä ei vaivaa enää nälkä eikä jano, sillä ”Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee [meitä] ja vie [meidät] elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii [meidän silmistämme] kaikki kyyneleet.”
Kirkko on parantumista, ei salaamista varten
Mutta näin ei voi tapahtua, jos me piiloudumme henkilökohtaisten, uskonnollisten tai organisatoristen kulissien taa. Sellainen keinotekoinen opetuslapseus ei salli meidän nähdä itseämme sellaisina kuin todella olemme ja lisäksi se estää meitä todella muuttumasta Vapahtajan sovituksen ihmeen avulla.
Kirkko ei ole autoliikkeen näyttelytila – paikka, jossa asetamme itsemme esille, jotta muut voivat ihailla hengellisyyttämme, kyvykkyyttämme tai vaurauttamme. Se on ennemminkin kuin huoltamo, jonne korjauksen tarpeessa olevat autot viedään huollettaviksi ja kunnostettaviksi.
Ja emmekö me – me kaikki – ole korjauksen, huollon ja kunnostuksen tarpeessa?
Me tulemme kirkkoon, emme salataksemme ongelmamme vaan parantaaksemme ne.
Ja meillä pappeudenhaltijoilla on lisäksi velvollisuus kaitsea Jumalan laumaa, ei pakosta vaan vapaaehtoisesti, ei alhaisesta voitonhimosta vaan sydämen halusta, ei valliten herroina niitä, jotka osallemme ovat tulleet, vaan ollen lauman esikuvina.
Muistakaa, veljet, ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.
Suurin, kyvykkäin, taitavin ihminen, mikä on koskaan vaeltanut tämän maan päällä, oli myös nöyrin. Hän teki osan vaikuttavimmasta palvelemisestaan yksityisinä hetkinä vain muutaman katselijan seurassa, joita Hän pyysi olemaan kertomatta kenellekään, mitä Hän oli tehnyt. Kun Häntä sanottiin hyväksi, Hän torjui nopeasti kohteliaisuuden sanoen, että ainoastaan Jumala on todella hyvä. Ihmisten kiitos ei selvästikään merkinnyt Hänelle mitään. Hänen ainoa tarkoituksensa oli palvella Isäänsä ja tehdä kaikki Isän mielen mukaan. Meidän kannattaisi noudattaa Mestarimme esimerkkiä.
Rakastakaamme kuten Hän rakasti
Veljet, tämä kutsumuksemme on korkea ja pyhä – olla Jeesuksen Kristuksen edustajia, rakastaa kuten Hän rakasti, palvella kuten Hän palveli, ”[nostaa] hervonneita käsiä ja [vahvistaa] voimattomia polvia”, ”huolehtia köyhistä ja tarvitsevista” ja pitää huolta leskistä ja orvoista.
Minä rukoilen, veljet, että kun palvelemme perheessämme, koorumissamme, seurakunnassamme, vaarnassamme, kotiseudullamme ja kansakunnassamme, me vastustamme kiusausta vetää huomiota itseemme ja sen sijaan pyrimme paljon suurempaan kunniaan: tulemaan nöyriksi, aidoiksi Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Kun teemme niin, huomaamme kulkevamme polkua, joka johtaa parhaimpaan, aidoimpaan ja jaloimpaan itseemme. Tästä todistan Mestarimme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.