Tuhlaajapoikaa odottamassa

Vanhin Brent H. Nielson

seitsemänkymmenen koorumista

Rukoilen, että te ja minä saisimme ilmoitusta siitä, kuinka parhaiten lähestyä elämässämme niitä, jotka ovat eksyksissä.

Maanpäällisen palvelutyönsä ajan Vapahtaja Jeesus Kristus antoi esimerkkejä parantavasta ja lunastavasta voimastaan. Eräässä tilanteessa, josta kerrotaan Uudessa testamentissa Luukkaan evankeliumin luvussa 15, Häntä itse asiassa arvosteltiin siitä, että Hän söi ja vietti aikaa syntisten kanssa (ks. Luuk. 15:2). Vapahtaja käytti tätä arvostelua tilaisuutena opettaa meille kaikille, kuinka tulee suhtautua niihin, jotka ovat eksyneet.

Hän vastasi arvostelijoilleen esittämällä heille kaksi tärkeää esimerkkiä:

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen” (Luuk. 15:4).

”Jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen” (Luuk. 15:8).

Sitten Vapahtaja opettaa vertauksen tuhlaajapojasta. Tässä vertauksessa ei ole kyse sadasta lampaasta tai kymmenestä hopearahasta vaan yhdestä kallisarvoisesta pojasta, joka on eksyksissä. Mitä Vapahtaja opettaa tällä vertauksella meille siitä, kuinka toimia, kun perheenjäsen joutuu eksyksiin?

Tuhlaajapoika ilmoittaa isälleen, että hän haluaa perintönsä heti. Hän haluaa jättää kotinsa ja perheensä turvan ja tavoitella maailmallisia asioita (ks. Luuk. 15:12–13). Huomaattehan, että Vapahtajan vertauksessa isän suhtautumistapa on rakastava, kun hän antaa pojalle tämän perinnön. Isä on epäilemättä tehnyt kaiken voitavansa saadakseen poikansa jäämään. Kun aikuinen poika kuitenkin tekee valintansa, viisas isä päästää hänet lähtemään. Sitten isä osoittaa vilpitöntä rakkautta, ja hän huolehtii ja hän odottaa (ks. Luuk. 15:20).

Omassa perheessämme on ollut samankaltainen kokemus. Kahta uskollista veljeäni, suurenmoista siskoani ja minua kasvattivat esimerkilliset vanhemmat. Meille opetettiin kodissamme evankeliumia, me vartuimme onnistuneesti aikuisiksi, ja meidät kaikki neljä sinetöitiin puolisoihimme temppelissä. Vuonna 1994 sisaremme Susan kuitenkin pettyi kirkkoon ja joihinkin sen opetuksiin. Hänet saivat eksymään ne, jotka pilkkasivat ja arvostelivat kirkon alkuaikojen johtajia. Hän antoi uskonsa eläviin profeettoihin ja apostoleihin heiketä. Aikaa myöten hänen epäilynsä valtasivat hänen uskonsa ja hän päätti jättää kirkon. Susan on antanut minulle luvan kertoa tarinansa siinä toivossa, että se saattaisi auttaa muita.

Veljeni ja minä ja leskiäitimme olimme musertuneita. Emme osanneet kuvitellakaan, mikä kumma oli voinut saada hänet hylkäämään uskonsa. Sisareni valinnat tuntuivat murtavan äitimme sydämen.

Veljeni ja minä olimme palvelleet piispoina ja kooruminjohtajina, ja olimme kokeneet menestyksen iloa seurakunnan ja koorumin jäsenten kanssa jättäessämme ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ja lähtiessämme pelastamaan sitä yhtä. Mutta sisaremme tapauksessa sinnikkäät yrityksemme pelastaa hänet ja kutsua hänet takaisin työnsivät häntä vain yhä kauemmas.

Kun pyysimme taivaallista johdatusta siihen, kuinka voisimme oikealla tavalla suhtautua häneen, kävi ilmeiseksi, että meidän oli noudatettava tuhlaajapoikavertauksen isän esimerkkiä. Susan oli tehnyt valintansa, ja meidän oli kuvaannollisesti annettava hänen mennä – mutta ei ilman että hän tiesi ja tunsi meidän vilpittömän rakkautemme häntä kohtaan. Ja niin me uudenlaista rakkautta ja ystävällisyyttä tuntien huolehdimme ja me odotimme.

Äitini ei koskaan lakannut rakastamasta Susania ja välittämästä hänestä. Joka kerta kun äiti kävi temppelissä, hän lisäsi Susanin nimen rukousluetteloon eikä koskaan menettänyt toivoaan. Isoveljeni ja hänen vaimonsa, jotka asuivat lähimpänä Susania Kaliforniassa, kutsuivat hänet kaikkiin perheen tapahtumiin. Joka vuosi Susanin syntymäpäivänä he valmistivat kotonaan päivällisen. He huolehtivat siitä, että olivat aina yhteydessä häneen ja että hän tiesi heidän rakastavan häntä aidosti.

Pikkuveljeni ja hänen vaimonsa pitivät yhteyttä Susanin lapsiin Utahissa ja välittivät heistä ja rakastivat heitä. He huolehtivat siitä, että Susanin lapset kutsuttiin aina perheen tapaamisiin, ja kun Susanin tyttärentyttären oli aika mennä kasteelle, veljeni oli paikalla kastamassa hänet. Susanilla oli myös rakastavat kotiopettajat ja kotikäyntiopettajat, jotka eivät koskaan luovuttaneet.

Kun lapsemme lähtivät lähetystyöhön ja menivät naimisiin, Susan kutsuttiin osallistumaan näihin perhejuhliin. Yritimme uutterasti järjestää perhetapahtumia, jotta Susan ja hänen lapsensa voisivat olla kanssamme ja jotta he tietäisivät, että me rakastimme heitä ja että he olivat osa perhettämme. Kun Susan suoritti jatkotutkinnon eräässä yliopistossa Kaliforniassa, me olimme kaikki paikalla ja osallistuimme hänen valmistujaisiinsa. Vaikka me emme voineetkaan hyväksyä kaikkia hänen valintojaan, me voimme todellakin hyväksyä hänet. Me rakastimme, me huolehdimme ja me odotimme.

Vuonna 2006, kun oli kulunut 12 vuotta siitä, kun Susan jätti kirkon, tyttäremme Katy muutti aviomiehensä kanssa Kaliforniaan, jotta hänen miehensä voisi opiskella siellä oikeustiedettä. He olivat samassa kaupungissa kuin Susan. Tämä nuoripari turvautui Susan-tätiinsä pyytäen apua ja tukea, ja he rakastivat häntä. Susan auttoi kaksivuotiaan tyttärentyttäremme Lucyn hoidossa, ja Susan huomasi auttavansa Lucya tämän iltarukouksissa. Katy soitti minulle yhtenä päivänä ja kysyi, uskoinko Susanin tulevan joskus takaisin kirkkoon. Vakuutin hänelle, että minusta tuntui, että hän tulisi ja että meidän piti olla edelleen kärsivällisiä. Kului jälleen kolme vuotta, ja yhä rakastaen me huolehdimme ja me odotimme.

Tänä viikonloppuna tulee kuusi vuotta siitä, kun vaimoni Marcia ja minä istuimme tämän konferenssikeskuksen eturivillä. Sinä päivänä minut hyväksyttiin uudeksi johtavaksi auktoriteetiksi. Marcia, jolla on aina läheinen suhde Henkeen, oli kirjoittanut minulle viestin, jossa sanottiin: ”Minä luulen, että Susanin on aika tulla takaisin.” Tyttäremme Katy ehdotti, että menisin soittamaan Susanille ja pyytäisin häntä katsomaan sinä päivänä yleiskonferenssia.

Näiden kahden suurenmoisen naisen kehotuksesta minä menin aulaan ja soitin siskolleni. Jätin viestin hänen vastaajaansa ja pyysin vain häntä katsomaan yleiskonferenssin tuota kokousta. Hän sai viestini. Iloksemme hän tunsi innoitusta seurata kaikki konferenssikokoukset. Hän kuuli profeettoja ja apostoleja, joita hän oli rakastanut aiempina vuosina. Hän löysi uusia nimiä, joista hän ei ollut kuullut aiemmin, kuten presidentti Uchtdorf ja vanhimmat Bednar, Cook, Christofferson ja Andersen. Tämän ja muiden ainutkertaisten taivaallisten kokemusten aikana siskoni – tuhlaajapojan tavoin – meni itseensä (ks. Luuk. 15:17). Profeettojen ja apostolien sanat ja perheen rakkaus saivat hänet kääntymään ja aloittamaan matkan takaisin kotiin. Viidentoista vuoden jälkeen äitimme tytär ja meidän siskomme, joka oli eksyksissä, oli löydetty. Meidän ei tarvinnut enää huolehtia ja odottaa.

Susan kuvaa tätä kokemusta aivan kuten Lehi kuvasi sitä Mormonin kirjassa. Hän oli irrottanut otteensa rautakaiteesta ja huomannut olevansa pimeyden sumussa (ks. 1. Nefi 8:23). Hän sanoo, ettei hän tiennyt olevansa eksyksissä, ennen kuin Kristuksen valo herätti uudelleen hänen uskonsa ja toi kirkkaasti ja selkeänä esiin jyrkän vastakohdan sen välillä, mitä hän koki maailmassa ja mitä Herra ja hänen perheensä tarjosivat.

Kuluneiden kuuden vuoden aikana on tapahtunut ihme. Susan on saanut uudelleen todistuksen Mormonin kirjasta. Hän on saanut temppelisuosituksen. Hän on palvellut temppelissä toimitustyöntekijänä, ja nykyisin hän opettaa seurakunnassaan Evankeliumin oppi -luokkaa. Taivaan ikkunat ovat avautuneet hänen lapsilleen ja lastenlapsilleen, ja vaikka vaikeita seurauksiakin on ollut, tuntuu siltä kuin hän ei olisi koskaan jättänyt kirkkoa.

Joillakuilla teistä, kuten Nielsonin perheellä, on perheenjäseniä, jotka ovat tilapäisesti eksyneet. Vapahtajan käsky kaikille, joilla on sata lammasta, on jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ja lähteä pelastamaan sitä yhtä. Hänen käskynsä niille, joilla on kymmenen hopeakolikkoa ja jotka kadottavat yhden, on etsiä, kunnes se löytyy. Kun tuo eksyksissä oleva on poikanne tai tyttärenne, veljenne tai siskonne, ja hän on päättänyt lähteä, me opimme omassa perheessämme, että tehtyämme kaiken voitavamme me rakastamme tuota ihmistä koko sydämestämme ja sitten me huolehdimme, me rukoilemme ja me odotamme, kunnes Herra ojentaa auttavan kätensä.

Ehkäpä tärkein asia, minkä Herra opetti minulle tässä tapahtumasarjassa, tapahtui tutkiessamme yhdessä perheenä pyhiä kirjoituksia, kun sisareni oli jättänyt kirkon. Poikamme David oli lukuvuorossa, kun tutkimme yhdessä Luukkaan evankeliumin lukua 15. Kun hän luki vertauksen tuhlaajapojasta, kuulin sen sinä päivänä eri tavoin kuin olin kuullut koskaan aiemmin. Jostakin syystä olin aina samastunut siihen poikaan, joka pysyi kotona. Kun David sinä aamuna luki, tajusin, että joissakin suhteissa minä olin se tuhlaajapoika. Me kaikki olemme vailla Jumalan kirkkautta (ks. Room. 3:23). Me kaikki tarvitsemme Vapahtajan sovituksen parantavaa voimaa. Me kaikki olemme eksyksissä ja meidät pitää löytää. Tuo sinä päivänä saamani ilmoitus auttoi minua ymmärtämään, että sekä siskoni että minä tarvitsimme molemmat Vapahtajan rakkautta ja Hänen sovitustaan. Susan ja minä olimme itse asiassa samalla polulla takaisin kotiin.

Vapahtajan sanat tässä vertauksessa, kun Hän kuvailee, kuinka isä tervehtii tuhlaajapoikaansa, ovat voimalliset, ja uskon, että ne voivat olla kuvaus siitä, mitä teidän ja minun ja Isän välillä tapahtuu, kun palaamme taivaalliseen kotiimme. Ne kertovat meille isästä, joka rakastaa, odottaa ja huolehtii. Nämä ovat Vapahtajan sanat: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” (Luuk. 15:20.)

Rukoilen, että te ja minä saisimme ilmoitusta siitä, kuinka parhaiten lähestyä elämässämme niitä, jotka ovat eksyksissä, ja että meillä tarpeen tullen olisi taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kärsivällisyyttä ja rakkautta, kun me rakastamme, huolehdimme ja odotamme tuhlaajapoikaa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.