Todella hyviä ja vilpittömiä

Vanhin Michael T. Ringwood

seitsemänkymmenen koorumista

Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ilosanoma on se, että sydämemme halu voi muuttua ja vaikuttimiamme voidaan kehittää ja jalostaa.

Elämässäni oli valitettavasti aika, jolloin kannustimenani toimivat tittelit ja auktoriteetti. Se alkoi oikeastaan viattomasti. Kun valmistauduin palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä, vanhemmasta veljestäni tehtiin lähetyskentällään vyöhykejohtaja. Kuulin hänestä sanottavan niin paljon myönteisiä asioita, etten voinut muuta kuin haluta itsestänikin puhuttavan niin. Toivoin pääseväni samanlaiseen asemaan, ja taisinpa rukoillakin sitä.

Palvellessani lähetystyössä sain onnekseni voimallisen opetuksen. Tuo opetus tuli jälleen mieleeni viime konferenssissa.

Presidentti Dieter F. Uchtdorf sanoi lokakuussa: ”Minulla on elämäni aikana ollut tilaisuus olla tekemisissä muutamien pätevimpien ja älykkäimpien ihmisten kanssa, mitä tällä maailmalla on tarjota. Kun olin nuorempi, nuo koulutetut, etevät, menestyneet ja maailman ylistämät ihmiset tekivät minuun vaikutuksen. Mutta vuosien varrella olen tullut oivaltamaan, että huomattavasti suuremman vaikutuksen minuun tekevät ne suurenmoiset ja siunatut sielut, jotka ovat todella hyviä ja vilpittömiä.”

Minun sankarini Mormonin kirjassa on täydellinen esimerkki suurenmoisesta ja siunatusta sielusta, joka oli todella hyvä ja vilpitön. Siblon oli yksi Alma nuoremman pojista. Tunnemme paremmin hänen veljensä Helamanin, joka seurasi aikanaan isäänsä aikakirjojen pitäjänä ja Jumalan profeettana, sekä Koriantonin, jolla oli jokseenkin huono maine lähetyssaarnaajana ja jota isä joutui neuvomaan. Alma kirjoitti Helamanille 77 jaetta (ks. Alma 36–37). Koriantonille Alma omisti 91 jaetta (ks. Alma 39–42). Keskimmäiselle pojalleen Siblonille Alma kirjoitti vain 15 jaetta (ks. Alma 38). Noiden 15 jakeen sanat ovat kuitenkin voimallisia ja opettavaisia.

”Ja nyt, poikani, minä luotan siihen, että saan sinusta suurta iloa vakautesi ja uskollisuutesi tähden Jumalalle; sillä kuten sinä olet nuoruudessasi alkanut turvautua Herraan Jumalaasi, aivan samoin toivon sinun edelleenkin pitävän hänen käskynsä, sillä siunattu on se, joka kestää loppuun asti.

Minä sanon sinulle, poikani, että minulla on jo ollut sinusta suurta iloa uskollisuutesi ja uutteruutesi ja kärsivällisyytesi ja pitkämielisyytesi tähden soramilaisten kansan keskuudessa.” (Alma 38:2–3.)

Sen lisäksi, että Alma puhui Siblonille, hän myös puhui Siblonista Koriantonille. Alma sanoi: ”Etkö ole havainnut veljesi vakautta, hänen uskollisuuttaan ja tarkkuuttaan Jumalan käskyjen pitämisessä? Katso, eikö hän ole näyttänyt sinulle hyvää esimerkkiä?” (Alma 39:1.)

Näyttää siltä, että Siblon oli poika, joka halusi olla isälleen mieliksi ja joka teki oikein siksi, että se oli oikein, eikä siksi, että saisi kiitosta, hyvän aseman, valtaa, kunnianosoituksia tai auktoriteettia. Helaman varmasti tiesi sen veljestään ja arvosti sitä, sillä hän antoi isältään saamansa pyhät aikakirjat Siblonin haltuun. Varmastikin Helaman luotti Sibloniin, koska Siblon ”oli oikeudenmukainen mies, ja hän vaelsi oikeamielisesti Jumalan edessä; ja hän pyrki tarkoin tekemään hyvää alati, pitämään Herran Jumalansa käskyt” (Alma 63:2). Siblonille näyttää olevan luonteenomaista, ettei häntä juurikaan mainita aikakirjoissa siitä lähtien kun hän sai haltuunsa pyhät aikakirjat siihen asti kunnes hän antoi ne edelleen Helamanin pojalle Helamanille (ks. Alma 63:11).

Siblon oli todella hyvä ja vilpitön. Hän oli henkilö, joka uhrasi aikaansa ja kykyjään ja ponnisteli auttaakseen ja kohottaakseen muita, koska hän rakasti Jumalaa ja lähimmäisiään (ks. Alma 48:17–19; 49:30). Häntä kuvaavat täydellisesti presidentti Spencer W. Kimballin sanat: ”Suuret naiset ja miehet ovat aina innokkaampia palvelemaan kuin pyrkimään valtaan.”

Maailmassa, jossa joka taholla havitellaan kiitosta, hyvää asemaa, valtaa, kunnianosoituksia ja auktoriteettia, kunnioitan niitä suurenmoisia ja siunattuja sieluja, jotka ovat todella hyviä ja vilpittömiä. Heidän kannustimenaan on rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Nuo suurenmoiset naiset ja miehet ovat ”innokkaampia palvelemaan kuin pyrkimään valtaan”.

Nykyään jotkut haluavat saada meidät uskomaan, että voimme saada merkitystä elämäämme ainoastaan hankkimalla hyvän aseman ja valtaa. Onneksi on kuitenkin monia, joihin tällainen näkökanta ei tee vaikutusta. He löytävät merkityksen elämäänsä pyrkimällä olemaan todella hyviä ja vilpittömiä. Olen tavannut sellaisia ihmisiä kaikilta elämänaloilta ja monien uskontojen piiristä. Ja heitä on hyvin paljon niiden joukossa, jotka ovat täysin kääntyneitä Kristuksen seuraajia.

Kunnioitan niitä, jotka epäitsekkäästi palvelevat viikoittain seurakunnissa kautta maailman ja tekevät enemmänkin kuin heidän tehtävänsä edellyttää. Mutta tehtäviä tulee ja menee. Minuun tekevät vieläkin suuremman vaikutuksen ne monet, jotka ilman virallista tehtävää löytävät tapoja jatkuvasti palvella ja kohottaa muita. Eräs veli tulee aina aikaisin kirkkoon ja asettaa tuolit paikoilleen ja jää jälkeenpäin siistimään kirkkotilat. Eräs sisar istuutuu aina seurakunnassaan olevan sokean sisaren lähelle, ei ainoastaan voidakseen tervehtiä häntä vaan myös laulaakseen kirkon lauluja tarpeeksi kovalla äänellä, niin että tuo sokea sisar kuulee sanat ja voi laulaa mukana. Jos tarkkailette omaa seurakuntaanne, voitte löytää samanlaisia esimerkkejä. Aina on jäseniä, jotka näyttävät tietävän, kuka tarvitsee apua ja milloin sitä on tarjottava.

Ehkäpä ensimmäisen opetuksen todella hyvistä ja vilpittömistä pyhistä sain silloin, kun olin nuori lähetyssaarnaaja. Muutin uudelle alueelle, jossa oli vanhin, jota en tuntenut. Olin kuullut muiden lähetyssaarnaajien puhuvan siitä, ettei hän ollut koskaan saanut johtotehtäviä ja että hänellä oli vaikeuksia korean kielen oppimisessa, vaikka hän oli ollut maassa jo pitkään. Mutta kun opin tuntemaan tämän vanhimman, huomasin hänen olevan kaikkein kuuliaisimpia ja uskollisimpia lähetyssaarnaajia, mitä olin tuntenut. Hän tutki evankeliumia, kun oli evankeliumin tutkimisen aika, ja teki työtä, kun oli työnteon aika. Hän lähti asunnolta oikeaan aikaan ja palasi oikeaan aikaan. Hän opiskeli koreaa uutterasti, vaikka hänen olikin erityisen vaikea oppia kieltä.

Kun tajusin, etteivät kuulemani kommentit pitäneet paikkaansa, minusta tuntui, että tätä lähetyssaarnaajaa pidettiin aiheettomasti epäonnistuneena. Halusin kertoa koko lähetyskentälle, mitä olin saanut selville tästä vanhimmasta. Kerroin lähetysjohtajalle halustani korjata tämä väärinkäsitys. Hän vastasi: ”Taivaallinen Isä tietää, että tämä nuori mies on hyvä lähetyssaarnaaja, ja minäkin tiedän sen.” Hän lisäsi: ”Ja nyt sinäkin tiedät sen, joten kenellä muulla oikeastaan on väliä?” Tämä viisas lähetysjohtaja opetti minulle, mikä palvelemisessa oli tärkeää. Se ei ollut kiitoksen saaminen, hyvä asema, valta, kunnia tai auktoriteetti. Se oli suurenmoinen opetus nuorelle lähetyssaarnaajalle, joka kiinnitti liian paljon huomiota titteleihin.

Ajatellessani tätä opetusta aloin muistella elämääni ja huomasin, kuinka usein minuun olivat tehneet vaikutuksen sellaiset miehet ja naiset, joilla ei siihen aikaan ollut mitään hienoa titteliä tai asemaa. Yksi noista Siblonin kaltaisista sieluista oli seminaarinopettajani, kun olin lukion toisella luokalla. Tämä hyvä mies opetti seminaaria vain pari kolme vuotta, mutta hän avasi sydämeni tavalla, joka auttoi minua saamaan todistuksen. Hän ei kuulunut koulun suosituimpiin opettajiin, mutta hän oli aina hyvin valmistautunut ja hän teki minuun voimallisen ja pysyvän vaikutuksen. Yksi harvoista kerroista, jolloin olen nähnyt hänet sen 40 vuoden aikana, jolloin hän ei enää ollut opettajanani, oli silloin, kun hän tuli isäni hautajaisiin tapaamaan minua. Tosiaankin, se oli teko, jonka kannustimena ei ollut titteli eikä valta.

Kunnioitan tuota omistautunutta opettajaa ja monia hänen kaltaisiaan, jotka ovat todella hyviä ja vilpittömiä. Kunnioitan pyhäkoulun opettajaa, joka ei ainoastaan opeta oppilaitaan luokassa sunnuntaisin vaan opettaa näitä samoja oppilaita ja vaikuttaa heihin myös kutsumalla heidät kotiinsa perheaamiaiselle. Kunnioitan nuorten johtajia, jotka käyvät seurakuntansa nuorten miesten ja nuorten naisten urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Kunnioitan miestä, joka kirjoittaa naapureilleen kannustavia viestejä, ja naista, joka ei ainoastaan lähetä joulukortteja vaan vie ne henkilökohtaisesti sukulaisille ja ystäville, jotka kaipaavat juttuseuraa. Kunnioitan sitä veljeä, joka vei naapurinsa ajelulle, kun tämän elämää varjosti Alzheimerin tauti – ja tarjosi sekä miehelle että tämän vaimolle kipeästi kaivattua vaihtelua.

Näitä asioita ei tehdä kiitoksen tai kunnianosoitusten toivossa. Näiden miesten ja naisten kannustimena ei ole mahdollisuus saada hienoa titteliä tai vaikutusvaltaa. He ovat Kristuksen opetuslapsia, jotka tekevät hyvää jatkuvasti ja jotka Siblonin tavoin yrittävät olla taivaalliselle Isälleen mieliksi.

Tulen surulliseksi, kun kuulen ihmisistä, jotka lakkaavat palvelemasta tai jopa käymästä kirkossa, kun heidät vapautetaan jostakin tehtävästä tai kun he kokevat, ettei heitä oteta huomioon tehtäviin kutsuttaessa. Toivon heidän jonakin päivänä saavan saman opetuksen, jonka minä sain nuorena lähetyssaarnaajana – että palvelemisen, jolla on eniten merkitystä, huomaa tavallisesti vain Jumala. Kun tavoittelemme vain sitä, mikä on minun ja koskee minua, olemmeko unohtaneet sen, mikä on Hänen ja koskee Häntä?

Jotkut saattavat sanoa: ”Mutta minulla on vielä pitkä matka tulla niiden kaltaiseksi, joita kuvailet.” Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ilosanoma on se, että sydämemme halu voi muuttua ja vaikuttimiamme voidaan kehittää ja jalostaa. Kun meidät kastetaan Jumalan tosi laumaan, alkaa tapahtumasarja, jonka ansiosta meistä tulee uusia luomuksia (ks. 2. Kor. 5:17; Moosia 27:26). Aina kun uudistamme kasteenliiton nauttimalla sakramentin, olemme askeleen lähempänä tuota lopullista päämääräämme. Kun pysymme siinä liitossa, saamme voimaa surra surevien kanssa ja lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa (ks. Moosia 18:9). Siinä liitossa saamme armon, joka tekee meidät kykeneviksi palvelemaan Jumalaa ja pitämään Hänen käskynsä, myös rakastamaan Jumalaa koko sydämestämme ja rakastamaan lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Siinä liitossa Jumala ja Kristus auttavat meitä niin, että me voimme auttaa niitä, jotka tarvitsevat meidän apuamme (ks. Moosia 4:16; ks. myös jakeet 11–15).

Kaikki, mitä oikeastaan haluan elämässäni, on olla mieliksi kummallekin isälleni – sekä maanpäälliselle että taivaalliselle – ja olla enemmän Siblonin kaltainen.

Kiitän taivaallista Isääni Siblonin kaltaisista sieluista, joiden esimerkki antaa minulle – ja meille kaikille – toivoa. Heidän elämässään näemme todisteen rakastavasta taivaallisesta Isästä sekä huolehtivasta ja myötätuntoisesta Vapahtajasta. Lisään oman todistukseni heidän todistuksiinsa ja vakuutan, että pyrin tulemaan enemmän heidän kaltaisekseen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

1. Dieter F. Uchtdorf, ”Herra, en kai se ole minä?”, Liahona, marraskuu 2014, s. 58, kursivointi lisätty.

2. Helaman ei mennyt opettamaan soramilaisia, joten Alman sanoessa ”veljesi” tiedämme hänen puhuvan Siblonista (ks. Alma 31:7; 39:2).

3. Spencer W. Kimball, ”Vanhurskaiden naisten tehtävä”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 173.

4. ”Herra on opettanut meille, että kun olemme kokeneet todellisen kääntymyksen Hänen evankeliumiinsa, meidän sydämemme kääntyy itsekkäistä huolenaiheista kohti palvelemista kohottaaksemme muita, kun he kulkevat ylöspäin kohti iankaikkista elämää. Jotta kokisimme tämän kääntymyksen, voimme rukoilla ja työskennellä uskossa tullaksemme uudeksi luomukseksi, jonka Jeesuksen Kristuksen sovitus tekee mahdolliseksi. Voimme aloittaa rukoilemalla, että meillä olisi uskoa tehdä parannus itsekkyydestä ja että saisimme lahjan huolehtia muista enemmän kuin itsestämme. Voimme rukoilla voimaa luopua ylpeydestä ja kateudesta.” (Henry B. Eyring, ”Todistus ja kääntymys”, Liahona, helmikuu 2015, s. 4–5.)

5. ”[Jumala] on kuolematon ja täydellinen. Me olemme kuolevaisia ja epätäydellisiä. Siitä huolimatta me etsimme jo kuolevaisuudessa keinoja, joiden avulla voimme liittyä Häneen hengellisesti. Niin tehdessämme me pääsemme jonkin verran osallisiksi sekä armosta että Hänen voimansa ylevyydestä. Noihin ainutlaatuisiin hetkiin kuuluvat – – kastaminen ja konfirmoiminen – – [ja] Herran aterian vertauskuvien nauttiminen.” (Jeffrey R. Holland, To My Friends, 2014, s. 80; ks. myös ”Henkilökohtainen puhtaus”, Liahona, tammikuu 1999, s. 91.)

6. ”Myöhempien aikojen pyhät, jotka näkevät itsensä kaikissa toimissaan Jumalan lapsina, tekevät luonnostaan lupauksia ja pitävät ne. Lupaukset ovat tunnusomaisia pelastussuunnitelmassa. Me lupaamme noudattaa käskyjä. Vastineeksi Jumala lupaa siunauksia tässä elämässä ja iankaikkisuudessa. Hän on tarkka vaatimuksissaan, ja Hän pitää täydellisesti sanansa. Koska Hän rakastaa meitä ja koska suunnitelman tarkoituksena on se, että meistä tulee Hänen kaltaisiaan, Hän vaatii meiltä tarkkuutta. Ja Hänen meille antamiinsa lupauksiin liittyy aina voima kasvaa kyvyssämme pitää liitot. Hän tekee meille mahdolliseksi tuntea Hänen sääntönsä. Kun yritämme koko sydämestämme vastata Hänen mittapuitaan, Hän antaa meille Pyhän Hengen kumppanuuden. Se puolestaan lisää voimaamme pitää lupauksemme ja erottaa, mikä on hyvää ja totuudellista. Ja se on voima oppia, sekä maallisissa opinnoissamme että sen oppimisessa, mitä tarvitsemme iankaikkisuutta varten.” (Henry B. Eyring, ”A Child of God”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 21. lokakuuta 1997, s. 4–5; speeches.byu.edu). Ks. myös David A. Bednar, ”He kantoivat kuormansa helposti”, Liahona, toukokuu 2014, s. 87–90.

7. Niin kauan kuin muistan, olen aina halunnut olla mieliksi isälleni. Kun vartuin ja sain todistuksen, sain myös halun olla mieliksi taivaalliselle Isälle. Myöhemmin elämässäni sain tietää Siblonista ja lisäsin elämäni tavoitteisiin sen, että tulisin enemmän hänen kaltaisekseen.