Herra on minun valoni

Vanhin Quentin L. Cook

kahdentoista apostolin koorumista

Kykyämme seistä lujina ja uskollisina ja seurata Vapahtajaa elämän vastoinkäymisistä huolimatta vahvistavat suuresti vanhurskaat perheet ja Kristus-keskeinen ykseys seurakunnissamme.

Tänä pääsiäisenä mietimme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuomaa lunastusta ja iloitsemme siitä.

Se hälinä, joka maailmallisen jumalattomuuden vuoksi kaikuu halki maan, aiheuttaa haavoittuvuuden tunteita. Modernin viestinnän myötä epäoikeudenmukaisuuden, eriarvoisuuden ja vääryyden vaikutus herättää monissa tunteen, että elämä on luonnostaan epäreilua. Niin merkittäviä kuin nämä koettelemukset voivatkin olla, ne eivät saa kääntää huomiotamme pois siitä, että saamme riemuita Kristuksen taivaallisesta väliintulosta meidän hyväksemme ja ylistää sitä. Vapahtaja kirjaimellisesti saavutti voiton kuolemasta. Armosta ja myötätunnosta Hän otti päälleen pahat tekomme ja rikkomuksemme näin lunastaen meidät ja tyydyttäen oikeudenmukaisuuden vaatimukset kaikkien niiden puolesta, jotka tekisivät parannuksen ja uskoisivat Hänen nimeensä.

Hänen suuri sovitusuhrinsa on ylivertaiselta merkitykseltään kuolevaisen käsityskyvyn ulottumattomissa. Tämä armotyö tuo rauhan, joka ylittää ymmärryksen.

Entä kuinka me suhtaudumme siihen karuun todellisuuteen, joka meitä ympäröi?

Vaimoni Mary on rakastanut aina auringonkukkia. Hän riemuitsee, kun niitä ilmaantuu aivan odottamattomiin paikkoihin tienvierille. Taloon, jossa isovanhempani asuivat, johtaa soratie. Kun ajoimme tuota tietä, Mary huudahti usein: ”Mahdammeko nähdä niitä hämmästyttäviä auringonkukkia tänään?” Me yllätyimme siitä, että auringonkukat kukoistivat maaperässä, jota maatalous- ja lumenluontikoneet myllersivät ja jolle kertyi ainesta, jota ei pidettäisi ihanteellisena maaperänä villikukkien kasvulle.

Yksi merkittävistä ominaisuuksista nuorissa villeinä kasvavissa auringonkukissa – sen lisäksi että ne kasvavat maaperässä, joka ei ole suotuisa – on se, kuinka nuori kukkanuppu seuraa aurinkoa taivaalla. Niin tehdessään se saa elämää ylläpitävää energiaa ennen kuin se puhkeaa keltaiseen väriloistoonsa.

Kun me nuoren auringonkukan tavoin seuraamme maailman Vapahtajaa, Jumalan Poikaa, me kukoistamme ja meistä tulee loistavia monista meitä ympäröivistä kauheista olosuhteista huolimatta. Hän on todellakin valomme ja elämämme.

Vertauksessa vehnästä ja rikkaviljasta Vapahtaja julisti opetuslapsilleen, että ne, jotka rikkovat ja harjoittavat vääryyttä, kootaan pois Hänen valtakunnastaan. Mutta puhuessaan uskollisista Hän sanoi: ”Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko.” Yksilöinä ja Kristuksen opetuslapsina, jotka elävät vihamielisessä maailmassa, joka on kirjaimellisesti levottomuuden vallassa, me voimme kukoistaa ja puhjeta kukkaan, jos perustanamme on rakkautemme Vapahtajaa kohtaan ja noudatamme nöyrästi Hänen opetuksiaan.

Kykyämme seistä lujina ja uskollisina ja seurata Vapahtajaa elämän vastoinkäymisistä huolimatta vahvistavat suuresti vanhurskaat perheet ja Kristus-keskeinen ykseys seurakunnissamme.

Oikea aika kotona

Perheen tehtävä Jumalan suunnitelmassa on suoda meille iloa, auttaa meitä oppimaan oikeita periaatteita rakastavassa ilmapiirissä ja valmistaa meitä iankaikkiseen elämään. Uskonnon harjoittamisen kauniit perinteet kodissa tulee juurruttaa lastemme sydämeen.

Enoni Vaughn Roberts Kimball oli hyvä opiskelija, aloitteleva kirjailija ja pelinrakentaja BYU:n jalkapallojoukkueessa. Joulukuun 8. päivänä 1941, Pearl Harboriin tehdyn hyökkäyksen jälkeisenä päivänä, hän värväytyi USA:n merivoimiin. Ollessaan värväystehtävissä Albanyssa New Yorkin osavaltiossa hän lähetti lyhyen artikkelin Valittuihin Paloihin. Lehti maksoi hänelle 200 dollaria ja julkaisi hänen artikkelinsa nimeltä ”Oikea aika kotona” toukokuun 1944 numerossa.

Tässä Valittujen Palojen artikkelissa, jossa hän kirjoittaa merimiehen ominaisuudessa, sanotaan muun muassa:

”Oikea aika kotona:

Eräänä iltana Albanyssa New Yorkissa kysyin yhdeltä merimieheltä, mitä kello oli. Hän veti esiin suuren kellon ja vastasi: ’Se on 7.20.’ Tiesin, että se oli enemmän. ’Kellosi on pysähtynyt, eikö olekin?’ kysyin.

’Ei’, hän sanoi, ’kelloni on yhä Kalliovuorten normaaliajassa. Olen kotoisin Etelä-Utahista. Kun liityin laivastoon, isä antoi minulle tämän kellon. Hän sanoi, että se auttaisi minua muistamaan kodin.

Kun kelloni näyttää viittä aamulla, tiedän isän lähtevän lypsämään lehmiä. Ja minä tahansa iltana, kun kello on puoli kahdeksan, tiedän, että koko perhe on runsaan aterian ääressä ja isä kiittää Jumalaa siitä, mitä pöydässä on, ja pyytää Häntä varjelemaan minua – –’, merimies sanoi. ’Saan aika helposti selville, mitä kello on siellä, missä olen. Mutta minä haluan tietää, mitä kello on Utahissa.’”

Pian artikkelin lähettämisen jälkeen Vaughn määrättiin meripalvelukseen Tyynenmeren sotanäyttämölle. Toukokuun 11. päivänä 1945, kun hän palveli lentotukialus USS Bunker Hillillä lähellä Okinawaa, laivaa pommitti kaksi itsemurhalentäjää. Melkein 400 miehistön jäsentä kuoli, heidän joukossaan enoni Vaughn.

Vanhin Spencer W. Kimball esitti Vaughnin isälle vilpittömän myötätuntonsa mainiten Vaughnin kelvollisuuden ja Herran vakuutuksen, että ”ne, jotka kuolevat minun ominani, eivät maista kuolemaa, sillä se on heille suloinen”. Vaughnin isä sanoi lempeästi, että vaikka Vaughn haudattiin mereen, Jumalan käsi veisi Vaughnin taivaalliseen kotiinsa.

28 vuotta myöhemmin presidentti Spencer W. Kimball puhui Vaughnista eräässä yleiskonferenssissa. Hän sanoi muun muassa: ”Tunsin tämän perheen hyvin. – – Olen polvistunut voimalliseen rukoukseen [heidän] kanssaan. – – Kodissa saatu koulutus on tuonut tälle suurelle perheelle iankaikkisen siunauksen.” Presidentti Kimball haastoi jokaisen perheen ”rukoilemaan polvillaan – – poikiensa ja tyttäriensä puolesta kahdesti päivässä”.

Veljet ja sisaret, jos me uskollisesti pidämme perherukouksen, tutkimme pyhiä kirjoituksia, pidämme perheillan, saamme ja annamme pappeuden siunauksia ja pyhitämme lepopäivän, lapsemme tietävät, mikä on oikea aika kotona. He valmistautuvat iankaikkiseen kotiinsa taivaassa riippumatta siitä, mitä heille tapahtuu hankalassa maailmassa. On ratkaisevan tärkeää, että lapsemme tietävät, että heitä rakastetaan ja he ovat turvassa kotona.

Aviomies ja vaimo ovat tasavertaiset kumppanit. Heillä on erilaiset mutta toisiaan täydentävät tehtävät. Vaimo voi synnyttää lapsia, mikä siunaa koko perhettä. Aviomies voi saada pappeuden, mikä siunaa koko perhettä. Mutta perheneuvostossa vaimo ja mies tasavertaisina kumppaneina tekevät tärkeimmät päätökset. He päättävät, kuinka lapsia opetetaan ja ojennetaan, kuinka rahaa käytetään, missä he asuvat, ja he tekevät monia muita perheen päätöksiä. Ne tehdään yhdessä sen jälkeen kun on pyydetty johdatusta Herralta. Tavoitteena on iankaikkinen perhe.

Kristuksen valo kylvää kaikkien Jumalan lasten sydämeen ajatuksen perheen iankaikkisesta luonteesta. Yksi lempikirjailijoistani, kirkkoomme kuulumaton, ilmaisi sen näin: ”Kovin paljon elämässä on epäolennaista, [mutta] – – perhe on todellinen asia, olennainen asia, iankaikkinen asia – asia, jota tulee varjella ja josta huolehtia ja jolle olla uskollinen.”

Kirkko auttaa meitä keskittymään Vapahtajaan yhtenäisenä perheenä

Perheen lisäksi myös kirkon tehtävä on merkityksellinen. ”Kirkko tarjoaa organisaation ja keinot opettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kaikille Jumalan lapsille. Se tarjoaa pappeuden valtuuden toimittaa pelastuksen ja korotuksen toimituksia kaikille, jotka ovat kelvollisia ja halukkaita ottamaan ne vastaan.”

Maailmassa riehuu valtoimenaan kiistoja ja pahuutta. Myös kulttuurisia eroja ja epätasa-arvoa korostetaan paljon. Kirkossa kieleen perustuvia yksikköjä lukuun ottamatta seurakuntamme muodostetaan maantieteellisin perustein. Me emme jaottele ihmisiä yhteiskuntaluokan tai aseman mukaan. Me riemuitsemme siitä tosiasiasta, että vanhurskaassa seurakunnassa kaikki etniset taustat ja kulttuurit ovat yhdessä. Seurakuntaperheemme on tärkeä edistyksellemme, onnellemme ja omille pyrkimyksillemme olla enemmän Kristuksen kaltaisia.

Kulttuurit usein jakavat ihmisiä ja aiheuttavat joskus väkivaltaa ja syrjintää. Mormonin kirjan joitakin huolestuttavimpia sanoja käytetään kuvaamaan jumalattomien isien perinteitä, jotka johtivat väkivaltaan, sotaan, pahoihin tekoihin, vääryyksiin ja jopa kansojen ja kansakuntien tuhoon.

Pyhissä kirjoituksissa ei ole 4. Nefin kirjaa parempaa aloituskohtaa kuvaukselle kirkon kulttuurista, joka on elintärkeä meille kaikille. Jakeessa 2 sanotaan muun muassa: ”Kaikki ihmiset koko maassa olivat kääntyneet Herraan, sekä nefiläiset että lamanilaiset, eikä heidän keskuudessaan ollut mitään riitoja eikä kiistoja, ja jokainen kohteli oikeudenmukaisesti toinen toistaan.” Jakeessa 16 sanotaan: ”Eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut.” Se tosiasia, ettei ollut mitään kiistaa, johtui Jumalan rakkaudesta, ”joka asui ihmisten sydämessä”. Tämä on se kulttuuri, johon me pyrimme.

Syvät kulttuuriarvot ja uskonkäsitykset ovat sen ytimessä, keitä me olemme. Uhrauksen, kiitollisuuden, uskon ja vanhurskauden perinteitä tulee vaalia ja varjella. Perheiden täytyy nauttia uskoa vahvistavista perinteistä ja suojella niitä.

Yksi merkittävimmistä minkä tahansa kulttuurin piirteistä on sen kieli. Sillä alueella San Franciscossa Kaliforniassa, jossa asuin, oli seitsemän vähemmistökielistä yksikköä. Kieltä koskeva oppimme esitetään Opin ja liittojen luvun 90 jakeessa 11: ”Sillä sinä päivänä tapahtuu, että jokainen saa kuulla evankeliumin täyteyden oman puhetapansa mukaan ja omalla kielellään.”

Kun Jumalan lapset rukoilevat Häntä äidinkielellään, se on heidän sydämensä kieltä. On selvää, että sydämen kieli on kallisarvoinen kaikille ihmisille.

Isoveljeni Joseph on lääkäri, ja hän toimi ammatissaan monia vuosia San Franciscon lahden alueella. Hänen vastaanotolleen tuli uutena potilaana eräs iäkäs samoalainen kirkon jäsen. Miehellä oli ankaria, heikentäviä kipuja. Tultiin siihen tulokseen, että kyse oli munuaiskivestä, ja ryhdyttiin asianmukaisiin hoitotoimiin. Tämä uskollinen jäsen sanoi, että hänen alkuperäinen tavoitteensa oli pelkästään ymmärtää, mikä oli vialla, jotta hän voisi rukoilla samoaksi terveysongelmansa johdosta taivaallista Isäänsä.

Jäsenten on tärkeää ymmärtää evankeliumi sydämensä kielellä, jotta he voivat rukoilla ja toimia evankeliumin periaatteiden mukaan.

Vaikka kieliä ja kauniita, kohottavia kulttuuriperinteitä on monenlaisia, meidän sydäntemme täytyy olla yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa. Herra on sanonut painokkaasti: ”Jokainen pitäköön veljeään itsensä veroisena. – – Olkaa yhtä, ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun.” Vaikka arvostamme sopivaa kulttuurista moninaisuutta, tavoitteemme on olla joka suhteessa yhtä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kulttuurissa, tavoissa ja perinteissä.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei ole koskaan ollut vahvempi

Me ymmärrämme, että joillakin jäsenillä on kysymyksiä ja huolia, kun he pyrkivät vahvistamaan uskoaan ja todistustaan. Meidän tulee varoa arvostelemasta tai tuomitsemasta niitä, joilla on huolia – suuria tai pieniä. Samaan aikaan niiden, joilla on huolia, tulee tehdä kaikki voitavansa vahvistaakseen omaa uskoaan ja todistustaan. Parhaita tapoja ratkaista kysymyksiä ja huolia on kärsivällisesti ja nöyrästi tutkia, pohtia, rukoilla, elää evankeliumin periaatteiden mukaan ja neuvotella asianmukaisten johtajien kanssa.

Jotkut ovat väittäneet, että nykyään kirkosta lähtee entistä enemmän jäseniä ja että on enemmän epäilyksiä ja epäuskoa kuin menneisyydessä. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei ole koskaan ollut vahvempi. Niiden jäsenten määrä, jotka poistavat nimensä kirkon aikakirjoista, on aina ollut hyvin pieni ja on ollut viime vuosina merkittävästi pienempi kuin menneisyydessä. Todistettavissa olevilla, mitattavilla osa-alueilla, kuten endaumentin saaneet jäsenet, joilla on voimassa oleva temppelisuositus, aikuiset täysien kymmenysten maksajat ja lähetystyössä palvelevat, lisäys on ollut merkittävän suuri. Saanen sanoa uudelleen, että kirkko ei ole koskaan ollut vahvempi. Mutta ”muistakaa, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä”. Me pyrimme tavoittamaan jokaisen.

Jos ne armottomat tosiasiat, joita kohtaatte tänä aikana, tuntuvat synkiltä ja raskailta ja miltei ylivoimaisilta, niin muistakaa, että Getsemanen sielua riipaisevassa lohduttomuudessa ja Golgatan käsittämättömässä piinassa ja tuskassa Vapahtaja toteutti sovituksen, joka keventää kauheimmatkin kuormat, joita voi tulla tässä elämässä. Hän teki sen teidän vuoksenne, ja Hän teki sen minun vuokseni. Hän teki sen, koska Hän rakastaa meitä ja koska Hän on kuuliainen Isälleen ja rakastaa Häntä. Meidät tullaan pelastamaan kuolemasta – jopa meren syvyyksistä.

Suojamme tässä elämässä ja iankaikkisuudessa on henkilökohtaisessa ja perheen vanhurskaudessa, kirkon toimituksissa ja Vapahtajan seuraamisessa. Se on turvapaikkamme myrskyltä. Niille, jotka tuntevat olevansa yksin, sanon, että te voitte pysyä päättäväisinä vanhurskaudessa tietäen, että sovitus suojelee ja siunaa teitä paljon enemmän kuin kykenette täysin ymmärtämään.

Meidän tulee muistaa Vapahtaja, pitää liittomme ja seurata Jumalan Poikaa niin kuin nuori auringonkukka seuraa auringonpaistetta. Hänen valonsa seuraaminen ja Hänen esimerkkinsä noudattaminen tuovat meille iloa, onnea ja rauhaa. Kuten Psalmissa 27 julistetaan: ”Herra on minun valoni [ja pelastukseni].”

Tänä pääsiäisviikonloppuna yhtenä Vapahtajan apostoleista todistan vakaasti Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Minä tiedän, että Hän elää. Minä tunnen Hänen äänensä. Minä todistan Hänen jumalallisuudestaan ja sovituksen todellisuudesta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.