Uskon perustukset
Pyyntöni on, että me teemme ne uhraukset ja osoitamme sitä nöyryyttä, jotka ovat välttämättömiä Herraan Jeesukseen Kristukseen kohdistuvan uskomme perustusten vahvistamiseksi.
Tämä on ollut suurenmoinen yleiskonferenssi. Olemme todella rakentuneet. Jos yleiskonferenssilla on yksi ehdottoman tärkeä päämäärä, se on vahvistaa uskoa Isään Jumalaan ja Vapahtajaamme, Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Puheeni käsittelee tuon uskon perustuksia.
Henkilökohtaisia perustuksia, kuten monia kelvollisia toimintoja, rakennetaan tavallisesti hitaasti – yksi kerros, yksi kokemus, yksi haaste, yksi vastoinkäyminen ja yksi onnistuminen kerrallaan. Yksi hellyttävimpiä fyysisiä kokemuksia ovat pienokaisen ensi askeleet. Niitä on suurenmoista katsella. Se kallisarvoinen katse kasvoilla – yhdistelmä päättäväisyyttä, iloa, yllätystä ja saavutusta – on todella mullistava hetki.
Omassa perheessämme on ollut yksi vastaavanlainen tapahtuma, joka on jäänyt mieleen. Kun nuorin poikamme oli suunnilleen nelivuotias, hän tuli sisälle ja ilmoitti riemuissaan perheelle hyvin ylpeänä: ”Minä osaan nyt tehdä kaikkea. Osaan tehdä rusetin, ajaa pyörällä ja laittaa vetoketjun kiinni.” Ymmärsimme hänen kertovan meille, että hän osasi solmia kengännauhansa, ajaa kolmipyörällään ja sulkea takkinsa vetoketjun. Me kaikki nauroimme, mutta ymmärsimme, että hänelle nämä asiat olivat mahtavia saavutuksia. Hän luuli tosiaan kasvaneensa isoksi ja tulleensa aikuiseksi.
Fyysisellä, henkisellä ja hengellisellä kehityksellä on paljon yhteistä. Fyysinen kehitys on varsin helppo nähdä. Aloitamme vauvan askelin ja edistymme päivä päivältä, vuosi vuodelta, kasvaen ja kehittyen saavuttaaksemme lopullisen fyysisen mittamme. Kehittyminen on erilaista jokaisen kohdalla.
Kun katselemme hienoa urheilusuoritusta tai musiikkiesitystä, sanomme usein, että kyseinen henkilö on hyvin lahjakas, mikä on tavallisesti totta. Mutta suoritus perustuu vuosien valmentautumiseen ja harjoittelemiseen. Eräs tunnettu kirjailija, Malcolm Gladwell, on nimittänyt tätä 10 000 tunnin säännöksi. Tutkijat ovat määrittäneet, että sen verran harjoittelua tarvitaan onnistumiseen urheilussa tai musiikissa, akateemiseen pätevyyteen, erityistaitoihin työssä, asiantuntemukseen lääketieteessä tai oikeustieteessä ja niin edelleen. Yksi näistä tutkijoista vahvistaa, ”että kymmenen tuhannen tunnin harjoittelu on välttämätöntä, jotta saavutetaan kansainvälisen tason pätevyys – millä alalla tahansa”.
Useimmat ihmiset ymmärtävät, että tällainen valmentautuminen ja harjoittelu ovat välttämättömiä, jotta voi yltää fyysiseen ja henkiseen huippusuoritukseen.
Yhä kasvavassa määrin maallistuneessa maailmassa painotetaan valitettavasti entistä vähemmän sitä, miten paljon tarvitaan hengellistä kasvua, jotta voi tulla Kristuksen kaltaiseksi ja luoda perustukset, jotka johtavat kestävään uskoon. Meillä on taipumus painottaa ylevän hengellisen ymmärryksen hetkiä. Nämä ovat kallisarvoisia tilanteita, jolloin tiedämme, että Pyhä Henki on todistanut erityisistä hengellisistä näkemyksistä sydämellemme ja mielellemme. Me riemuitsemme näistä tapahtumista. Niitä ei pidä millään tavoin väheksyä. Mutta mitä tulee kestävään uskoon ja siihen, että saa Hengen jatkuvaksi kumppaniksi, mikään ei korvaa yksilöllistä uskonnon harjoittamista, jota voi verrata fyysiseen ja henkiseen kehitykseen. Meidän tulee rakentaa näiden kokemusten perustalle – kokemusten, jotka toisinaan muistuttavat pienokaisen ensi askelia. Me teemme tätä sitoutumalla omistautuneesti hengellisiin sakramenttikokouksiin, pyhien kirjoitusten tutkimiseen, rukoukseen ja palvelemiseen kutsun mukaisesti. Hiljattain eräässä 13 lapsen isän muistokirjoituksessa kerrottiin, että isän ”uskollisuus päivittäiseen rukoukseen ja pyhien kirjoitusten tutkimiseen vaikutti syvästi hänen lapsiinsa antaen heille Herraan Jeesukseen Kristukseen kohdistuvan uskon horjumattoman perustan”.
Eräs kokemus, jonka sain 15-vuotiaana, on ollut minulle perustavanlaatuinen. Uskollinen äitini oli pyrkinyt urhoollisesti auttamaan minua luomaan elämääni uskon perustukset. Osallistuin sakramenttikokoukseen, Alkeisyhdistykseen, sitten Nuoriin Miehiin ja seminaariin. Olin lukenut Mormonin kirjan ja olin aina pitänyt henkilökohtaisia rukouksia. Niihin aikoihin perheessämme sattui eräs yllättävä tapahtuma, kun rakas isoveljeni pohti mahdollista lähetystyökutsua. Hyvä isäni, joka oli vähemmän aktiivinen kirkon jäsen, halusi, että veljeni jatkaisi opintojaan eikä palvelisi lähetystyössä. Tämä muodostui kiistanaiheeksi.
Eräässä merkittävässä keskustelussa veljeni kanssa, joka on viisi vuotta minua vanhempi ja joka johti keskustelua, päädyimme siihen, että hänen päätöksensä lähetystyössä palvelemisesta riippui kolmesta asiasta: 1) Oliko Jeesus Kristus jumalallinen? 2) Oliko Mormonin kirja totta? 3) Oliko Joseph Smith palautuksen profeetta?
Kun sinä iltana rukoilin vilpittömästi, Henki vahvisti minulle totuuden kaikista kolmesta kysymyksestä. Opin myös ymmärtämään, että miltei kaikki valinnat, joita tekisin loppuelämäni aikana, perustuisivat niiden kolmen kysymyksen vastauksiin. Käsitin etenkin, että keskeistä oli usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mennyttä muistellessani ymmärrän, että pääasiassa äitini ansiosta perustukset olivat paikallaan, jotta sinä iltana sain hengellisen vahvistuksen. Veljeni, jolla jo oli todistus, teki päätöksen palvella lähetystyössä, ja lopulta hän sai puolelleen isämme tuen.
Hengellistä johdatusta voi saada tarpeen mukaan Herran hyväksi näkemänä aikana ja Hänen tahtonsa mukaisesti. Mormonin kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta on erinomainen esimerkki. Katselin hiljattain ensipainoksen Mormonin kirjaa. Joseph Smith sai käännöksen valmiiksi ollessaan 23-vuotias. Tiedämme jotakin siitä prosessista ja niistä apuvälineistä, joita hän käytti kääntämisessä. Siihen vuonna 1830 painettuun laitokseen Joseph sisällytti lyhyen esipuheen ja julisti yksinkertaisesti ja selkeästi, että kirja käännettiin ”Jumalan lahjan ja voiman avulla”. Entä kääntämisen apuvälineet – urim ja tummim, näkijänkivet? Olivatko ne välttämättömiä, vai olivatko ne kuin polkupyörän apupyörät, kunnes Joseph osasi osoittaa sitä uskoa, jota tarvittiin suoremman ilmoituksen vastaanottamiseen?
Aivan kuten fyysisen tai henkisen kyvyn hankkimiseen vaaditaan toistamista ja jatkuvia ponnisteluja, sama pätee hengellisiin asioihin. Muistakaa, että kun profeetta Josephia valmistettiin vastaanottamaan levyt, hän sai neljästi luokseen saman vieraan, Moronin, jolla oli joka kerta täsmälleen sama sanoma. Uskon, että viikoittaisella osallistumisella hengellisiin sakramenttikokouksiin on hengellisiä seurauksia, joita emme täysin ymmärrä. Pyhien kirjoitusten säännöllinen pohdiskeleminen – satunnaisen lukemisen sijaan – voi korvata pinnallisen ymmärtämisen ylevällä, elämää mullistavalla uskon vahvistumisella.
Usko on voiman periaate. Saanen havainnollistaa sitä: Kun olin nuori lähetyssaarnaaja, eräs suurenmoinen lähetysjohtaja esitti minulle syvällisellä tavalla pyhien kirjoitusten kertomuksen, joka on luvussa Luuk. 8. Siinä kerrotaan naisesta, joka oli kärsinyt verenvuodosta 12 vuotta, ja hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, jotka eivät kyenneet häntä parantamaan. Näihin päiviin asti se on ollut yksi lempikohdistani pyhissä kirjoituksissa.
Muistatte naisen uskoneen, että jos hän voisi edes koskettaa Vapahtajan viitan tupsua, hän paranisi. Kun hän teki niin, hän parantui heti. Vapahtaja, joka käveli opetuslastensa kanssa, kysyi: ”Kuka koski minuun?”
Pietari vastasi, että kaikkihan he yhdessä kulkiessaan tunkivat Hänen päälleen.
”Mutta Jeesus sanoi: ’Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa.’”
Mutta Vapahtaja ei sittenkään nähnyt naista. Hän ei ollut keskittynyt naisen tarpeisiin. Naisen usko oli kuitenkin niin vahva, että viitan tupsun koskettaminen teki mahdolliseksi saada parantavaa voimaa Jumalan Pojasta.
Vapahtaja sanoikin hänelle: ”Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa.”
Olen mietiskellyt tätä kertomusta koko aikuiselämäni ajan. Ymmärrän, että henkilökohtaiset rukouksemme ja pyyntömme rakastavalle Isälle taivaassa Jeesuksen Kristuksen nimessä voivat tuoda elämäämme siunauksia, jotka ylittävät käsityskykymme. Uskon perustusten – sellaisen uskon, jota tämä nainen osoitti – tulisi olla sydämemme suurena toiveena.
Uskon ensimmäiset perustukset – edes hengellisen vahvistuksen kera – eivät kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme kohtaisi haasteita. Kääntymys evankeliumiin ei tarkoita sitä, että kaikki ongelmamme ratkeaisivat.
Varhainen kirkon historia sekä Oppiin ja liittoihin tallennetut ilmoitukset sisältävät erinomaisia esimerkkejä uskon perustusten luomisesta sekä kaikkia kohtaavien elämänmuutosten ja haasteiden käsittelemisestä.
Kirtlandin temppelin valmistuminen oli perustavanlaatuinen tapahtuma koko kirkolle. Sen myötä tuli Hengen vuodatuksia, opillisia ilmoituksia ja kirkon vakiinnuttamisen kannalta välttämättömien avainten palauttaminen. Kuten muinaiset apostolit helluntaipäivänä, monet jäsenet saivat Kirtlandin temppelin vihkimisen yhteydessä ihmeellisiä hengellisiä kokemuksia. Mutta – kuten meidän omassa elämässämme – tämä ei tarkoittanut, etteivät he kokisi haasteita tai vaikeuksia tulevaisuudessa. Vähänpä nämä varhaiset jäsenet tiesivät, että he joutuisivat kohtaamaan Yhdysvaltain finanssikriisin – vuoden 1837 paniikin – joka koettelisi heidän sielunsa syvyyksiä.
Yhden esimerkin tähän finanssikriisiin liittyvistä haasteista joutui kokemaan vanhin Parley P. Pratt, yksi palautuksen suurista johtajista. Hän oli yksi kahdentoista apostolin koorumin alkuperäisistä jäsenistä. Vuoden 1837 alkupuolella hänen rakas vaimonsa Thankful kuoli synnytettyään heidän ensimmäisen lapsensa. Parley ja Thankful olivat olleet naimisissa melkein kymmenen vuotta, ja Thankfulin kuolema musersi Parleyn.
Muutama kuukausi myöhemmin vanhin Pratt huomasi elävänsä yhtä vaikeimmista ajoista, mitä kirkko on kohdannut. Valtakunnallisen kriisin keskellä paikalliset talousasiat – kuten maakeinottelu sekä Joseph Smithin ja muiden kirkon jäsenten perustaman rahalaitoksen vaikeudet – saivat Kirtlandissa aikaan erimielisyyttä ja kiistaa. Kirkon johtajat eivät aina tehneet viisaita ajallisia ratkaisuja omassa elämässään. Parley kärsi merkittäviä taloudellisia menetyksiä, ja jonkin aikaa hän oli tyytymätön profeetta Josephiin. Hän kirjoitti pisteliään arvostelun Josephille ja puhui tätä vastaan julkisesti. Samaan aikaan Parley sanoi, että hän uskoi edelleen Mormonin kirjaan sekä Oppiin ja liittoihin.
Vanhin Pratt oli menettänyt vaimonsa, maatilansa ja kotinsa. Josephille ilmoittamatta Parley lähti Missouriin. Matkalla sinne hän tapasi yllättäen apostolitoverit Thomas B. Marshin ja David Pattenin, jotka olivat palaamassa Kirtlandiin. He tunsivat kaipaavansa kipeästi sopusoinnun palauttamista koorumiin ja taivuttelivat Parleyn palaamaan heidän kanssaan. Parley käsitti, ettei kukaan ollut menettänyt enemmän kuin Joseph Smith ja hänen perheensä.
Parley etsi käsiinsä profeetan ja tunnusti itkien, että se, mitä hän oli tehnyt, oli väärin. Vaimonsa Thankfulin kuolemaa seuranneiden kuukausien aikana Parley oli ollut ”synkän pilven varjostama” sekä pelkojen ja turhautumien valtaama. Joseph, joka tiesi, millaista oli kamppailla vastoinkäymisiä ja kiusauksia vastaan, antoi Parleylle vilpittömästi anteeksi, rukoili hänen kanssaan ja siunasi hänet. Parley ja muut, jotka pysyivät uskollisina, hyötyivät Kirtlandin haasteista. Heidän viisautensa kasvoi, ja heistä tuli ylevämpiä ja hyveellisempiä. Siitä kokemuksesta tuli osa heidän uskonsa perustuksia.
Vastoinkäymisiä ei pidä nähdä joko Herran osoittamana epäsuosiona tai Hänen siunaustensa perumisena. Vastakohtaisuus kaikessa on osa sitä metallinsulattajan tulta, joka valmistaa meitä iankaikkiseen, selestiseen päämäärään. Kun profeetta Joseph oli Libertyn vankilassa, Herran sanoissa hänelle kuvaillaan kaikenlaisia haasteita – myös ahdistuksia ja vääriä syytöksiä – ja lopuksi sanotaan:
”Jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen, tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi.
Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?”
Tässä Joseph Smithille antamassaan opetuksessa Herra teki myös selväksi, että Josephin päivät olivat tiedossa eikä hänen vuosiaan vähennettäisi. Herra sanoi lopuksi: ”Älä siis pelkää, mitä ihminen voi tehdä, sillä Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti.”
Mitä sitten ovat uskon siunaukset? Mitä usko saa aikaan? Luettelo on miltei loputon:
Syntimme voidaan antaa anteeksi uskomme tähden Kristukseen.
Kaikilla, joilla on usko, on yhteys Pyhään Henkeen.
Pelastus tulee uskon kautta Kristuksen nimeen.
Me saamme voimaa uskomme mukaisesti, joka meillä on Kristukseen.
Kukaan ei pääse Herran lepoon paitsi ne, jotka ovat pesseet vaatteensa Kristuksen veressä, uskonsa tähden.
Rukouksiin vastataan uskon mukaisesti.
Ilman uskoa ihmisten keskuudessa Jumala ei voi tehdä heidän keskuudessaan mitään ihmettä.
Lopuksi, meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen on välttämätön perustus iankaikkiselle pelastuksellemme ja korotuksellemme. Kuten Helaman opetti pojilleen: ”Muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika – –, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua.”
Olen kiitollinen siitä uskon perustusten lujittamisesta, jota on saatu tästä konferenssista. Pyyntöni on, että me teemme ne uhraukset ja osoitamme sitä nöyryyttä, jotka ovat välttämättömiä Herraan Jeesukseen Kristukseen kohdistuvan uskomme perustusten vahvistamiseksi. Hänestä lausun varman todistukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.