Elintärkeitä keskusteluja

Joy D. Jones

äskettäin vapautettu Alkeisyhdistyksen ylijohtaja

Me emme voi odottaa, että kääntymys vain tapahtuu lapsillemme. Vahingossa tapahtuva kääntymys ei ole Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaate.

Oletteko koskaan miettineet, miksi käytämme Alkeisyhdistyksestä nimitystä ”Alkeisyhdistys”? Vaikka nimi viittaa hengelliseen oppimiseen, jota lapset saavat varhaisimpina vuosinaan, järjestön nimi [englanniksi Primary] muistuttaa minua myös voimallisesta totuudesta. Taivaalliselle Isällemme lapset eivät ole koskaan olleet toissijaisia – he ovat aina olleet ensisijaisia [”primary”].¹

Jumala luottaa siihen, että me arvostamme, kunnioitamme ja suojelemme heitä Hänen lapsinaan. Se tarkoittaa, ettemme koskaan vahingoita heitä millään tavoin fyysisesti, sanallisesti tai emotionaalisesti – silloinkaan kun jännitteet ja paineet ovat kovia. Sen sijaan me arvostamme lapsia ja me teemme kaiken voitavamme taistellaksemme väkivallan pahuutta vastaan. Huolenpito heistä on meille ensisijaista – kuten se on Hänelle.²

Eräs nuori äiti ja isä istuivat keittiön pöydän ääressä juttelemassa kuluneesta päivästään. Käytävän päästä kuului tömähdys. Äiti kysyi: ”Mikä se oli?”

Sitten he kuulivat nelivuotiaan poikansa huoneesta vaimeaa itkua. He kiiruhtivat käytävää pitkin. Siellä poika makasi lattialla vuoteensa vieressä. Äiti nosti pienen poikansa ja kysyi häneltä, mitä oli tapahtunut.

Poika vastasi: ”Minä putosin sängystä.”

Äiti kysyi: ”Miksi sinä putosit sängystä?”

Poika kohautti olkapäitään ja sanoi: ”En minä tiedä. En vain tainnut päästä tarpeeksi syvälle.”

Juuri tästä ”pääsemisestä tarpeeksi syvälle” haluaisin tänä aamuna puhua. Meidän etuoikeutenamme ja vastuunamme on auttaa lapsia ”pääsemään tarpeeksi syvälle” Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Eikä ole mahdollista, että aloittaisimme liian varhain.

Lasten elämässä on ainutlaatuinen ja erityinen aika, jolloin heitä suojellaan Saatanan vaikutukselta. Sinä aikana he ovat viattomia ja synnittömiä.³ Se on pyhää aikaa vanhemmalle ja lapselle. Lapsia on määrä opettaa sanoilla ja esimerkillä ennen kuin he saavuttavat vastuullisen iän Jumalan edessä⁴ ja myös sen jälkeen.

Presidentti Henry B. Eyring on opettanut: ”Meillä on suurenmoisin tilaisuus nuorten suhteen. Paras ajankohta opettamiselle on varhain, kun lapset ovat vielä immuuneja sielunvihollisen kiusauksille, ja jo kauan ennen kuin heidän saattaa olla vaikeampaa kuulla totuuden sanoja henkilökohtaisten kamppailujensa melskeessä.”⁵ Tämä opettaminen auttaa heitä ymmärtämään jumalallisen identiteettinsä, tarkoituksensa ja ne runsaat siunaukset, jotka odottavat heitä, kun he solmivat pyhiä liittoja ja vastaanottavat toimituksia liittopolulla.

Me emme voi odottaa, että kääntymys vain tapahtuu lapsillemme. Vahingossa tapahtuva kääntymys ei ole Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaate. Vapahtajamme kaltaiseksi tuleminen ei tapahdu sattumanvaraisesti. Tietoinen rakastaminen, opettaminen ja todistaminen voivat auttaa lapsia varhaisella iällä tuntemaan Pyhän Hengen vaikutuksen. Pyhä Henki on välttämätön lastemme todistukselle Jeesuksesta Kristuksesta ja kääntymykselle Häneen. Me haluamme, että he ”muistavat hänet aina, jotta hänen Henkensä olisi heidän kanssansa”⁶.

Miettikää, miten arvokkaita ovat perheen yhteiset keskustelut Jeesuksen Kristuksen evankeliumista, elintärkeät keskustelut, jotka voivat luoda Hengelle otollisen ilmapiirin. Kun meillä on tällaisia keskusteluja lastemme kanssa, me autamme heitä luomaan perustuksen, ”joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan [he] eivät voi sortua”⁷. Kun vahvistamme lasta, me vahvistamme perhettä.

Nämä ehdottoman tärkeät keskustelut voivat johtaa lapsia

ymmärtämään oppia parannuksesta
uskomaan Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan
valitsemaan kasteen ja Pyhän Hengen lahjan, kun he ovat kahdeksanvuotiaita⁸
sekä ”rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä”⁹.

Vapahtaja kehotti: ”Sen tähden minä annan sinulle käskyn opettaa näitä asioita avoimesti lapsillesi.”¹⁰ Entä mitä Hän haluaa meidän opettavan niin avoimesti?

Aadamin lankeemusta.
Jeesuksen Kristuksen sovitusta.
Uudestisyntymisen tärkeyttä.¹¹

Vanhin D. Todd Christofferson on sanonut: ”Tietenkin vastustaja on mielissään, kun vanhemmat eivät vaivaudu opettamaan ja kouluttamaan lapsiaan uskomaan Kristukseen ja saamaan hengellisen uudestisyntymisen.”¹²

Sitä vastoin Vapahtaja haluaa meidän auttavan lapsia ”[turvaamaan] siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää”¹³. Niin tehdessämme me voimme auttaa lapsia tunnistamaan, milloin he tuntevat Hengen, ja havaitsemaan, mitkä teot saavat Hengen loittonemaan. Näin he oppivat tekemään parannusta ja palaamaan valoon Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Tämä edistää osaltaan hengellistä kestävyyttä.

Meillä voi olla hauskaa auttaessamme lapsiamme vahvistamaan hengellistä kestävyyttä missä tahansa iässä. Sen ei tarvitse olla monimutkaista tai aikaa vievää. Yksinkertaiset, huolehtivat keskustelut voivat johtaa lapsia paitsi tietämään, mihin he uskovat, myös – mikä tärkeintä – tietämään, miksi he uskovat siihen. Huolehtivat keskustelut, jotka tapahtuvat luontevasti ja johdonmukaisesti, voivat johtaa parempaan ymmärrykseen ja vastauksiin. Älkäämme antako elektronisten laitteiden mukavuuden estää meitä opettamasta ja kuuntelemasta lapsiamme ja katsomasta heitä silmiin.

Lisää tilaisuuksia elintärkeisiin keskusteluihin voi tapahtua roolileikkien avulla. Perheenjäsenet voivat näytellä tilanteita, joissa joku tuntee kiusausta tai painetta tehdä huonon valinnan. Tällainen harjoitus voi lujittaa lapsia olemaan valmistautuneita haastavaan tilanteeseen. Voimme esimerkiksi näytellä tilanteen ja sitten keskustella siitä kysymällä lapsilta, mitä he tekisivät,

jos heitä houkutellaan rikkomaan viisauden sanaa
jos he altistuvat pornografialle
jos heitä houkutellaan valehtelemaan, varastamaan tai lunttaamaan
jos he kuulevat ystävältä tai opettajalta koulussa jotakin, mikä on ristiriidassa heidän uskonkäsitystensä tai arvojensa kanssa.

Kun lapset näyttelevät tilanteen ja sitten keskustelevat siitä, niin sen sijaan että joutuisivat valmistautumattomina vihamieliseen tilanteeseen ikätoverien parissa, heillä voi olla varustuksena ”uskon kilpi, jolla [he voivat] sammuttaa kaikki jumalattomien palavat nuolet”¹⁴.

Eräs läheinen ystävä oppi tämän ratkaisevan tärkeän asian 18-vuotiaana. Hän värväytyi Yhdysvaltain sotaväkeen Yhdysvaltain ja Vietnamin välisen selkkauksen aikana. Hänet määrättiin peruskoulutukseen, jotta hänestä tulisi jalkaväensotilas. Hän selitti, että koulutus oli uuvuttavaa. Hän kuvaili sulkeiskouluttajansa olevan julma ja epäinhimillinen.

Eräänä tiettynä päivänä hänen ryhmänsä oli pukenut ylleen täyden taisteluvarustuksen ja patikoi läkähdyttävässä helteessä. Sulkeiskouluttaja huusi yhtäkkiä käskyn mennä maahan ja olla liikkumatta. Kouluttaja piti silmällä, ettei kukaan hievahtanutkaan. Mikä tahansa liike johtaisi myöhemmin vakaviin seurauksiin. Ryhmä kärsi yli kaksi tuntia helteessä kasvavan vihan ja kaunan yltyessä heidän johtajaansa kohtaan.

Monia kuukausia myöhemmin ystävämme huomasi johtavansa joukkoaan Vietnamin viidakoissa. Tämä oli todellista, ei vain koulutusta. Korkealta ympäröivistä puista alkoi kuulua laukauksia. Koko ryhmä meni heti maahan.

Mitä vihollinen etsi? Kaikkea, mikä liikkui. Mikä tahansa liike aiheuttaisi tulituksen. Ystäväni sanoi, että kun hän makasi useita pitkiä tunteja hikoillen ja liikkumatta viidakon pohjalla odottaen pimeää, hänen ajatuksensa palasivat peruskoulutukseen. Hän muisti, miten kovasti hän oli inhonnut sulkeiskouluttajaansa. Nyt hän tunsi voimakasta kiitollisuutta – siitä, mitä kouluttaja oli opettanut hänelle ja kuinka tämä oli valmistanut häntä tähän vaaralliseen tilanteeseen. Sulkeiskouluttaja oli viisaasti varustanut ystävämme ja hänen ryhmänsä kyvyllä tietää, mitä tehdä taistelun raivotessa. Hän oli itse asiassa pelastanut ystävämme hengen.

Kuinka voimme tehdä samoin omien lastemme osalta hengellisesti? Kauan ennen kuin he astelevat elämän taistelukentälle, kuinka voimme pyrkiä täydemmin opettamaan, vahvistamaan ja valmistamaan heitä?¹⁵ Kuinka voimme kutsua heitä ”pääsemään tarpeeksi syvälle”? Emmekö me antaisikin heidän mieluummin ”hikoilla” kodin turvallisessa oppimisympäristössä kuin vuotaa verta elämän taistelukentillä?

Kun katson taaksepäin, on ollut aikoja, jolloin aviomieheni ja minä olemme tunteneet olevamme kuin sulkeiskouluttajia pyrkiessämme vilpittömästi auttamaan lapsiamme elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Profeetta Jaakob vaikuttaa ilmaisseen näitä samoja tuntemuksia sanoessaan: ”Minä haluan teidän sielujenne parasta. Niin, minulla on suuri huoli teistä, ja te itse tiedätte, että on aina ollut.”¹⁶

Lasten oppiessa ja edistyessä heidän uskonkäsityksiään tullaan kyseenalaistamaan. Mutta kun he ovat asianmukaisesti varustettuja, he voivat kasvaa uskossa, rohkeudessa ja luottamuksessa jopa voimakkaan vastustuksen keskellä.

Alma opetti meitä ”valmistamaan [lasten] mieltä”¹⁷. Me valmistamme nousevaa sukupolvea olemaan tulevia uskon puolustajia, ymmärtämään, ”että [he ovat] vapaita toimimaan omasta [puolestaan] – valitsemaan ikuisen kuoleman tien tai iankaikkisen elämän tien”¹⁸. Lapset ansaitsevat sen, että he ymmärtävät tämän suuren totuuden: iankaikkisuus on väärä asia, jonka suhteen olla väärässä.

Toivon, että meidän yksinkertaiset mutta elintärkeät keskustelumme lastemme kanssa auttavat heitä, jotta he voivat ”nauttia iankaikkisen elämän sanoista” nyt, niin että he pääsevät osallisiksi ”iankaikkisesta elämästä tulevassa maailmassa, nimittäin kuolemattomuuden kirkkaudesta”.¹⁹

Kun ravitsemme ja valmistamme lapsiamme, niin me sallimme heidän käyttää tahdonvapauttaan, me rakastamme heitä koko sydämestämme, me opetamme heille Jumalan käskyjä ja Hänen parannuksen lahjaansa, emmekä me koskaan, koskaan anna periksi heidän suhteensa. Eikö tämä olekin se tapa, jolla Herra toimii meidän jokaisen kohdalla?

”[Ponnistelkaamme] eteenpäin lujina Kristuksessa” tietäen, että meillä voi olla ”täydellinen toivon kirkkaus”²⁰ rakastavan Vapahtajamme ansiosta.

Todistan, että Hän on vastaus aina. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.