Mitä opimme emmekä koskaan unohda
Jos tarkastelette elämäänne rukoillen, niin uskon teidän näkevän monia tapoja, joilla Herra on ohjannut teitä tänä vaikeana aikana.
Rakkaat veljeni, olen odottanut innolla tätä virtuaalitapaamista kanssanne. Edellisen kerran meillä oli yleiskonferenssin pappeuskokous huhtikuussa 2019. Kuluneiden kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon! Jotkut teistä ovat menettäneet rakkaitaan. Toiset ovat menettäneet työpaikan, elinkeinon tai terveyden. Ja vielä on niitä, jotka ovat menettäneet tunteen rauhasta tai toivosta tulevaisuudessa. Tunnen suurta myötätuntoa teitä jokaista kohtaan, jotka olette kärsineet näistä tai muista menetyksistä. Rukoilen jatkuvasti, että Herra lohduttaisi teitä. Kun edelleenkin annatte Jumalan vallita elämässänne, niin tiedän, että Hän suhtautuu tulevaisuutenne yhtä toiveikkaasti kuin aina.
Kokemiemme menetysten keskellä on myös sellaista, mitä olemme löytäneet. Jotkut ovat löytäneet syvemmän uskon taivaalliseen Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Monet ovat löytäneet tuoreen näkökulman elämään – jopa iankaikkisen näkökulman. Olette ehkä löytäneet vahvemmat suhteet rakkaisiinne ja Herraan. Toivon, että olette löytäneet lisääntynyttä kykyä kuulla Häntä ja saada henkilökohtaista ilmoitusta. Vaikeat koettelemukset tuovat usein sellaisia tilaisuuksia kasvuun, joita ei olisi tullut millään muulla tavalla.
Miettikää kuluneita kahta vuotta. Millä tavoin olette kasvaneet? Mitä olette oppineet? Olette saattaneet alkuun toivoa, että voisitte palata vuoteen 2019 ja pysyä siellä! Mutta jos tarkastelette elämäänne rukoillen, niin uskon teidän näkevän monia tapoja, joilla Herra on ohjannut teitä tänä vaikeana aikana auttaen teitä tulemaan omistautuneemmiksi, syvemmin kääntyneiksi miehiksi – todellisiksi Jumalan miehiksi.
Tiedän, että Herralla on suuria ja ihmeellisiä suunnitelmia meitä varten – henkilökohtaisesti ja yhdessä. Myötätuntoisesti ja kärsivällisesti Hän sanoo:
”Te olette pieniä lapsia, ettekä te ole vielä ymmärtäneet, kuinka suuria siunauksia Isällä on – – valmistettuna teille;
ettekä te voi kestää kaikkea nyt; olkaa kuitenkin rohkealla mielellä, sillä minä johdatan teitä.”1
Rakkaat veljeni, minä todistan, että Hän on johdattanut ja todella johdattaa meitä eteenpäin, kun pyrimme kuulemaan Häntä. Hän haluaa meidän kasvavan ja oppivan, myös – kenties etenkin – vastoinkäymistemme myötä.
Vastoinkäyminen on suurenmoinen opettaja. Mitä sellaista te olette oppineet kuluneiden kahden vuoden aikana, minkä haluatte aina muistaa? Vastauksenne on ainutkertainen teille, mutta saanen ehdottaa neljää opetusta, jotka toivon meidän kaikkien oppineen ja joiden en soisi koskaan unohtuvan.
Opetus 1: Koti on uskon ja jumalanpalveluksen keskus
Usein kun Herra varoittaa meitä viimeisten aikojen vaaroista, Hän neuvoo näin: ”Seisokaa siis pyhissä paikoissa, älkääkä horjuko.”2 Näitä ”pyhiä paikkoja” ovat varmasti Herran temppelit ja seurakuntakeskukset. Mutta kun mahdollisuuttamme kokoontua näihin paikkoihin on rajoitettu vaihtelevassa määrin, me olemme oppineet, että yksi pyhimmistä paikoista maan päällä on koti – niin, myös teidän kotinne.
Veljet, teillä on Jumalan pappeus. ”Pappeuden oikeudet on liitetty erottamattomasti taivaan voimiin.”3 Te ja perheenne olette saaneet pappeuden toimituksia. Juuri ”[pappeuden] toimituksissa ilmenee jumalisuuden voima”4. Tuo voima on teidän ja perheenne saatavilla omassa kodissanne, kun pidätte tekemänne liitot.5
Täsmälleen 185 vuotta sitten juuri tänä päivänä, 3. huhtikuuta 1836, Elia palautti pappeuden avaimet, joiden ansiosta perheemme voidaan sinetöidä yhteen ikuisesti. Siitä syystä on tuntunut niin hyvältä toimittaa sakramentti kotonanne. Kuinka arvelette sen vaikuttaneen perheenne jäseniin, kun he ovat nähneet teidän – isänsä, isoisänsä, aviomiehensä, poikansa tai veljensä – toimittavan tätä pyhää toimitusta? Mitä aiotte tehdä säilyttääksenne tuon pyhän tunteen perheessänne?
Teistä voi tuntua, että teidän pitää tehdä vielä lisää, jotta kodistanne todella tulisi uskon pyhäkkö. Jos niin on, teettehän sen! Jos olette naimisissa, neuvotelkaa siitä vaimonne kanssa tasavertaisina kumppaneina tässä ratkaisevan tärkeässä työssä. On harvoja sitä tärkeämpiä pyrkimyksiä. Tästä hetkestä siihen, kun Herra tulee jälleen, meidän kaikkien kodin tulee olla tyyneyden ja turvan paikka.6
Kotinne pyhyyttä lisäävät asenteet ja teot, jotka kutsuvat Hengen vaikutuksen. Yhtä varma on se tosiseikka, että pyhyys katoaa, jos käytöksessänne tai ympäristössänne on mitään sellaista, mikä loukkaa Pyhää Henkeä, sillä silloin ”taivaat vetäytyvät”7.
Oletteko koskaan miettineet, miksi Herra haluaa meidän tekevän kodistamme evankeliumin oppimisen ja evankeliumin mukaisen elämän keskuksen? Syynä ei ole vain valmistaa meitä pandemiaan ja auttaa meitä selviytymään siitä. Nykyiset kokoontumisrajoitukset päättyvät ennen pitkää. Sitoutumisenne tehdä kodistanne ensisijainen uskon pyhäkkö ei kuitenkaan pitäisi loppua koskaan. Kun usko ja pyhyys vähenevät tässä langenneessa maailmassa, teidän tarpeenne pyhiin paikkoihin lisääntyy. Kehotan teitä jatkamaan sitä, että teette kodistanne todella pyhän paikan, ”älkääkä horjuko”8 tässä välttämättömässä tavoitteessa.
Opetus 2: Me tarvitsemme toisiamme
Jumala haluaa meidän työskentelevän yhdessä ja auttavan toisiamme. Siitä syystä Hän lähettää meidät maan päälle perheisiin ja järjestää meidät seurakunniksi ja vaarnoiksi. Siitä syystä Hän pyytää meitä palvelemaan toisiamme ja huolehtimaan toisistamme. Siitä syystä Hän pyytää meitä elämään maailmassa mutta kieltää meitä olemasta maailmasta.9 Me voimme saavuttaa todella paljon enemmän yhdessä kuin yksin.10 Jumalan onnensuunnitelma raukeaisi tyhjiin, jos Hänen lapsensa pysyisivät erillään toisistaan.
Viimeaikainen pandemia on ollut siitä ainutlaatuinen, että se on vaikuttanut jokaiseen maailmassa pohjimmiltaan samaan aikaan. Vaikka jotkut ovat kärsineet enemmän kuin toiset, me kaikki olemme kokeneet jollakin tavoin haasteita. Tämän vuoksi yhteisellä koettelemuksellamme on mahdollisuus yhdistää Jumalan lapsia toisin kuin koskaan ennen. Siksi kysynkin, onko tämä yhteinen koettelemus vienyt teitä lähemmäksi lähimmäisiänne – veljiänne ja sisarianne kadun toisella puolen ja ympäri maailman?
Tässä suhteessa meitä voivat ohjata kaksi suurta käskyä: ensiksi rakastaa Jumalaa ja toiseksi rakastaa lähimmäistämme.11 Me osoitamme rakkautemme palvelemalla.
Jos tunnette jonkun, joka on yksinäinen, ottakaa yhteyttä – vaikka tuntisitte itsekin olevanne yksin! Te ette tarvitse syytä, sanomaa tai liiketointa ollaksenne tekemisissä keskenänne. Ihan vain tervehtikää ja osoittakaa rakkauttanne. Tekniikka voi auttaa teitä. Olipa pandemiaa tai ei, jokaisen kallisarvoisen Jumalan lapsen pitää tietää, ettei hän ole yksin!
Opetus 3: Pappeuskooruminne on tarkoitus olla enemmän kuin pelkkä kokous
Pandemian aikana koorumien sunnuntaikokoukset peruttiin joksikin aikaa. Jotkin koorumit pystyvät nyt kokoontumaan virtuaalisesti. Siitä huolimatta sen työn, jonka Herra on antanut pappeuskoorumeille, ei ole koskaan ollut tarkoitus rajoittua kokoukseen. Kokoukset ovat vain pieni osa sitä, mihin koorumi on tarkoitettu ja mitä se voi tehdä.
Veljeni Aaronin pappeuden ja vanhinten koorumeissa, laajentakaa näkemystänne siitä, miksi meillä on koorumeja. Kuinka Herra toivoo, että käyttäisitte koorumianne Hänen työnsä toteuttamiseen – nyt? Tavoitelkaa ilmoitusta Herralta. Nöyrtykää! Kysykää! Kuunnelkaa! Jos teidät on kutsuttu johtamaan, neuvotelkaa johtokuntana ja koorumin jäsenten kanssa. Mikä pappeusvirkanne tai kutsumuksenne sitten onkin, antakaa Jumalan vallita sitoumuksessanne kooruminne jäsenenä ja palvelemisessanne. Iloitkaa siitä vanhurskaudesta, jota toteutatte, kun teette ”innokkaasti työtä hyvän asian puolesta”12. Koorumeilla on ainutlaatuinen asema Israelin kokoamisen jouduttamisessa verhon kummallakin puolella.
Opetus 4: Me kuulemme Jeesusta Kristusta paremmin, kun olemme hiljaa
Me elämme aikaa, josta profetoitiin kauan sitten, jolloin ”kaikki on levottomuuden vallassa; ja totisesti, ihmisten sydämet pettävät heidät; sillä pelko valtaa kaikki ihmiset”13. Se oli totta ennen pandemiaa, ja se on oleva totta sen jälkeen. Levottomuus maailmassa jatkaa kasvuaan. Sitä vastoin Herran ääni ei ole ”kova, melskeinen ääni, vaan – – se [on] täydellisen lempeä hiljainen ääni, ikään kuin – – kuiskaus, ja se [tunkeutuu] aivan sieluun asti”14. Jotta voitte kuulla tämän hiljaisen äänen, teidänkin täytyy olla hiljaa!15
Pandemia on joksikin aikaa keskeyttänyt toiminnat, jotka normaalisti täyttäisivät elämämme. Pian pystymme ehkä tekemään valinnan täyttää tuon ajan jälleen maailman melulla ja levottomuudella. Tai voimme käyttää aikaamme siihen, että kuulemme Herran äänen kuiskaavan ohjaustaan, lohtuaan ja rauhaansa. Hiljainen aika on pyhää aikaa – aikaa, joka edistää henkilökohtaista ilmoitusta ja juurruttaa rauhaa.
Totuttakaa itsenne siihen, että teillä on aikaa olla yksin ja rakkaidenne kanssa. Avatkaa sydämenne Jumalalle rukouksessa. Varatkaa aikaa uppoutua pyhiin kirjoituksiin ja palvella temppelissä.
Rakkaat veljeni, on monia asioita, joita Herra haluaa meidän oppivan kokemuksistamme tämän pandemian aikana. Olen luetellut vain neljä. Kehotan teitä tekemään oman luettelonne, pohtimaan sitä tarkoin ja kertomaan siitä niille, joita rakastatte.
Tulevaisuus on kirkas Jumalan kansalle, joka pitää liittonsa.16 Herra kutsuu yhä lisääntyvässä määrin palvelijoitaan, jotka ovat kelvollisia pappeudenhaltijoita, siunaamaan, lohduttamaan ja vahvistamaan ihmiskuntaa sekä auttamaan maailman ja sen ihmisten valmistamisessa toiseen tulemiseensa. Meillä jokaisella on velvollisuus nousta sen pyhän asettamisen arvoiseksi, jonka olemme saaneet. Me pystymme siihen! Siitä todistan ja ilmaisen rakkauteni teille jokaiselle, rakkaat veljeni. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.