Saan käydä temppeliin
Juuri temppelissä me voimme saada varmuuden rakastavista perheyhteyksistä, jotka jatkuvat kuoleman jälkeen ja kestävät iankaikkisesti.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tässä yleiskonferenssin ensimmäisessä kokouksessa. Puhujat, musiikki ja rukous ovat tuoneet Hengen – sekä tunteen valosta ja toivosta.
Tuo tunne on tuonut mieleeni muiston ensimmäisestä päivästä, jolloin astuin Suolajärven temppeliin. Olin nuori mies. Vanhempani olivat sinä päivänä ainoat kumppanini. Sisällä he pysähtyivät hetkeksi, kun eräs temppelityöntekijä tervehti heitä. Kävelin hetken yksin heidän edelleen.
Minua tervehti pieni valkohiuksinen nainen, jolla oli kaunis valkoinen temppelimekko. Hän kohotti katseensa minuun, hymyili ja sanoi sitten hyvin pehmeästi: ”Tervetuloa temppeliin, veli Eyring.” Ajattelin hetken, että hän oli enkeli, koska hän tiesi nimeni. En ollut tajunnut, että puvuntakkini kaulukseen oli kiinnitetty pieni kortti, jossa oli nimeni.
Astuin hänen ohitseen ja pysähdyin. Katsoin ylös korkeaa valkoista kattoa, joka teki huoneen niin valoisaksi, että tuntui melkein kuin se olisi ollut avoinna taivaaseen. Sillä hetkellä mieleeni tuli ajatus näillä selkeillä sanoilla: ”Minä olen ollut tässä valoisassa paikassa aiemmin.” Mutta sitten heti mieleeni tulivat – eivät omalla äänelläni – nämä sanat: ”Ei, et ole koskaan aiemmin ollut täällä. Muistelet hetkeä, ennen kuin synnyit. Olit tällaisessa pyhässä paikassa.”
Temppeliemme ulkoseinään me sijoitamme sanat ”Herralle pyhitetty”. Tiedän omasta puolestani, että nuo sanat ovat totta. Temppeli on pyhä paikka, missä saamme helposti ilmoitusta, jos sydämemme on sille avoin ja me olemme kelvollisia saamaan sitä.
Myöhemmin sinä samana päivänä tunsin jälleen saman Hengen vaikutusta. Temppeliseremoniaan sisältyy sanoja, jotka toivat sydämeeni palavan tunteen vahvistaen, että se, mitä esitettiin, oli totta. Se, mitä tunsin, oli henkilökohtaista minulle tulevaisuuttani koskien, ja siitä tuli todellisuutta 40 vuotta myöhemmin Herralta saamassani kutsussa palvella.
Koin saman tunteen, kun minut vihittiin avioliittoon Loganin temppelissä Utahissa. Sinetöimisen toimitti presidentti Spencer W. Kimball. Lausumissaan muutamissa sanoissa hän antoi tämän neuvon: ”Hal ja Kathy, eläkää niin, että kun kutsu tulee, voitte lähteä helposti.”
Kun hän sanoi nuo muutamat sanat, näin selkeästi mielessäni, täysissä väreissä, jyrkän kukkulan ja sen laelle johtavan tien. Tien vasemmalla puolella kulki valkoinen aita, joka kukkulan laella katosi puurivin taa. Puiden läpi saattoi hädin tuskin nähdä valkoisen talon.
Vuosi myöhemmin tunnistin tuon kukkulan, kun appeni ajoi meidät ylös tuota tietä. Se oli täsmälleen sellainen kuin olin nähnyt, kun presidentti Kimball antoi temppelissä neuvonsa.
Kun pääsimme kukkulan laelle, appeni pysähtyi valkoisen talon viereen. Hän kertoi meille, että hän oli vaimonsa kanssa ostamassa sen kiinteistön ja että hän halusi tyttärensä ja minun asuvan vierastalossa. He asuisivat päätalossa, vain muutamien metrien päässä. Niinpä kun me vaimoni kanssa asuimme seuraavat kymmenen vuotta tuossa ihastuttavassa perheyhteisössä, sanoimme lähes joka päivä: ”Meidän on parasta nauttia tästä, koska emme tule olemaan täällä kauan.”
Kutsu tuli kirkon kouluasiamieheltä Neal A. Maxwellilta. Siitä presidentti Kimballin antamasta varoituksesta pystyä ”lähtemään helposti” tuli todellisuutta. Se oli kutsu jättää idylliseltä tuntuva perhetilanne, jotta voi palvella tehtävässä ja paikassa, josta en tiennyt mitään. Perheemme oli valmis jättämään tuon siunatun ajan ja paikan, koska profeetta oli pyhässä temppelissä, ilmoituksen paikassa, nähnyt tulevan tapahtuman, johon meitä silloin valmistettiin.
Tiedän, että Herran temppelit ovat pyhiä paikkoja. Tarkoitukseni tänään puhuessani temppeleistä on lisätä teidän haluanne ja omaani olla kelvollisia ja valmiita meille tuleviin lisääntyneisiin tilaisuuksiin saada temppelikokemuksia.
Minulle suurin vaikutin olla kelvollinen temppelikokemuksiin on se, mitä Herra on sanonut pyhistä huoneistaan:
”Jos minun kansani rakentaa minulle huoneen Herran nimessä eikä salli minkään epäpuhtaan tulla sen sisälle, jottei se saastu, minun kirkkauteni on lepäävä sen yllä;
niin, ja minä itse olen siellä, sillä minä tulen sinne, ja kaikki puhdassydämiset, jotka tulevat sinne, saavat nähdä Jumalan.
Mutta jos se saastutetaan, minä en tule sinne, eikä minun kirkkauteni ole siellä; sillä minä en tule epäpyhiin temppeleihin.”1
Presidentti Russell M. Nelson on tehnyt meille selväksi, että me voimme ”nähdä” Vapahtajan temppelissä siinä mielessä, ettei Hän ole meille enää tuntematon. Presidentti Nelson on sanonut näin: ”Me ymmärrämme Häntä. Me ymmärrämme Hänen työtään ja Hänen kirkkauttaan. Ja me alamme tuntea Hänen vertaansa vailla olevan elämänsä äärettömän vaikutuksen.”2
Jos te tai minä menisimme temppeliin riittämättömän puhtaina, me emme pystyisi näkemään Pyhän Hengen voimalla sitä hengellistä opetusta Vapahtajasta, jota voimme saada temppelissä.
Kun me olemme kelvollisia saamaan sellaista opetusta, temppelikokemuksemme voi kasvattaa meissä toivoa, iloa ja myönteisyyttä koko elämämme ajan. Nämä toivo, ilo ja myönteisyys ovat saatavilla ainoastaan ottamalla vastaan pyhissä temppeleissä suoritettavat toimitukset. Juuri temppelissä me voimme saada varmuuden rakastavista perheyhteyksistä, jotka jatkuvat kuoleman jälkeen ja kestävät iankaikkisesti.
Vuosia sitten, kun palvelin piispana, eräs komea nuori mies torjui esittämäni kutsun tulla kelvolliseksi elämään Jumalan luona perheen kanssa ikuisesti. Hän kertoi minulle hyökkäävällä tavalla, miten hauskaa aikaa hänellä oli ystäviensä kanssa. Annoin hänen puhua. Sitten hän kertoi minulle hetkestä, jolloin remuisan melun keskellä yhdessä niistä juhlistaan hän yhtäkkiä tajusi tuntevansa itsensä yksinäiseksi. Kysyin häneltä, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi, että hän oli muistanut ajan, jolloin hän pikkupoikana oli istunut äitinsä sylissä äidin kädet ympärillään. Tuona hetkenä kertoessaan siitä muistosta hän puhkesi kyyneliin. Sanoin hänelle sen, minkä tiedän olevan totta: ”Ainoa keino, jolla voit saada tuon tunteen perheen syleilystä ikuisesti, on tulla itse kelvolliseksi ja auttaa muita vastaanottamaan temppelin sinetöimistoimitukset.”
Me emme tiedä, mitkä ovat perheyhteyksien yksityiskohdat henkimaailmassa tai mitä ylösnousemuksemme jälkeen voi tapahtua. Mutta me tiedämme, että profeetta Elia tuli, kuten oli luvattu, kääntämään isien sydämet lasten puoleen ja lapset isien puoleen.3 Ja me tiedämme, että iankaikkinen onnemme riippuu siitä, että teemme parhaamme tarjotaksemme saman kestävän onnen mahdollisimman monille sukulaisillemme.
Tunnen samaa halua menestyä siinä, että kutsun elossa olevia perheenjäseniä haluamaan tulla kelvollisiksi vastaanottamaan temppelin sinetöimistoimitukset ja kunnioittamaan niitä. Se on osa Israelin luvattua kokoamista viimeisinä päivinä verhon kummallakin puolella.
Yksi parhaimmista tilaisuuksistamme on, kun perheemme jäsenet ovat pieniä. He syntyvät lahjanaan Kristuksen valo. Se auttaa heitä tuntemaan, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Siitä syystä jo se, että lapset näkevät temppelin tai kuvan temppelistä, voi vaalia heissä halua olla kelvollisia ja saada jonakin päivänä etuoikeuden mennä sinne sisälle.
Sitten voi tulla päivä, jolloin he ovat nuoria ja saavat temppelisuosituksen mennäkseen sijaiskasteille temppeliin. Tuossa kokemuksessa heidän tunteensa siitä, että temppelitoimitukset ohjaavat aina kohti Vapahtajaa ja Hänen sovitustaan, voi kasvaa. Kun he tuntevat, että he tarjoavat jollekulle henkimaailmassa mahdollisuuden tulla puhtaaksi synnistä, heidän tunteensa siitä, että he auttavat Vapahtajaa Hänen pyhässä työssään taivaallisen Isämme lapsen siunaamiseksi, voi kasvaa.
Minä olen nähnyt tuon kokemuksen voiman muuttavan nuoren ihmisen elämän. Vuosia sitten menin temppeliin myöhäisenä iltapäivänä yhden tyttäreni kanssa. Hän oli viimeinen, joka palveli sijaisena kastetiloissa. Tyttäreltäni kysyttiin, voisiko hän viipyä kauemmin, jotta toimitukset kaikille niille, joiden nimet oli valmisteltu, voitaisiin suorittaa. Hän vastasi kyllä.
Katsoin, kun pieni tyttäreni astui kastealtaaseen. Kasteet aloitettiin. Pienen tyttäreni kasvoilta valui vesi joka kerta, kun hänet nostettiin vedestä. Häneltä kysyttiin yhä uudelleen: ”Voitko tehdä lisää?” Joka kerta hän sanoi kyllä.
Minä isänä huolestuin ja aloin toivoa, ettei häntä pyydettäisi enää tekemään enempää. Mutta muistan yhä hänen varmuutensa, kun häneltä kysyttiin, voisiko hän tehdä lisää, ja sen, miten päättäväisellä hennolla äänellä hän sanoi: ”Kyllä.” Hän pysyi paikallaan, kunnes viimeinenkin ihminen sen päivän luettelossa oli saanut kasteen siunauksen Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Kun kävelin hänen kanssaan sinä iltana ulos temppelistä, mietin näkemääni. Silmieni edessä lasta oli kohotettu ja muutettu, kun hän oli palvellut Herraa Herran huoneessa. Muistan yhä valon ja rauhan tunteen, kun kävelimme yhdessä pois temppelistä.
Vuodet ovat kuluneet. Hän sanoo edelleen kyllä Herralta tulevaan kysymykseen, tekeekö hän enemmän Herran puolesta, kun se on hyvin vaikeaa. Sillä tavoin temppelipalvelu voi muuttaa ja kohottaa meitä. Siitä syystä toiveeni teille ja koko rakkaalle perheellenne on, että te kasvatte halussa ja päättäväisyydessä olla kelvollisia menemään Herran huoneeseen niin usein kuin olosuhteenne sallivat.
Hän haluaa toivottaa teidät tervetulleiksi sinne. Rukoilen, että yritätte kasvattaa taivaallisen Isän lasten sydämessä halua mennä sinne, missä he voivat tuntea olevansa lähellä Häntä, ja että te kutsutte myös esivanhempianne tulemaan kelvollisiksi olemaan Hänen kanssaan ja teidän kanssanne ikuisesti.
Nämä sanat voivat olla meidän:
Kun kasvan, käydä saanhan
Mä kerran temppeliin.
Mua Pyhä Henki kutsuu
Huoneisiin hiljaisiin.
Herran huone, paikka pyhyyden,
On kaunis temppelimme.
Nyt jo tahdon valmistautua,
Ett pääsen kerran sinne.4
Lausun vakaan todistukseni siitä, että me olemme rakastavan taivaallisen Isän lapsia. Hän valitsi rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen olemaan Vapahtajamme ja Lunastajamme. Ainoa keino palata asumaan Heidän luokseen ja perheemme kanssa on pyhän temppelin toimitusten avulla. Todistan, että presidentti Russell M. Nelsonilla on kaikki pappeuden avaimet, jotka tekevät iankaikkisen elämän mahdolliseksi kaikille Jumalan lapsille, ja että hän käyttää niitä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.