Pappeus, avaimet ja voima antaa siunauksia
Melkisedekin pappeuden kelvollisilta haltijoilta odotetaan, että he omasta perheestään aloittaen käyttävät saamaansa voimaa siunatakseen muita.
Yksi palautuksen merkittävimmistä todisteista on Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn todistus tavasta, jolla pappeus ja sen johtavat voimat palautettiin maan päälle. Kussakin tapauksessa pappeuden ja pappeuden avainten palauttajina toimivat jumalalliset sanansaattajat, joiden hallussa ne olivat olleet aiempina aikoina. Johannes Kastaja palautti Aaronin pappeuden sekä parannuksen ja kasteen avaimet.1 Pietari, Jaakob ja Johannes palauttivat sekä Melkisedekin pappeuden että myös ”valtakunnan avaimet”.2 Mooses ja Elias palauttivat ”kokoamisen” ja ”sinetöimisen” avaimet.3 Pappeuden palauttamista kuvaavat tapahtumat ovat merkittäviä juuri siitä syystä, että ne sopivat täydellisesti pappeuden palautuksen raamatulliseen kaavaan aiempina taloudenhoitokausina. Ajatelkaa esimerkiksi pappeuden voimien palautusta ja antamista Vapahtajan aikana.
Maanpäällisen palvelutehtävänsä lopun lähestyessä Jeesus lupasi Pietarille ”valtakunnan avaimet”4 tietäen, että Hän lähtisi pian pois ja että apostolit tarvitsisivat pappeuden avaimia johtaakseen työtä Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen. Jotta he saisivat nuo avaimet, Jeesus vei Matteuksen kertoman mukaan ”Pietarin sekä Jaakobin ja – – Johanneksen – – korkealle vuorelle”, jossa ”hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä” ja ”heille ilmestyivät Mooses ja Elia”.5 Pian tuon tapahtuman jälkeen Vapahtaja julisti, että apostoleilla oli nyt avaimet johtaa palvelutyötä.6 Profeetta Joseph Smith on sanonut, että ”Vapahtaja, Mooses ja Elias antoivat avaimet Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle vuorella, missä heidän muotonsa muuttui hänen edessään”.7
Matteuksen kuvailema pappeuden palautuksen kaava on sama, jota seurattiin meidän taloudenhoitokaudellamme. Tämän taloudenhoitokauden alkaessa apostolit ja profeetat, joille Herra oli uskonut avaimet aiempien taloudenhoitokausien aikana, palauttivat ne maan päälle.
Sitä vastoin Palmyran seudulla 1800-luvulla eläneet papit, jotka eivät ymmärtäneet, että oli tapahtunut suuri luopumus, uskoivat täysin erilaiseen tapaan saada pappeus. He uskoivat, että sisäinen kutsumus antoi Kristukseen uskoville pappeuden ja voiman saarnata. He eivät ymmärtäneet, että oli välttämätöntä saada pappeus kätten päällepanon kautta henkilöltä, jolla oli siihen valtuus.8 He eivät myöskään ymmärtäneet pappeuden avainten tarkoitusta tai välttämättömyyttä.
Pappeus on Jumalan voima ja valtuus, joka on annettu ihmiselle. Pappeuden avaimet ovat oikeus johtaa tuon voiman käyttöä. Kirkon presidentillä on hallussaan avaimet, joita tarvitaan koko kirkon johtamisessa. Hänen neuvonantajillaan ensimmäisessä presidenttikunnassa sekä kahdentoista apostolin koorumilla on myös valtakunnan avaimet, ja he toimivat presidentin johdolla. Vaarnanjohtajille, piispoille, temppelien esimiehille, lähetysjohtajille ja koorumien johtajille annetaan avaimet johtaa kirkkoa omalla vastuualueellaan. Heidän neuvonantajillaan ei ole avaimia, mutta ”he saavat delegoidun valtuuden kutsun ja tehtäväksiannon kautta”.9
Pappeus ja pappeuden avaimet avaavat oven sovituksen siunauksille. Pappeuden voiman kautta ihmiset kastetaan syntien anteeksisaamiseksi, minkä tekee mahdolliseksi Vapahtajan suurenmoinen laupeudentyö. Melkisedekin pappeuden haltija voi antaa Pyhän Hengen lahjan. Kun jäsenet saavat Pyhän Hengen lahjan, heidät puhdistetaan tulella, johdatetaan totuuteen, he saavat lohdun, heidät pyhitetään ja heitä siunataan monin tavoin sovitustyön hedelmien vastaanottajina. Sinetöimisvaltuudella mies, vaimo ja heidän lapsensa voidaan sinetöidä iankaikkisesti yhteen, mikä tekee mahdolliseksi korotuksen tulevassa maailmassa – mikä sekin on Vapahtajalta tuleva siunaus.
Melkisedekin pappeuden kelvollisilta haltijoilta odotetaan, että he omasta perheestään aloittaen käyttävät saamaansa voimaa siunatakseen muita. Yksi palautuksen suurista perinnöistä on se, että Melkisedekin pappeuteen asetetulla isällä on oikeus siunata vaimoaan ja lapsiaan tuntiessaan siihen innoitusta sekä silloin kun he haluavat siunauksen. Vuosia sitten saimme perheessämme kokea jotakin sellaista, joka jätti pysyvän vaikutuksen isän siunauksen tärkeydestä, arvosta ja voimasta. Oppimamme asiat saattavat kiinnostaa teitäkin.
Kun vanhimmat lapsemme olivat valmiita aloittamaan koulunkäynnin, sisar Bateman ja minä päätimme, että jokainen lapsi saisi kouluvuoden alkaessa isän siunauksen. Siunaukset annettaisiin kouluvuoden alkua edeltävässä perheillassa. Muistamme erityisesti vuoden, jolloin vanhin poikamme Michael aloitti kolmannen luokan. Sinä kesänä hän oli pelannut baseballjoukkueessa. Hän rakasti tuota lajia. Kun kokoonnuimme yhteen perheiltaa varten juuri ennen kouluvuoden alkua, Michael ilmoitti, ettei hän tarvinnut siunausta. Hän oli juuri päättänyt ensimmäisen kautensa baseballin nappulaliigassa, ja siunaukset olivat nuorempia lapsia varten.
Sisar Bateman ja minä olimme aivan ihmeissämme. Kannustimme häntä sanomalla, että siunaus auttaisi häntä hänen koulutehtävissään. Se suojelisi häntä. Se auttaisi häntä hänen suhteissaan veljiinsä, sisariinsa ja ystäviinsä. Kannustamisemme ja suostuttelummekin epäonnistuivat. Hän oli liian vanha. Tahdonvapauteen uskoen emme halunneet pakottaa kahdeksanvuotiastamme vastaanottamaan siunausta. Sinä vuonna kaikki muut lapset paitsi Michael saivat siunauksen.
Kouluvuosi käynnistyi normaalisti. Michael ja toiset lapset menestyivät koulussa, ja perhe nautti yhdessäolosta. Sitten saapui seuraava toukokuu ja lasten baseball-liiga alkoi. Viimeisen koulupäivän jälkeen Michaelin valmentaja kutsui joukkueen harjoituksiin. Michael oli aivan innoissaan. Hänen unelmansa oli toteutumassa. Hänestä tulisi aloituskokoonpanon sieppari. Baseballkenttä oli vain muutaman korttelin päässä kodistamme. Pojat ja valmentaja kävelivät baseballkentälle ylittäen vilkkaan tien. Harjoitusten päätyttyä pojat ja valmentaja lähtivät kotimatkalle. Michael ja eräs ystävä juoksivat valmentajan ja toisten poikien edelle. Kun nuo kaksi poikaa saapuivat vilkkaalle tielle, Michael unohti katsoa eteensä ja syöksyi auton eteen, jota ajoi 16-vuotias ensikertalainen. Voitte kuvitella, kuinka tuon nuorukaisen on täytynyt pelästyä. Hän löi jarrut pohjaan ja väänsi rattia yrittäessään väistää poikaa. Valitettavasti etulokasuojan reuna ja puskuri osuivat Michaeliin ja heittivät hänet tielle.
Vähän myöhemmin sisar Bateman ja minä saimme puhelinsoiton poliisilta. Michael, joka oli kriittisessä tilassa, oli ambulanssissa matkalla sairaalaan. Meidän oli pidettävä kiirettä. Ennen lähtöämme soitin ystävälleni ja pyysin häntä tulemaan sairaalaan ja auttamaan siunauksen antamisessa. Tuo kahdenkymmenen minuutin ajomatka oli elämämme pisin. Rukoilimme kiihkeästi poikamme hengen puolesta ja saadaksemme tietää Herran tahdon.
Pysäköidessämme automme ensiapuaseman oven eteen näimme, kuinka poliisi poistui paikalta itkevän nuorukaisen kanssa. Poliisi tunnisti meidät ja esitteli tuon nuorukaisen auton ajajaksi. Tiesimme tapahtumasta sen verran, että panimme kätemme hänen ympärilleen ja kerroimme tietävämme, ettei se ollut hänen syytään. Sen jälkeen menimme sairaalaan etsimään Michaelia. Tullessamme hänen huoneeseensa lääkärit ja sairaanhoitajat työskentelivät kuumeisesti häntä hoitaen. Ystäväni oli saapunut ja kysyimme, voisimmeko olla pari kolme minuuttia keskenämme poikamme kanssa. Pappeusveljeni suoritti voitelun, ja minä sinetöin sen. Laittaessani käteni Michaelin pään päälle minut valtasi lohdullinen ja rauhallinen tunne, sanat virtasivat suustani ja lupauksia annettiin. Sen jälkeen hänet kiidätettiin leikkaussaliin.
Seuraavat neljä viikkoa Michael makasi sairaalasängyssä pää siteissä ja jalka vedossa. Joka keskiviikko hänen joukkuetoverinsa vierailivat hänen luonaan pelin jälkeen ja raportoivat ottelusta. Joka keskiviikko kyyneleet täyttivät Michaelin silmät ja vierivät hänen poskiaan pitkin poikien eläessä ottelun uudelleen. Neljän viikon vedossaolon jälkeen Michael kipsattiin rinnasta varpaisiin asti. Pari kolme kertaa veimme hänet otteluun katsomaan hänen ystäviensä peliä. Kului toiset neljä viikkoa, ja kipsin tilalle laitettiin lanteesta varpaisiin ulottuva lasta. Kaksi päivää ennen koulun alkua viimeinen lasta poistettiin. Perheen kokoontuessa yhteen seuraavana iltana koulunaloitussiunauksia varten, ei liene vaikeata arvata, kuka halusi ensimmäisen siunauksen. Yhdeksänvuotias poika, vähän vanhempi ja paljon viisaampi, oli ensimmäisenä jonossa. Vuosien myötä lapsemme ovat oppineet ymmärtämään, että pappeuden siunaukset eivät aina estä onnettomuuksia, mutta he tietävät myös, että pappeuden kautta saa useamman kuin yhdenlaista suojaa. Tänä päivänä lastenlapsemme saavat pappeuden siunauksia. Traditio jatkuu toisessa ja kolmannessa polvessa. Uskomme, että tämä tapa, kuten perhekin, säilyy kautta iankaikkisuuden.
Olen todella kiitollinen, että 14-vuotias poika, Joseph Smith, meni metsikköön haluten tietää, mikä kirkko oli oikea. Olen ikuisesti kiitollinen hänen saamastaan vastauksesta ja sitä seuranneesta pappeuden ja sen avainten palautuksesta, jotka saatiin Johannes Kastajan, Pietarin, Jaakobin, Johanneksen ja muitten pyhien sanansaattajien kautta. Käyttäkäämme tätä suurenmoista voimaa siunataksemme kaikkia Jumalan lapsia omasta perheestämme alkaen. Tämä on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.