Osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta

Barbara Thompson

toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Kotikäyntiopetuksen ihanuus on siinä, että näkee, kuinka elämä muuttuu, kyyneleet pyyhitään pois, todistus kasvaa, ihmisiä rakastetaan, perheitä vahvistetaan.

Rakkaat sisareni, kuinka suuri siunaus onkaan olla teidän kanssanne, tuntea voimanne ja rakkautenne Herraa kohtaan. Kiitos siitä rakkaudesta ja laupeudesta, jota osoitatte muille päivittäin.

Tiedämme, että Apuyhdistyksen alkuaikoina Nauvoossa sisaret kulkivat talosta taloon auttaen toinen toistaan, ottaen selvää tarpeista, vieden ruokaa, huolehtien sairaista ja osoittaen laupeutta kullekin naiselle ja hänen perheelleen.¹ Tämä muistuttaa Sakarjan kirjassa olevasta kohdasta: ”Osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta.”² Kun mietiskelen tätä pyhien kirjoitusten kohtaa ja sen merkitystä, ajatukseni kääntyvät Vapahtajaan ja niihin moniin pyhien kirjoitusten kohtiin, jotka kertovat Kristuksen rakkaudesta ja laupeudesta, jota Hän osoitti jokaiselle.

Uudessa testamentissa kerrotaan usein, että Kristuksen tuli ihmisiä sääli³, kun Hän vastasi heidän tarpeisiinsa. Hän osoitti sääliä, kun Hän näki heidän olevan nälkäisiä ja Hän ruokki heidät, tai kun he olivat sairaita ja Hän paransi heidät, tai kun he olivat hengellisen vahvistuksen tarpeessa ja Hän opetti heitä.

Sääli ja laupeus tarkoittavat sitä, että tuntee toista henkilöä kohtaan rakkautta ja armeliaisuutta. Ne tarkoittavat sitä, että tuntee myötätuntoa ja halua lievittää toisten kärsimystä. Ne tarkoittavat sitä, että osoittaa toiselle ystävällisyyttä ja hellyyttä.

Vapahtaja on pyytänyt meitä tekemään samaa mitä Hän teki⁴, kantamaan toistemme kuormia, lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, suremaan surevien kanssa⁵, ruokkimaan nälkäisiä, käymään sairaiden luona⁶, auttamaan heikkoja, nostamaan hervonneita käsiä⁷ sekä opettamaan toisillemme valtakunnan oppia⁸. Minulle nämä sanat ja teot kuvaavat kotikäyntiopettajia – niitä, jotka palvelevat muita.

Kotikäyntiopetus antaa naisille mahdollisuuden huolehtia toisistaan sekä vahvistaa ja opettaa toisiaan. Paljolti samalla tavalla kuin opettajan tehtäväksi Aaronin pappeudessa on uskottu velvollisuus ”valvoa aina seurakuntaa ja olla sen kanssa ja vahvistaa sitä”⁹, kotikäyntiopettaja osoittaa rakkauttaan ajattelemalla rukoillen kutakin sisarta, jota hänet on kutsuttu palvelemaan.

Sisar Julie B. Beck on muistuttanut meitä: ”Koska me seuraamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja opetuksia, me arvostamme tätä pyhää tehtävää rakastaa, tuntea, palvella, ymmärtää, opettaa ja auttaa Hänen puolestaan.”¹⁰

Tänään haluan puhua kahdesta asiasta:

siunauksista, joita te annatte muille palvellessanne kotikäyntiopettajina
ja siunauksista, joita te saatte palvellessanne muita.

Siunaukset, joita te annatte muille palvellessanne kotikäyntiopettajina

Vierailin hiljattain erään naisryhmän luona Anchoragessa Alaskassa Yhdysvalloissa. Koolla oli tusinan verran naisia, ja kuusi muuta liittyi seuraan kaiutinpuhelimen välityksellä eri puolilla Alaskaa olevissa kaupungeissa. Monet näistä naisista asuivat satojen kilometrien päässä kirkon rakennuksista. Nämä naiset opettivat minua kotikäyntityöstä.

Kaikkien sisarten luona käyminen henkilökohtaisesti vaatisi lentomatkaa, laivamatkaa tai hyvin pitkää automatkaa. Oli selvää, etteivät kotona tapahtuvat käynnit olleet mahdollisia ajan ja kustannusten vuoksi. Nämä sisaret tunsivat kuitenkin olevansa läheisessä yhteydessä toisiinsa, sillä he rukoilivat palavasti toistensa puolesta ja etsivät Pyhän Hengen opastusta tietääkseen, mitä heidän sisarensa tarvitsivat, vaikkeivät he päässeet henkilökohtaisesti paikalle kovin usein. He onnistuivat pysymään kosketuksissa puhelimen, internetin ja postin välityksellä. He palvelivat rakkautta osoittaen, sillä he olivat solmineet liittoja Herran kanssa ja halusivat siunata ja vahvistaa sisariaan.

Eräs tehtävälleen omistautunut kotikäyntiopetuspari Kongon demokraattisessa tasavallassa käveli pitkiä matkoja käydäkseen erään naisen ja tämän pienen lapsen luona. Nämä sisaret valmistivat rukoillen sanoman ja halusivat tietää, millä tavoin heillä voisi olla ratkaiseva vaikutus sen rakkaan sisaren elämässä, jonka luona he kävivät. Nainen liikuttui heidän käynnistään, sillä hänelle heidän käyntinsä oli taivaallinen sanoma, joka annettiin juuri häntä varten. Kun kotikäyntiopettajat olivat hänen vaatimattomassa kodissaan, kaikki – sisar, hänen perheensä ja kotikäyntiopettajat – ylentyivät ja tulivat siunatuiksi. Pitkä kävelymatka ei tuntunut uhraukselta. Nämä kotikäyntiopettajat osoittivat laupeutta hyvällä vaikutuksellaan sekä siunaamalla tämän naisen elämää.

Joillakin kirkon alueilla pitkät välimatkat, kustannukset ja turvallisuustekijät tekevät henkilökohtaiset, kuukausittaiset yhteydenotot mahdottomiksi, mutta henkilökohtaisen ilmoituksen voiman välityksellä sisaret, jotka todella pyrkivät rakastamaan ja vahvistamaan toisiaan ja huolehtimaan toisistaan, keksivät merkityksellisiä tapoja toteuttaa tämän Herran antaman kutsun.

Innoitettu Apuyhdistyksen johtaja neuvottelee piispansa kanssa ja valmistelee rukoillen kotikäyntiopetustehtävät auttaakseen piispaa huolehtimaan jokaisesta seurakuntaan kuuluvasta naisesta. Kun me ymmärrämme tämän neuvonpidon ja ilmoituksen menetelmän, ymmärrämme paremmin tärkeän tehtävämme palvella ja voimme luottavaisemmin turvata pyrkimyksissämme Hengen opastukseen.

Olen yksi niistä, joka on käynyt kuukausittain muutamien naisten luona ja sitten ylpeästi ilmoittanut helpotuksesta huokaisten, että kotikäyntiopetukseni on hoidettu! Niin, se osa, josta annan raportin, saattaa olla hoidettu, mutta mikä vahinko onkaan, jos se on ainoa syy, miksi teen sitä.

Kotikäyntiopetuksen ihanuutta ei ole se, että näkee 100 prosenttia kuukausittaisessa raportissa; kotikäyntiopetuksen ihanuus on siinä, että näkee, kuinka elämä muuttuu, kyyneleet pyyhitään pois, todistus kasvaa, ihmisiä rakastetaan, perheitä vahvistetaan, ihmisiä ilahdutetaan, nälkäisiä ravitaan, sairaiden luona käydään ja surevia lohdutetaan. Itse asiassa kotikäyntiopetus ei ole koskaan hoidettu, sillä me pidämme huolta ja vahvistamme aina.

Toinen kotikäyntiopetuksen siunaus on kasvaminen ykseydessä ja rakkaudessa. Pyhät kirjoitukset neuvovat, kuinka se voi tapahtua: ”Hän antoi heille käskyn, – – että heidän tulee nähdä asiat samanlaisina, ja heillä tulee olla yksi usko ja yksi kaste, ja heidän sydäntensä tulee olla yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa toisiaan kohtaan.”¹¹

Monet naiset ovat kertoneet, että heistä tuli jälleen aktiivisia kirkossa uskollisen kotikäyntiopettajan ansiosta, joka saapui kuukausi toisensa jälkeen ja palveli heitä pelastaen heidät, rakastaen heitä ja siunaten heitä.

Joskus sanoma on tärkein asia, mitä annatte jollakin tietyllä käynnillä. Joillakuilla naisilla on vain hyvin vähän hengellistä ravintoa elämässään teidän tuomaanne sanomaa lukuun ottamatta. Liahona-lehdissä olevat kotikäyntiopetussanomat ovat evankeliumin sanomia, jotka auttavat kutakin naista saamaan suuremman uskon, vahvistamaan perhettään tai kiinnittämään erityistä huomiota rakkautta osoittavaan palvelemiseen.

Toisinaan käyntinne tärkein siunaus on se, että vain kuuntelette. Kuunteleminen tuo lohtua, ymmärtämystä ja parantumista. Jollakin toisella kertaa teidän on kuitenkin ehkä tarpeen kääriä hihanne ja ryhtyä työhön kodissa tai auttaa rauhoittamaan itkevä lapsi.

Siunaukset, joita saatte palvellessanne muita

Siunaukset, joita saatte palvellessanne muita, ovat runsaat. Olen silloin tällöin sanonut: ”Minun täytyy saada kotikäyntini hoidettua!” (Ne olivat niitä aikoja, jolloin unohdin, että vierailin naisten luona ja opetin heitä. Ne olivat niitä aikoja, jolloin pidin sitä taakkana pikemmin kuin siunauksena.) Voin rehellisesti sanoa, että kun menin kotikäyntiopetukselle, minusta tuntui aina paremmalta. Minua kohotettiin, rakastettiin ja siunattiin yleensä paljon enemmän kuin sitä sisarta, jonka luona kävin. Rakkauteni lisääntyi. Haluni palvella lisääntyi. Ja kykenin näkemään, kuinka ihanan tavan taivaallinen Isä on suunnitellut meille toisistamme huolehtimiseksi.

Muita kotikäyntiopettajana olemisen siunauksia on se, että tutustumme niihin, joita emme kenties ole muutoin tunteneet hyvin, ja ystävystymme heidän kanssaan. Toisinaan se suo meidän olla vastaus jonkun rukouksiin. Myös henkilökohtainen ilmoitus ja hengelliset kokemukset ovat läheisessä yhteydessä kotikäyntiopetukseen.

Olen kokenut joitakin elämäni nöyräksi tekevimmistä, riemukkaimmista ja hengellisimmistä kokemuksista, kun olen ollut käymässä naisten kodeissa omassa seurakunnassani ja eri puolilla maailmaa. Olemme opettaneet toisillemme evankeliumia. Olemme itkeneet yhdessä, nauraneet yhdessä ja ratkaisseet ongelmia yhdessä, ja minua on kohotettu ja siunattu.

Eräänä iltana kuukauden loppupuolella valmistauduin lähtemään matkalle enkä ollut vielä käynyt erään sisareni luona. Oli jo myöhä. En ollut sopinut tapaamista. En ollut soittanut. Minulla ei ollut toveria. Päätin kuitenkin, että oli tärkeää käydä ystäväni Julien luona. Julien tyttärellä Ashleyllä oli synnynnäinen luustonhaurastumissairaus. Vaikka Ashley oli lähes 6-vuotias, hän oli hyvin pienikokoinen eikä kyennyt tekemään juuri muuta kuin liikuttamaan käsivarsiaan ja puhumaan. Hän makasi koko päivän lampaantaljalla, joka päivä. Ashley oli iloinen, hyväntuulinen lapsi, ja olin mielelläni hänen lähellään.

Kun sinä nimenomaisena iltana menin heidän kotiinsa, Julie kutsui minut sisään ja Ashley huusi, että hän halusi näyttää minulle jotakin. Menin sisään ja polvistuin lattialle Ashleyn toiselle puolelle, ja hänen äitinsä oli toisella puolella. Ashley sanoi: ”Katso, mitä osaan tehdä!” Sitten Ashley hieman äitinsä auttamana kykeni kääntymään kyljelleen ja jälleen takaisin. Tämän hienon tavoitteen saavuttaminen oli vienyt häneltä lähes kuusi vuotta. Kun me tänä erityisenä hetkenä taputimme käsiämme, riemuitsimme, nauroimme ja itkimme yhdessä, kiitin taivaallista Isää siitä, että olin lähtenyt kotikäynnille enkä ollut jäänyt tätä suurenmoista tapahtumaa paitsi. Vaikka tuosta käynnistä on vuosia ja suloinen Ashley on sittemmin nukkunut pois, olen ikuisesti kiitollinen, että sain tuon erityisen kokemuksen hänen kanssaan.

Oma rakas äitini oli monien vuosien ajan suurenmoinen ja omistautunut kotikäyntiopettaja. Hän mietti alituisesti tapoja, joilla voisi siunata perheitä, joiden luona hän kävi. Hän kiinnitti erityistä huomioita niiden naisten lapsiin, joiden luona hän kävi, toivoen vahvistavansa perheitä. Muistan, kun eräs 5-vuotias juoksi kirkossa äitini luo ja julisti: ”Sinä olet minun kotikäyntiopettajani. Minä rakastan sinua!” Äidilleni oli siunaus olla osa suurenmoisten naisten ja heidän perheidensä elämää.

Kaikki kotikäynteihin liittyvät kokemukset eivät ole lämminhenkisiä ja ihania. Toisinaan se on vaikeaa, kuten käyminen kodissa, johon ei tosiasiassa ole tervetullut, tai kun on hankalaa tavata sisar, jolla on hyvin kiireinen aikataulu. Joidenkuiden sisarten kanssa hyvän suhteen luominen saattaa kestää kauemmin. Mutta kun vilpittömästi pyrimme rakastamaan sisarta, huolehtimaan hänestä ja rukoilemaan hänen puolestaan, Pyhä Henki auttaa meitä löytämään keinon huolehtia hänestä ja vahvistaa häntä.

Presidentti Thomas S. Monson on mestari palvelemisessa Vapahtajan tavoin. Hänet tapaa alituiseen käymästä muiden luona ja auttamasta muita. Hän on sanonut: ”Ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiotamme, rohkaisuamme, tukeamme, lohdutustamme ja ystävällisyyttämme – –. Me olemme Herran kädet täällä maan päällä, ja tehtävämme on palvella ja kohottaa Hänen lapsiaan. Hän on riippuvainen meistä jokaisesta.”¹²

”Eikä kukaan voi auttaa tässä työssä, ellei hän ole nöyrä ja täynnä rakkautta, ellei hänellä ole uskoa, toivoa ja rakkautta, ellei hän ole itsensä hillitsevä kaikessa, mitä hänen huostaansa uskotaan.”¹³

Sisaret, joiden luona käymme kotikäyntiopetuksella, on uskottu huostaamme. Olkoon meillä rakkautta ja laupeutta ja siten hyvää aikaansaava vaikutus niihin, jotka on uskottu huostaamme.

Sisaret, minä rakastan teitä. Rukoilen, että tuntisitte taivaallisen Isämme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen rakkauden. Todistan teille, että Vapahtaja elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.