Hän opettaa meitä riisumaan päältämme luonnollisen ihmisen
Todistan Vapahtajan sovituksen todellisuudesta sekä voimasta pestä ja puhdistaa ja tehdä meistä ja kodeistamme pyhiä.
Eräänä aamuna eräs perhe kokoontui tapansa mukaan tutkimaan pyhiä kirjoituksia. Heidän kokoontuessaan yhteen isä tunsi kielteisen hengen: jotkut perheenjäsenet eivät näyttäneet kovin innokkailta osallistumaan. He pitivät perherukouksen, ja kun he alkoivat lukea pyhiä kirjoituksia, isä huomasi, ettei yhdellä lapsista ollut omia kirjoja mukanaan. Hän pyysi tyttöä menemään huoneeseensa hakemaan pyhät kirjoituksensa. Tyttö lähti vastahakoisesti, ja ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua hän palasi, istuutui ja sanoi: ”Täytyykö meidän todella tehdä tätä nyt?”
Isä ajatteli itsekseen, että kaiken vanhurskauden vihollinen halusi aiheuttaa ongelmia, jotteivät he tutkisi pyhiä kirjoituksia. Isä yritti pysyä rauhallisena ja sanoi: ”Kyllä, meidän täytyy tehdä tätä nyt, koska tätä Herra haluaa meidän tekevän.”
Tyttö vastasi: ”Minä en todellakaan halua tehdä tätä nyt!”
Silloin isä menetti malttinsa, korotti äänensä ja sanoi: ”Tämä on minun kotini, ja minun kodissani luemme aina pyhiä kirjoituksia!”
Isän sanojen sävy ja voimakkuus loukkasivat tytärtä, ja pyhät kirjoitukset kädessään tämä poistui perheen luota, juoksi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni. Perheen pyhien kirjoitusten tutkiminen loppui siihen – sopusointu oli poissa, eikä kotona juurikaan vallinnut rakkautta.
Isä tiesi tehneensä väärin, joten hän meni omaan huoneeseensa ja polvistui rukoukseen. Hän pyysi Herralta apua tietäen loukanneensa yhtä Hänen lapsistaan, tytärtä, jota hän todella rakasti. Hän rukoili Herraa palauttamaan rakkauden ja sopusoinnun hengen kotiin ja tekemään mahdolliseksi sen, että he voisivat jatkaa pyhien kirjoitusten tutkimista perheen kesken. Kun hän rukoili, hänen mieleensä tuli ajatus: ”Mene pyytämään anteeksi.” Hän rukoili vilpittömästi edelleen pyytäen Herran Henkeä palaamaan hänen kotiinsa. Taas kerran tuli ajatus: ”Mene pyytämään anteeksi.”
Hän halusi todella olla hyvä isä ja tehdä oikein, joten hän nousi ja lähti tyttärensä huoneeseen. Hän koputti oveen muutamia kertoja, eikä vastausta kuulunut. Niinpä hän avasi hitaasti oven ja löysi tyttönsä nyyhkyttämässä ja itkemässä vuoteellaan. Hän polvistui tämän viereen ja sanoi hiljaisella, lempeällä äänellä: ”Anna anteeksi. Olen pahoillani siitä, mitä tein.” Isä toisti: ”Anna anteeksi, minä rakastan sinua enkä halua loukata sinua.” Ja sitten lapsen suusta tuli opetus, jonka Herra halusi opettaa isälle.
Tyttö lopetti itkemisen, ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän otti pyhät kirjoituksensa käteensä ja alkoi etsiä joitakin jakeita. Isä katseli, kun nuo viattomat, hennot kädet käänsivät pyhien kirjoitusten sivuja toinen toisensa jälkeen. Tyttö löysi etsimänsä jakeet ja alkoi lukea hyvin hitaasti hiljaisella äänellä: ”Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta ja tule lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon.”1
Isän ollessa yhä polvistuneena tytön vuoteen ääressä nöyryys valtasi hänet, kun hän ajatteli itsekseen: ”Tuo pyhien kirjoitusten kohta on kirjoitettu minua varten. Hän opetti minulle suurenmoisen opetuksen.”
Sitten tyttö katsoi isää ja sanoi: ”Anna anteeksi. Anna anteeksi, isä.”
Sillä hetkellä isä ymmärsi, ettei tyttö lukenutkaan tuota jaetta soveltaen sitä pyhien kirjoitusten kohtaa häneen, vaan tyttö luki sen soveltaen sitä itseensä. Isä ojensi kätensä ja halasi tyttöä. Rakkaus ja sopusointu oli palautettu tällä suloisella sovinnon hetkellä, jonka saivat aikaan Jumalan sana ja Pyhä Henki. Tuo pyhien kirjoitusten kohta, jonka tytär muisti omasta henkilökohtaisesta pyhien kirjoitusten tutkimisestaan, oli koskettanut isän sydäntä Pyhän Hengen tulella.
Rakkaat veljeni, meidän kotimme täytyy olla paikka, jossa Pyhä Henki voi asua. ”Pyhyydessä temppeliin voidaan verrata vain kotia.”2 Kodeissamme ei ole tilaa luonnolliselle ihmiselle. Luonnollinen ihminen ”pyrkii peittelemään [syntejään] tai tyydyttämään [ylpeyttään], turhamaista [kunnianhimoaan] tai hallitsemaan tai vallitsemaan tai pakottamaan ihmislasten sieluja [ja hänen toimiessaan] pienimmälläkään vääryydellä, katso, taivaat vetäytyvät; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja kun se on vetäytynyt, se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu”3.
Meidän Aaronin tai Melkisedekin pappeuden haltijoiden tulisi aina muistaa, että ”mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä”4.
Kiistely poistuu kodistamme ja elämästämme, kun pyrimme elämään näiden Kristuksen kaltaisten ominaisuuksien mukaan. ”Ja teidänkin tulee antaa toisillenne rikkomuksenne anteeksi, sillä totisesti minä sanon teille: Joka ei anna anteeksi lähimmäisensä rikkomuksia, kun hän sanoo tekevänsä parannuksen, on saattanut itsensä tuomion alaiseksi.”5 ”Anna anteeksi. Anna anteeksi, isä.”
Herra Jeesus Kristus, joka on Rauhan Ruhtinas, opettaa meille, kuinka saada aikaan rauha kodeissamme.
Hän opettaa meitä olemaan alistuvia, eli toisin sanoen alistumaan Herran tahtoon tai valtaan. ”Mene pyytämään anteeksi.”
Hän opettaa meitä olemaan sävyisiä, eli toisin sanoen olemaan ”lempeäluonteisia, hellämielisiä, ystävällisiä, sellaisia, jotka eivät kiihdy tai ärsyynny helposti, olemaan myöntyväisiä ja taipuvaisia kärsivällisyyteen tullessamme loukatuksi”6.
Hän opettaa meitä olemaan nöyriä, eli toisin sanoen ”vaatimattomia, hillittyjä, sävyisiä, alistuvia eikä ylpeitä, kopeita, ylimielisiä tai pöyhkeitä”7.
”Anna anteeksi. Olen pahoillani siitä, mitä tein.”
Hän opettaa meitä olemaan kärsivällisiä, eli toisin sanoen ”kykeneviä kestämään vaikeuksia nurisematta tai kiukuttelematta” tai ”pysymään tyyninä kärsiessämme loukkaantumisista tai loukkauksista”8.
Hän opettaa meitä olemaan täynnä rakkautta. ”Minä rakastan sinua enkä halua loukata sinua.”
Niin, rakkaat veljeni, Hän opettaa meitä riisumaan päältämme luonnollisen ihmisen, aivan kuten tämän kertomuksen isä, joka pyysi Herralta apua. Niin, aivan kuten isä halasi tytärtään rakkautta osoittaen, samalla tavoin Vapahtaja ojentaa käsivartensa osoittaakseen rakkautta meitä kohtaan, kun teemme totista parannusta.
Hän opettaa meitä tulemaan pyhiksi ”Herran Kristuksen sovituksen kautta”. Silloin voimme tehdä sovinnon Jumalan kanssa ja meistä tulee Jumalan ystäviä. Todistan Vapahtajan sovituksen todellisuudesta sekä voimasta pestä ja puhdistaa ja tehdä meistä ja kodeistamme pyhiä, kun pyrimme riisumaan päältämme luonnollisen ihmisen ja seuraamaan Häntä.
Hän on ”Jumalan Karitsa”9, ”pyhä ja vanhurskas”10, ja ”hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas”11. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.