Me puhumme Kristuksesta
Rauhan virta
Surustani huolimatta kuljen eteenpäin pää pystyssä kohdistaen uskoni ja toivoni taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen.
Sinä päivänä, jolloin vanhin poikamme kuoli onnettomuudessa, menetys viilsi sieluuni tuskallisen kipeän haavan. Silti tiesin, että voisin luottaa Vapahtajan sovittavaan voimaan, joka auttaisi minua kantamaan murheesta ja tuskasta raskaan kuormani. Mieheni ja minä pyysimme kotiopettajiamme antamaan meille kummallekin siunauksen. Tiesimme, että saisimme voimaa, joka ylittäisi omamme. Vapahtajamme on luvannut, ettei Hän jätä meitä lohduttomiksi (ks. Joh. 14:18). Olen tarrautunut raudanlujalla otteella tuohon lupaukseen ja todistan, että niin on Hänkin.
Jesaja opettaa, että Vapahtaja oli ”kipujen mies, sairauden tuttava” (Jes. 53:3). Jos joku voisi meitä auttaa, niin tiesin Hänen pystyvän siihen – ja hyvin henkilökohtaisella tavalla. Tiesin silti myös, että jos Hän heti veisi meiltä murheemme, ei tapahtuisi kasvua, ei ymmärryksen sarastusta.
Surusta huolimatta olen kokenut jatkuvan rauhan pohjavirran, joka kumpuaa Vapahtajasta (ks. 1. Nefi 20:18). Erityisen vaikeina hetkinä, päivinä ja jopa viikkoina Hänen rauhansa on vienyt pois murheellisuuteni. Minun on tarvinnut vain pyytää sitä. Taivaallinen Isä ei halua meidän kulkevan yksin halki kuolevaisuuden.
Kun pohdin onnettomuutta, joka riisti poikani hengen, mieleeni tulee eräs Vanhan testamentin kertomus:
”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas.
Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele.” (Dan. 3:17–18, kursivointi lisätty.)
Tärkeä kohta on ”ja vaikka niin ei kävisikään”. Meidän täytyy säilyttää usko, tapahtuipa mitä tahansa. Taivaallinen Isä olisi voinut lähettää enkeleitä viemään poikani pois vaaran tieltä, mutta Hän ei tehnyt niin. Hän tietää, mitä meidän pyhittämiseksemme tarvitaan, jotta voimme valmistautua palaamaan kotiin Hänen luokseen. Kaikki kääntyy parhain päin. Mutta se ei tarkoita, ettemme koskaan enää murehtisi tai itkisi. Murehtimisemme johtuu rakkaudestamme, mutta sydämemme ei tarvitse olla levoton.
Suurin lahja, minkä voimme antaa niille, joita on verhon molemmin puolin, on kulkea eteenpäin pää pystyssä kohdistaen uskomme ja toivomme taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen, vaikka ottaisimmekin jokaisen askeleen kyyneleet poskille vierien. Onhan meille luvattu, että ”hauta ei saa voittoa, ja kuoleman pistin on nielty Kristuksessa” (Moosia 16:8). Jonakin päivänä ”Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet” (Jes. 25:8).
Valokuva © Getty Images