2012
Kun hyvät suunnitelmat eivät toteudu
Heinäkuu 2012


Kun hyvät suunnitelmat eivät toteudu

Tulevaisuuden suunnitteleminen on tärkeää etenkin nuorille aikuisille. Mutta entä kun hyvin valmistellut suunnitelmat eivät toteudukaan?

Korealainen Jung Sung Eun ei läpäissyt pätevyyskoetta, jota vaaditaan, jotta voi tulla opettajaksi. Utahilainen Tina Roper irtisanottiin työpaikasta, jossa hän oli odottanut etenevänsä pitkälle. Ohiolainen Todd Schlensker sai hengellisen vahvistuksen avioliittopäätökselle, mutta hänen kihlauksensa purkautui. Italialainen Alessia Mazzolari (nimi on muutettu) lopetti ihmissuhteen, joka oli vaikuttanut täydelliseltä.

Kukaan ei pidä siitä, että joutuu turvautumaan ”suunnitelmaan B”. Mutta silloinkaan, kun suunnitelmamme kariutuvat, taivaallinen Isä ei hylkää lapsiaan. On monta hyvää tapaa, joilla elämä voi järjestyä. Aikanaan voimme jopa huomata, että esteet, jotka muuttivat suunnitelmamme, ovat antaneet meille tarvitsemaamme näkemystä ja kokemusta (ks. OL 122:7) ja johtaneet johonkin parempaan.

Kasvata luonnetta, älä ansioluetteloa

Sung Eun oli tehnyt lujasti töitä saavuttaakseen elinikäisen unelmansa tulla opettajaksi. Hän selittää: ”Koska olen aina yrittänyt tehdä parhaani kaikessa, mitä teen, olen miltei aina kyennyt saamaan sen, mitä olen toivonut ja rukoillut.” Mutta niin ei käynyt, kun hän meni opettajien pätevyyskokeeseen. ”Kun epäonnistuin siinä”, hän sanoo, ”minusta tuntui kuin olisin hetkessä menettänyt kaikki unelmani.”

Tina ei ollut alkuun huolissaan, kun toinen yritys osti sen, jossa hän työskenteli. Uudessa organisaatiossa hänelle luvattiin pitkäaikainen toimi, joten hän muutti lähemmäs työpaikkaansa suurin toivein aloittaa uudessa mielenkiintoisessa työssä. Kun yritys muutaman kuukauden kuluttua irtisanoi hänet, hän tunsi olevansa ”hukassa, hämmentynyt, surullinen ja melkoisen peloissaan”.

Sen sijaan että Sung Eun ja Tina olisivat keskittyneet kokonaan ansioluettelonsa kasvattamiseen, he ymmärsivät, että he voisivat keskittyä kasvattamaan myös luonnettaan. Kumpikin nainen sai lohtua tutkimalla evankeliumia ja rukoilemalla.

”Apostoli Paavali on ollut suurenmoisena ystävänä, joka on auttanut minua olemaan kärsivällinen ja kohtaamaan jatkuvasti haasteita”, Sung Eun sanoo. ”Hänellä oli aina myönteinen asenne, ja hän odotti auliisti sitä, mitä Jumalalla oli häntä varten sen sijaan että olisi toivonut asioiden tapahtuvan oman aikataulunsa mukaan.

Olen oppinut hänen esimerkistään tämän: odotusaika ei ole pelkästään prosessi, joka meidän on käytävä läpi saadaksemme sen, mitä haluamme. Pikemminkin se on prosessi, jolla meistä – tekemiemme muutosten myötä – tulee sellaisia kuin taivaallinen Isämme haluaa meidän olevan.”

Tina huomasi, että muutos, jota hän eniten kaipasi, oli näkökulman vaihtaminen. ”Yllätyin havaitessani, että olin mitannut omaa arvoani maailmallisilla mittapuilla”, hän muistelee. ”Tunsin itseni arvokkaaksi työpaikkani ja asemani perusteella, jotka sitten menetin. Nyt näen oman arvoni niiden iankaikkisten totuuksien pohjalta, että olen taivaallisen Isäni tytär ja minulla on jumalallisia mahdollisuuksia. Näitä totuuksia ei voida koskaan ottaa pois.”

Sekä Tina että Sung Eun myöntävät, että vaikka luonteen kehittäminen ei ole aina mukavaa, henkilökohtaisen kasvun hedelmät ovat suloisia. Sung Eun sanoo: ”Opettajien pätevyyskokeessa reputtamisen jälkeinen vuosi oli paitsi mitä tuskallisinta ja lannistavinta aikaa niin myös mitä kallisarvoisinta. Opin paremmin todella ymmärtämään muiden ihmisten vaikeuksia ja sain halun auttaa heitä oikein aikein ja aidosti välittäen.”

Mormonin kirjan esimerkit Ammonista ja hänen veljistään osoittivat Tinalle, kuinka Herra koetteli hänen uskoaan auttaakseen häntä yltämään täysiin mahdollisuuksiinsa. ”Sen sijaan että nefiläiset olisivat ratkaisseet ongelman miekalla, Herran suunnitelma oli, että he pelastaisivat lamanilaiset veljensä”, hän selittää. ”Moosian pojat saivat tehtävän, joka edellytti suurempaa uskoa, mutta heille annettiin myös lupaus, että jos he kestäisivät ahdinkonsa kärsivällisesti, he menestyisivät (ks. Alma 26:27). Kärsivällisenä oleminen on yksi kovimpia koetuksiani, koska haluan ymmärtää koko suunnitelmani – mutta olen tajunnut, että taivaallisen Isän suunnitelma ja ajoitus meitä varten on aina paras.”

Pidä käskyt kaikesta huolimatta

Toddilla oli edessään valoisa tulevaisuus, kun hän palasi lähetystyöstään kotiin. Ollessaan opiskelemassa hän tapasi suurenmoisen nuoren naisen. Kun he olivat seurustelleet useita kuukausia ja Todd oli saanut hengellisen vahvistuksen, hän kosi ja sai myöntävän vastauksen. He suunnittelivat häitään kesän loppuun, ja kumpikin palasi opiskelupaikkakunnalta kotiin valmistautumaan.

”Kolme viikkoa sen jälkeen kun olimme jättäneet hyvästit opiskelupaikkakunnalla, hän purki kihlauksemme”, Todd muistelee. ”Lohduton ei ole riittävän voimakas sana kuvaamaan tunteitani. Mielessäni oli niin monia vastaamattomia kysymyksiä. Siinä ei ollut järkeä. Olin saanut vahvistuksen Herran huoneessa, ja nyt suhteemme oli ohi. Todistukseni ei ollut koskaan joutunut niin kovalle koetukselle.

Valitettavasti en kyennyt vuosiin suhteeni kariutumisen jälkeen pääsemään sen yli. En tiennyt, kuinka voisin koskaan enää luottaa vahvistuksen tunteeseen. Olin aina luottanut Herraan ja yrittänyt parhaani mukaan pitää käskyt”, hän jatkaa. ”Se kaikki tuntui olleen turhaa.”

Alessiakin ajatteli, että hänen suhteensa tiettyyn nuoreen mieheen oli tarkoitus kestää. ”Kertomuksemme oli niin kaunis, että vaikka meillä oli normaaleja vaikeuksia, joita jokainen pari kohtaa, ajattelimme suhteemme kestävän ikuisesti”, hän muistelee.

Kun Alessian poikaystävä lähti lähetystyöhön, erossaolo oli vaikeaa mutta eri syystä kuin Alessia oli odottanut. ”Kun hän oli poissa, aloin tutustua paremmin itseeni. Tajusin, ettei moni asia elämässäni ollut vielä oikealla tolalla ja että monta kertaa olin kätkeytynyt joidenkin typerien ajatusten taakse sen sijaan että olisin nöyrtynyt ja kohdannut todellisuuden”, hän kertoo. ”Olin elänyt jonkinlaista satua, aivan kuin rakastuminen riittäisi kääntämään kaiken oikein päin, ja sen vuoksi minulta usein jäivät huomaamatta ne tärkeimmät asiat.”

Alessia odotti silti onnellista jälleennäkemistä ja suhteen jatkumista poikaystävänsä lähetystyön päätyttyä. Mutta kun poikaystävä palasi, pari seurusteli vain vähän aikaa ja sitten erosi. ”Se oli yksi tuskallisimmista hetkistä, joita muistan”, Alessia sanoo.

Omassa kokemuksessaan sekä Todd että Alessia ymmärsivät lopulta, että vaikka tärkeä suhde heidän elämässään olikin muuttunut, he eivät voineet hylätä kuuliaisuuttaan ja uskollisuuttaan Herraa kohtaan. Herrasta tuli heidän ankkurinsa, kun kaikki muu oli muuttumassa ja epävarmaa.

”En saanut perinpohjaista vastausta siihen, miksi sain vahvistuksen naimisiinmenosta ja miksi niin ei tapahtunut”, Todd muistelee. ”Mutta ymmärsin, ettei sillä ollut väliä. Sen sijaan sillä oli väliä, että uskoin edelleen Kristukseen, ja päätin käyttää tuota uskoa luottaakseni siihen, mitä Herralla sitten olikin minua varten.”

Alessia tiesi, että täysi sitoutuminen Herraan toisi hänelle hänen kaipaamaansa voimaa. ”Ymmärsin, että oli tullut hetki, jolloin minun piti päättää, millainen ihminen halusin olla”, hän sanoo. ”Eläisinkö edelleen puolinaista elämää vai lähtisinkö kulkemaan polkua, jolla minusta tulisi todellinen Kristuksen opetuslapsi? Halusin tuntea Hänet syvällisesti, rakastaa Häntä todella ja yrittää olla parempi ihminen noudattamalla kaikkia Hänen käskyjään – ei vain ulkonaisesti vaan sydämessäni täysin rehellisesti.”

Kasvata toivoa tulevaisuuteen ja uskoa Kristukseen

Kun nämä neljä nuorta aikuista joutuivat kokemaan odottamattomia takaiskuja, heidän kaikkien oli vaikeaa löytää rohkeutta elää tätä hetkeä ja suunnitella jälleen tulevaisuutta. Mutta he havaitsivat, että heidän uskonsa Herraan kasvoi.

Sung Eun muistaa, että tutkinnossa reputtamisen jälkeen uusien asioiden kokeilemisesta tuli vaikeaa. Mutta sitten hän sai ratkaisevan oivalluksen: ”Ymmärsin, että todellista epäonnistumista on vatvoa menneisyyttä ja olla tekemättä juurikaan mitään tilanteen ratkaisemiseksi. Päätin, etten jatkaisi enää suremista vaan minun olisi käännettävä tämä vaikea aika tilaisuudeksi oppia. Opin laajemmin ja syvemmin ymmärtämään elämää yleensä, ja opin, että yhden asian päättyminen on aina alkuna jollekin toiselle.” Hän on sen jälkeen käynyt kokeessa uudelleen ja läpäissyt sen ja on nyt ”onnellinen opettaja, joka nauttii joka päivä siitä, että saa olla oppilaiden kanssa”.

Tina päätti luottaa siihen, että häntä varten oli olemassa jotakin, vaikka olikin vaikeaa kohdata epävarma tulevaisuus. ”Päätin palata opiskelemaan ja opiskelin taidetta ja tekniikkaa, joiden parissa olin halunnutkin työskennellä mutta minulla ei ole ollut tarvittavia taitoja”, hän selittää. ”Olen valmis aloittamaan uuden ja paljon paremman seikkailun – taivaallisen Isäni viisauden ansiosta.”

Todd yritti kuuden vuoden ajan edelleen käydä treffeillä ja teki työtä kehittääkseen luottamusta Herraan. Silloinkin kun hän tapasi naisia, joita hän ihaili todella paljon, hänen oli taisteltava estääkseen menneisyyden epäilyksiä tuhoamasta tulevaisuuden toiveitaan. ”Ei ollut helppoa löytää päättäväisyyttä kuusi vuotta kestäneiden epäilysteni nujertamiseen”, hän sanoo. ”Mutta pyrin lujasti osoittamaan itselleni, että minä todella luotin Herraan ja Hänen kehotuksiinsa, vaikka olinkin ollut Hänelle vihainen aiemmin.” Eräs uusi suhde johti viimein temppeliavioliittoon.

”Mietin usein, miksi Herra siunasi minua niin suurenmoisella naisella kuin vaimoni on, kun minulla kesti niin kauan oppia täysin luottamaan Hengen antamiin tunteisiin”, Todd muistelee. ”Se on minulle todistus siitä, että Herra on valmis siunaamaan meitä, mutta aina oman aikataulunsa mukaan.”

Alessia, joka omistautui uudelleen Herralle, sai syvän ja henkilökohtaisen todistuksen. ”Pelastussuunnitelmasta tuli minulle todellinen, ja liitoistani tuli sitovampia ja syvällisempiä. Kristuksen sovitus ei ollut enää teoriaa tai jotakin, josta olin lukenut, kenties liian pintapuolisesti. Sisälläni tapahtui sydämenmuutos, ja minä sain varman todistuksen.” Nykyään hän sanoo tuntevansa itsensä uudeksi ihmiseksi.

Huolimatta käänteistä, joita elämäntaipaleella voi olla, iankaikkinen elämä on se lopullinen määränpää, jonka taivaallinen Isä on suunnitellut lapsilleen (ks. Moos. 1:39). Jotkut saattavat jopa huomata, että ”suunnitelma B” onkin yksinkertaisesti keino, jonka avulla Hänen ”suunnitelmansa A” toteutuu.

Kuvitus Neil Webb

Tulosta