2012
Älkää koskaan antako periksi
Heinäkuu 2012

Kotimme, perheemme

Älkää koskaan antako periksi

Al ja Eva Fry

Mies ja vaimo kertovat, kuinka he kokivat kääntymyksen Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin – välissä 35 vuotta.

Vaimon kertomus

Toivoin ja odotin 35 vuoden ajan, että miehestäni tulisi kirkon jäsen. Nuo pitkät vuodet olivat täynnä hartaita rukouksia, mutta erityisesti kolme rukousta ovat olleet unohtumattomia käännekohtia kokemuksissani.

Al ja minä solmimme avioliiton vuonna 1959. Vuosikymmen myöhemmin meillä oli kolme lasta ja asuimme kanadalaisessa pikkukaupungissa. Alilla oli rakennusliike, ja minä olin kotiäiti, joka auttoi toisinaan liikkeessä. Viikonloppuisin Al ja minä juhlimme ystäviemme kanssa, aina alkoholia käyttäen. Isäni oli ollut alkoholisti, joten minua inhotti se, että alkoholinkäytöllä oli niin tärkeä sija elämässämme, mutta siitä oli tullut meidän tapamme viettää aikaa ystäviemme kanssa.

Sinä vuonna, 1969, tajusin, ettei elämäni johda mihinkään ja että lapsemme ansaitsivat parempaa kuin se, mitä heille tarjosimme. Eräänä iltana jälleen yksien juominkien jälkeen polvistuin rukoilemaan: ”Rakas Jumala, jos olet olemassa, auta minua muuttamaan elämäni.” Lupasin Hänelle, etten koskaan enää joisi alkoholia, ja sitä sitoumusta olen kunnioittanut siitä asti.

Se oli ensimmäinen unohtumaton rukous, ja siihen vastattiin nopeasti. Mieheni veljentytär oli saanut kutsun osallistua Alkeisyhdistykseen erään myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan ystävän kanssa. Kun tytön äiti eli kälyni sai tietää enemmän kirkosta, hän tunsi innoitusta tilata minulle kirkon lehden, jonka ensimmäinen numero saapui kuukauden sisällä siitä, kun olin pitänyt tuon ensimmäisen rukouksen. En tiennyt, mikä mormoni on, mutta rakastin lehdissä olevia artikkeleita ja luin lehdet kannesta kanteen. Päätin tutkia kirkkoa, ja sieltä löysin vastaukseni. Minä todella muutin elämäni, ja minut kastettiin 19. kesäkuuta 1970.

Al ei halunnut samaa kuin minä. Hän piti aiemmasta elämäntavastamme ja noudatti sitä edelleen. Hän oli yhä hyvä aviomies, isä ja perheen elättäjä, mutta seuraavien 35 vuoden ajan minä olin omillani, mitä evankeliumiin tulee.

Kasvatin lapsiamme kirkossa, mutta muutaman vuoden kuluttua lapsemme päättivät, että he viettäisivät sunnuntainsa mieluummin veneillen isänsä kanssa kuin käymällä kirkossa minun kanssani. Olin hyvin pettynyt. Kerran vuonna 1975 puhuin vaarnanjohtajani kanssa ja kerroin hänelle, että olin päättänyt, että minun piti jättää kirkko, koska se oli rikkomassa perheemme. Hän kuunteli kärsivällisesti ja sanoi: ”Tee, mitä sinun täytyy, mutta huolehdi siitä, että taivaallinen Isäsi hyväksyy sen.” Niinpä menin kotiin, rukoilin ja paastosin. Se oli toinen unohtumaton rukous. Sain vastaukseksi vaikutelman, jonka mukaan minä olin perheelleni lenkki evankeliumin ketjuun, ja jos rikkoisin sen lenkin, kaikki joutuisivat hukkaan. Tiesin, että vastaus tuli Jumalalta, joten sitouduin pysymään aina kirkossa. Ja niin olen tehnytkin.

Uskollisena pysyminen ei ollut helppoa, mutta monet asiat auttoivat minua säilyttämään uskoni ja toivomaan kärsivällisesti sitä päivää, jolloin Al miettisi uudelleen suhtautumistaan evankeliumiin:

  • Rakastin aina Alia ja tein parhaani pitääkseni hänestä huolen ja ollakseni kannustava, uskollinen vaimo.

  • Rukoilin jatkuvasti. Taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta tuli kumppaneitani evankeliumissa. Kun oli vaikeaa olla Alin kanssa, koska hän ei elänyt evankeliumin tasovaatimusten mukaan, puhuin taivaallisen Isäni kanssa ja opin tuntemaan Vapahtajani.

  • Luin säännöllisesti pyhiä kirjoituksia ja kaikkia muita kirkon julkaisuja, jotka sain käsiini, mukaan lukien Ensign-lehti. Etenkin kahdesta pyhien kirjoitusten kohdasta, 3. Nefi 13:33 ja OL 75:11, tuli minulle erityisen merkityksellisiä ja vaikuttavia. Ne antoivat minulle voimaa ja kärsivällisyyttä kestää odottaessani sydämenmuutosta miehessäni ja lapsissani.

  • Kävin uskollisesti kirkossa yksin siihen asti kunnes kukin lapsistamme tuli takaisin. Kaikki ovat nyt aktiivisia. Kun he tulivat aikuisiksi ja lähtivät kotoa, jatkoin kirkossa käymistä yksin.

  • Pidimme perheillan, vaikka Al ei tiennyt, että se oli sitä. Toin päivällispöydässä esiin jonkin aiheen, ja meillä oli tapana keskustella siitä perheenä.

  • Yritin aina olla kuuliainen ja tehdä oikein.

  • Sain lisää voimaa pyytämällä pappeuden siunauksia.

  • Kysyin neuvoja pappeusjohtajilta.

  • Kohtelin kirkon ystäviäni perheenjäseninä.

  • Kävin temppelissä ja sain oman endaumenttini. Sen päätöksen tekeminen vei monta vuotta. Pelkäsin, että se vaikeuttaisi suhdettani Aliin. Lopulta huomasin, että minulle se oli paras päätös. Al tuki sitä, se teki minut onnelliseksi, ja saatuani endaumentin en enää tuntenut Alia kohtaan katkeruutta siitä, etten käynyt temppelissä. Kun osallistuin temppelipalveluun, panin usein Alin nimen rukousluetteloon.

Kaiken kaikkiaan elin edelleenkin uskollisen kirkon jäsenen tavoin. Etsin pieniä tapoja kertoa Alille evankeliumista, vaikka hän ei yleensä halunnutkaan kuulla siitä. Mutta huomasin, että Pyhä Henki innoitti minua niin, että sanoin oikeita asioita ja löysin oikean tavan ja hetken jakaa ne hänen kanssaan. Myöhemmin sain tietää, että koska olin uskollinen Alille ja sitoutunut häneen, Henki kosketti häntä aika ajoin.

Al suostui jopa muutamaan kertaan kuuntelemaan lähetystyöoppiaiheet. Mutta joka kerta petyin, koska hän palasi aina vanhaan elämäntapaansa. Näinä lannistavinakin hetkinä taivaallinen Isä kuitenkin piti minusta huolen ja korvasi muilla siunauksilla sen, mitä minulla ei ollut. Koko ajan minä tiesin, että Alin sisimmässä oli jotakin, jota kannatti odottaa.

Hitaasti Al alkoi muuttua. Hän lakkasi kiroilemasta. Hän lopetti alkoholinkäytön. Hän kohteli minua paremmin kuin koskaan aiemmin. Hän alkoi käydä kirkossa.

Ja minä rukoilin rukoilemistani.

Uskomattoman vastauksen kolmanteen unohtumattomaan rukoukseeni sain huhtikuussa 2005. Mietin, ottaisiko Al koskaan vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin – aloin tuntea itseni hieman epätoivoiseksi. Anoin taivaalliselta Isältä Hänen apuaan. Ajan on täytynyt silloin viimeinkin olla oikea, koska 9. heinäkuuta Al kastettiin.

Vaikka tähän pisteeseen pääseminen ei ollut helppoa, olen kiitollinen siitä, että olen nähnyt, kuinka Jumalan hämmästyttävä voima muuttaa epäuskoisen sydämen uskovaksi. Tiedän, että Hän kuuli ne monet rukoukset, joita 35 vuoden aikana pidin, ja vastasi niihin. Hänen vastaustensa ansiosta elän nyt muuttuneen miehen kanssa, miehen, joka rakastaa taivaallista Isäämme yhtä paljon kuin minä. Ja me rakastamme toisiamme syvemmin kuin koskaan aiemmin.

Tiedän, että kirkossa on muita, jotka odottavat, toivovat ja rukoilevat, että rakas ihminen tulisi kirkkoon. Haluan rohkaista näitä veljiä ja sisaria ottamaan omakohtaisesti vastaan Vapahtajan kutsun tulla Hänen luokseen (ks. Alma 5:34) eikä tyytyä vain kannustamaan rakkaitaan. Tiedän kokemuksesta, että sen tekeminen antaa voimaa, jota mikään muu ei voi antaa. Pysyminen lähellä taivaallista Isää, Hänen käskyjensä noudattaminen ja nykyisistä siunauksista nauttiminen tuovat onnea ja antavat Hänelle mahdollisuuden tehdä työtä meidän kauttamme.

Todistan, että Jumala kuulee rukouksemme. Uskossa Herraan turvaaminen ja Hänen aikataulunsa hyväksyminen on harvoin helppoa, mutta tiedän, että Hänen ajoituksensa on aina oikea.

Miehen kertomus

Niiden 35 vuoden aikana monet ihmiset keskustelivat evankeliumista kanssani. Vaimoni ei koskaan hukannut tilaisuutta puhua siitä, ja hänellä oli tapana ovelasti jättää Mormonin kirja ja Ensign-lehti selvästi näkyville. En tietenkään koskaan ottanut niitä käteeni. Hän kutsui monta kertaa lähetyssaarnaajat meille, ja muutama pari opettikin minulle lähetystyöoppiaiheet.

Mikä siis esti minua astumasta kasteen vesiin?

Minulla oli aina jokin tekosyy. Tein pitkää päivää. En ymmärtänyt, miten minulla ikinä olisi aikaa evankeliumille. Minulla oli aivan liian kiire ansaita rahaa. Niinpä sanoin Evalle: ”Joskus kun tahti hiljenee ja minulla on enemmän aikaa, luen Mormonin kirjan.”

Mutta en koskaan tehnyt niin. Sitä paitsi en ole ikinä ollut mikään lukija, ja kun yritin lukea Raamattua, siinä ei ollut minusta mitään järkeä. Siihen se sitten päättyi.

Oli toinenkin asia, joka esti minua liittymästä kirkkoon. Se oli paljon vakavampi: se syntinen elämä, jota elin. Kuningas Benjamin opettaa meille, että luonnollinen ihminen on ”Jumalan vihollinen – –, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun” (Moosia 3:19). Minä en taipunut – annoin asian olla. Vapahtaja on sanonut: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan” (Matt. 12:30). Tajuan nyt, että olin Häntä vastaan eläessäni siten kuin elin. Minun piti muuttua.

Elin evankeliumin vaikutuspiirissä, vaikkakaan en todellisuudessa koskaan sen mukaan, mutta kun aikaa kului, aloin tuntea Hengen. Lakkasin juhlimasta ja juomasta. Kun tein tuon muutoksen, Hengen vaikutus alkoi ilmetä useammin. En vieläkään ollut siellä, missä minun piti olla – kielenkäyttöni ei ollut kovin hyvää ja minulla oli muitakin pahoja tapoja, joista päästä eroon – mutta olin muuttumassa.

Sitten yhtenä päivänä sain paketin. Se oli yhdeltä tyttäristämme, Lindalta. Siinä oli Mormonin kirja ja Raamattu, ja niihin oli merkitty monia kohtia. Hän kirjoitti minulle myös kirjeen, jossa hän kertoi minulle, kuinka paljon hän rakasti minua ja halusi minun tietävän sen, mitä hän tiesi.

Hän kirjoitti: ”Ainoa keino tietää, onko Jeesuksen Kristuksen evankeliumi totta, on kysyä vilpittömin sydämin ja vakain aikein.”

Sitten Linda kertoi useista pyhien kirjoitusten kohdista, jotka johdattivat minut rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen tielle.

”Ainoa tapa, jolla opin tuntemaan Vapahtajani ja taivaallisen Isäni”, hän kirjoitti, ”on rukoilla ja lukea Heitä koskevia asioita pyhistä kirjoituksista.”

Sitten hän kuvaili, kuinka tärkeää nöyryys on ja kuinka hänellä ei voinut olla rauhaa, ellei hänen elämässään ollut Jumalaa. Lopuksi hän kirjoitti: ”Älä viivyttele enää. Sinulle on annettu niin paljon. Nyt on vuorostaan sinun aikasi antaa taivaalliselle Isälle. Se on ainoa tie todelliseen onneen.”

Minulla ei ollut enää tekosyitä. Töissä alkoi olla rauhallisempaa, ja minulle jäi vähän ylimääräistä aikaa. Niinpä aloin lukea ja tutkia pyhien kirjoitusten kohtia, jotka hän oli merkinnyt minua varten, ja niistä sain halun lukea koko Mormonin kirjan. Mutta oli vielä kovin monia asioita, joita en ymmärtänyt.

Tässä vaiheessa kävin sakramenttikokouksessa, koska vaimoni sanoi, että olisi mukavaa, jos tulisin ja istuisin hänen vieressään. Hän myös ehdotti, että lukisin Opin ja liitot. Tein niin ja ymmärsin sitä paremmin. Sitten vaimoni avulla luin Mormonin kirjan ja koin, miten pyhät kirjoitukset heräsivät elämään. Monien rukousten jälkeen Henki alkoi vaikuttaa minuun voimakkaasti.

Mikä sai tämän aikaan minussa? Pyhä Henki ja pyhistä kirjoituksista saamani tieto. Kumpikin antoi minulle rohkeuden muuttaa elämäni ja pyytää Jumalalta anteeksi syntejäni, jotka olivat todellisuudessa se, mikä esti minua liittymästä kirkkoon kaikkien noiden vuosien ajan.

Syntieni tunnustaminen oli hyvin vaikeaa. Se toi minulle sellaista tuskaa, että makasin murheen murtamana sängyssä kolme päivää. Mutta Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta sain anteeksiannon. Sitten taivaallinen Isä antoi minulle voiman nousta ja ryhtyä elämään uutta elämääni.

Poikani Kevin kastoi minut 9. heinäkuuta 2005. Yksi niistä lähetyssaarnaajista, jotka olivat opettaneet vaimoani vuosikymmeniä aiemmin, oli tilaisuudessa mukana. Kaksi vuotta myöhemmin vein perheeni San Diegon temppeliin Kaliforniassa, ja meidät sinetöitiin ajaksi ja iankaikkisuudeksi.

Viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet onnellisimmat vuodet elämässäni. Voin viimeinkin täyttää paikkani perheemme patriarkkana ja hengellisenä johtajana ja jakaa evankeliumin vaimoni, lastemme ja yhdeksän lapsenlapsemme kanssa. Tämä perheen ykseys on vahvistanut hengellisesti jokaista. Vävyni on liittynyt kirkkoon, ja neljä lastenlapsistamme on palvellut tai palvelee parhaillaan lähetystyössä. Uusi elämäni kirkossa on ihme. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten suurta onnea ja kasvua se toisi minulle.

Olen hyvin kiitollinen tästä toisesta mahdollisuudesta. Olen kiitollinen siitä, että voin korvata noita menetettyjä vuosia tekemällä Jumalan työtä.

Kun luin tyttäreni kirjettä, tajusin, ettei minulla ollut enää tekosyitä.

Elämäämme on tullut suurta onnea, koska olemme yhtä evankeliumissa.

Valokuvakuvitus Craig Dimond