Tiedotustoiminta: linkki kirkon ja yhteiskunnan välillä
Kun pappeusjohtajat työskentelevät vaarnan ja piirin tiedotusneuvostojen kanssa, he voivat kaikki auttaa yhteisönsä vahvistamisessa – ja Jumalan valtakunnan rakentamisessa maan päällä.
Kun Carol Witt Christensen kutsuttiin palvelemaan tiedotusjohtajana Topekan vaarnassa Kansasissa Yhdysvalloissa, hän tunsi itsensä ”pelokkaaksi ja riittämättömäksi” olemaan yhteydessä toimittajiin vaarnan johtohenkilöiden puolesta.
”Ajatus yhteydenotoista uutisväkeen oli hieman pelottava”, hän muistelee. Ja vaikka collegessa hänellä oli ollut pääaineena englannin kieli, hän sanoo, ettei hän ”tiennyt mitään uutistiedotteiden kirjoittamisesta”.
Itseluottamuksen puutteestaan huolimatta sisar Christensen päätti turvata todistukseensa, yhteisön tuntemukseensa ja siihen, että uskoi kutsumuksensa tulleen innoitetuilta pappeusjohtajilta. Hän kertoo, että alussa hän sai valmennusta tiedotusosastolta ja hän alkoi oppia velvollisuutensa ja oppia toimimaan virassa, johon hänet oli nimitetty, kaikessa uutteruudessa (ks. OL 107:99).
Hän alkoi lukea huolella paikallisen sanomalehden viikoittaista uskontopalstaa saadakseen käsityksen siitä, mitä pidettiin uutisoimisen arvoisena. Hän soitti uskontopalstan pitäjälle saadakseen selville tiedotteiden jättöajat ennen kuin lähetti ensimmäisen uutistiedotteensa.
”Panin merkille, millaisia pieniä uutisaiheita oli julkaistu, ja aloin kiinnittää kirkossa erityistä huomiota toimintoihin, kiinnostaviin ihmisiin ja saavutuksiin, jotka vaikuttivat sopivilta sanomalehdessämme ilmoitettaviksi”, hän muistelee.
Ajan kuluessa sisar Christensen oppi, että mediasuhteissa on kyse paljon muustakin kuin pelkästään jutunaiheiden ehdottamisesta. Pitää myös tuntea mediaa ja auttaa toimittajia tekemään työtään samalla kun auttaa heitä saamaan ymmärrystä kirkosta.
Usean onnistumiskokemuksen jälkeen, joista yksi oli paikallislehdessä ilmestynyt artikkeli vaarnan seminaariohjelmasta, hän sanoo saaneensa itsevarmuutta, ja ”tunsin palavani halusta tuoda kirkon esiin, ’pois hämärästä’ (OL 1:30)”. Nyt vuosia myöhemmin sisar Christensen palvelee edelleen vaarnansa tiedotusjohtajana ja sanoo, että ”tuo tuli roihuaa edelleen”.
”Suuri osa siitä, mitä me pyrimme tekemään tiedotuksessa”, hän selittää, ”osoittaa, että me rakastamme Jeesusta Kristusta, uskomme Häneen ja palvelemme Häntä, että me haluamme olla ystäviä veljiemme ja sisartemme kanssa yhteiskunnassa, työskennellä heidän kanssaan ja palvella heitä sekä saada ihmisiä suhtautumaan myönteisemmin palautettuun evankeliumiin ja kirkkoon.”
Pappeusjohtajat kautta maailman opastavat ja rohkaisevat tiedotuksen parissa palvelevia ja tiedotusneuvostoja, kun nämä työskentelevät paikallisten kanssa, olemaan hyödyksi yhteisöissään, oikaisemaan väärinkäsityksiä ja osoittamaan, että kirkon jäsenet seuraavat Jeesusta Kristusta.
Vaikka sisar Christensenin ensimmäiset ponnistelut keskittyivätkin mediasuhteisiin, on monia tapoja, joilla kirkon tiedotusneuvostot noudattavat innoitettujen pappeusjohtajien ohjausta samalla kun ne auttavat myös rakentamaan yhteisöjään ja Jumalan valtakuntaa.
Yhteiskuntasuhteet
Kansasissa, vain noin sadan kilometrin päässä Topekasta, Lenexan vaarnan johtaja Bruce F. Priday ja vaarnan tiedotusjohtaja, sisar Carol Deshler, tekevät yhdessä työtä rakentaakseen myönteisiä suhteita oman yhteisönsä vaikuttajiin. He haluavat auttaa näitä henkilöitä pitämään myöhempien aikojen pyhiä vaarnanjohtaja Pridayn sanoin ”hyvinä naapureina, myönteisenä vaikutuksena paikkakunnalla sekä Jeesuksen Kristuksen seuraajina”.
Sisar Deshler, joka toimii vaarnan johtokunnan sekä vaarnan tiedotusneuvoston muiden jäsenten kanssa, etsii tilaisuuksia tehdä yhteistyötä muiden uskonnollisten ryhmien ja paikallisten järjestöjen kanssa palvellakseen paremmin alueensa asukkaita.
”Lähes kaikki onnistumiset toiminnassa paikallisten järjestöjen kanssa ovat olleet seurausta tapaamisista kasvokkain”, sisar Deshler sanoo. Esimerkiksi erään toisen kirkon jäsen ja hänen vaarnansa jäsen olivat yhdessä lounaalla ja keskustelivat siitä, millä tavoin nämä kaksi ryhmää voisivat yhdessä tehdä jotakin myönteistä yhteisön hyväksi. Keskustelu johti siihen, että kuusi henkilöä – kolme kummastakin kirkosta – muodostivat ”Paremmin yhdessä” -komitean keksimään yhteistyöideoita.
Tuo kumppanuus johti vuonna 2010 hyväntekeväisyyskonserttiin, jossa esiintyi kuoroja muutamista kirkkokunnista. Pääsymaksuna oli kassillinen elintarvikkeita, jotka lahjoitettiin paikalliseen ruokapankkiin. Tapahtumaan, joka pidettiin juuri valmistuneessa vaarnakeskuksessa, osallistui noin 700 paikkakuntalaista. Ennen konserttia järjestettiin tervetuliaistilaisuus, jossa paikkakunnan ja uskontokuntien johtohenkilöt voivat tutustua toisiinsa.
Konsertin jälkeen neljä muuta kirkkokuntaa, kaksi kaupunginvaltuuston jäsentä ja poliisipäällikkö pyysivät, että heidän edustajansa saisivat osallistua Paremmin yhdessä -komiteaan, joka kokoontuu nyt kuukausittain. Konsertti järjestettiin uudelleen vuonna 2011, tällä kertaa toisen kirkkokunnan toimiessa isäntänä. Konserttiin osallistui seitsemän kirkkokuntaa, ja paikalla oli noin tuhat paikkakuntalaista.
”Tunne hyväntahtoisuudesta ja ykseydestä Jeesuksen Kristuksen seuraajina on toteutunut merkittävällä tavalla kirkkokuntien keskuudessa”, sisar Deshler sanoo. Nuo tunteet kävivät selkeästi ilmi myöhemmin, kun vaarnanjohtaja Priday oli lentokentällä yli 1 600 kilometrin päässä kotoa. Hänen luokseen tuli nainen, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Nainen sanoi tunnistaneensa hänet Paremmin yhdessä -hyväntekeväisyyskonserteista, joihin oli osallistunut ja joita piti merkittävinä.
Nainen sanoi hänelle: ”En ole koskaan tuntenut sellaista rakkauden tunnetta muita kohtaan paikkakunnallamme kuin olen tuntenut näiden tapahtumien ansiosta. Kiitos siitä, että olette mukana järjestämässä näitä konsertteja. Kuulun erääseen toiseen seurakuntaan, mutta me arvostamme ja ihailemme syvästi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa.”
”Siitä tiedotuksessa juuri on kyse”, vaarnanjohtaja Priday sanoo. ”Kun olemme laajentaneet piiriämme ja avartaneet näkemystämme, olemme saaneet monia erityisiä ystäviä kautta koko yhteisön. Arvostamme toistemme uskonkäsityksiä ja tunnemme aitoa rakkautta toisiamme kohtaan.”
Sellaisen yhteistyöhalukkuuden ja kunnioituksen ansaitseminen paikallisilta johtohenkilöiltä on osoittautunut tehokkaaksi myös itäisessä Euroopassa. Katja Serdjuk, mediasuhteista vastaava johtaja Ukrainan tiedotusneuvostossa, tekee työtä tiedotuslähetyssaarnaajien ja paikallisten pappeusjohtajien kanssa parantaakseen kirkon ja yhteiskunnan välisiä suhteita. ”Monilla ihmisillä on vääriä käsityksiä ja vääriä tietoja kirkosta”, sanoo sisar Serdjuk. ”Työskennellessämme tiedotuksen asiantuntijoina yhdessä pappeusjohtajien kanssa me pyrimme muuttamaan noita käsityksiä toimimalla mielipidejohtajien, median ja suuren yleisön kanssa. Onnistuneet tiedotushankkeet luovat ilmapiiriä, jossa vaikutusvaltaiset ihmiset voivat auttaa kirkkoa toteuttamaan tarkoituksiaan samalla kun mekin autamme heitä saavuttamaan tavoitteensa.”
Žytomyrissa Ukrainassa kirkon jäsenet osallistuivat kaupungin pormestarin Olexander Mikolajovitš Botškovskin isännöimään vastaanottoon, joka järjestettiin kirkon humanitaarisen projektin kunniaksi. Siinä seitsemään kouluun eri puolilla kaupunkia hankittiin hyvin tarpeellisia tarvikkeita. Tilaisuudessa tuotiin myös esille kirkon jäsenten yhteiskunnalliset palveluhankkeet kaupungin Gagarin-puistossa huhtikuussa ja lokakuussa 2011. Žytomyrin seurakunnan johtaja Alexander Davidov edusti kirkkoa ja kiitti kaupungin osoittamasta arvostuksesta.
Tapahtumien suunnittelu
Media- ja yhteiskuntasuhteiden lisäksi yksi tiedotuksen mahdollisuus on tapahtumien suunnittelemisessa ja järjestämisessä, kertovat Daniel ja Rebecca Mehr, jotka ovat palanneet äskettäin tiedotuslähetystyöstä Karibianmeren alueelta.
”Suhteiden rakentamisen kannalta voisi olla erityisen tehokasta saada jäseniä mukaan valistamaan ystäviään yhteisiin asioihin perustuvissa toiminnoissa kuten jossakin kulttuuritapahtumassa, päivällisellä, palveluprojektissa tai muissa toiminnoissa”, sisar Mehr sanoo.
Veli Mehr kuitenkin varoittaa, että yksi suurimmista virheistä, mitä tiedotuksen parissa toimivat voivat tehdä, on ”alkaa suunnitella toimintoja ottamatta huomioon paikkakunnan tarpeita ja neuvottelematta pappeusjohtajien kanssa”.
Veli ja sisar Mehr uskovat, että vuosisuunnitelma, jossa on otettu huomioon vaarnan ja seurakuntien pappeusjohtajien ohjeet, on yksi tapa auttaa ohjaamaan tapahtumien suunnittelua alusta alkaen. Sellaisen vuosisuunnitelman luomiseen sisar Mehr suosittelee tapahtumien koordinoimista nelivaiheisen suunnitteluprosessin avulla, joka keskittyy strategiseen tulokseen ja liittyy paikkakunnan tarpeisiin ja paikallisten pappeusjohtajien tavoitteisiin:
-
Mitkä ovat yhteisömme suurimmat tarpeet?
-
Mitkä tekijät alueellamme vaikuttavat kirkon kehitykseen myönteisesti tai kielteisesti?
-
Keiden yhteiskunnallisten johtohenkilöiden kanssa voimme tehdä yhteistyötä tarpeisiin vastaamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi?
-
Kuinka voimme luoda suhteen näihin johtohenkilöihin tai rakentaa sitä edelleen?
Näihin kysymyksiin vastaamalla pappeusjohtajat ja tiedotusneuvostot voivat välttää kehittelemästä ”toimintoja toimintojen vuoksi”, sisar Mehr sanoo. Sen sijaan neuvostot voivat suunnitella ja toteuttaa tapahtumia, jotka voivat rakentaa luottamusta yhteiskunnan ja pappeusjohtajien välillä. Nämä tapahtumat antavat myös kirkon jäsenille ja paikkakunnan asukkaille mahdollisuuden toimia yhdessä ja ystävystyä.
Esimerkiksi Dominikaanisessa tasavallassa pappeusjohtajat, tiedotusneuvostot ja paikalliset asukkaat tekivät vuonna 2010 yhteistyötä tapahtumassa, joka toi esiin Mormon Helping Hands -toimintaa. Veli ja sisar Mehr kutsuivat mukaan useita kansallisia arvohenkilöitä, joiden kanssa he olivat työskennelleet.
”Tapahtumaan osallistui monia huomattavia henkilöitä, jotka edustivat monia instituutioita ja järjestöjä”, veli Mehr muistelee ja lisää, että paikalla oli myös kirkon vyöhykkeen johtokunta.
”Tapahtuma oli hyvin onnistunut”, hän kertoo. ”Huomasimme, että pormestarit ja kaupunkien järjestöt pyysivät yhä useammin apuamme jonkinlaisessa siivouksessa. Lisäksi monet järjestöt saivat kirkosta paremman käsityksen.”
Vaikka pappeusjohdon mukaan saaminen onkin ratkaisevaa tapahtumien suunnittelemisen onnistumiselle, se ei ole ainoa huomioon otettava seikka. Kathy Marler palvelee monen vaarnan yhteisessä tiedotusneuvostossa San Diegossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Yksi hänen toiseen kirkkoon kuuluva ystävänsä sanoi, että myöhempien aikojen pyhät ovat hyviä kutsumaan muita kirkon järjestämiin toimintoihin mutta eivät useinkaan tee yhteistyötä muiden kanssa muiden kirkkojen järjestämissä tapahtumissa.
Sisar Marler muistaa ystävänsä sanoneen: ”Te vain pyydätte muita mukaan. Olisi hienoa, jos kysyisitte meiltä, tarvitsemmeko me apua. Vastaus olisi varmasti kyllä.”
Tunnistamalla muiden tarpeet tiedotusneuvostot voivat sisar Marlerin mukaan auttaa toisinaan yhteiskuntaa enemmän kuin jos ne järjestäisivät tapahtumat itse.
Hätätilanteissa kommunikoiminen ja auttaminen
Vaikka suurin osa tiedotuksen työstä tapahtuukin paikallisen elämän jokapäiväisissä tilanteissa, tiedotus voi auttaa vaarnaa, maata tai kirkon vyöhykettä toimimaan myös hätätilanteissa kuten viime vuonna Japanissa.
Palvellessaan Aasian pohjoisen vyöhykkeen johtajana piispa Gary E. Stevenson, kirkon johtava piispa, havaitsi, kuinka vuoden 2011 maanjäristys muutti mediailmaston yhdessä yössä. ”Maanjäristys ja tsunami kiinnittivät maailman ja koko Japanin katseet tuhoutuneeseen koilliseen rannikkoalueeseen”, hän muistelee.
Piispa Stevensonin mukaan katastrofi loi ”valtavan kiinnostuksen” Japanille tarjottuun humanitaariseen apuun ja vapaaehtoistyöhön, myös kirkon antamaan panokseen.
Vain muutama päivä tsunamin jälkeen kirkko alkoi jakaa välttämättömyystarvikkeita niin katastrofin kokeneille jäsenille kuin kirkkoon kuulumattomillekin. ”Kansallinen ja kansainvälinen media alkoivat seurata jokaista jutunjuurta”, piispa Stevenson sanoo.
Koska kirkko antoi yli 220 tonnia humanitaarisia avustustarvikkeita ja organisoi mukaan yli 24 000 vapaaehtoista, jotka lahjoittivat yli 180 000 palvelutuntia, avustushankkeet herättivät usein paikallishallinnon johtohenkilöiden huomion, piispa Stevenson kertoo. Maassa, jossa vähemmän kuin kaksi prosenttia väestöstä pitää itseään kristittyinä, jotkut noista johtohenkilöistä halusivat tietää enemmän kirkon osuudesta avustushankkeissa. Tuo uteliaisuus tarjosi hänen mukaansa tilaisuuden tiedotuksen parissa työskenteleville paitsi auttaa suuressa hädässä olevia niin myös lisätä samaan aikaan ymmärtämystä. Esimerkiksi viikko sen jälkeen kun tsunami oli iskenyt Japaniin, eräs toimittaja kirjoitti: ”Ainoa asia, joka vetää vertoja mormonikirkon kyvylle levittää sanaa, on sen kyky toimia hätätilanteissa. – – Kirkko ei ole keskittynyt vain omaan laumaansa.”1
Tämä myönteinen julkisuus oli mahdollista vuosien kuluessa rakennettujen suhteiden ansiosta. Conan ja Cindy Grames, jotka aloittivat palvelemisen Aasian pohjoisen vyöhykkeen tiedottajina elokuussa 2010, sanovat, että ”tiedotusneuvosto Japanissa oli työskennellyt vuosien ajan tärkeimpien paikallishallinnon edustajien kanssa eri puolilla maata. Nämä ystävyyssuhteet avasivat ovia paikallisiin järjestöihin, jotka olivat sitten halukkaita ottamaan vastaan apumme.” Vanhin Yasuo Niiyama, joka palvelee vaimonsa kanssa kirkon tiedotusneuvoston johdossa Japanissa, huomauttaa, että ”jopa Japanin valtiovallan johtohenkilöt oppivat ymmärtämään, kuinka tehokas kirkko on ja kuinka nopeasti me kykenimme aloittamaan avun antamisen”.
Yksi tapaus, jossa japanilaiset johtohenkilöt arvostivat kirkon nopeaa apua, oli silloin kun paikalliset pappeusjohtajat havaitsivat, että erääseen kouluun eristyksissä olevalla alueella oli perustettu tupaten täynnä oleva pakolaisten hätäsuoja. Yhdessä tiedotusneuvoston ja kirkon paikallisen huoltotyöjohtajan kanssa pappeusjohtajat järjestivät ruokaa ja muita avustustarvikkeita vietäväksi hätäsuojaan, jossa oli noin 270 kotinsa menettänyttä tsunamin uhria.
Vaikka hätäsuojassa olleet olivat alkuun yllättyneitä saadessaan apua kristilliseltä kirkolta, niin toisen kerran Mormon Helping Hands -vapaaehtoisten tullessa keltaisissa liiveissään yksi lapsista huusi: ”Tuolta ne tulevat! Mitähän he ovat tuoneet tällä kertaa?”
Saatuaan lahjoitukset hätäsuojan koordinaattori sanoi vanhin ja sisar Gramesille: ”Kirkkonne on tuonut meille ensimmäiset lihatuotteet ja tuoreet vihannekset, jotka olemme saaneet maanjäristyksen jälkeen.”
”Tuntui hyvältä”, sisar Grames sanoo, ”olla todellinen auttava käsi paitsi hätäsuojassa olleille niin myös pappeusjohtajille, jotka yrittivät niin kovasti auttaa ja tukea hädänalaisia.”
Vanhin Niiyama selittää neuvoston ponnistelujen toista myönteistä tulosta: ”Olemme havainneet, että kirkon avustustyöstä kertominen jäsenille sekä ulkopuolisille mielipidejohtajille on ollut hyvin tärkeää tiedotustoimintamme tavoitteiden kannalta. Minusta tuntuu, että ihmisillä kirkon ulkopuolella on nyt parempi mielikuva kirkosta ja jäsenillä on suurempi luottamus kirkon voimaan Japanissa.”
Tiedotustoiminta on apuväline paikallisille pappeusjohtajille
Tiedotusneuvostot ovat ratkaisevan tärkeä osa maailmanlaajuista organisaatiota, ja pappeusjohtajat voivat hyödyntää niitä, koska ne tuntevat paikallisen toimintaympäristön ja kykenevät auttamaan yhteiskunnallisiin tarpeisiin vastaamisessa. Sisar Serdjuk Ukrainassa sanookin: ”On palkitsevaa nähdä, kuinka hyvin pappeusjohtajat ovat käyttäneet tiedotustoimintaa apuvälineenä pappeustavoitteidensa saavuttamisessa. Yksi sellainen esimerkki on Mormon Helping Hands -hankkeissamme suorittamamme yhteiskunnallinen palvelu, joka on kasvattanut ykseyttä seurakuntien jäsenten keskuudessa ja on myös auttanut rakentamaan läheisemmän suhteen kirkon ja paikallisten yhteisöjen välillä.”