Valmis lukemaan
”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman – – hengen” (2. Tim. 1:7).
Mary liikahteli levottomana tuolillaan puolelta toiselle kuunnellessaan, kun muut lapset hänen Alkeisyhdistyksen luokassaan lukivat vuorotellen pyhiä kirjoituksia. Hän toivoi, ettei hänen vuoronsa tulisi ikinä.
Marylla oli lukihäiriö. Kun hän katsoi sivulla olevia kirjaimia, ne näyttivät liikkuvan ympäriinsä ja vaihtavan paikkaa. Kun hän luki ääneen, hän sanoi sanat hitaasti ja joskus väärässä järjestyksessä. Usein hän luki sanoja, joita sivulla ei edes ollut.
Mitä lähemmäs Maryn vuoro tuli, sitä enemmän häntä pelotti. Kun viimein oli hänen vuoronsa, hän ei kestänyt enää.
”Minun pitää mennä vessaan”, hän sanoi äkkiä ja säntäsi ylös tuoliltaan, niin että hänen pyhät kirjoituksensa putosivat lattialle. Mary juoksi käytävää pitkin vessaan. Hän oli iloinen siitä, ettei siellä ollut ketään. Hän seisoi nurkassa ja alkoi itkeä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän kuuli sisar Smithin tulevan vessaan ja kutsuvan häntä nimeltä. ”Mary, mikä hätänä?”
Mary ei tiennyt mitä sanoa. Häntä nolotti niin paljon. Kenelläkään toisella lapsella ei ollut tätä ongelmaa. ”Minä en pysty lukemaan!” hän itki työntäen päänsä ristissä olevien käsivarsiensa suojiin.
”Et pysty lukemaan?” sisar Smith kysyi ymmällään. ”Olen nähnyt, kuinka pidät puheita Alkeisyhdistyksessä. Minä tiedän, että osaat lukea.”
Mary pudisti päätään. ”Minä opettelen puheet ulkoa. Harjoittelen niitä yhä uudelleen, niin ettei minun tarvitse yrittää lukea niitä ihmisten edessä. Minä en pysty lukemaan ääneen, ja kun luen, teen paljon virheitä. En halua, että toiset lapset nauravat minulle.”
”Voi Mary, olen pahoillani. En pyydä sinua lukemaan ääneen ennen kuin tiedän, että olet valmis siihen”, sisar Smith sanoi. ”Enkä usko, että kukaan luokassamme nauraisi sinulle. He ovat ystäviäsi.”
”Koulussa lapset nauravat minulle”, Mary kuiskasi.
Sisar Smith pyyhki Maryn kyyneleet. ”Tule takaisin luokkaan, niin saat nähdä”, hän sanoi.
He kävelivät yhdessä takaisin luokkaan. Maryn ystävä Betsy istui Maryn viereisessä tuolissa oikoen Maryn pyhien kirjoitusten ruttuun menneitä sivuja. Mary istuutui, ja Betsy ojensi hänelle takaisin hänen pyhät kirjoituksensa.
”Kuka haluaisi lukea seuraavaksi?” sisar Smith kysyi.
”On Maryn vuoro”, eräs poika luokassa sanoi.
Mary epäröi, mutta hän katseli luokkatovereitaan ja näki heidän ystävällisen hymynsä. Sisar Smith nyökkäsi ja hymyili myös. Mary oli hermostunut, mutta hän löysi oikean kohdan ja alkoi lukea.
Sanat tulivat hitaasti. Hän teki muutamia virheitä, mutta kun hän takelteli, Betsy kuiskasi hiljaa oikean sanan hänen korvaansa. Mary ei lukenut yhtä hyvin kuin toiset lapset hänen luokassaan, mutta kukaan ei nauranut tai pilkannut häntä. Sitten oli jonkun toisen vuoro, ja oppiaihe jatkui.
Kun he kävelivät luokan jälkeen Alkeisyhdistyksen huoneeseen, sisar Smith kuiskasi Marylle, että hän oli ylpeä Marysta. Mary oli iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut enää yrittää salata lukemisongelmaansa. ”Minä jatkan vain harjoittelemista”, hän ajatteli. Ja hän hymyili tietäen, että hänellä oli kirkossa hyviä ystäviä, jotka antaisivat hänelle tukea matkan varrella.
Kuvitus Apryl Stott