Näin hyvää Kyliessa
Emme voineet sietää toisiamme. Voisimmeko ikinä olla ystäviä?
Kuvitus Taia Morley
Neljännellä luokalla olin kaikkein parhaassa luokassa. Kaikki siinä luokassa oli täydellistä – paitsi Kylie (nimi on muutettu). Hän oli ilkeä lähes jokaiselle, myös minulle. Näin hänen tönivän muita käytävällä, ja minuakin hän töni muutaman kerran. Menin kotiin itkien, koska en kyennyt ymmärtämään, miksi hän kiusasi minua.
Kukaan ei ollut hänen ystävänsä. Hän istui ruokailun aikana omassa pöydässään, koska kukaan ei halunnut istua hänen lähellään. Kerroin äidille Kyliesta, ja hän sanoi minulle joitakin elämää muuttaneita viisauden sanoja: ”Ehkäpä hän vain tarvitsee ystävää.”
Se tuli minulle järkytyksenä. Kuinka minä voisin mitenkään olla ystävällinen sellaiselle, joka vähääkään epäröimättä nimitteli minua rumasti? Vastahakoisesti minä kuitenkin päätin olla ystävällisempi Kylielle ja yrittää ymmärtää häntä. Kun opin tuntemaan häntä paremmin, huomasin, että hän oli itse asiassa mukava. Pian sain tietää, että hänen elämänsä oli paljon pahempaa kuin olisin voinut kuvitella. Hänen kotonaan oli vaikeuksia, ja hän vältteli kaikkia keskusteluja, jotka koskivat perhettä.
Kerran koulun ruokailussa istuin ystävieni kanssa. Koska Kylie oli ilkeä muille, jotkut tytöt olivat vuorostaan ilkeitä hänelle. He alkoivat pilkata Kyliea ja puhuivat niin kovaa, että hän kuuli heidän sanansa. He sanoivat esimerkiksi: ”Ai että istumaan meidän kanssamme – EI IKINÄ!” ”Mikä tuo haju on? Ai, se onkin Kylie!” ja ”Pysy kaukana meistä!” Istuin siinä kuuntelemassa.
Sitten kuulin pienen äänen pääni sisällä: ”Tee jotakin.” Nousin ja tunsin, kuinka toistakymmentä silmäparia kääntyi puoleeni. ”Lopettakaa!” sanoin. ”Kuinka voitte sanoa noin kenellekään? Olkaa ystävällisiä hänelle!” Kaikki vaikenivat. Kun istuuduin, katsoin Kyliea. Hän kääntyi ja katsoi minua aidon kiitollisena.
Kun 12-vuotissyntymäpäiväni lähestyi ollessani kuudennella luokalla, halusin pitää juhlat muutamien ystävieni kanssa. Äidin kysyessä, halusinko kutsua ketään muita, kuulin saman pienen äänen pääni sisällä: ”Kutsu Kylie.”
”Minä haluan kutsua Kylien”, sanoin äidille.
”Ihanko totta?”
Nyökkäsin. Syntymäpäiväjuhlien jälkeen ystävistäni ja minusta, Kylie mukaan luettuna, tuli niin hyviä kavereita, että kolmen viimeisen koulukuukauden aikana kokoonnuimme perjantaisin yhteen. Kylie oli paikalla joka kerta. Meistä tuli mitä parhaat ystävät.
Nyt olen kahdeksannella luokalla ja olen muuttanut toiseen osavaltioon, mutta pidän säännöllisesti yhteyttä Kylieen, joka on yhä yksi parhaista ystävistäni. Joskus toiset ystäväni kysyvät, kuinka meistä tuli niin läheisiä.
”Hän oli kiusaaja neljännellä luokalla, ja me lähestulkoon vihasimme toisiamme”, sanon.
”No miten teistä sitten tuli niin hyvät ystävät?”
”Etsin hänestä hyvää. Jokaisessa on jotakin hyvää, ja minä pyrin löytämään sen hänestä.”