Riippuvainen videopeleistä
Kuvitus Stephen Sitton
Kun olin 13-vuotias, sain äidiltä syntymäpäivälahjaksi videopelin. Videopelit olivat minulle melko uusi tuttavuus, ja tässä pelissä oli hienoa grafiikkaa ja se oli hyvin viihdyttävä. Koulusta oli lomaa, ja päätin, että pelaisin pelin mahdollisimman pian loppuun, jotta minulla olisi enemmän aikaa pelailla ulkona ystävieni kanssa.
Aloin pelata uutta videopeliäni yhtenä torstai-iltapäivänä. Ennen kuin huomasinkaan, kello oli yli puolenyön enkä ollut pitänyt iltarukoustani. Mutta jatkoin pelaamista.
Tilanne vain paheni. Kun heräsin seuraavana aamuna, heti ensimmäiseksi avasin videopelin ja aloitin taas pelaamisen. Keskeytin peliä tuskin syödäkseni tai nukkuakseni, enkä ajatellut mitään muuta kuin sitä, miten pääsisin pelissäni seuraavalle tasolle.
Lauantai-iltana äiti varoitti minua, että ellen menisi nukkumaan ajoissa, minun olisi vaikea herätä seuraavana aamuna ja lähteä kirkkoon. Mutta minä jatkoin pelaamista ja menin nukkumaan vasta kolmelta aamulla. Kun saavuin kirkkoon, tunsin itseni niin väsyneeksi, että minun oli vaikea keskittyä. En pystynyt jakamaan sakramenttia, ja palasin täysin uupuneena kotiin nukkumaan.
Nukuin koko sunnuntain enkä herännyt ennen kuin maanantaiaamuna, ja silloinkin heräsin vain, jotta voisin jatkaa pelaamista. Sillä viikolla tiesin, että minun oli saatava hyvät yöunet ja yritettävä mennä aikaisin nukkumaan, mutta siitä huolimatta tuhlasin aikaani videopeleihin. Aloin käyttää enemmän aikaa videopelien pelaamiseen kuin pyhien kirjoitusten lukemiseen. Itse asiassa lakkasin jopa useaksi päiväksi lukemasta niitä. Kun koulu taas alkoi, äiti kielsi minua pelaamasta viikolla, joten käytin hyväkseni viikonloput ja pelasin myös sunnuntaisin.
Koska en enää osallistunut sunnuntain kokouksiin, lakkasin tekemästä sitä, millä on todella merkitystä, niin vähäpätöisen asian kuin videopelin vuoksi. En noudattanut isoisäni neuvoa. Hän sanoi kerran: ”Älä koskaan jätä asioita, joilla on todella merkitystä, jonkin arkipäiväisen vuoksi.” Tuo neuvo on aina pysynyt mielessäni.
Tajusin, että minun piti löytää tasapainoa elämääni. Yksi asia, joka auttoi minua, oli seminaariluokkani. Yläkoulussani seminaari pidettiin osana päivittäistä lukujärjestystä, ja se auttoi minua paljon. Se antoi minulle tilaisuuden oppia asettamaan asiani oikeaan tärkeysjärjestykseen ja Herran kaiken muun edelle. Jos me turvaamme Herraan ja jos me pyydämme koko sydämestämme Häntä auttamaan meitä joillakin elämämme osa-alueilla, Hän kuulee meitä. Jos me todella haluamme muuttua, me voimme muuttua.
Onneksi en joutunut kokemaan mitään suurta ongelmaa lopettaakseni videopelien pelaamisen. Riitti, että panin asiani tärkeysjärjestykseen ja rajoitin pelaamiseen käyttämääni aikaa. Se ei kuitenkaan tapahtunut ennen kuin pyysin Herralta rukouksessa apua ja Hän auttoi minua.