2014
Kuinka saada voimaa ja menestystä
Lokakuu 2014


Kuinka saada voimaa ja menestystä

Brigham Youngin yliopiston takkavalkeaillassa 2. maaliskuuta 1997 pidetystä puheesta.

Jotkut teistä tietävät, mitä haluatte olla ja minne haluatte edetä elämässänne, ja jotkut teistä eivät. Toisilla teistä näyttää olevan edessään hyvin monia siunauksia ja hyvin monia hienoja valintoja. Toiset teistä taas ajattelevat jossakin vaiheessa ja syystä tai toisesta olevansa vähemmän onnekkaita ja näkevät edessään harvempia houkuttelevia polkuja.

Mutta riippumatta siitä, keitä ja missä te olettekin, niin kun etsitte tietänne elämässä, tarjoan teille tien, totuuden ja elämän (ks. Joh. 14:6). Minne muualle sitten ehkä arvelettekin olevanne menossa, pyydän teitä tulemaan Hänen luokseen (ks. Matt. 11:28–30), sillä se on välttämätön ensimmäinen askel sinne pääsemiseksi – oman onnenne ja voiman ja menestyksen saamiseksi.

Kun Andreas ja Filippus kuulivat ensimmäisen kerran Kristuksen puhuvan, he olivat niin liikuttuneita ja haltioissaan, että he seurasivat Häntä, kun Hän lähti pois väkijoukon luota. Tuntiessaan, että Hänen perässään kuljettiin, Kristus kääntyi ja kysyi näiltä miehiltä: ”Mitä te haluatte?” (Joh. 1:38.)

He vastasivat: ”Missä sinä asut?”

Ja Kristus vastasi: ”Tulkaa, niin näette.” Vain vähän myöhemmin Hän kutsui virallisesti Pietarin ja muut uusista apostoleista samassa hengessä: ”Tulkaa minun mukaani” (ks. Matt. 4:19).

Minusta vaikuttaa siltä, että elämämme ydin tiivistyy näihin kahteen lyhyeen osaan näissä Vapahtajan kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön ensimmäisissä tapahtumissa. Ensimmäinen osa on kysymys jokaiselle meistä: ”Mitä te haluatte?” Toinen on Hänen vastauksensa siihen, kuinka sen voi saada. Keitä sitten olemmekin ja mitä ongelmamme ovatkin, Hänen vastauksensa on aina, ikuisesti sama: Tulkaa minun luokseni. Tulkaa, niin näette, mitä teen ja kuinka käytän aikaani. Oppikaa minusta, seuratkaa minua, ja niin tehdessänne minä annan teille vastauksia rukouksiinne ja levon sielullenne.

Rakkaat nuoret ystäväni, en tiedä mitään muuta keinoa, jolla voitte menestyä tai olla onnellisia tai olla turvassa. En tiedä mitään muuta keinoa, jolla pystytte kantamaan kuormanne tai löytämään sen, minkä Jaakob sanoi olevan ”se onni, joka pyhille on valmistettu” (2. Nefi 9:43). Siksi me teemme vakavia liittoja, jotka perustuvat Kristuksen sovitusuhriin, ja siksi me otamme päällemme Hänen nimensä.

Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika. Tämä on Hänen tosi ja elävä kirkkonsa. Hän toivoo meidän tulevan luokseen, seuraavan Häntä, saavan Häneltä lohtua. Sitten Hän toivoo meidän lohduttavan muita. Olkoon meillä riittävästi uskoa ottaa vastaan Jumalan hyvyys ja Hänen ainosyntyisen Poikansa armo. Tulkaamme Hänen ja Hänen evankeliuminsa luo ja parantukaamme.