Anna Jumalan olla arkkitehtisi
Elämäsi voi tulla paremmaksi kuin olet koskaan kuvitellut.
Pystyt selviytymään elämässä monista tilanteista keksimällä ratkaisuja itse sitä mukaa kuin ongelmia tulee eteen. Olipa sitten kyse siitä, ettet välitä vähääkään miljoonana kappaleena hankitun huonekalun kokoamisohjeista, tai siitä, että opettelet soittamista painelemalla umpimähkään säveliä, jotka kuulostavat parhailta, niin kykysi oppia yrityksen ja erehdyksen kautta on käytännössä rajaton.
Ainoa ongelma on, ettei sillä tavoin oppiminen ole yleensä kovin helppoa.
Ajattele jotakin todella monimutkaista asiaa. Mitä jos olisit vastuussa oman kotisi rakentamisesta ja edessäsi olisivat kaikki tarveaineet? Osaatko kuvitella niin suurta tavarakasaa? Lautoja, nauloja, putkia, johtoja, työkaluja ja kaikkea muuta, mitä tarvitsisit rakentaaksesi hienon talon itsellesi ja perheellesi.
Haluaisitko edelleen itse kehitellä ratkaisuja rakentamiseen samalla kun rakennat taloa? Vai haluaisitko apua joltakulta, joka oikeasti tietää, kuinka käyttää tarveaineita parhaalla mahdollisella tavalla?
Polkumme elämän halki on samanlainen. Me kaikki tarvitsemme apua elämämme rakentamisessa. Eikä ole parempaa rakentajaa, jonka puoleen kääntyä, kuin Jumala.
Nuorten voimaksi -kirjasessa sanotaankin: ”Herra saa elämässäsi aikaan paljon enemmän kuin sinä yksinäsi voit. Hän lisää mahdollisuuksiasi, avartaa näkemystäsi ja vahvistaa sinua. Hän antaa sinulle apua, jota tarvitset kohdataksesi koettelemuksesi ja haasteesi. Saat lujemman todistuksen ja löydät todellista iloa, kun opit tuntemaan taivaallisen Isäsi ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja tunnet Heidän rakkautensa sinua kohtaan.” (2011, s. 43.)
Kun noudatamme Jumalan käskyjä ja otamme Hänet mukaan suunnitelmiimme, meistä tulee sitä, mitä meistä pitääkin tulla – ei sitä, mitä luulimme haluavamme olla.
Seuraavassa on muutamia ihmisiä, jotka ovat Jumalan avulla löytäneet paremman polun kuin se, jonka he olivat itse itselleen valinneet.
Jätin väkivaltaisuuden
Videosarjassa sivustolla mormonchannel.org Bubba-niminen nuorukainen kertoo siitä, kuinka hänen elämänsä oli matkalla kohti katastrofia.1 Bubba oli varttunut väkivaltaisessa kodissa, jossa hänen isänsä oli murhattu, kun hän oli vasta kolmevuotias.
Bubba varttui valiten samanlaisen elämäntavan kuin mitä hän oli aina nähnyt. Hän liittyi jengiin ja aloitti tappelun jokaisen kanssa, joka vastusti häntä. Ollessaan high schoolissa hän tajusi päätyvänsä ennen pitkää vankilaan. Eikä hän välittänyt siitä.
Jumala puuttui asiaan. Tässä vaarallisessa elämänsä risteyskohdassa Bubba tapasi myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan perheen, joka osoitti häntä kohtaan rakastavaa ystävällisyyttä ja hyvyyttä. Bubba ei ollut koskaan aiemmin ollut sellaisten ihmisten seurassa – ihmisten, jotka osoittivat myötätuntoa ja rakkautta. Hän alkoi viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Kun hän kysyi perheeltä, miksi he toimivat niin kuin toimivat, he sanoivat sen johtuvan uskostaan Jeesukseen Kristukseen.
Bubba halusi saada selville sen, mitä perhe jo tiesi. Hän alkoi rukoilla ja tutkia pyhiä kirjoituksia. Ja pian hän tunsi jotakin sellaista, mitä hän ei ollut tuntenut koskaan aiemmin. ”Jumala on tosiaan olemassa, ja Hän rakastaa minua!” Bubba sanoo. Jumalan avulla Bubba alkoi rakentaa elämäänsä uudelleen Jeesuksen Kristuksen perustukselle jättäen entisen elämänsä taakseen.
”Luonteeni muuttui. Olen nyt ihmisenä erilainen kuin olin. Minulla on nyt tarkoitus. Minulla on päämäärä”, hän sanoo. ”Minulla on paikka, jonne pyrin.”
Nykyään Bubba näkee tulevaisuutensa kirkkaasti, uskoen ja toivoen. ”Tiedän, että ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ansiosta ja koska uskon Häneen, saan sitä apua, jota tarvitsen, päästäkseni sinne, missä haluan olla”, hän sanoo.2
Suunta muuttui
Presidentti Hugh B. Brown (1883–1975), kahdentoista apostolin koorumin ja ensimmäisen presidenttikunnan jäsen, kertoi kokemuksen, jossa Jumala sai hänen elämässään aikaan enemmän kuin mitä hän olisi omillaan pystynyt.
Hugh oli palvellut Kanadan asevoimissa ja oli seuraavana vuorossa saamaan ylennyksen kenraaliksi. Kymmenen vuoden ajan hän oli tehnyt tuon ylennyksen eteen töitä sekä toivonut ja rukoillut sitä.
Kun paikka avautui, hänet sivuutettiin kuitenkin vain siksi, että hän oli kirkon jäsen. Se oli käytännössä ainut syy, ja se sanottiin hänelle.
Hugh oli raivoissaan. Hän sanoi: ”Nousin junaan ja aloitin paluumatkani – – sydän murtuneena ja katkeruus sielussani. – – Kun pääsin telttaani, – – sinkosin lakkini lavitsalle. Puristin käteni nyrkkiin ja heristelin nyrkkejäni taivasta kohden. Sanoin: ’Miten saatoit tehdä tämän minulle, Jumala? Olen tehnyt kaiken voitavani täyttääkseni vaatimukset. Ei ole mitään sellaista, mitä olisin vielä voinut tehdä – mitä minun olisi pitänyt tehdä – mitä en ole jo tehnyt. Miten saatoit tehdä tämän minulle?’ Olin katkera kuin sappi.”3
Sitten Hugh muisti vuosia aiemmin saamansa kokemuksen. Hän oli kerran ostanut laiminlyödyn maatilan, jolla kasvoi villiintynyt herukkapensas. Ellei pensasta leikattaisi, se ei koskaan antaisi marjoja. Se vain halusi kasvaa suuremmaksi.
Niinpä Hugh leikkasi sitä rankasti. Jälkeenpäin hän näki jokaisen leikatun oksan päässä pieniä nestepisaroita. Ne näyttivät kyyneliltä. ”Minä olen täällä puutarhuri”, hän sanoi herukkapensaalle. Hugh tiesi, millaiseksi hän halusi pensaan kasvavan, eikä se hänen suunnitelmissaan suinkaan ollut varjoa antava puu.
Tuo kokemus tuli hänen mieleensä, kun hän yritti voittaa suuttumuksensa siitä, ettei häntä ollut ylennetty. ”Kuulin äänen, ja tunnistin tämän äänen. Se oli oma ääneni, ja ääni sanoi: ’Minä olen täällä puutarhuri ja tiedän, mitä haluan sinun tekevän.’ Katkeruus haihtui sielustani, ja lankesin polvilleni lavitsan ääreen pyytääkseni anteeksi kiittämättömyyttäni. – –
Ja nyt, lähes 50 vuotta myöhemmin, katson ylös Jumalaan ja sanon: ’Kiitos, Puutarhuri, että leikkasit minut, että rakastit minua tarpeeksi satuttaaksesi minua.’”4
Hughista ei koskaan tullut kenraalia. Herralla oli muita suunnitelmia presidentti Brownia varten. Kun Herra oli presidentti Brownin arkkitehtina, hänen elämästään tuli mestarillinen rakennus.
Alusta asti rakentaminen
Kun Jumalan profeetta sanoo sinua ”helvetin lapseksi”, ei kuulosta siltä kuin elämäsi olisi menossa hyvään suuntaan. Mutta juuri niin tapahtui Seesromille, tuomarille Mormonin kirjassa. (Ks. Alma 11:23.)
Alma ja Amulek saarnasivat maassa, jossa Seesrom yritti hankkia rahaa tuomarina nostattamalla ihmisiä Almaa ja Amulekia vastaan. Seesrom yritti saada Alman ja Amulekin ansaan kysymyksillään, mutta he osasivat vastata hänelle ja nuhtelivat häntä. Henki ilmoitti heille Seesromin ajatukset. (Ks. Alma 11–12.)
Keskustelun jatkuessa Seesrom vaikeni täysin. Hän alkoi huomata vikansa ja tunsi valtavaa syyllisyyttä synneistään ja siitä, mitä hän oli tehnyt johtaakseen ihmisiä harhaan. Pian hän yritti korjata aiheuttamiaan vahinkoja ja sanoi: ”Katso, minä olen syyllinen, ja nämä miehet ovat tahrattomia Jumalan edessä” (Alma 14:7).
Mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ihmiset karkottivat Seesromin kaupungistaan. Hänen syyllisyytensä ja epätoivonsa siitä, mitä hän oli tehnyt – mukaan lukien erheellinen pelko, että hänen saarnaamisensa Almaa ja Amulekia vastaan oli johtanut heidän kuolemaansa – sai hänet sairastumaan polttavaan kuumeeseen (ks. Alma 15:3).
Se rakennus, jonka hän oli rakentanut omasta elämästään, oli sortunut perustuksia myöten. Mutta kertomus Seesromista ei pääty siihen.
Saatuaan kuulla, että Alma ja Amulek olivat yhä elossa, Seesrom sai rohkeutta ja pyysi heitä tulemaan luokseen. Kun he tekivät niin, Seesrom pyysi tulla parannetuksi. Uskonsa ansiosta Seesrom parani täysin. Sitten hänet kastettiin, ja siitä lähtien hän alkoi saarnata (ks. Alma 15:11–12).
Seesromin uusi elämä, tällä kertaa Jumala arkkitehtina, oli vasta alkanut.
Enemmän kuin vasara ja naulat
Hyvä uutinen on, ettei koskaan ole ollut tarkoitus, että selviytyisimme elämästä yksin. Jumala haluaa auttaa meitä matkan jokaisella askeleella. Ja kun annamme Hänen auttaa, ei ole mitään rajaa sille, mitä meistä voi tulla.