Löytäkää oma elämänne

Vanhin D. Todd Christofferson

kahdentoista apostolin koorumista

Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuuden puheesta ”Pelastakaa elämänne”, joka pidettiin Brigham Youngin yliopistossa 14. syyskuuta 2014. Koko puhe on osoitteessa devotionals.lds.org.

Antaessaan henkensä Kristus pelasti sekä oman elämänsä että myös meidän elämämme. Hän teki mahdolliseksi sen, että me voimme vaihtaa iankaikkiseen elämään kuolevaisen elämämme, joka olisi muussa tapauksessa ollut lopulta hyödytön.

Kun Jeesus ja Hänen apostolinsa olivat yhdessä Filippoksen Kesareassa, Jeesus esitti heille tämän kysymyksen: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Matt. 16:15.) Pietari vastasi kunnioittavan vaikuttavasti ja voimallisesti: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika” (Matt. 16:16; ks. myös Mark. 8:29; Luuk. 9:20).

Noiden sanojen lukeminen sykähdyttää minua, ja minua sykähdyttää niiden sanominen. Kun Jeesus pian tämän pyhän hetken jälkeen puhui apostoleilleen lähestyvästä kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, Pietari asettui Häntä vastaan. Sen johdosta Pietari sai kirpaisevan nuhteen – sillä hänen ajatuksensa eivät olleet sopusoinnussa Jumalan kanssa eivätkä Jumalasta ”vaan ihmisestä” (Matt. 16:21–23; ks. myös Mark. 8:33). Sitten Jeesus, ”osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota [oli] nuhdellut” (OL 121:43), neuvoi ystävällisesti Pietaria ja hänen veljiään ottamaan ristinsä ja kadottamaan elämänsä, koska siten saisi yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän, mistä Hän itse oli täydellinen esimerkki (ks. Matt. 16:24–25).

Haluan puhua Herran näennäisen ristiriitaisesta julistuksesta, että ”joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 10:39; ks. myös Matt. 10:32–41; 16:24–28; Mark. 8:34–38; Luuk. 9:23–26; 17:33). Siinä opetetaan voimallista, kauaskantoista oppia, joka meidän pitää ymmärtää ja jota meidän pitää toteuttaa.

Eräs pohdiskeleva professori esitti tämän näkemyksen: ”Kuten taivas on korkeammalla kuin maa, Jumalan työ elämässänne on suurempaa kuin se tarina, jonka te haluaisitte tuon elämän kertovan. Hänen elämänsä on suurempaa kuin teidän suunnitelmanne, tavoitteenne tai pelkonne. Pelastaaksenne elämänne teidän täytyy luopua tarinastanne ja hetki hetkeltä, päivä päivältä antaa elämänne takaisin Hänelle.”¹

Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä enemmän hämmästelen, kuinka johdonmukaisesti Jeesus antoi elämänsä Isälle, kuinka täydellisesti Hän kadotti elämänsä Isän tahtoon – elämässä ja kuolemassa. Se on aivan päinvastaista kuin Saatanan asenne ja lähestymistapa, jotka on laajalti hyväksytty nykypäivän itsekeskeisessä maailmassa.

Tarjoutuessaan kuolevaisuutta edeltävässä neuvostossa täyttämään Vapahtajan osan Isän jumalallisessa suunnitelmassa Jeesus sanoi: ”Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun ikuisesti” (Moos. 4:2, kursivointi lisätty). Saatana sen sijaan julisti: ”Katso, tässä olen, lähetä minut, minä olen poikasi ja lunastan koko ihmissuvun, niin ettei yksikään sielu huku, ja totisesti minä teen sen; anna siis minulle kunniasi” (Moos. 4:1, kursivointi lisätty).

Kristuksen käsky seurata Häntä on käsky hylätä jälleen kerran saatanallinen malli ja kadottaa elämämme todellisen elämän, aidon elämän, selestisen valtakunnan mahdollistavan elämän hyväksi, jonka Jumala on suunnitellut meille jokaiselle. Tuo elämä siunaa jokaista, jota kosketamme, ja tekee meistä pyhiä. Nykyisellä, rajallisella näkemyksellämme se on elämää, jota emme kykene kuvittelemaan. Todellakin, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9).

Kunpa meillä olisi enemmän tietoa Jeesuksen ja Hänen opetuslastensa käymästä keskustelusta. Olisi ollut hyödyllistä saada vähän lisää ymmärrystä siitä, mitä käytännössä tarkoittaa elämänsä kadottaminen Hänen tähtensä ja siten sen löytäminen. Mutta kun sitä pohdiskelin, ymmärsin, että arvokasta apua saa siitä, mitä Vapahtaja sanoi juuri ennen julistustaan ja sen jälkeen. Tarkastelkaamme kolmea näistä tähän asiayhteyteen kuuluvista opetuksista.

Ottakaa joka päivä ristinne

Ensimmäisinä ovat sanat, jotka Herra lausui juuri ennen kuin Hän sanoi: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen” (Matt. 16:25). Kuten jokaiseen synoptisista evankeliumeista on tallennettu, Jeesus sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16:24). Luukas lisää sanat joka päivä – ”ottakoon joka päivä ristinsä” (Luuk. 9:23). Joseph Smithin raamatunkäännös Matteuksen evankeliumista laajentaa tätä ajatusta Herran määritelmällä siitä, mitä ristinsä ottaminen tarkoittaa: ”Ja nyt ristinsä ottaminen on ihmiselle kaiken jumalattomuuden ja jokaisen maailmallisen himon kieltämistä itseltään ja minun käskyjeni pitämistä” (JSR Matt. 16:26).

Tämä on sopusoinnussa Jaakobin julistuksen kanssa: ”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on – – varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” (Jaak. 1:27). Ristinsä ottaminen on sitä, että vältämme päivittäisessä elämässä kaikkea, mikä on epäpuhdasta, ja samalla tietoisesti noudatamme kahta suurinta käskyä – rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme – joiden varassa kaikki muut käskyt ovat (ks. Matt. 22:37–40). Näin yksi osa elämämme kadottamista sen suurenmoisemman elämän hyväksi, jota Herra meille haluaa, on sitä, että otamme kantaaksemme Hänen ristinsä päivästä toiseen.

Tunnustakaa Kristus muiden edessä

Toisessa tähän liittyvässä opetuksessa esitetään, että siihen, että löydämme elämämme kadottamalla sen Vapahtajan ja evankeliumin tähden, sisältyy halukkuus tuoda opetuslapseutemme avoimesti julki. ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa” (Mark. 8:38; ks. myös Luuk. 9:26).

Toisaalla Matteuksen evankeliumissa on vastaava kohta:

”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.

Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32–33.)

Yksi ilmiselvä ja melko vakavoittava tarkoitus elämänne kadottamisesta tunnustautumalla Kristuksen omaksi on kadottaa se kirjaimellisesti tukemalla ja puolustamalla uskonkäsitystänne Hänestä. Olemme tottuneet ajattelemaan tätä äärimmäisenä vaatimuksena, joka soveltuu historiaan, kun luemme menneisyyden marttyyreista, mukaan lukien useimmat muinaiset apostolit. Näemme nyt kuitenkin, että se mikä oli historiallista, on siirtymässä nykyisyyteen.²

Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jos joku meistä joutuisi kohtaamaan sellaisen järkyttävän kokemuksen, että kirjaimellisesti menettäisi henkensä Mestarin asialla, toivottavasti me osoittaisimme rohkeutta ja uskollisuutta.

Yleisempi (ja joskus vaikeampi) sovellus Vapahtajan opetuksesta liittyy kuitenkin siihen, miten elämme päivästä toiseen. Se liittyy puhumiimme sanoihin, näyttämäämme esimerkkiin. Elämämme tulee olla Kristuksen tunnustamista ja sen tulee yhdessä sanojemme kanssa todistaa uskostamme Häneen ja omistautumisestamme Hänelle. Ja tätä todistusta täytyy rohkeasti puolustaa, kun kohtaamme pilkkaa, syrjintää tai herjauksia niiden taholta, jotka vastustavat Häntä ”tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä” (Mark. 8:38).

Eräässä toisessa tilanteessa Herra esitti lisäksi tämän merkittävän opetuksen uskollisuudestamme Hänelle:

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.

Viholliset ovat oman talon väkeä.

Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.

Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.” (Matt. 10:34–38.)

Kun Hän sanoo, ettei Hän tullut tuomaan rauhaa vaan miekan, se vaikuttaa alkuun olevan ristiriidassa niiden pyhien kirjoitusten kohtien kanssa, joissa Kristuksesta puhutaan Rauhan Ruhtinaana (ks. Jes. 9:5), ja Hänen syntymänsä aikaan annetun julistuksen kanssa: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14) – sekä muiden tunnettujen kohtien kanssa, kuten ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille” (Joh. 14:27).

”On totta, että Kristus tuli tuomaan rauhaa – rauhaa uskovan ja Jumalan välillä sekä rauhaa ihmisten kesken. Silti Kristuksen tulon väistämätön seuraus on ristiriita – Kristuksen ja antikristuksen välillä, valon ja pimeyden välillä, Kristuksen lasten ja Paholaisen lasten välillä. Tämä ristiriita voi ilmetä jopa saman perheen jäsenten välillä.”³

Olen varma siitä, että isä ja äiti, veljet ja sisaret ovat torjuneet ja hylänneet monia teistä, kun olette ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja solmineet liiton Hänen kanssaan. Tavalla tai toisella teidän valtava rakkautenne Kristusta kohtaan on vaatinut niiden ihmissuhteiden uhraamista, jotka olivat teille rakkaita, ja te olette vuodattaneet monia kyyneliä. Silti rakkautenne ei ole vähentynyt, vaan te kannatte vakaasti tätä ristiä ja osoitatte, ettette häpeä Jumalan Poikaa.

Opetuslapseuden hinta

Muutamia vuosia sitten eräs kirkon jäsen antoi Mormonin kirjan amisseihin kuuluvalle ystävälleen Ohiossa Yhdysvalloissa. Tuo ystävä alkoi lukea kirjaa eikä pystynyt laskemaan sitä käsistään. Hänet ja hänen vaimonsa kastettiin, ja seuraavien seitsemän kuukauden kuluessa kaksi muuta amisseihin kuuluvaa avioparia koki kääntymyksen ja heidät kastettiin kirkon jäseniksi. Heidän lapsensa kastettiin muutamia kuukausia myöhemmin.

Nämä kolme perhettä päättivät jäädä yhteisöönsä ja jatkaa amissien elämäntapaa, vaikka he olivatkin jättäneet amissien uskonnon. Heidän tiivis amissinaapurustonsa kuitenkin ”sulki” heidät keskuudestaan. Sulkeminen tarkoittaa sitä, ettei kukaan amissiyhteisössä puhu heille, ei tee työtä heidän kanssaan, ei ole liikeasioissa tai millään muullakaan tavalla tekemisissä heidän kanssaan. Tämä tarkoittaa ystävien lisäksi myös lähisukulaisia.

Ensi alkuun nämä amisseihin kuuluvat pyhät tunsivat olevansa yksin ja eristyksissä, kun jopa heidän lapsensa joutuivat suljetuiksi ja erotetuiksi amissikouluistaan. Heidän lapsensa ovat joutuneet isovanhempiensa, serkkujensa ja lähinaapuriensa sulkemiksi. Edes muutamat näiden amissiperheiden vanhemmat lapset, jotka eivät ottaneet vastaan evankeliumia, eivät puhu heille eivätkä edes tunnusta vanhempiaan. Nämä perheet ovat kamppailleet toipuakseen sulkemisen aiheuttamista sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista, mutta he selviytyvät niistä.

Heidän uskonsa pysyy vahvana. Sulkemisen tuomat vastukset ja vastoinkäymiset ovat tehneet heistä lujia ja järkkymättömiä. Vuosi sen jälkeen kun perheet oli kastettu, heidät sinetöitiin temppelissä, ja he käyvät uskollisesti temppelissä viikoittain. He ovat saaneet voimaa ottamalla vastaan toimituksia sekä solmimalla liittoja ja pitämällä ne kunniassa. He kaikki ovat aktiivisia kirkkoryhmässään ja etsivät jatkuvasti keinoja jakaa evankeliumin valoa ja tietoa sukulaisilleen ja yhteisölle toimimalla ystävällisesti ja palvelemalla.

Kyllä, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon liittymisen hinta voi olla hyvin korkea, mutta kehotus asettaa Kristus kaikkien muiden – jopa lähimpien perheenjäsentemme – edelle soveltuu myös niihin, jotka ovat kenties syntyneet liitossa. Monista meistä tuli kirkon jäseniä ilman vastustusta, ehkäpä lapsina. Haaste, joka saattaa tulla eteemme, on pysyä uskollisina Vapahtajalle ja Hänen kirkolleen, kun vanhempamme, puolison sukulaiset, veljet tai sisaret tai jopa omat lapsemme käyttäytyvät sillä tavalla, omaksuvat sellaisia uskonkäsityksiä tai tekevät sellaisia valintoja, että meidän on mahdotonta tukea sekä Vapahtajaa että heitä.

Kyse ei ole rakkaudesta. Me voimme ja meidän täytyy rakastaa toisiamme kuten Jeesus rakastaa meitä. Hän sanoikin: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:35). Vaikka siis rakastamme edelleen perhettämme, ihmissuhteet voivat häiriytyä ja olosuhteista johtuen jopa tuki tai suvaitsevuus voivat toisinaan keskeytyä korkeamman rakkautemme vuoksi (ks. Matt. 10:37).

Todellisuudessa paras tapa auttaa niitä, joita rakastamme – paras tapa rakastaa heitä – on asettaa edelleen Vapahtaja etusijalle. Jos irrotamme otteemme Herrasta, koska tunnemme myötätuntoa kärsiviä tai ahdistuneita rakkaita kohtaan, niin me menetämme sen keinon, jolla olisimme voineet auttaa heitä. Jos kuitenkin pysymme lujasti juurtuneina Kristukseen kohdistuvaan uskoomme, olemme sellaisessa asemassa, että voimme sekä saada että tarjota jumalallista apua.

Kun tulee hetki, jolloin rakas perheenjäsen haluaa epätoivoisesti kääntyä ainoan toden ja kestävän avunlähteen puoleen, hän tietää, kenestä hän saa luotettavan oppaan ja toverin. Siihen asti me voimme Pyhän Hengen lahja oppaanamme palvella vakaasti vähentääksemme huonojen valintojen tuomaa tuskaa ja sitoa haavoja siinä määrin kuin meidän sallitaan. Muutoin emme palvele sen enempää rakkaitamme kuin itseämmekään.

Hylätkää maailma

Kolmas opetus elämämme kadottamisesta Herran tähden on Hänen sanoissaan: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:26.) Joseph Smithin raamatunkäännöksessä Hänen sanansa kuuluvat seuraavasti: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta ei ota vastaan häntä, jonka Jumala on asettanut, ja menettää oman sielunsa ja hänet karkotetaan pois?” (JST Luke 9:25.)

On todellakin vähättelyä sanoa, että maailman hylkääminen, jotta voi ottaa vastaan Hänet, ”jonka Jumala on asettanut”, on vastoin nykyajan maailman kulttuuria. Se tärkeysjärjestys ja ne kiinnostuksen kohteet, joita näemme useimmiten ympärillämme (ja joskus itsessämme), ovat erittäin itsekkäitä: halu tulla huomatuksi, sinnikäs vaatimus, että omia oikeuksia pitää kunnioittaa, kalvava kaipaus saada rahaa, tavaroita ja valtaa, tunne siitä, että on oikeutettu mukavuuksien ja mielihyvän täyttämään elämään, tavoite minimoida vastuu ja välttää kokonaan kaikkia henkilökohtaisia uhrauksia jonkun toisen hyväksi – vain muutamia mainitakseni.

En suinkaan tarkoita, etteikö meidän pitäisi pyrkiä menestymään, jopa loistamaan, kelvollisissa pyrkimyksissämme kuten opiskelussa ja kunniallisessa työssä. Tietenkin hyödylliset saavutukset ovat kunnioitettavia, mutta jos meidän on määrä pelastaa elämämme, meidän täytyy aina muistaa, etteivät sellaiset aikaansaannokset ole tavoite sinänsä vaan keino saavuttaa korkeampi tavoite. Uskossamme Kristukseen meidän täytyy nähdä, ettei menestys politiikassa, liike-elämässä, tiedemaailmassa ja muussa vastaavassa määrittele meitä vaan tekee mahdolliseksi sen, että voimme palvella Jumalaa ja lähimmäistä – alkaen kotoa ja laajeten niin kauas kuin mahdollista maailmassa.

Yksilöllisellä kehittymisellä on arvoa silloin kun se vaikuttaa Kristuksen kaltaisen luonteen kehittymiseen. Menestystä mitattaessa ymmärrämme kaiken muun pohjalla olevan syvällisen totuuden – että elämämme kuuluu Jumalalle, taivaalliselle Isällemme, ja Jeesukselle Kristukselle, Lunastajallemme. Menestys tarkoittaa sitä, että elää tasapainossa Heidän tahtonsa kanssa.

Vastakohtana narsistiselle elämälle presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) esitti yksinkertaisesti, millainen on verrattomasti muita parempi tie:

”Kun palvelemme lähimmäisiämme, emme ainoastaan anna heille apuamme, vaan me näemme myös omat ongelmamme tuoreemmasta näkökulmasta. Kun me huolehdimme enemmän muista, meille jää vähemmän aikaa murehtia itseämme! Palvelemisen ihmeen ytimessä on Jeesuksen lupaus, että kadottamalla itsemme me löydämme itsemme! [Ks. Matt. 10:39.]

Me emme ’löydä’ itseämme ainoastaan siten, että tunnustamme jumalallisen opastuksen elämässämme, vaan mitä enemmän me palvelemme lähimmäisiämme oikeilla tavoilla, sitä enemmän sielumme kasvaa. – – Me kasvamme, kun palvelemme muita. Meidän on todellakin helpompi ’löytää’ itsemme, koska meissä on niin paljon enemmän löydettävää!”⁴

Kadottakaa elämänne Hänen palveluksessaan

Sain äskettäin tietää eräästä nuoresta aikuisesta sisaresta, joka päätti palvella kokoaikaisessa lähetystyössä. Hän oli omaksunut kyvyn ymmärtää ihmisiä ja tulla toimeen ihmisten kanssa, jotka edustivat miltei jokaista uskonjärjestelmää, poliittista kantaa ja kansallisuutta, ja hän oli huolissaan siitä, että lähetyssaarnaajan nimikyltin käyttäminen koko päivän ja joka päivä saattaisi muodostua esteeksi, joka haittaisi hänen poikkeuksellista kykyään luoda ystävyyssuhteita. Oltuaan vasta muutaman viikon lähetystyössä hän kirjoitti kotiin eräästä yksinkertaisesta mutta merkityksellisestä kokemuksesta:

”Sisar Lee ja minä hieroimme voidetta erään vanhan rouvan nivelreuman runtelemiin käsiin – toinen toisella, toinen hänen toisella puolellaan – istuessamme hänen olohuoneessaan. Hän ei halunnut kuunnella mitään puhuttua sanomaa mutta antoi meidän laulaa, koska piti laulamisestamme. Kiitos, lähetyssaarnaajan musta nimikyltti, että suot minulle luvan saada koskettavia kokemuksia aivan vieraiden ihmisten kanssa.”

Kärsimiensä kokemusten johdosta profeetta Joseph Smith oppi kadottamaan elämänsä Mestarinsa ja ystävänsä palveluksessa. Hän sanoi kerran: ”Päätin noudattaa tätä sääntöä: Kun Herra käskee, tee se.”⁵

Uskon, että me kaikki olisimme tyytyväisiä pyrkiessämme olemaan yhtä uskollisia kuin veli Joseph. Siitä huolimatta hän joutui kerran riutumaan kuukausia vankilassa Libertyssä Missourissa kärsien fyysisesti mutta luultavasti enemmän henkisesti ja hengellisesti, koska hän ei voinut auttaa rakasta vaimoaan, lapsiaan ja pyhiä, kun heitä pahoinpideltiin ja vainottiin. Hänen saamansa ilmoitukset ja ohjeet olivat tuoneet heidät Missouriin perustamaan Siionin, ja nyt heitä ajettiin kodeistaan talvella koko osavaltion halki.

Kaikesta siitä huolimatta, tuon vankilan olosuhteista huolimatta hän laati kirkolle innoitetun kirjeen. Se on mitä loistavinta ja kohottavinta tekstiä, ja osa siitä sisältyy nyt Opin ja liittojen lukuihin 121, 122 ja 123. Se päättyy näihin sanoihin: ”Tehkäämme iloisin mielin kaikki, mikä on meidän vallassamme; ja pysykäämme sitten sijoillamme täysin varmoina saadaksemme nähdä Jumalan pelastuksen ja hänen käsivartensa ilmoittamisen” (OL 123:17).

Tietenkin suurin esimerkki elämänsä pelastamisesta sen kadottamalla on tämä: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi” (Matt. 26:42). Antaessaan henkensä Kristus pelasti sekä oman elämänsä että myös meidän elämämme. Hän teki mahdolliseksi sen, että me voimme vaihtaa iankaikkiseen elämään kuolevaisen elämämme, joka olisi muussa tapauksessa ollut lopulta hyödytön.

Vapahtajan elämän teema oli: ”Minä teen kaiken [Isän mielen] mukaan” (Joh. 8:29). Rukoilen, että te teette siitä oman elämänne teeman. Jos teette niin, pelastatte elämänne.