Kristuksen kirkon nousu
Tämä on kahdeksas luku uudesta neliosaisesta kerronnallisesta kirkon historiasta nimeltä Pyhät – kertomus Jeesuksen Kristuksen kirkosta myöhempinä aikoina. Kirja on saatavilla painettuna 14 kielellä, Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksen kirkon historian osastossa ja sivustolla pyhät.lds.org. Edelliset luvut on julkaistu aiemmissa numeroissa, ja ne ovat saatavilla 47 kielellä Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa sekä sivustolla pyhät.lds.org.
Oliver Cowdery asettaa Joseph Smithin, Walter Rane
Vuoden 1828 heinäkuun alkupuolella, kun Josephilla oli käsikirjoitus valmiina, hän tiesi, että Herra halusi hänen julkaisevan Mormonin kirjan ja levittävän sen sanomaa kaikkialle. Mutta hän ja hänen perheensä eivät tienneet mitään julkaisutoiminnasta. Hänen oli pidettävä käsikirjoitus turvassa, löydettävä kirjanpainaja ja jotenkin saatava kirja sellaisten ihmisten käsiin, jotka olivat halukkaita harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että oli olemassa uusi pyhä kirja.
Eikä Mormonin kirjan kaltaisen pitkän kirjan julkaiseminen olisi halpa hanke. Josephin taloudellinen tilanne ei ollut kohentunut hänen alettuaan kääntämisen, ja kaikki hänen hankkimansa tulot menivät hänen perheensä elättämiseen. Sama tilanne oli hänen vanhemmillaan, jotka olivat yhä köyhiä maanviljelijöitä tehden työtä muille kuuluvalla maatilalla. Josephin ainoa ystävä, joka voisi rahoittaa hankkeen, oli Martin Harris.
Joseph ryhtyi kiireesti työhön. Ennen kuin hän sai käännöksen valmiiksi, hän oli hakenut kirjan tekijänoikeuksia suojellakseen tekstiä niiltä, jotka saattaisivat varastaa sen tai plagioida sitä.1 Martinin avulla Joseph alkoi myös etsiä kirjanpainajaa, joka suostuisi julkaisemaan kirjan.
He kääntyivät ensimmäiseksi Egbert Grandinin puoleen, joka oli Palmyrassa toimiva kirjanpainaja ja samanikäinen kuin Joseph. Grandin kieltäytyi heti ehdotuksesta uskoen, että kirja oli huijausta. Siitä lannistumatta Joseph ja Martin jatkoivat etsimistä ja löysivät avuliaan kirjanpainajan eräästä läheisestä kaupungista. Ennen tämän kirjanpainajan tarjouksen hyväksymistä he kuitenkin palasivat Palmyraan ja kysyivät vielä kerran Grandinilta, halusiko hän julkaista tämän kirjan.2
Tällä kertaa Grandin vaikutti halukkaammalta ryhtymään hankkeeseen, mutta hän halusi 5 000 kappaleen painamisesta 3 000 dollaria ennen kuin edes aloittaisi työn. Martin oli jo luvannut auttaa painamisen maksamisessa, mutta hän ymmärsi, että saadakseen kokoon sellaisen rahamäärän hän joutuisi kenties kiinnittämään maatilansa. Se oli valtava taakka Martinille, joka kuitenkin tiesi, ettei kukaan muu Josephin ystävistä voisi auttaa tätä summan hankkimisessa.
Huolestuneena Martin alkoi epäillä, oliko viisasta rahoittaa Mormonin kirja. Hänellä oli yksi seudun parhaimmista maatiloista. Jos hän kiinnittäisi tiluksensa, hän olisi vaarassa menettää ne. Kaikki se varakkuus, jonka hankkimiseen oli mennyt koko elämä, voisi kadota hetkessä, ellei Mormonin kirja menisi kunnolla kaupaksi.
Martin kertoi Josephille huolistaan ja pyysi tätä tavoittelemaan ilmoitusta häntä varten. Vastauksena Vapahtaja puhui siitä, mitä Hän itse oli uhrannut tehdäkseen Isänsä tahdon huolimatta siitä, mitä se maksoi Hänelle. Hän kuvaili suunnatonta kärsimystään maksaessaan synnin hinnan, niin että kaikki voisivat tehdä parannuksen ja saada anteeksi. Sitten Hän käski Martinia uhraamaan omat etunsa Jumalan suunnitelman toteuttamiseksi.
”Minä kiellän sinua himoitsemasta omaa omaisuuttasi”, Herra sanoi, ”vaan käsken sinun antaa sitä auliisti Mormonin kirjan painatukseen.” Herra vakuutti Martinille, että kirja sisälsi Jumalan toden sanan ja se auttaisi muita uskomaan evankeliumiin.3
Vaikka Martinin naapurit eivät ymmärtäneet hänen päätöstään, hän oli kuuliainen Herralle ja kiinnitti maatilansa maksun vakuudeksi.4
Grandin allekirjoitti sopimuksen ja alkoi järjestellä valtavaa hanketta.5 Joseph oli kääntänyt Mormonin kirjan tekstin kolmessa kuukaudessa, ja hänen apunaan oli kerrallaan ollut yksi kirjuri. Grandinilta ja noin tusinalta muulta mieheltä 590-sivuisen kirjan ensimmäisten kappaleiden painaminen ja sitominen veisi seitsemän kuukautta.6
Kun kirjanpainaja oli nyt palkattu, Joseph palasi Harmonyyn lokakuussa 1829 viljelemään maatilaansa ja olemaan Emman kanssa. Sillä välin Oliver, Martin ja Hyrum valvoisivat painamista ja lähettäisivät Josephille säännöllisesti tietoja Grandinin edistymisestä.7
Koska Joseph muisti epätoivon, jota hän oli tuntenut kadotettuaan ensimmäiset kääntämänsä sivut, hän pyysi Oliveria jäljentämään Mormonin kirjan käsikirjoituksen sivu sivulta. Tämä kaksoiskappale vietäisiin kirjanpainajalle, jotta kirjaan voitaisiin lisätä välimerkit ja se voitaisiin latoa.8
Oliver nautti kirjan jäljentämisestä, ja hänen siihen aikaan kirjoittamansa kirjeet olivat täynnään Mormonin kirjan kieltä. Mormonin kirjan Nefiä, Jaakobia ja Amulekia myötäillen Oliver kirjoitti Josephille kiitollisuudestaan, jota hän tunsi Kristuksen äärettömästä sovituksesta.
”Kun alan kirjoittaa Jumalan armoteoista”, hän sanoi Josephille, ”en osaa lopettaa, mutta aikaa ja paperia on niukalti.”9
Tuo sama henki veti muita Mormonin kirjan puoleen sitä painettaessa. Thomas Marsh, entinen kirjanpainajan oppipoika, oli yrittänyt löytää paikkaansa muissa kirkoissa, mutta yksikään niistä ei tuntunut saarnaavan hänen Raamatusta löytämäänsä evankeliumia. Hän uskoi, että pian nousisi uusi kirkko, joka opettaisi palautettua totuutta.
Sinä kesänä Thomas tunsi Hengen johdattavan häntä matkustamaan satoja kilometrejä kodistaan Bostonista New Yorkin osavaltion länsiosaan. Hän viipyi seudulla kolme kuukautta ennen kuin lähti kotia kohti epävarmana siitä, miksi hän oli matkustanut niin kauas. Eräässä pysähdyspaikassa kotimatkalla hänen emäntänsä kuitenkin kysyi, oliko hän kuullut Joseph Smithin ”kultaisesta kirjasta”. Thomas sanoi naiselle, ettei hän ollut, ja hän tunsi, että hänen täytyy saada tietää lisää.
Nainen kertoi hänelle, että hänen pitäisi puhua Martin Harrisin kanssa, ja ohjasi hänet Palmyraan. Thomas lähti sinne heti ja löysi Martinin Grandinin kirjapainosta. Kirjanpainaja antoi hänelle Mormonin kirjasta kuusitoista sivua, ja Thomas vei ne mukanaan Bostoniin, koska hän halusi innokkaasti kertoa vaimolleen Elizabethille ensimmäisestä kosketuksestaan tähän uuteen uskontoon.
Elizabeth luki sivut ja uskoi myös, että ne olivat Jumalan työtä.10
Sinä syksynä, kun kirjanpainajat etenivät Mormonin kirjan painamisessa vakaasti, eräs entinen tuomari nimeltään Abner Cole alkoi painaa Grandinin kirjapainossa sanomalehteä. Kun Grandinin työntekijät lähtivät illalla kotiin, Abner alkoi työskennellä painossa ja sai käsiinsä Mormonin kirjan painettuja sivuja, joita ei ollut vielä sidottu ja jotka eivät olleet vielä myyntikunnossa.
Abner alkoi pian tehdä sanomalehdessään pilaa ”kultaisesta Raamatusta” ja julkaisi talven aikana kirjasta poimintoja liittäen mukaan sarkastisia kommentteja.11
Kun Hyrum ja Oliver saivat tietää, mitä Abner teki, he vaativat häneltä selitystä. ”Mikä oikeus teillä on julkaista Mormonin kirjaa tällä tavalla?” Hyrum peräsi. ”Ettekö tiedä, että olemme saaneet siihen tekijänoikeudet?”
”Se ei kuulu teille”, Abner vastasi. ”Olen vuokrannut kirjapainon käyttööni ja painan, mitä haluan.”
”Kiellän teitä painamasta lehteenne enää mitään siitä kirjasta”, Hyrum sanoi.
”Ei liikuta minua”, Abner vastasi.
Koska Hyrum ja Oliver eivät tienneet, mitä tehdä, he lähettivät Harmonyyn sanan Josephille, joka palasi heti Palmyraan. Hän löysi Abnerin kirjapainosta, jossa tämä luki huolettomana omaa sanomalehteään.
”Näytätte olevan ahkerassa työn touhussa”, Joseph sanoi.
”Hyvää päivää, herra Smith”, Abner vastasi kuivasti.
”Herra Cole”, Joseph sanoi, ”Mormonin kirja ja oikeus julkaista sitä kuuluvat minulle, ja minä kiellän teitä kajoamasta siihen.”
Abner riipaisi takin yltään ja työnsi hihansa ylös. ”Haluatteko tapella?” hän karjaisi iskien nyrkkejään yhteen. ”Jos haluatte tapella, niin antaa tulla.”
Joseph hymyili. ”Teidän on parasta pukea takki yllenne”, hän sanoi. ”On kylmä, enkä minä aio tapella kanssanne.” Hän jatkoi rauhallisesti: ”Mutta teidän on lakattava julkaisemasta kirjaani.”
”Jos luulette olevanne minua parempi mies”, Abner sanoi, ”niin riisukaa takkinne ja kokeilkaa.”
”Laki on olemassa”, Joseph vastasi, ”ja saatte sen kyllä selville, ellette tiennyt sitä aiemmin. Mutta minä en tappele kanssanne, sillä siitä ei seuraa mitään hyvää.”
Abner tiesi olevansa lain väärällä puolella. Hän rauhoittui ja lakkasi julkaisemasta sanomalehdessään otteita Mormonin kirjasta.12
Solomon Chamberlin, Kanadaan matkalla ollut saarnaaja, kuuli ensimmäisen kerran ”kultaisesta Raamatusta” perheeltä, jonka luona hän yöpyi lähellä Palmyraa. Thomas Marshin tavoin hän oli siirtynyt kirkosta toiseen koko elämänsä ajan mutta oli tyytymätön näkemäänsä. Joissakin kirkoissa saarnattiin evankeliumin periaatteita ja uskottiin hengellisiin lahjoihin, mutta niissä ei ollut Jumalan profeettoja eikä Hänen pappeuttaan. Solomon tunsi ajan olevan käsillä, jolloin Herra toisi esiin kirkkonsa.
Kuunnellessaan perheen puheita Joseph Smithistä ja kultalevyistä Solomon tunsi sävähdyksen kulkevan päästä varpaisiin ja päätti etsiä Smithit ja saada lisää tietoa kyseisestä kirjasta.
Hän lähti Smithien talolle ja tapasi ovella Hyrumin. ”Rauha tähän taloon”, Solomon tervehti.
”Toivon sen olevan rauhaa”, Hyrum vastasi.
”Onko täällä ketään”, Solomon kysyi, ”joka uskoo näkyihin tai ilmoituksiin?”
”Kyllä”, Hyrum vastasi, ”tässä talossa uskotaan näkyihin.”
Solomon kertoi Hyrumille näystä, jonka hän oli saanut vuosia aiemmin. Siinä enkeli oli sanonut, ettei Jumalalla ollut kirkkoa maan päällä mutta että pian Hän nostaisi esiin kirkon, jossa olisi voimaa kuin entisaikojen apostolien kirkossa. Hyrum ja muut talossa olleet ymmärsivät, mitä Solomon sanoi, ja kertoivat hänelle uskovansa samalla tavoin.
”Toivoisin, että kertoisitte jotakin siitä, mitä olette saaneet selville”, Solomon jatkoi. ”Uskon pystyväni hyväksymään sen.”
Hyrum kutsui hänet jäämään vieraaksi Smithien maatilalle ja näytti hänelle Mormonin kirjan käsikirjoituksen. Solomon tutki sitä kaksi päivää ja meni Hyrumin kanssa Grandinin kirjapainoon, jossa kirjanpainaja antoi hänelle 64 painettua sivua. Solomon otti mukaansa nuo sitomattomat sivut jatkaessaan matkaa Kanadaan saarnaten matkan varrella kaikesta siitä, mitä hän tiesi tästä uudesta uskonnosta.13
Maaliskuun 26. päivään 1830 mennessä ensimmäiset Mormonin kirjat oli sidottu, ja ne olivat kaupan Grandinin kirjapainon ensimmäisessä kerroksessa. Ne oli sidottu tiukasti ruskeaan vasikannahkaan, ja ne tuoksuivat nahalta, liimalta, paperilta ja musteelta. Kirjan selässä oli kultaisin kirjaimin sanat Mormonin kirja.14
Lucy Smith vaali tätä pyhää kirjaa ja näki sen merkkinä siitä, että Jumala kokoaisi pian lapsensa ja palauttaisi muinaisen liittonsa. Nimisivulla julistetaan, että kirjan tarkoitus on osoittaa, kuinka suuria Jumala on tehnyt kansansa hyväksi menneisyydessä, ulottaa samat siunaukset koskemaan Hänen kansaansa nykyään ja saada koko maailma vakuuttuneeksi siitä, että Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja.15
Kirjan lopussa oli kolmen silminnäkijän ja kahdeksan silminnäkijän todistukset. Niissä kerrottiin maailmalle, että he olivat nähneet levyt ja tiesivät käännöksen olevan totta.16
Näistä todistuksista huolimatta Lucy tiesi joidenkin ihmisten uskovan, että kirja oli mielikuvituksen tuotetta. Monet hänen naapureistaan uskoivat, että Raamatussa oli heille riittävästi pyhiä kirjoituksia, eivätkä he ymmärtäneet, että Jumala oli siunannut sanallaan useampia kuin yhtä kansaa. Hän tiesi myös, että jotkut torjuivat sen sanoman, koska he uskoivat Jumalan puhuneen maailmalle kerran mutta ettei Hän puhuisi enää.
Näistä ja muista syistä useimmat ihmiset Palmyrassa eivät ostaneet kirjaa.17 Mutta jotkut tutkivat sen sivuja, tunsivat sen opetusten voiman ja polvistuivat kysymään Herralta, onko se tosi. Lucy itse tiesi, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, ja hän halusi kertoa siitä muille.18
Miltei heti sen jälkeen kun Mormonin kirja oli julkaistu, Joseph ja Oliver valmistautuivat järjestämään Jeesuksen Kristuksen kirkon. Muutamia kuukausia aiemmin Herran muinaiset apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes olivat ilmestyneet heille ja antaneet heille Melkisedekin pappeuden, kuten Johannes Kastaja oli luvannut. Tämän lisävaltuuden ansiosta Joseph ja Oliver voivat antaa Pyhän Hengen lahjan niille, jotka he kastoivat. Pietari, Jaakob ja Johannes asettivat heidät myös Jeesuksen Kristuksen apostoleiksi.19
Asuessaan noihin aikoihin Whitmerien kotona Joseph ja Oliver olivat rukoilleet lisää tietoa tästä valtuudesta. Vastauksena Herran ääni oli käskenyt heitä asettamaan toisensa kirkon vanhimmiksi kuitenkin vasta sitten, kun uskovat ihmiset hyväksyisivät ehdotuksen seurata heitä Vapahtajan kirkon johtajina. Heidän käskettiin myös asettaa muita kirkon virkailijoita ja antaa Pyhän Hengen lahja niille, jotka oli kastettu.20
Huhtikuun 6. päivänä 1830 Joseph ja Oliver kokoontuivat Whitmerien kotona noudattaakseen Herran käskyä ja järjestivät Hänen kirkkonsa. Lain vaatimusten täyttämiseksi he valitsivat kuusi henkilöä uuden kirkon ensimmäisiksi jäseniksi. Pienessä talossa ja sen ympärillä tungeksi myös noin 40 ihmistä todistamassa tätä tapahtumaa.21
Kuuliaisina Herran aiemmille ohjeille Joseph ja Oliver pyysivät kuulijoita hyväksymään heidät johtajiksi Jumalan valtakunnassa ja osoittamaan, uskoivatko he, että heidän oli sopivaa järjestäytyä kirkoksi. Jokainen läsnä ollut osoitti hyväksyntänsä, ja Joseph laski kätensä Oliverin pään päälle ja asetti hänet kirkon vanhimmaksi. Sitten he vaihtoivat paikkaa, ja Oliver asetti Josephin.
Sen jälkeen he jakoivat sakramentissa leivän ja viinin Kristuksen sovituksen muistoksi. Sitten he laskivat kätensä kastamiensa henkilöiden päälle konfirmoiden heidät kirkon jäseniksi ja antaen heille Pyhän Hengen lahjan.22 Herran Henki vuodatettiin kokouksessa olijoiden päälle, ja jotkut läsnäolijoista alkoivat profetoida. Toiset ylistivät Herraa, ja kaikki riemuitsivat yhdessä.
Joseph sai myös ensimmäisen ilmoituksen, joka oli osoitettu uuden kirkon koko jäsenistölle. ”Katso, teidän keskuudessanne pidettäköön aikakirjaa”, Herra käski muistuttaen kansaansa, että heidän tuli kirjoittaa pyhää historiaansa säilyttäen kertomuksen toimistaan ja todistaen Josephin roolista profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana.
”Häntä minä olen innoittanut edistämään Siionin asiaa väkevän voimallisesti hyvän puolesta”, Herra julisti. ”Teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani kaikessa kärsivällisyydessä ja uskossa. Sillä kun te näin teette, helvetin portit eivät teitä voita.”23
Myöhemmin Joseph seisoi joen varressa ja näki, kuinka hänen äitinsä ja isänsä kastettiin kirkkoon. He olivat kulkeneet vuosien ajan eri teitä etsiessään totuutta, mutta olivat nyt viimeinkin yhtä uskossa. Kun Josephin isä nousi vedestä, profeetta tarttui häntä kädestä, auttoi hänet rantapenkereelle ja halasi häntä.
”Jumalani”, Joseph huudahti haudaten kasvonsa isänsä rintaan, ”olen saanut nähdä, että isäni on kastettu Jeesuksen Kristuksen tosi kirkkoon!”24
Sinä iltana Joseph pujahti läheiseen metsään sydän pakahtumaisillaan. Hän halusi olla yksin, poissa ystävien ja perheen näkyvistä. Ensimmäistä näkyään seuraavien kymmenen vuoden aikana hän oli nähnyt taivaiden aukenevan, tuntenut Jumalan Hengen ja saanut ohjausta enkeleiltä. Hän oli myös langennut syntiin ja menettänyt lahjansa, mutta tehnyt parannuksen, saanut Jumalan armoa ja kääntänyt Mormonin kirjan Jumalan voiman ja laupeuden ansiosta.
Nyt Jeesus Kristus oli palauttanut kirkkonsa ja valtuuttanut Josephin samalla pappeudella, joka apostoleilla oli ollut muinoin heidän viedessään evankeliumia maailmaan.25 Hänen tuntemansa ilo oli pakahduttaa hänet, ja kun Joseph Knight ja Oliver löysivät hänet myöhemmin sinä iltana, hän itki.
Hänen ilonsa oli täysi. Työ oli alkanut.26