Henkilökuvia uskosta
Michael Isaac
Bydgoszcz, Puola
”Sairaudesta voi seurata paljon hyvää”, sanoo Michael, joka kärsii munuaisten vajaatoiminnasta. Koska sairaus on lisännyt hänen kiitollisuuttaan evankeliumista, hän sanoo, että ”se on hyvä koettelemus”.
Leslie Nilsson, valokuvaaja
Synnyin Etiopiassa vuonna 1942 ja lähdin Puolaan opiskelemaan vuonna 1965. Vuonna 1991 tapasin lähetyssaarnaajat ja liityin kirkkoon. Olen palvellut kolme ja puoli vuotta seurakunnanjohtajana. Palvelin neuvonantajana lähetyskentän johtokunnassa 12 vuotta. Olin jälleen seurakunnanjohtaja ja sitten piirinjohtaja. Sitten sairastuin munuaisten vajaatoimintaan.
Nyt pystyn tekemään kirkossa vain muutamia asioita. Yritän käydä kirkossa sunnuntaisin.
Alkuun olin vihainen.
”Miksi minä?” rukoilin. ”Olen palvellut Sinua, Herra.” Jonkin ajan kuluttua minä ymmärsin. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Se, jolla on uskoa minuun tullakseen terveeksi ja jota ei ole määrätty kuolemaan, tulee terveeksi” (OL 42:48).
Tässä jakeessa sanotaan, että me tulemme terveiksi, ellei meidän ole tarkoitus kuolla.
Kirkon jäsenet rukoilevat jatkuvasti puolestani, mutta terveyteni heikkenee. He ajattelevat, ettei heidän rukouksiaan kuulla, mutta ne kuullaan, koska heistä tulee parempia ihmisiä ja koska tunnen rakkauden, jota he osoittavat minua kohtaan.
Vaikka olisinkin terve, kuinka paljon minulla tämän ikäisenä olisi aikaa jäljellä? Silti edessäni on paljon.
Käännyn mielelläni pyhien kirjoitusten puoleen ja etsin sankareita avukseni. Kun olin terve ja palvelin, otin mielelläni oppia Nefistä, mutta nyt ajattelen monta kertaa Jobia. Hän oli hyvä mies, ja hänkin kärsi. Evankeliumissa on aina toivoa.
Jos haluan Bydgoszczin kaltaisessa kaupungissa tavata pormestarin, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, koska olen siihen liian vähäpätöinen. Mutta evankeliumin ansiosta ovi kääntyä Jumalan puoleen on aina auki. Siksi rakastan kirkkoani.
Minulla on kirkko. Minulla on keino olla yhteydessä Jumalaan rukouksen, paaston ja kaikkien niiden asioiden kautta, joita teemme. Mitä muuta tarvitsen?
Toisinaan sanon itselleni: ”Ehkä minä olen siitä syystä sairas – että voisin ymmärtää, miten suuressa asiassa olen mukana, miten suuri aate tämä on.”
Näen vaimoni Renatan tulevan surulliseksi, koska olen sairas. En haluaisi niin tapahtuvan, mutta suru on rakkauden sivutuote. Ellei hän rakastaisi, hän ei olisi suruissaan. Rakkaus saa tuntemaan, ettei ole yksin ja että on ihmisiä, jotka välittävät.
Kuoleminen ei ole mitään. Jokainen kuolee. Eroa on siinä, mitä kuolemasta ajattelee. Tiedän, että Jumala elää. Hän rakastaa meitä kaikkia – myös minua. Sen minä voin sanoa.
Michaelin sairaus on ollut vaikea koettelemus hänen vaimolleen Renatalle. ”Näen vaimoni tulevan surulliseksi, koska olen sairas”, hän sanoo. ”Mutta suru on rakkauden sivutuote. Rakkaus saa tuntemaan, ettei ole yksin ja että on ihmisiä, jotka välittävät.”
Sairauden tuomista rajoituksista huolimatta Michael löytää edelleen tapoja palvella ja kohottaa lähipiirissään olevia.
Michael saa toivoa ja ohjausta pyhistä kirjoituksista. Kun hän oli terve ja palveli, hän ihaili Nefiä. ”Mutta nyt ajattelen monta kertaa Jobia”, hän sanoo. ”Hän oli hyvä mies, ja hänkin kärsi.”