Eräs ihme Herran huoneessa Kiovassa

Doru Vasile

Bukarest, Romania

Kuvitus Allen Garns

Perheeni ja minä olimme innoissamme tilaisuudesta matkustaa autolla Romaniasta Kiovaan Ukrainaan temppelin vihkimistilaisuuteen elokuussa 2010. Koska tiesimme, että se temppeli oli tarkoitettu Romanian ja Moldovan lähetyskentällä asuville jäsenille, matkasimme noin 14 tuntia vain ollaksemme paikalla. Saapuessamme tapasimme erään toisen ryhmän, joka oli myös tullut Romaniasta. Olimme kaikki onnellisia saadessamme olla Kiovassa tämän pyhän tapahtuman vuoksi.

Vihkimispäivänä romanialainen ryhmämme ohjattiin seuraamaan vihkimistilaisuutta satelliitin välityksellä temppelin pohjakerroksessa olevaan huoneeseen. Jotkut alkoivat ilmaista pettymystään. He olivat toivoneet voivansa osallistua vihkimistilaisuuteen profeetan seurassa selestisessä huoneessa. Jotkut jopa sanoivat, että he olisivat voineet vain jäädä kotiin ja katsella lähetystä seurakuntakeskuksessaan Romaniassa.

Aloin rukoilla sydämessäni: ”Taivaallinen Isä, kuinka voimme auttaa näitä romanialaisia jäseniä saamaan unohtumattoman kokemuksen Sinun huoneessasi?”

Vihkimistilaisuuden alkaessa en ollut vieläkään saanut vastausta. Pian saimme tietää, että profeetta, presidentti Thomas S. Monson (1927–2018), olisi tulossa alas sijoittamaan kulmakiven paikalleen. Ehkä se voisi olla vastauksemme! Rukoilin, että jollakin keinoin profeetta tulisi tervehtimään romanialaisia pyhiä.

”En pyydä tätä itseni vuoksi”, rukoilin, ”vaan veljieni ja sisarieni vuoksi.”

Kulmakiviseremonian jälkeen presidentti Monson käveli huoneemme ohi matkallaan takaisin selestiseen huoneeseen. Äkkiä tunsin sydämessäni, että minun pitäisi nousta seisomaan ja kutsua häntä tulemaan huoneeseemme.

Nousin ja sanoin: ”Profeettamme! Tulkaa tapaamaan meitä. Olemme Romaniasta.”

Hän ei tuntunut kuulevan minua. Sitten hetkeä myöhemmin hän tuli takaisin. ”Romania!” hän sanoi astuessaan huoneeseen.

Hän tervehti meitä kaikkia ja sanoi rakastavansa meitä hyvin paljon. Sydämeni oli täynnä, kun katselin rakkaiden jäsentemme iloisia kasvoja. ”Kiitos, rakas Isä, tästä ihmeestä huoneessasi”, rukoilin.

Kun profeetta lähti huoneesta, kukaan ei ollut enää murheissaan. Tunsin, että olimme temppelin siunatuimmassa huoneessa. Muistan aina sen kokemuksen.