Hänelle

Joy D. Jones

Alkeisyhdistyksen ylijohtaja

Se, että palvellessamme muita tiedämme ketä ja miksi palvelemme, auttaa meitä ymmärtämään, että omistautuminen Jumalalle ilmentää rakkautta parhaimmillaan.

Tänä historiallisena iltana ilmaisen rakkauteni ja kiitollisuuteni teille jokaiselle, rakkaat sisareni. Olimmepa minkä ikäisiä ja missä tahansa tai olivatpa olosuhteemme millaisia tahansa, me kokoonnumme tänä iltana siinä ykseydessä, voimassa, tarkoituksessa ja todistuksessa, että meidän taivaallinen Isämme, Vapahtajamme Jeesus Kristus ja elävä profeettamme, presidentti Russell M. Nelson, rakastavat ja johtavat meitä.

Kun aviomieheni ja minä olimme nuoripari, piispa pyysi meitä käymään erään perheen luona, joka ei ollut käynyt kirkossa moniin vuosiin, ja palvelemaan heitä. Otimme auliisti tehtävän vastaan, ja muutama päivä myöhemmin menimme heidän kotiinsa. Meille kävi välittömästi selväksi, ettei perhe halunnut vierailijoita kirkosta.

Niinpä seuraavalla käynnillämme veimme heille lautasellisen pikkuleipiä varmoina siitä, että suklaapalat sulattaisivat heidän sydämensä. Niin ei käynyt. Pariskunta puhui meille verkko-oven läpi, mikä teki entistä selvemmäksi, ettemme olleet tervetulleita. Mutta kun ajoimme kotiin, olimme varsin varmoja siitä, että onnistuminen olisi saavutettu, jos vain olisimme tarjonneet heille toisenlaisia, vähän herkullisempia pikkuleipiä.

Koska meiltä puuttui hengellistä näkemystä, myöhemmät epäonnistuneet yritykset tuntuivat turhauttavilta. Torjutuksi tuleminen ei ole koskaan miellyttävää. Ajan mittaan aloimme kysyä itseltämme: ”Miksi me teemme tätä? Mikä on meidän päämäärämme?”

Vanhin Carl B. Cook on esittänyt tämän havainnon: ”Kirkossa palveleminen voi – – olla haasteellista, jos meitä pyydetään tekemään jotakin, mikä pelottaa meitä, jos palveleminen alkaa uuvuttaa meitä tai jos meitä kutsutaan tekemään jotakin sellaista, mikä ei tunnu meistä alussa houkuttelevalta.”¹ Koimme vanhin Cookin sanojen pitävän paikkansa päättäessämme, että meidän piti etsiä ohjausta Häneltä, jolla on meitä laajempi näkemys.

Niinpä kun olimme vilpittömästi rukoilleet ja tutkineet paljon, saimme vastauksen siihen, miksi palvelimme. Koimme ymmärryksessämme muutoksen, sydämenmuutoksen, itse asiassa ilmoitusta tuovan kokemuksen.² Kun etsimme johdatusta pyhistä kirjoituksista, Herra opetti meille, kuinka tehdä muiden palveleminen helpommaksi ja merkityksellisemmäksi. Tässä on jae, jonka luimme ja joka muutti sekä sydämemme että asenteemme: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi; ja palvele häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä.”³ Vaikka tämä jae oli hyvin tuttu, se tuntui puhuvan meille uudella ja tärkeällä tavalla.

Käsitimme, että pyrimme vilpittömästi palvelemaan tätä perhettä ja palvelemaan piispaamme, mutta meidän piti kysyä itseltämme, palvelimmeko me todellakin rakkaudesta Herraa kohtaan. Kuningas Benjamin teki selväksi tämän eron, kun hän sanoi: ”Katso, minä sanon teille, että sanoessani teille viettäneeni elinaikani teidän palveluksessanne, en halua kerskua, sillä minä olen ollut vain Jumalan palveluksessa.”⁴

Ketä kuningas Benjamin siis tosiasiassa palveli? Taivaallista Isää ja Vapahtajaa. Se, että palvellessamme muita tiedämme ketä ja miksi palvelemme, auttaa meitä ymmärtämään, että omistautuminen Jumalalle ilmentää rakkautta parhaimmillaan.

Vähitellen se, mihin kiinnitimme huomiomme, muuttui, ja samoin kävi rukouksillemme. Aloimme innolla odottaa käyntejä tämän rakkaan perheen luona, koska tunsimme rakkautta Herraa kohtaan.⁵ Teimme sitä Hänelle. Hänen avullaan vaikeus ei enää tuntunut vaikealta. Seisottuamme monien kuukausien ajan ovella perhe alkoi päästää meidät sisään. Lopulta rukoilimme säännöllisesti yhdessä ja kävimme lempeitä evankeliumiaiheisia keskusteluja. Syntyi pitkäaikainen ystävyys. Me palvelimme ja rakastimme Häntä rakastamalla Hänen lapsiaan.

Voitteko muistaa jonkin sellaisen tilanteen, jolloin rakastaen ja vilpittömästi pyritte auttamaan jotakuta avun tarpeessa olevaa ja tunsitte, että ponnistelunne jäivät vaille huomiota tai kenties niitä ei arvostettu tai edes kaivattu? Kyseenalaistitteko te sinä hetkenä palvelutyönne arvon? Jos teitte niin, korvatkoot kuningas Benjaminin sanat teidän epäilyksenne ja myös kokemanne mielipahan: ”Olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.”⁶

Sen sijaan, että kasvattaisimme kaunaa, me voimme palvelemisen avulla kasvattaa täydellisempää suhdetta taivaalliseen Isäämme. Rakkautemme ja omistautumisemme Häntä kohtaan menee tunnustuksen tai kiitoksen tarpeen edelle ja sallii Hänen rakkautensa virrata meihin ja meidän kauttamme.

Toisinaan saatamme alussa palvella velvollisuudentunteesta tai velvoitteesta, mutta sellainenkin palveleminen voi johtaa meitä etsimään sisimmästämme jotakin korkeampaa, mikä saa meidät palvelemaan verrattomasti paremmin⁷ – otamme presidentti Nelsonin kutsun mukaisesti käyttöön ”uudemman, pyhemmän tavan pitää huolta muista ja palvella heitä”⁸.

Kun keskitymme kaikkeen siihen, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme, meidän palvelemisemme kumpuaa kiitollisesta sydämestä. Alkaessamme kantaa vähemmän huolta siitä, että palvelemisemme toisi kunniaa meille, me ymmärrämme sen sijaan, että palvelemisemme tulee keskittyä siihen, että laitamme Jumalan ensimmäiseksi.⁹

Presidentti M. Russell Ballard on opettanut: ”Vasta silloin kun me rakastamme Jumalaa ja Kristusta koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme, me kykenemme osoittamaan tätä rakkautta lähimmäisillemme ystävällisillä ja palvelevilla teoilla.”¹⁰

Kymmenestä käskystä ensimmäisessä toistetaan tämä jumalallinen viisaus: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi – –. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”¹¹ Se, että tämä käsky on sijoitettu ensimmäiseksi, auttaa meitä ymmärtämään, että jos me asetamme Hänet tärkeimmälle sijalle, niin kaikki muu asettuu kohdalleen – myös muiden palvelemisemme. Kun tietoisen valintamme ansiosta Hän saa elämässämme tärkeimmän sijan, Hän voi siunata meidän tekomme meidän parhaaksemme ja muiden parhaaksi.

Herra on neuvonut: ”Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa.”¹² Ja joka viikko me lupaamme tehdä juuri niin – muistaa Hänet aina.¹³ Voiko tällainen jumalinen keskittyminen koskea kaikkea, mitä teemme? Voiko jonkin vähäpätöisenkin tehtävän suorittamisesta tulla tilaisuus osoittaa rakkautemme ja omistautumisemme Häntä kohtaan? Uskon, että niin voi käydä ja käykin.

Voimme tehdä jokaisesta tehtäväluettelomme asiasta keinon tuoda kunniaa Hänelle. Pystymme näkemään jokaisen tehtävän etuoikeutena ja mahdollisuutena palvella Häntä – silloinkin kun olemme keskellä umpeutuvia määräaikoja, velvollisuuksia tai likaisia vaippoja.

Kuten Ammon sanoi: ”Niin, minä tiedän, että en ole mitään; voimiltani minä olen heikko; sen tähden en kersku itsestäni, vaan kerskun Jumalastani, sillä hänen voimassaan minä voin tehdä kaiken.”¹⁴

Kun Jumalan palvelemisesta tulee tärkein asia elämässämme, me kadotamme itsemme, ja aikanaan me löydämme itsemme.¹⁵

Vapahtaja opetti tätä periaatetta hyvin yksinkertaisesti ja suoraan: ”Niin loistakoon siis teidän valonne tämän kansan edessä, että se näkisi teidän hyvät tekonne ja ylistäisi Isäänne, joka on taivaassa.”¹⁶

Saanen kertoa teille joitakin viisauden sanoja, jotka löytyivät erään orpokodin seinästä Kalkutassa Intiassa: ”Jos olet ystävällinen, ihmiset saattavat syyttää sinua itsekkäistä, alhaisista tarkoitusperistä. Ole ystävällinen kuitenkin. Sen, minkä rakentamiseen käytät vuosia, joku voi tuhota yhdessä yössä. Rakenna kuitenkin. Sen hyvän, mitä teet tänään, ihmiset usein unohtavat huomenna. Tee hyvää kuitenkin. Anna maailmalle parhaasi, eikä se ehkä kuitenkaan riitä. Anna maailmalle parhaasi kuitenkin. Nimittäin viime kädessä kyse on sinusta ja Jumalastasi… kuitenkin.”¹⁷

Sisaret, kyse on aina meistä ja Herrasta. Kuten presidentti James E. Faust sanoi: ”’Mitä maailmassa tarvitaan eniten?’ – – ’Eikö koko maailmassa tarvita eniten sitä, että jokaisella ihmisellä olisi henkilökohtainen, jatkuva, päivittäinen, kestävä suhde Vapahtajaan?’ Se, että meillä on tällainen suhde, voi paljastaa meissä piilevän jumalallisuuden, eikä mikään voi vaikuttaa enemmän elämäämme kuin että tulemme tuntemaan ja ymmärtämään jumalallisen suhteemme Jumalaan.”¹⁸

Samalla tavoin Alma selitti pojalleen: ”Niin, olkoot kaikki tekemisesi Herralle, ja minne menetkin, tapahtukoon se Herrassa; niin, suuntautukoot kaikki ajatuksesi Herraan; niin, kohdistukoon sydämesi kiintymys Herraan ikuisesti.”¹⁹

Ja presidentti Russell M. Nelson on samoin opettanut meille: ”Kun ymmärrämme Hänen vapaaehtoisen sovituksensa, kaikki ajatukset omista uhrauksistamme jäävät täysin syvällisen kiitollisuuden tunteen varjoon siitä, että meillä on etuoikeus palvella Häntä.”²⁰

Sisaret, todistan, että kun Jeesus Kristus työskentelee sovituksensa voimalla meidän hyväksemme ja meissä, Hän alkaa työskennellä meidän kauttamme muiden siunaukseksi. Palvelemme muita, mutta teemme sen rakastaen ja palvellen Häntä. Meistä tulee sellaisia, mitä pyhissä kirjoituksissa kuvataan näin: ”Jokaisen tavoitellessa lähimmäisensä parasta ja tehdessä kaiken silmämääränä vain Jumalan kunnia.”²¹

Kenties piispamme tiesi, että aviomieheni ja minä oppisimme tämän asian niistä varhaisista ja hyvää tarkoittavista vaikkakaan ei täydellisistä pyrkimyksistä palvella Jumalan rakkaita poikia ja tyttäriä. Lausun henkilökohtaisen ja varman todistukseni siitä hyvyydestä ja rakkaudesta, jota Hän suo meille silloin, kun me pyrimme palvelemaan Hänen puolestaan. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.