Avaussanat
Presidentti Russell M. Nelson
Nyt on aika kotiin keskittyvälle kirkolle, jota tukee se, mitä tapahtuu seurakuntiemme ja vaarnojemme rakennuksissa.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme odottaneet innokkaasti kokoontumista kanssanne jälleen tähän kirkon lokakuun yleiskonferenssiin. Toivotamme teidät jokaisen sydämellisesti tervetulleeksi. Olemme syvästi kiitollisia tukea antavista rukouksistanne. Voimme tuntea niiden vaikutuksen. Kiitos teille!
Olemme kiitollisia valtavista ponnisteluistanne noudattaa neuvoja, jotka annettiin yleiskonferenssissa puoli vuotta sitten. Vaarnojen johtokunnat ympäri maailman ovat etsineet tarvitsemaansa innoitusta järjestääkseen vanhinten koorumit uudelleen. Miehet noissa koorumeissa sekä omistautuneet Apuyhdistyksen sisaremme tekevät uutterasti työtä palvellakseen veljiämme ja sisariamme korkeammalla, pyhemmällä tavalla. Meitä innoittavat teidän hyvyytenne sekä ainutlaatuiset ponnistelunne tuoda Vapahtajan rakkautta perheisiinne, naapurustoihinne ja ystävillenne sekä palvella heitä siten kuin Hän palvelisi.
Huhtikuun konferenssin jälkeen sisar Nelson ja minä olemme tavanneet jäseniä neljällä mantereella ja meren saarilla. Jerusalemista Harareen ja Winnipegistä Bangkokiin olemme kokeneet teidän suuren uskonne ja todistustenne voiman.
Olemme hyvin iloisia niiden nuortemme määrästä, jotka ovat värväytyneet Herran nuorisopataljoonaan auttamaan hajallaan olevan Israelin kokoamisessa.1 Me kiitämme teitä! Ja kun jatkatte niiden kutsujeni noudattamista, jotka esitin maailmanlaajuisessa nuorten hartaustilaisuudessa, asetatte meille muille mittapuun, jota seurata. Ja millainen vaikutus teillä nuorilla onkaan!
Viime vuosina olemme kirkon johtavissa neuvostoissa painineet erään peruskysymyksen kanssa: kuinka voimme viedä evankeliumin yksinkertaisessa puhtaudessaan sekä toimitukset niiden iankaikkisine vaikutuksineen kaikille Jumalan lapsille?
Me myöhempien aikojen pyhät olemme tottuneet ajattelemaan, että ”kirkko” on jotakin sellaista, mitä tapahtuu seurakuntakeskuksissamme, ja että sitä tukee se, mitä tapahtuu kotona. Me tarvitsemme muutosta tähän malliin. Nyt on aika kotiin keskittyvälle kirkolle, jota tukee se, mitä tapahtuu seurakuntiemme ja vaarnojemme rakennuksissa.
Kun kirkko jatkaa laajentumistaan kaikkialle maailmaan, monet jäsenet elävät alueilla, joissa meillä ei ole seurakuntakeskuksia – eikä kenties ole lähitulevaisuudessakaan. Muistan erään perheen, jonka oli sellaisten olosuhteiden vuoksi kokoonnuttava kodissaan. Kysyin perheen äidiltä, mitä hän piti siitä, että hän kävi kirkossa omassa kodissaan. Hän vastasi: ”Minä pidän siitä! Aviomieheni käyttää nyt kotona parempaa kieltä, koska hän tietää siunaavansa täällä sakramentin joka sunnuntai.”
Kirkon pitkäaikaisena tavoitteena on auttaa kaikkia jäseniä lisäämään uskoaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa, auttaa heitä solmimaan liittoja Jumalan kanssa ja pitämään ne sekä vahvistaa heidän perheitään ja saada ne sinetöidyksi. Tässä monimutkaisessa nykyajan maailmassa se ei ole helppoa. Vastustaja lisää hyökkäyksiään uskoa vastaan sekä meitä ja perheitämme vastaan räjähdysmäisellä vauhdilla. Selviytyäksemme hengellisesti me tarvitsemme vastastrategioita ja proaktiivisia suunnitelmia. Sen mukaisesti haluamme nyt ottaa käyttöön organisatorisia muutoksia, jotka edelleen lujittavat jäseniämme ja heidän perheitään.
Monen vuoden ajan kirkon johtohenkilöt ovat työstäneet yhtenäistä opetusohjelmaa vahvistaakseen perheitä ja yksilöitä kotiin keskittyvällä ja kirkon tukemalla suunnitelmalla saada opetusta opista, vahvistaa uskoa ja edistää suurempaa henkilökohtaista jumalanpalvelusta. Pyrkimyksemme näiden viime vuosien aikana pyhittää lepopäivä – tehdä siitä ilon päivä ja henkilökohtainen merkki Jumalalle rakkaudestamme Häntä kohtaan – laajenevat näiden muutosten myötä, jotka nyt esitämme.
Tänä aamuna ilmoitamme uudesta tasapainosta ja yhteydestä evankeliumin opetuksessa kotona ja kirkossa. Me jokainen olemme vastuussa henkilökohtaisesta hengellisestä kasvustamme. Ja pyhissä kirjoituksissa tehdään selväksi, että vanhemmilla on ensisijainen vastuu opettaa oppi lapsilleen.2 Kirkon vastuu on auttaa jokaista jäsentä jumalallisesti määritellyssä tavoitteessa lisätä kunkin jäsenen tuntemusta evankeliumista.
Vanhin Quentin L. Cook selittää nyt nämä tärkeät muutokset. Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin neuvoston kaikki jäsenet tukevat yksimielisinä tätä sanomaa. Tunnustamme kiitollisina Herralta saadun innoituksen, joka on vaikuttanut näiden suunnitelmien ja toimintatapojen kehittämiseen, jotka vanhin Cook esittää.
Rakkaat veljeni ja sisareni, minä tiedän, että Jumala elää! Jeesus on Kristus! Tämä on Hänen kirkkonsa, jota Hän johtaa nöyrille palvelijoilleen antamansa profetian ja ilmoituksen avulla. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.