”Ja Herra kutsui kansaansa Siioniksi”

Sharon Eubank

ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Täyttäkäämme profeetallinen toimeksianto rakentaa Siionia – että meillä on yksi sydän ja yksi mieli, elämme vanhurskaudessa ja pyrimme siihen, ettei keskuudessamme ole köyhiä.

Kun ihmiset käyvät tutustumassa kirkon humanitaariseen keskukseen Salt Lake Cityssä, pyydän usein heitä lukemaan ääneen Joseph Smithin sanat, jotka ovat esillä aulassa: ”[Kirkon jäsenen] tulee ravita nälkäisiä, vaatettaa alastomia, huolehtia leskestä, kuivata orvon kyyneleet, lohduttaa ahdistettuja, missä hän heitä tapaa, olivatpa he tässä tai jossakin muussa kirkossa tai eivät missään kirkossa.”¹

Nuo sanat lausuttiin aikana, jolloin kirkko oli pahoissa veloissa, kirkon johtajat auttoivat käännynnäisiä asettumaan uuteen maahan ja Nauvoon temppeliä rakennettiin. Kuinka profeetta Joseph saattoi mitenkään miettiä köyhistä huolehtimista tässä kirkossa, saati missään muussa kirkossa? Kuitenkin, jopa noissa surkeissa oloissa, Joseph ymmärsi, että apua tarvitsevien huolehtimisen täytyy aina olla Herran liittokansalle keskeisen tärkeä asia.

Näkemys Siionista

Yksi ensimmäisistä tehtävistä, joihin Joseph ryhtyi perustettuaan kirkon huhtikuussa 1830, oli innoitetun raamatunkäännöksen aloittaminen. Olen usein miettinyt miksi. Miksi hän alkoi kääntää uudelleen Ensimmäistä Mooseksen kirjaa tässä ratkaisevassa vaiheessa kirkon historiaa? Se kirja oli jo erittäin hyvin tunnettu. Mutta tuo käännöstyö johti ennen pitkää Kallisarvoisen helmen Mooseksen kirjaan sekä arvokkaaseen tietoon, joka on opillisesti ratkaisevan tärkeää nykyajan kirkolle.

Nämä luvut toivat julki Mooseksen ja Henokin kokemukset, jotka ovat joillakin tavoin huomattavan samanlaisia kuin Josephin omat kokemukset. Herra kutsui jokaisen näistä profeetoista tekemään tärkeää työtä. Herra näytti kullekin heistä luomistöitään, jotta he voisivat saada paremman näkemyksen omasta osastaan suunnitelmassa (ks. OL 76; Moos. 1; 7). Yhteenveto heidän kaikkia koskevasta tehtävästään voitaisiin ilmaista näin: koota Israel papilliseksi kansaksi, rakentaa Siion ja valmistautua ottamaan vastaan Jeesus Kristus.

Mutta kuinka sellainen asia toteutetaan? Henok antaa ytimekkään vastauksen: ”Ja Herra kutsui kansaansa Siioniksi, koska sillä oli yksi sydän ja yksi mieli ja se asui vanhurskaudessa; eikä sen keskuudessa ollut köyhiä” (Moos. 7:18, kursivointi lisätty).

Keskeinen osa kirkon tehtävää myöhempinä aikoina on poistaa köyhyys, jota on yhteisöissämme ja sydämessämme, vakiinnuttaa yhtenäinen Siion ja valmistaa ihmisiä Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, paluuseen.

Auttamista Herran tavalla

Hallitukset ja järjestöt ovat kuluneen vuosisadan aikana käyttäneet miljardeja dollareja köyhyyden poistamiseksi. Kaikesta hyvää tarkoittavasta työstä on silti suuri osa ollut tuloksetonta ja turhaa. Miksi? Koska se on tahattomasti luonut riippuvuutta mahdollisuuksien sijaan.

Herran tapa on vahvistaa sekä antajia että saajia, sallia ihmisten toimia omasta tahdostaan ja korottaa köyhät ”siten, että rikkaat alennetaan” (OL 104:16). Toisinaan nimitämme tätä omavaraisuudeksi, mutta oikeastaan se merkitsee jokaisessa henkilössä piilevän jumalallisen voiman vapauttamista niin että hän ratkaisee Jumalan avulla omat ongelmansa, ja tämä mahdollistaa sen, että hän sitten vuorostaan palvelee muita.

Vanhoja ja uusia esimerkkejä

Joseph Smith palveli ilomielin muita Herran tavalla. James Leach ja hänen lankonsa olivat etsineet päiväkausia tuloksetta töitä Nauvoosta, joten he päättivät pyytää apua profeetalta. James muisteli:

”Sanoin: ’Herra Smith, olisiko teillä mitään työtä, jota voisitte antaa meille molemmille, että voisimme saada vähän elintarvikkeita?’ Hän katseli meitä iloisen näköisenä ja sanoi hyvin ystävällisesti: ’No, pojat, mitä te osaatte tehdä? – – Osaatteko kaivaa ojaa?’ Vastasin, että tekisimme siinä parhaamme.

– – Kun oja oli valmis, minä menin kertomaan hänelle, että se oli tehty. Hän tuli katsomaan sitä ja sanoi: ’En olisi itse pystynyt parempaan. Tulkaa nyt mukaani.’ Hän vei meidät takaisin kauppaansa ja käski meidän itse valita parhaan kinkun tai palan sianlihaa. Koska olin melko ujo, sanoin, että meistä olisi parempi, että hän itse antaisi meille vähän lihaa. Niinpä hän valitsi kaksi suurinta ja parasta lihanpalaa ja säkillisen jauhoja meille kummallekin ja kysyi meiltä, kelpaisivatko ne. Sanoimme hänelle, että olimme halukkaat tekemään enemmänkin työtä niiden eteen, mutta hän sanoi: ’Jos te olette tyytyväisiä, pojat, niin olen minäkin.’

Kiitimme häntä ystävällisesti ja lähdimme kotiin riemuiten Jumalamme profeetan hyväsydämisyydestä.”²

Nykyajan esimerkki samasta herkästä tasapainosta anteliaisuuden ja omavaraisuuden välillä ilmeni vuonna 2013, kun taifuuni Haiyan pyyhkäisi Filippiinien keskiosan yli, jolloin yli miljoona kotia vaurioitui tai tuhoutui. Sen sijaan että kirkko olisi antanut apua summittaisesti, mikä voisi johtaa riippuvuuteen ja haaskaukseen, se sovelsi omavaraisuuden periaatteita auttaakseen alueen asukkaita oppimaan jälleenrakennuksessa tarvittavia taitoja. Asuntoja varten hankittiin rakennustarvikkeita, ja paikalliset kirkon johtohenkilöt tekivät sopimuksia rakentamista ohjaavien henkilöiden kanssa. Ne, jotka tarvitsivat asuntoa, saivat työkaluja, rakennustarvikkeita ja koulutusta antaessaan työpanoksensa omien asuntojensa rakentamiseksi. He auttoivat naapureitaan tekemään samoin.

Lopuksi jokainen osallistuja sai ammatillisen todistuksen, joka oli osoituksena hänen hiljattain oppimistaan taidoista ja pätevyydestä hyvään työpaikkaan. Tämä yhdistelmä apua ja paikan päällä annettavaa koulutusta tuotti paitsi asuntoja myös kyvykkyyttä. Siinä tehtiin enemmän kuin vain rakennettiin uudelleen asuntoja – siinä rakennettiin uudelleen ihmisten luottamus itseensä.³

Pienillä lahjoituksilla on merkitystä

Meidän ei tarvitse olla varakkaita auttaaksemme. Eräs nuori mies kirjoitti kokemuksestaan Joseph Smithin kanssa: ”Olin Josephin talolla – –, ja muutamia miehiä istui aidalla. Joseph tuli ulos puhumaan meidän kaikkien kanssa. Melko pian eräs mies tuli ja sanoi, että jonkin matkan päässä kaupungista asuvan köyhän veljen talo oli edellisenä yönä poltettu maan tasalle. Lähes kaikki miehet sanoivat tuntevansa sääliä miestä kohtaan. Joseph työnsi kätensä taskuun, otti esiin viisi dollaria ja sanoi: ’Säälin sitä veljeä viiden dollarin edestä. Kuinka paljon te muut säälitte häntä?’”⁴

Tapasin äskettäin maaseudulta kotoisin olevan kymmenvuotiaan pojan, joka käytti omaa vaatimatonta rahasummaansa ostaakseen etusetelin, jolla saisi poliorokotuksen lapselle. Poika oli lukenut lapsista, jotka polio halvaannutti, eikä hän halunnut muiden kärsivän tästä sairaudesta. Minua hämmästytti, kuinka paljon hän oli tutkinut asiaa ja kuinka ajattelevaisesti hän halusi käyttää pienen lahjoituksensa.

Selvästikin meillä jokaisella on jotakin annettavaa olosuhteistamme riippumatta, eikä lahjoituksemme todellista merkitystä voi mitata pelkästään sen rahallisen arvon mukaan.

Yhteen liittyneiden sydänten voima

Jos suhtaudumme vakavasti liittoihimme, niin me jokainen pyrimme siihen, että meillä on yksi sydän ja yksi mieli, että elämme vanhurskaudessa ja ettei keskuudessamme ole köyhiä. Tämä halu liittää meidän sydämemme yhteen ja vähentää osaltaan epäoikeudenmukaisuutta maailmassa. Mutta vielä enemmän voimaa on siinä, että liittokansa yhdistää ponnistelunsa: perheet, koorumit, Apuyhdistys, Nuorten Naisten luokat ja vaarnat voivat järjestäytyä huolehtimaan tietyistä tarpeista yhteisöissään ja vaikuttaa siten suunnattomasti.

Kirkon humanitaarinen järjestö Latter-Day Saint Charities yhdistää monia pieniä ponnisteluja auttaakseen ihmisiä hätätilanteissa ympäri maailman.⁵ Kirkon jäsenet lahjoittavat runsaasti aikaa, rahaa ja asiantuntemusta. Useimmat näistä lahjoituksista ovat vaatimattomia: pieni rahasumma tai muutama tunti vapaaehtoistyötä. Tästä muodostuu nykyajan vastine lesken rovolle (ks. Mark. 12:41–44). Nämä näennäisen vähäiset lahjoitukset osoittavat maailmalle, mitä lesket ja maanviljelijät ja kymmenvuotiaat pojat voivat tehdä, kun he yhdistävät voimavaransa ja sitten pyytävät Herraa lisäämään siihen oman osansa (ks. 1. Kor. 3:6).

Olemme edistyneet kirkon alkuajoista lähtien valtavasti rakentaessamme olosuhteita Siionia varten, mutta vielä on paljon tehtävää. Jumala siunatkoon meitä jokaista niin, että etsisimme avun tarpeessa olevia ja tekisimme voitavamme helpottaaksemme heidän kuormiaan ja vahvistaaksemme heidän kykyjään. Ja Herra siunatkoon myös kirkkoaan niin, että se yhdistäisi ja voimistaisi jäsentensä yksilölliset ponnistelut ja siten täyttäisi profeetallisen toimeksiannon rakentaa Siion – olla yhtä sydämeltä ja mieleltä, asua vanhurskaudessa ja pyrkiä siihen, ettei keskuudessamme ole köyhiä – kunnes Vapahtaja tulee jälleen.