Uskon saareni
Kuvitus Allen Garns
Kun olin lapsi Robinson Crusoen saarella, joka sijaitsee noin 670 kilometrin päässä Chilen rannikosta, vanhempani opettivat sisaruksilleni ja minulle uskoa ja sisukkuutta.
Yhden ikimuistoisista opetuksistaan he antoivat eräänä rankkasateisena sunnuntaina. Vanhempani tiesivät, että he olivat tehneet sitoumuksen Herran kanssa – heidän täytyi mennä kirkkoon. Sateenvarjomme olivat rikki, joten meillä oli vain takit ja saappaat suojelemassa meitä myrskyltä. Äiti sai ajatuksen suojata meidät muovisilla jätesäkeillä. Meitä ei hävettänyt olla ainoita ihmisiä, jotka kävelivät kadulla sateessa. Tiesimme tekevämme sitä, mitä Herra halusi meidän tekevän.
Kun saavuimme rakennukseen, jota käytettiin kappelina, tajusimme olevamme ainoat, jotka olisivat paikalla sinä päivänä. Monet sunnuntait olivat sellaisia. Isäni palveli seurakunnanjohtajana ja johti usein kokouksia, joihin osallistui vain lapsia ja muutama Apuyhdistyksen sisar. Hän oli myös se, joka siunasi ja jakoi sakramentin.
Kaipaan noita päiviä, jolloin kävimme kirkossa perheenä. Kirkon laulujen laulaminen yhdessä ja taivaallisesta Isästämme ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta oppiminen pysyvät rakkaana muistona. Sydämeni on yhä Robinson Crusoen saarella. Kaikki lapsuusmuistoni, myös vanhemmiltani saamani evankeliumin opetukset, minä sain siellä.
Koska saarella oli vain muutama kirkon jäsen, meillä ei ollut niitä ohjelmia tai voimavaroja, joista monet jäsenet nauttivat. Mutta vanhempani opettivat meitä käymään kirkossa, rukoilemaan ja lukemaan pyhiä kirjoituksia. Sain voimaa ja ohjausta, kun luin pyhiä kirjoituksia ja koin henkilökohtaisen ilmoituksen hetkiä. Muistan erityisesti yhden sunnuntain, jolloin sain vahvistuksen, että minun tulee palvella lähetystyössä.
Kun opiskelin korkeakoulussa Viña del Marissa Chilessä, muistin, että vanhempani kävelivät kanssani kirkkoon auringonpaisteessa, sateessa, raekuurossa ja tuulessa. Joka sunnuntai tämä muisto sai minut nousemaan sängystä, valmistautumaan ja lähtemään kirkkoon – siitä riippumatta, mitä ulkona tapahtui.
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on ollut elämäni keskipiste lapsena, lähetyssaarnaajana ja tällä hetkellä vaimona ja äitinä. Kun minulla nyt on oma perhe, mieheni ja minä jätämme lapsillemme perinnöksi vanhempieni uskollisen esimerkin.