Tule ja seuraa minua
Mikä tulee ylhäältä, on pyhää
Vanhin Jorge M. Alvarado
seitsemänkymmenen koorumista
Herran käskyihin ei pidä suhtautua välinpitämättömästi.
Kuvitus Dilleen Marsh
Kun olin 15-vuotias, päätin laittaa kymmenysten lain koetukselle. Työskentelin ostosten pakkaajana eräässä ruokakaupassa Poncessa Puerto Ricossa. Aina kahden tunnin välein sain 15 minuutin tauon. Tauon aikana minulla oli tapana laskea, kuinka paljon sain juomarahoja. Sitten laitoin aina kymmenysrahani sivuun. Kun aloin tehdä tätä järjestelmällisesti, huomasin, että saamieni juomarahojen määrä kasvoi! En tiedä, oliko tämä seurausta jumalallisesta vaikutuksesta, mutta tiedän, että pidin tämän käskyn ja että kun pidämme käskyt, niin ennemmin tai myöhemmin saamme siunauksia.
Siunaukset eivät tietenkään aina tule aivan sillä tavoin kuin ajattelemme niiden tulevan. Kun olin jonkin aikaa maksanut kymmenykset, tiesin, että se, mitä tein, oli pyhää. Se ei ollut vain rahojen lahjoittamista kirkolle. Suhtauduin kunnioittavasti siihen, mitä Herra oli sanonut, ja pidin huolen siitä, että maksoin kymmenykseni säännöllisesti ja ajallaan. Olin innostunut tekemään voitavani auttaakseni Jumalan valtakunnan rakentamisessa.
Unohdin kymmenykseni kotiin
Sitten eräänä sunnuntaiaamuna heräämiseni kesti tavallista kauemmin. Vanhempani halusivat päästä kirkkoon hyvissä ajoin, joten kun viimein nousin ylös, minulla oli jo kiire. Vasta kirkolle päästyämme tajusin, että olin unohtanut kymmenykseni kotiin. ”Maksan ne sitten ensi viikolla”, ajattelin. Mutta minusta tuntui pahalta. Halusin taivaallisen Isän tietävän, että olin kuuliainen.
Kun kokousten jälkeen saavuimme kotiin, huomasimme, että kodissamme oli käynyt murtovarkaita. Koruja, videokamera – käytännöllisesti katsoen kaikki arvokas oli varastettu. Ryntäsin huoneeseeni ja kävin läpi laatikon, johon olin jättänyt kymmenykseni. Nekin olivat poissa! Nyt minusta tuntui erityisen pahalta. Tunsin, että jos olisin muistanut viedä kymmenykseni kirkkoon, ne eivät olisi nyt kadoksissa.
Sitten tunsin innoitusta sanoa isälleni näin: ”Älä huoli. Kaikki järjestyy. Henkilö, joka murtautui kotiimme, otti Herran rahoja, joten hän otti jotakin pyhää.” Olin varma, ettei Herra jättäisi asiaa huomaamatta.
Mutta luulen, että Herra halusi minun oppivan olemaan huolellisempi sen suhteen, mikä kuului Hänelle. Pian varas saatiin kiinni ja kaikki saatiin takaisin – paitsi minun kymmenysrahani. Korjatakseni tilanteen otin saman rahamäärän säästöistäni ja vein sen piispalle heti seuraavana sunnuntaina. Siitä lähtien olen aina yrittänyt maksaa kymmenykseni ajallaan. Tiedän, että kymmenykset ovat Jumalan antama laki, ja se tarkoittaa, että minun pitää suhtautua siihen vakavasti.
Älä suhtaudu pyhiin asioihin kevyesti
Opin ja liittojen luvussa 63 Herra opettaa pyhän periaatteen – kuuliaisuuden. ”Katso, minä, Herra, annan ääneni kuulua, ja sitä on toteltava” (jae 5). Se, mitä Hän sanoo, ”on pyhää, ja siitä täytyy puhua varoen” (jae 64).
Siihen aikaan kun tämä ilmoitus saatiin, monet Joseph Smithiä vastaan kääntyneet arvostelivat häntä. Yksi heistä oli Ezra Booth. Booth oli ollut erään toisen uskontokunnan pappi, mutta hän päätti mennä kasteelle nähtyään, miten Joseph paransi erään naisen käsivarren pappeuden voimalla.
Pian Booth kuitenkin menetti uskon siihen, mitä hän oli nähnyt. Hän alkoi arvostella profeettaa. Hän ei ymmärtänyt, että merkit tai ihmeet eivät yksin tuota kestävää uskoa. Kun hän alkoi suhtautua pyhiin asioihin kevyesti, hän kadotti suunnan ja hänestä tuli yksi ”jumalattomista ja kapinallisista” (ks. jae 2).
Minusta on kiinnostavaa, että kun Herra puhuu kuuliaisuudestamme, Hän puhuu myös Hänen valinnoistaan. Hänen valintansa eivät ole sattumanvaraisia ja mielivaltaisia, vaan perustuvat oppiin ja periaatteeseen. Opin ja liittojen luvussa 82 Hän julistaa: ”Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon” (jae 10).
Minulle tämä tarkoittaa sitä, että Hän lupaa, että jos me olemme kuuliaisia, niin Hän pitää aina lupauksensa. Hän varjelee meitä. Hän opastaa meitä. Ja vaikka meidän ei pidäkään etsiä merkkejä saadaksemme muita vakuuttuneiksi totuudesta tai todistaaksemme uskoamme, niin merkkejä ja ihmeitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan tuloksena uskosta Jeesukseen Kristukseen, kun se yhdistyy Jumalan tahtoon (ks. OL 63:9–10). Kuuliaisuutemme on itse asiassa yhteydessä Herran kykyyn siunata meitä. Tämä on minusta syvällistä.
Hänen tuomionsa ovat oikeudenmukaisia
Toinen kuuliaisuuden periaate on se, että jumalattomille mitattava tuho ja tuomio – vaikkakin niistä on vaikea kuulla tai niitä on vaikea kuvitella – ovat oikeudenmukaisia. Ellei kuuliaisuutta opetettaisi ja odotettaisi, näin ei voisi olla. Mutta koska iankaikkisilla laeilla on iankaikkiset seuraukset, niin jopa ne, joiden osaksi seuraukset tulevat, saavat tietää, että Herran tuomiot ovat oikeudenmukaisia (ks. Moosia 16:1). ”Kaikki liha on tietävä, että minä olen Jumala” (OL 63:6).
Palkinnot ja rangaistukset ovat Herran annettavissa. Kun Hän varoittaa niitä, jotka kapinoivat, Hän tekee sen rakkaudesta heitä kohtaan kannustaakseen heitä palaamaan oikealle tielle, kun he vielä voivat, ”sillä ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen” (jae 11).
”Se, joka kestää uskossa ja tekee minun tahtoni, se voittaa” (jae 20) ja ”sille, joka pitää minun käskyni, minä annan valtakuntani salaisuudet, ja ne ovat hänessä elävän veden lähde, joka kumpuaa ikuiseen elämään” (jae 23).
”Sekä sanoin että pakenemalla”
Itse asiassa Herra sanoo, että meidän tulee paitsi olla kuuliaisia itse, myös kannustaa muita tekemään samoin. Hän haluaa, että ”jokainen ottaa vanhurskauden käsiinsä – – ja korottaa varoittavan äänen maan asukkaille ja julistaa sekä sanoin että pakenemalla, että hävitys kohtaa jumalattomia” (jae 37).
”Sekä sanoin että pakenemalla.” Rakastan tätä lausetta. Ne, jotka ovat kuuliaisia, pakenevat maailmasta ja kokoontuvat Siioniin. Aiemmin se tarkoitti kokoontumista kirkon keskuspaikkaan. Nykyään se tarkoittaa kokoontumista vanhurskauden paikkoihin, myös temppeliin. Kuten presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Meistä jokainen tarvitsee sitä jatkuvaa hengellistä vahvistusta ja opetusta, joka on mahdollista ainoastaan Herran huoneessa.”1
Kun me kokoonnumme Siioniin, sen pitäisi olla sanomana muille. Toisin sanoen ihmisten tulisi huomata, että me emme osallistu tiettyihin asioihin. Me poistumme tietyistä paikoista, me pakenemme temppeleihin, kappeleihin ja kotiimme. Muille tulisi olla selvää, mitä me syömme ja juomme ja mitä me emme syö ja juo, mitä me katselemme ja mitä me emme katsele, mitä me luemme ja emme lue, ja mitä me sanomme ja emme sano. Meidän pakomme maailmasta tulisi olla huomattavissa, ja tämän itsessään pitäisi olla sanomana tottelemattomille.
Lisäksi Herra odottaa meidän käyttävän ääntämme. Samalla kun pakenemme maailman pahuutta, meidän täytyy myös julistaa evankeliumin loistoa. Tavallisilla ja luontevilla tavoilla ihmiset kiinnostuvat siitä, miksi me emme osallistu tiettyihin maailmallisiin asioihin, ja meillä tulee olla rohkeutta vastata heille – ei alentuen tai säälistä vaan rakkaudesta ja aidosta halusta pelastaa heidät.
Kuten vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”En pyydä, että seisotte kadunkulmassa huutelemassa megafoniin Mormonin kirjan jakeita. Mutta pyydän, että panette aina merkille tilaisuuksia tuoda esiin uskonne luontevilla ja tavallisilla tavoilla ihmisten kanssa – sekä kasvotusten että verkossa. Pyydän, että olette todistajina [ks. Moosia 18:9] evankeliumin voimasta kaikkina aikoina – ja tarpeen mukaan käytätte sanoja.”2
Tehkää oikein
Kun monia vuosia sitten aloin maksaa kymmenykset, en käsittänyt täysin sen merkitystä, mitä tein. Mutta tiesin, että se oli oikein ja että minun tuli suhtautua Jumalan käskyihin vakavasti, koska se, mikä tulee ylhäältä, on pyhää. Minusta on kiinnostavaa, että luvussa OL 63 puhutaan myös taloudellisista päätöksistä ja lahjoituksista kirkolle ja siinä annetaan tämä lupaus Herralta: ”Se, joka on uskollinen ja kestää, voittaa maailman.
Se, joka lähettää rahaa ylös Siionin maahan, saa perintöosan tässä maailmassa – ja hänen tekonsa seuraavat häntä – sekä palkan tulevassa maailmassa” (jakeet 47–48).