Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Rukoile heidän puolestaan

Meg Daines, Alabama, USA

Temppelien sulkeminen salli minun luoda uusia tapoja osallistua Jumalan työhön auttamalla muita verhon tällä puolen.

Muutama vuosi sitten päätin käydä temppelissä viikoittain. Siihen aikaan asuimme lähellä temppeliä. Tästä käytännöstä tuli luotettava valon ja voiman lähde, johon aloin turvata.

Vuotta myöhemmin, kun perheemme muutti toiselle puolelle maata, emme enää asuneet lähellä temppeliä. Temppelissä käyminen ei ollut mahdotonta, mutta kun kyseessä oli pidempi matka-aika ja nuoren perheeni tarpeet, kävin temppelissä vain kaksi kertaa kuukaudessa.

Kun koronaviruspandemia alkoi, en voinut käydä temppelissä lainkaan, mikä tuntui rangaistukselta, sillä olin järjestänyt elämäni uudelleen käydäkseni siellä usein. Mietin, kuinka voisin jatkaa kasvamista hengellisesti, ja minua painoi raskaasti se, kuinka epäoikeudenmukaisilta asiat tuntuivat.

Rutiininomaisessa hampaiden puhdistuksessa minun oli vaikea tyynnyttää mieltäni. Kun suuhygienisti kysyi minulta, mitä halusin kuunnella puhdistuksen aikana, vastasin: ”Pitäisin kovasti rentouttavasta meditaatiomusiikista.”

Hän sanoi, ettei kukaan ollut koskaan pyytänyt sitä, mutta hän suostui pyyntööni. Viidentoista minuutin kuluttua tapaamisestamme hän sanoi, kuinka paljon hän nautti ”meditaatiopuhdistuksestamme”. Sitten hän kertoi minulle oman elämänsä ahdistuksesta, johon sisältyi se, että hänen 13-vuotias poikansa oli äskettäin loukkaantunut. Vastaanoton kiireiden humistessa taustalla hän kertoi minulle kuormastaan, ja me koimme yhdessä rauhaa.

Rentoutuneessa mielentilassani ajatukseni kääntyivät temppeliin. Huomasin käyväni läpi esitoimitusistuntoa, ja temppeliliittojeni sanat etenivät saumattomasti mielessäni. Sitten seurasi kolme erillistä Hengen kehotusta:

• Kysy suuhygienistiltä hänen poikansa nimeä.

• Sano hänelle, että rukoilet hänen poikansa puolesta.

• Rukoile heidän kummankin puolesta mainiten heidät nimeltä.

Tämän näennäisen yksinkertaisen sananvaihdon myötä tunsin kuormani muuttuvan siunaukseksi. Näin pilkahduksen siitä, kuinka liittoni auttoivat minua rakastamaan taivaallista Isää ja lähimmäistäni. Henki opetti minulle, että temppelissä käymisessä on aivan yhtä paljon kyse muiden auttamisesta verhon tällä puolen kuin minun ja esivanhempieni hengellisestä voimaannuttamisesta.

Temppelien sulkeminen ei ollut estänyt hengellistä kasvuani. Sen sijaan se oli antanut minun luoda uusia tapoja osallistua Jumalan työhön ja saada taivaallista rakkautta, valoa ja tietoa.