Miksi käyn kirkossa sunnuntaisin?
Pitkälle venyneiden lauantai-iltojen jälkeen laitan herätyskellon soimaan sunnuntaiaamuksi ja menen kirkkoon, vaikka kuinka väsyttäisi. Lomaillessani toisessa maassa etsin aina netistä, missä paikallinen kirkko sijaitsee ja uhraan yhden lomapäivistäni kirkossa käymiseen. Suunnittelen aikatauluni aina siten, että pääsen sunnuntaisin kirkkoon. Käyn kirkossa joka sunnuntai, enkä vaihtaisi tapaa mihinkään.
Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista on kirkossa käyviä kristittyjä. Miksi minä menen kirkkoon sunnuntaisin?
Itse ajattelen asiaa päinvastaisesta näkökulmasta: miten joku pystyy elämään käymättä kirkossa säännöllisesti?
Usko on minulle valtava voimanlähde. Se on jotakin, mihin voin luottaa silloin, kun kaikki muu tuntuu elämässä epävarmalta.
Joskus unohdan kaiken tämän. Viikkoni ovat kiireisiä ja täynnä menemistä ja tekemistä. Tarvitsen yhden päivän viikossa, jolloin saan akut ladattua taas seuraavaksi viikoksi.
Yksi sunnuntain kohokohtia on sakramentin nauttiminen. Sakramentti on tilaisuus ajatella Kristusta sekä kaikkea sitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme. Sakramentin aikana uudistan taivaan Isän kanssa tekemäni liitot eli näytän Hänelle, että olen edelleen mukana. Sakramentti on uusi alku.
Lisäksi kirkossa on paljon hyviä puheita ja luokkia. Seurakunta on täynnä lämpimiä ihmisiä, ja se on kuin toinen perhe minulle. Uudelle paikkakunnalle muuttaessa on helppo saada uusia ystäviä, kun menee mukaan seurakunnan toimintaan.
Siispä palatakseni alkuperäiseen kysymykseen: mikä saa minut tulemaan kirkkoon joka sunnuntai? Eikö siihen mene ihan hirveästi aikaa? Se hengellisen vahvistuksen ja rakkauden määrä, jota koen sunnuntaina kahden tunnin kirkon aikana, antaa niin paljon, että olen tarkka sen toteutumisesta viikoittain. Viikkoon jää silti vielä 166 tuntia aikaa muille asioille.