Vanha testamentti 2022
20.–26. kesäkuuta. 2. Samuel 5–7; 11–12; 1. kuninkaiden kirja 3; 8; 11: Kuninkuutesi pysyy edessäni ikuisesti lujana


”20.–26. kesäkuuta. 2. Samuel 5–7; 11–12; 1. kuninkaiden kirja 3; 8; 11: Kuninkuutesi pysyy edessäni ikuisesti lujana”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Vanha testamentti 2022, 2021

”20.–26. kesäkuuta. 2. Samuel 5–7; 11–12; 1. kuninkaiden kirja 3; 8; 11”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2022

Kuva
kuningas Daavid istumassa valtaistuimella

Kuningas Daavid nostetaan valtaistuimelle, Jerry Miles Harston

20.–26. kesäkuuta

2. Samuel 5–7; 11–12; 1. kuninkaiden kirja 3; 8; 11

Kuninkuutesi pysyy edessäni ikuisesti lujana

”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään” (2. Tim. 3:16).

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Kuningas Daavidin valtakausi alkoi hyvin lupaavasti. Hänen peloton uskonsa Goljatin kukistamisessa oli tarunomaista. Kuninkaana hän vahvisti Jerusalemin pääkaupungikseen ja yhdisti Israelin (ks. 2. Sam. 5). Valtakunta ei ollut koskaan ollut vahvempi. Ja silti Daavid antoi periksi kiusaukselle ja menetti hengellisen voimansa.

Samalla tavoin Daavidin pojan Salomon valtakausi alkoi hyvin lupaavasti. Hänen jumalallisesti saamansa viisaus ja arvostelukyky olivat tarunomaisia. Kuninkaana hän laajensi Israelin rajoja ja rakennutti suurenmoisen temppelin Herralle. Valtakunta ei ollut koskaan ollut vahvempi. Ja silti Salomo antoi mielettömyydessään sydämensä kääntyä muiden jumalien puoleen.

Mitä voimme oppia näistä murheellisista esimerkeistä? Kenties yksi opetus on se, että menneistä kokemuksistamme huolimatta hengellinen voimamme on riippuvainen tänään tekemistämme valinnoista. Voimme nähdä näistä kertomuksista myös sen, ettei meitä pelasta meidän oma vahvuutemme, rohkeutemme tai viisautemme – vaan Herran. Nämä kertomukset osoittavat meille, että Israelin todellinen toivo – ja meidän – ei ole Daavid, Salomo tai kukaan muukaan kuolevainen kuningas, vaan eräs toinen ”Daavidin poika”: Jeesus Kristus (ks. Matt. 1:1), iankaikkinen kuningas, joka antaa kansalleen synnit anteeksi, jos me taas käännymme Hänen puoleensa (ks. 1. Kun. 8:33–34).

Katso yleiskatsaus Toiseen Samuelin kirjaan ja Ensimmäiseen kuninkaiden kirjaan Pyhien kirjoitusten oppaan hakusana-artikkeleissa ”Samuel, Vanhan testamentin profeetta” ja ”Kuninkaiden kirjat”.

Kuva
henkilökohtainen tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen

2. Sam. 5:17–25

Herra voi ohjata minua.

Kun Daavid onnistui yhdistämään Israelin (ks. 2. Sam. 5:1–5), hänen piti puolustaa kansaansa filistealaisia vastaan. Kun luet jakeita 2. Sam. 5:17–25, mieti, kuinka Daavidin esimerkki voi auttaa sinua kohtaamissasi haasteissa (ks. myös 1. Sam. 23:2, 10–11; 30:8; 2. Sam. 2:1). Kuinka sinä tavoittelet Herran ohjausta elämääsi? Kuinka sinua siunataan, kun toimit saamasi ilmoituksen mukaisesti?

Katso myös 1. Aik. 12; Richard G. Scott, ”Kuinka saatte ilmoitusta ja innoitusta omaan elämäänne”, Liahona, toukokuu 2012, s. 45–47.

2. Sam. 7

Mitä Herra lupasi Daavidille?

Kun Daavid tarjoutui rakentamaan Herralle temppelin (ks. 2. Sam. 7:1–3), Herra vastasi, että itse asiassa Daavidin poika rakentaisi sen (ks. jakeet 12–15; ks. myös 1. Aik. 17:1–15). Herra sanoi myös, että Hän puolestaan rakentaisi Daavidille ”kuningashuoneen”, tarkoittaen myös jälkeläisiä, ja että hänen sukunsa ja kuninkuutensa pysyisivät ikuisina (ks. 2. Sam. 7:11, 16, 25–29; Ps. 89:4–5, 36–38). Tämä lupaus täyttyi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän iankaikkisessa kuninkaassamme, joka oli Daavidin jälkeläinen (ks. Matt. 1:1; Luuk. 1:32–33; Joh. 18:33–37).

2. Sam. 11; 12:1–14

Minun tulee olla aina varuillani syntiä vastaan.

Huolimatta aiemmasta uskollisuudestaan Herralle Daavid oli alttiina kiusaukselle, kun hän ”oli noussut vuoteeltaan käyskentelemään kuninkaanpalatsin katolla” ja ”näki sieltä naisen, joka oli peseytymässä” (2. Sam. 11:2). Mieti, mitä asioita voit oppia hänen kokemuksistaan. Seuraavanlaiset kysymykset voivat auttaa sinua tarkastelemaan tätä kertomusta:

  • Mitä sellaisia valintoja Daavid teki, jotka johtivat hänet yhä syntisemmälle polulle? Mitä vanhurskaita valintoja hän olisi voinut tehdä sen sijaan?

  • Kuinka vastustaja kenties yrittää johdattaa sinua alas syntisille poluille omassa elämässäsi? Mitä valintoja voisit tehdä nyt palataksesi turvaan?

Katso myös 2. Nefi 28:20–24; ”Katsoa” (video), churchofjesuschrist.org.

1. Kun. 3:1–15

Erottamisen lahja auttaa minua erottamaan oikean väärästä.

Jos Herra sanoisi sinulle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle” (1. Kun. 3:5), niin mitä pyytäisit? Mikä Salomon pyynnössä tekee sinuun vaikutuksen? Pohdi, miksi ”ymmärtäväinen sydän”, jotta voi ”[erottaa] hyvän pahasta” (jae 9), on arvokas lahja. Mitä voit tehdä tavoitellaksesi tätä lahjaa?

Katso myös 2. Aik. 1; Moroni 7:12–19; David A. Bednar, ”Nopea havaitsemaan”, Liahona, joulukuu 2006, s. 14–20.

1. Kun. 8:12–61

Temppeli on Herran huone.

Satojen vuosien ajan Jumalan läsnäoloa edusti Mooseksen rakennuttama kannettava telttamaja. Vaikka Daavid olisi halunnut rakentaa Jumalalle pysyvämmän asuinpaikan, Jumala valitsi sen sijaan Daavidin pojan Salomon rakentamaan Herran temppelin. Kun luet Salomon rukousta ja sanoja, jotka hän puhui kansalleen temppelin valmistuttua, huomaa, mitä Salomo tunsi Herraa ja Hänen huonettaan kohtaan. Voisit myös laatia luettelon siunauksista, joita Salomo pyysi rukouksessaan. Mitä panet merkille näissä siunauksissa? Kuinka Herran huone siunaa sinua meidän aikanamme?

Katso myös 2. Aik. 6.

Kuva
Barranquillan temppeli Kolumbiassa

Barranquillan temppeli Kolumbiassa

Kuva
perheen kanssa tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja koti-iltaan

2. Sam. 5:19, 23.Milloin me olemme ”[kysyneet] Herralta” johdatusta ja ohjausta? Kuinka Hän on vastannut meille?

2. Sam. 7:16.Kun Herra sanoi Daavidille: ”Kuninkuutesi [pysyy] edessäni ikuisesti [lujana]”, Hän tarkoitti Daavidin suvusta nousevaa tulevaa kuningasta, joka hallitsisi ikuisesti: Jeesusta Kristusta. Ehkäpä perheestänne olisi hauskaa askarrella kruunuja ja samalla keskustella, miksi olette kiitollisia siitä, että Jeesus Kristus on teidän iankaikkinen kuninkaanne.

2. Sam. 11.Daavidin murheellisista synneistä lukeminen voisi tarjota hyvän tilaisuuden keskustella pornografian, epäpuhtaiden ajatusten ja moraalittomuuden vaaroista. Seuraavasta aineistosta voisi olla hyötyä keskustelussanne: Liahona-lehden lokakuun 2019 numero, pornografiaa käsittelevä kirkon aineisto (churchofjesuschrist.org/addressing-pornography) ja videot ”What Should I Do When I See Pornography?” [Mitä minun pitäisi tehdä, kun näen pornografiaa?] ja ”Varokaa askeltanne” (churchofjesuschrist.org). Perheenjäsenet voisivat laatia suunnitelman siitä, mitä he aikovat tehdä kohdatessaan pornografiaa.

1. Kun. 11:9–11.Mitkä ovat ”muita jumalia” (jae 10), jotka voisivat kääntää sydämemme pois Herrasta? Kuinka voimme pitää sydämemme keskittyneenä taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen?

Lisäideoita lasten opettamiseen on julkaisun Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys tämän viikon opetusehdotuksissa.

Lauluehdotus: ”Suo enemmän mulle”, MAP-lauluja, 76.

Näin kehitymme opettamisessa

Keskity periaatteisiin, jotka siunaavat perhettäsi. Kun tutkit Jumalan sanaa rukoillen, kysy itseltäsi: ”Mitä sellaista löydän tästä, mikä olisi erityisen merkityksellistä perheelleni?” (Ks. Opettaminen Vapahtajan tavalla, s. 17.)

Kuva
Salomon temppeli

Kuva Salomon temppelistä, Sam Lawlor

Tulosta