Seminaari
Oppiaihe 192 – Koulutusta koko sielulle: Pyrimme saamaan sekä hengellistä että ajallista koulutusta


”Oppiaihe 192 – Koulutusta koko sielulle: Pyrimme saamaan sekä hengellistä että ajallista koulutusta”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja, 2025

”Koulutusta koko sielulle”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja

Oppiaihe 192: Valmistaudumme tulevaan koulutukseen ja työllistymiseen

Koulutusta koko sielulle

Pyrimme saamaan sekä hengellistä että ajallista koulutusta

Kuva
Nuoria evankeliumin parissa

Herra kehottaa meitä hankkimaan sekä hengellistä että ajallista koulutusta, jotta olisimme valmiita kaikessa (ks. OL 88:80). Tämä oppiaihe voi auttaa oppilaita laatimaan suunnitelman jatkaa uskonnon opiskelua samalla kun he jatkavat ajallisen koulutuksen hankkimista.

Mahdollisia oppimistoimintoja

Varaa opiskelussasi aikaa Herralle

Voisit aloittaa oppitunnin esittämällä seuraavan esimerkkitilanteen:

Kuvittele kertovasi jollekulle ystävällesi, että osallistut seminaariin. Kun olet selittänyt, mikä seminaari on, ystäväsi kysyy: ”Miksi joku haluaisi varata aikaa sellaiselle oppikurssille?”

  • Mitä sanoisit ystävällesi?

    Voisit esittää seuraavanlaisia lisäkysymyksiä auttaaksesi oppilaita huomaamaan, kuinka seminaariin osallistuminen on siunannut heidän elämäänsä.

  • Kuinka sinua on siunattu, kun olet varannut opiskelussasi aikaa Herralle osallistumalla seminaariin?

  • Kuinka osallistuminen seminaariin on vaikuttanut akateemisiin opintoihisi?

Selitä, että seminaarikokemuksen päätyttyä oppilailla on nuorina aikuisina tilaisuuksia jatkaa uskonnon opiskeluaan. Tässä oppiaiheessa oppilaille esitellään näitä mahdollisuuksia.

Kannusta oppilaita kiinnittämään huomiota Hengen kehotuksiin, jotka voivat auttaa heitä ymmärtämään, miten tärkeää on tavoitella hengellistä koulutusta koko akateemisen opiskelun ajan. Voisit myös kehottaa oppilaita tavoittelemaan taivaallisen Isän johdatusta siihen, mitä uskonnon opetuksen vaihtoehtoja tulevaisuudessa tulee valita.

Hengellisen oppimisen tärkeys

Opissa ja liitoissa Herra opettaa, että meidän tulee tavoitella tietoa monista aiheista, jotta voimme valmistautua palvelemaan muita. Lue OL 88:78–80, 118 ja pane merkille Herran neuvoja.

  • Sen pohjalta, mitä opit näistä jakeista, mitä Herra pyytää meitä tekemään, jotta voimme olla valmiita palvelemaan muita?

    Oppilaat saattavat mainita seuraavanlaisen totuuden: Herra kutsuu meitä keskittymään sekä hengelliseen että ajalliseen tietoon, kun etsimme oppimista. Voi olla hyödyllistä selittää, että ajallinen koulutus tarkoittaa koulutusta, joka ei liity suoraan evankeliumin opetuksiin.

  • Mitä sanoisit jollekulle, josta tuntuu, ettei hänellä ole aikaa uskonnon opiskeluun, koska hän on niin keskittynyt ajalliseen opiskeluunsa?

    Kun keskustelette edellisestä kysymyksestä, voi olla hyödyksi pyytää oppilaita tutkimaan jaetta OL 29:34. He voivat panna merkille opetuksia, jotka auttavat heitä ymmärtämään paremmin, miksi Herra haluaa keskittyä sekä uskonnolliseen että ajalliseen opiskeluun.

  • Kuinka keskittyminen akateemisten opintojen ohella uskonnon opiskeluun voi vahvistaa suhdettasi taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen?

Kun oppilaat ovat keskustelleet edellisistä kysymyksistä, voisit laittaa näkyville presidentti Henry B. Eyringin seuraavat sanat ja lukea ne.

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on kuvaillut siunauksia, joita voimme saada pyrkiessämme pitämään hengellisen ja ajallisen oppimisen tasapainossa:

Kuva
Presidentti Henry B. Eyring

Tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi meidän tulee asettaa hengellinen oppiminen. – – On selvää, että hengellisten asioiden oppimisen asettaminen etusijalle ei vapauta meitä ajallisten asioiden oppimisesta. Päinvastoin se antaa ajalliselle opiskelullemme tarkoituksen ja motivoi meitä tekemään uutterammin työtä sen eteen.

Jos pidämme hengellisen oppimisen oikealla paikallaan, meidän on tehtävä joitakin vaikeita valintoja sen suhteen, kuinka käytämme aikaamme. Mutta koskaan ei saisi tulla tilannetta, jolloin tietoisesti jätämme hengelliset asiat toiselle sijalle elämäntapana. Ei koskaan. Se johtaa murhenäytelmään. Murhenäytelmä ei ehkä käy ilmi heti eikä se ehkä käy selväksi koko kuolevaisen elämämme aikana. Mutta muistakaa, että olette kiinnostuneita oppimisesta paitsi kuolevaista elämää myös iankaikkista elämää varten. Kun näette tämän tosiasian selvästi hengellisillä silmillä, te asetatte hengellisen oppimisen ensi sijalle ettekä väheksy ajallistakaan oppimista. Itse asiassa te teette lujemmin työtä ajallisen oppimisenne parissa kuin tekisitte ilman hengellistä näkemystä. (Henry B. Eyring, ”Education for Real Life”, Ensign, lokakuu 2002, s. 17–18)

Uskonnonopetuksen vaihtoehdot kirkon koululaitoksessa

Taivaallinen Isä on siunannut meitä kirkon tukemilla oppilaitoksilla, jotka voivat auttaa meitä asettamaan hengellisen oppimisen etusijalle. Nämä innoitetut oppilaitokset on luotu siunaamaan Jumalan lapsia.

Auta oppilaita tutustumaan uskonnon opiskelun vaihtoehtoihin, joita heillä on nuorina aikuisina. Voisit tehdä sen näyttämällä videon ”The Growth and Momentum of the Church Educational System” [Kirkon koululaitoksen kasvu ja liikevoima].

Voisit myös jakaa monisteen ”Kirkon koululaitos” sekä antaa oppilaille aikaa lukea ja oppia eri vaihtoehdoista.

Lukekaa yhdessä osio ”Uskontoinstituutit” ja keskustelkaa siitä. Anna oppilaille tilaisuus esittää kysymyksiä instituutista. Voi olla hyödyksi kutsua paikallisen instituutin opettaja tai oppilas kertomaan instituutista ja vastaamaan kysymyksiin.

Kun olette keskustelleet instituutista, anna oppilaille aikaa lukea ja saada tietoa muista monisteessa mainituista vaihtoehdoista. Kun oppilaat tutkivat eri vaihtoehtoja, pyydä heitä panemaan merkille todisteita Jumalan rakkaudesta ja Hänen toiveistaan meitä varten. Vaikka kirkon koululaitoksen kaikissa oppilaitoksissa opiskelee oppilaita kaikkialta maailmasta, voi olla hyödyllistä näyttää oppilaille vaihtoehtoja, jotka ovat tärkeimpiä omalla alueellanne. Seuraavasta taulukosta voi olla apua:

Maantieteelliset kohdealueet

Kirkon koululaitoksen oppilaitokset

Maantieteelliset kohdealueet

Koko maailma

Kirkon koululaitoksen oppilaitokset

Uskontoinstituutti; BYU-Pathway Worldwide

Maantieteelliset kohdealueet

Yhdysvallat ja Kanada

Kirkon koululaitoksen oppilaitokset

Brigham Youngin yliopisto, BYU–Idaho

Maantieteelliset kohdealueet

Aasia ja Tyynenmeren saaret

Kirkon koululaitoksen oppilaitokset

BYU–Havaiji

Maantieteelliset kohdealueet

Utah ja ympäröivät osavaltiot

Kirkon koululaitoksen oppilaitokset

Ensign College

Ennen kuin pyydät oppilaita tutustumaan kirkon koululaitoksen muihin oppilaitoksiin, voisit auttaa heitä arvioimaan, mikä niistä olisi heille merkityksellisin.

Yksi tapa tehdä niin on laatia muutamia esimerkkitapauksia, joissa kuvaillaan kuhunkin oppilaitokseen sopivia ihmisiä. Toisena vaihtoehtona on jakaa oppilaille moniste ”Mikä kirkon koululaitoksen oppilaitos sopii minulle?” Kun oppilaat ovat lukeneet monisteen sekä määrittäneet tarpeensa ja toiveensa, pyydä heitä panemaan merkille heille sopivia oppilaitoksia.

Mikä kirkon koululaitoksen oppilaitos sopii minulle?

Merkitse väittämät, jotka mielestäsi kuvaavat sinua parhaiten:

  1. Tarvitsen aikatauluuni joustavuutta työn tai muiden vastuiden vuoksi.

  2. Olen saanut hyviä arvosanoja aiemmin.

  3. Minulle olisi hyötyä akateemisesta mentorista.

  4. Minun on vaikea saada kokoon varoja, joita tarvitaan korkeakouluopintojen maksamiseen.

  5. Minun voi olla vaikea päästä sisään useimpiin korkeakouluihin tai yliopistoihin.

  6. Olen kiinnostunut akateemisesti vaativasta koulutuksesta.

  7. Olen kiinnostunut pienestä ryhmäkoosta.

  8. Aion opiskella yliopistossa, mutta en kirkon korkeakouluissa tai yliopistoissa.

Kirkon koululaitos

Kirkon koululaitoksen tehtävä: Kasvattaa Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, jotka ovat johtajia kodissaan, kirkossa ja yhteisöissään.

[Sivu 1]

Israelin kokoaminen:

”Herra käyttää koulutusta suuressa Israelin kokoamisessa, jota kirkossa nykyään tapahtuu. Hän valmistaa maailmaa paluutaan varten, ja kirkon koululaitos on yksi niistä monista resursseista, joita Hän käyttää tuossa pyrkimyksessä. Jokainen oppilaitos tekee jotakin erilaista siunatakseen maailmanlaajuista kirkkoa. Jokaisella oppilaitoksella on erilainen tarkoitus ja kirkon johtajiston antama vastuu, jotta se erottuisi maailmasta, ja – mikä on kiinnostavaa – erottuisi muista.”

– Vanhin Clark G. Gilbert, kirkon koululaitoksen asiamies

  • REKISTERÖIDY, niin saat lisää tietoa kustakin mahdollisuudesta: cesinfo.byu.edu.

  • HAE johonkin näistä vaihtoehdoista sivustolla apply.churchofjesuschrist.org.

  • OPI LISÄÄ kustakin oppilaitoksesta tämän monisteen seuraavalta sivulta.

[Sivu 2]

Uskontoinstituutit

Instituutti on paikka, johon nuoret aikuiset voivat kokoontua ystäviensä kanssa koulussa tai sen ulkopuolella. Näillä nuorilla on yhteinen halu elää iankaikkisten totuuksien mukaan kohdatessaan päivittäisen elämän maallisen todellisuuden. Instituutin tarkoituksena on auttaa nuoria aikuisia löytämään ja soveltamaan käytäntöön polkuja, joiden kautta he voivat tulla enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi.

Instituutti kohtaa oppilaat siellä, missä he ovat uskonmatkallaan. Se on paikka, jossa he saavat seuraavia kokemuksia:

  • Kristus-keskeinen opetusohjelma pyhien kirjoitusten ja profeettojen opetusten pohjalta.

  • Kokemuksellista tutkimista, kuinka suunnistaa hengellisissä ja käytännön elämän tilanteissa.

  • Paikka, jossa voi osallistua, esittää kysymyksiä ja saada näkökulmia kokien kunnioitusta, ymmärrystä ja turvallisuutta.

  • Verkossa ja kasvokkain suoritettavaa opetusta, työpajoja sekä vuorovaikutteisia keskusteluja.

Opi lisää sivustolla institute.churchofjesuschrist.org.

BYU-Pathway Worldwide

BYU-Pathway Worldwide tekee yliopistotutkinnon mahdolliseksi kaikille.

Opiskelijat, jotka haluavat joustavaa verkkokoulutusta, haluavat kasvattaa akateemisia valmiuksiaan tai tarvitsevat enemmän aikaa päättää, mitä tehdä lukion tai ammattikoulun jälkeen, voivat hyötyä BYU-Pathway Worldwide -ohjelmasta.

  • BYU-Pathway Worldwide palvelee oppilaita yli 180 maassa.

  • Kurssit pidetään kokonaan verkossa, ja lukuvuosimaksut ovat huomattavasti alhaisemmat kuin muissa oppilaitoksissa.

  • Oppilaat voivat ansaita markkinakelpoisia todistuksia ja siirtyä verkkotutkintoihin BYU – Idahon ja Ensign Collegen kautta.

  • Kunkin tarjotun todistuksen suorittaminen kestää enintään vuoden.

Opi lisää sivustolla cesinfo.byu.edu.

Brigham Youngin yliopisto

Brigham Youngin yliopiston (BYU) tehtävänä on auttaa opiskelijoita heidän pyrkiessään kohti täydellisyyttä ja iankaikkista elämää. BYU tarjoaa tiiviin oppimisjakson innostavassa ympäristössä, jossa odotetaan sitoutumista erinomaisuuteen ja pyritään hyödyntämään ihmisten potentiaali täysimääräisesti. BYU pyrkii kehittämään opiskelijoiden uskoa, älyä ja luonnetta niin, että heillä on taitoa ja halua jatkaa oppimista ja muiden palvelemista koko elämänsä ajan.

  • BYU tarjoaa innoittavia oppimismahdollisuuksia, joissa kaikkien opiskelijoiden osalta yhdistyvät hengelliset totuudet, tutkimuskokemus ja käytännön oppiminen.

  • Se on lähtökohtana jatko-opinnoille ja antoisalle työuralle.

  • Se tarjoaa perinteisen yliopistokokemuksen, johon kuuluu NCAA-urheilua sekä maailmanluokan taide- ja musiikkiesityksiä.

Opi lisää sivustolla cesinfo.byu.edu.

BYU–Idaho

BYU–Idaho vahvistaa todistusta Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista ja vaalii sen periaatteita tervehenkisessä akateemisessa, kulttuurisessa ja sosiaalisessa ympäristössä. Kurssit on suunniteltu antamaan todellisen maailman kokemusta, joka valmistaa eri asioista kiinnostuneita ja erilaisia kykyjä omaavia opiskelijoita elinikäiseen oppimiseen ja työllistymiseen. BYU–Idaho pyrkii tarjoamaan korkealaatuista koulutusta edulliseen hintaan mahdollisimman monille opiskelijoille.

  • Tutkintoja tarjotaan yli 100 pääaineessa.

  • Opettajakunnan jäsenet ovat oman alansa asiantuntijoita, joille opiskelijoiden opettaminen ja mentorointi ovat tärkein prioriteetti.

  • Ryhmän keskimääräinen koko on 30 opiskelijaa.

Opi lisää sivustolla cesinfo.byu.edu.

BYU–Havaiji

BYU–Havaiji keskittyy Oseaniasta ja Aasian rannikolta tuleviin opiskelijoihin sekä valmistaa heitä olemaan esimerkkinä maailmalle kulttuurien välisestä rauhasta ja ykseydestä elämällä Jeesuksen Kristuksen opetusten mukaan. BYU–Havaijista valmistuneet ovat valmiina elinikäiseen palvelemiseen. Heillä on ajattelutaitoja ja palvelijajohtajan luonne.

  • Opiskelija suunnittelee oman akateemisen polkunsa valitsemalla yhden pääaineen ja kaksi sivuainetta tai tutkintotodistuksia eri opintoaloilta.

Opi lisää sivustolla cesinfo.byu.edu.

Ensign College

Ensign College keskittyy Utahin alueen opiskelijoihin sekä kouluttaa kyvykkäitä ja luotettavia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Taitopohjainen opetusohjelma varmistaa, että opiskelijat saavat kokemusta, joka valmistaa heitä ansaitsemaan kilpailukykyistä palkkaa 1–4 vuodessa. Hengellisesti ravitseva ympäristö täydentää syvällistä oppimista luokassa.

  • Kuka tahansa voi hakea.

  • Tutkintotodistusvaihtoehtoja on yli 25, ja niitä voidaan hyödyntää alemmassa korkeakoulututkinnossa.

  • Verkkotodistukset ja -tutkinnot ovat saatavina BYU-Pathway Worldwide -ohjelman kautta.

  • Opiskelijoiden joukko on monimuotoinen.

Opi lisää sivustolla cesinfo.byu.edu.

Kun oppilailla on ollut riittävästi aikaa lukea ja tutkia vaihtoehtoja, anna heille aikaa kertoa oppimastaan keskustelemalla heidän kanssaan seuraavanlaisista kysymyksistä:

  • Mitä oivalluksia sait tutkiessasi näitä vaihtoehtoja?

  • Mitä todisteita löysit Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan ja toiveista heitä varten?

  • Mitä kysymyksiä sinulla vielä on?

Tee suunnitelma

Laadi suunnitelma siitä, että asetat hengellisen opiskelusi etusijalle sekä nyt että tulevaisuudessa.

  • Jos sinulla on vielä muutama vuosi seminaaria jäljellä, kirjoita muistiin tavoite hengellisen koulutuksen asettamisesta edelleen etusijalle.

  • Jos olet saamassa seminaarin pian päätökseen, kirjoita muistiin, mikä on seuraava askeleesi.

  • Kuinka suunnitelmasi auttaa sinua pääsemään yhä lähemmäksi Vapahtajaa?

Pyydä vapaaehtoisia oppilaita esittämään suunnitelmansa luokalle. Kannusta heitä keskustelemaan vanhempansa, kirkon johtohenkilön tai mentorin kanssa tulevaisuuden suunnitelmistaan ja toiveistaan.

Lausu todistuksesi siitä, miten arvokasta on asettaa hengellinen oppiminen etusijalle.