Seminaari
Oppiaihe 195 – Ota Herra mukaan oppimiseen: ”Minä olen sinun kanssasi”


”Oppiaihe 195 – Ota Herra mukaan oppimiseen: ’Minä olen sinun kanssasi’”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja, 2025

”Ota Herra mukaan oppimiseen”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja

Oppiaihe 195: Menestyminen opinnoissa

Ota Herra mukaan oppimiseen

”Minä olen sinun kanssasi”

Kuva
Teini rukoilemassa

Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus haluavat auttaa meitä elämämme kaikilla osa-alueilla, myös pyrkimyksissämme oppia ja saada muodollista koulutusta. Tämä oppiaihe voi auttaa oppilaita ottamaan Herran mukaan opintojensa kaikkiin osa-alueisiin, kun he pyrkivät oppimaan tutkimalla ja uskon kautta.

Mahdollisia oppimistoimintoja

Vaikeat tilanteet

Voisit aloittaa oppitunnin kertomalla seuraavista tilanteista ja keskustelemalla niistä yhdessä. Muokkaa tilanteita tarvittaessa vastaamaan paremmin oppilaidesi tarpeita.

Kuvittele itsesi yhteen tai useampaan seuraavista tilanteista:

  • Tunnet lannistuvasi koulun oppitunnilla ja haluat luovuttaa.

  • Sinulla on kysymyksiä opiskelun jatkamisesta nuorena aikuisena. Et tiedä, missä sinun pitäisi jatkaa opiskelua tai pitäisikö sinun edes jatkaa opiskelua.

  • On ensimmäinen viikko uudessa työpaikassasi, etkä tunne olevasi riittävän hyvä siihen työhön tai tehtäviin.

Mitä tekisit, jos olisit itse jossakin näistä tilanteista? Keneltä pyytäisit apua?

Voisit kysyä oppilailta, ovatko he tai heidän tuntemansa ihmiset kokeneet samanlaisia tilanteita. Voisit pyytää heitä kertomaan, mitä he tai muut tekivät saadakseen apua.

Selitä, että tässä oppiaiheessa oppilaat oppivat, kuinka tärkeää on ottaa Herra mukaan elämänsä kaikkiin osa-alueisiin, myös opintoihinsa. Auta oppilaita valmistautumaan tämän aiheen tutkimiseen laittamalla näkyviin seuraavat kysymykset ja pyytämällä heitä kirjoittamaan niihin vastaukset opiskelupäiväkirjaansa.

Pohdi seuraavia väittämiä ja arvioi ne asteikolla 1 (ei koskaan) – 5 (hyvin usein):

  1. Rukoilen taivaalliselta Isältä apua ennen opiskelemista tai kouluprojektin aloittamista.

  2. Henkilökohtaisissa rukouksissani ilmaisen taivaalliselle Isälleni haluni pitää Henki luonani, kun opiskelen koulussa.

  3. Yritän säännöllisesti kehittyä pyrkimyksissäni oppia Jeesuksen Kristuksen avulla.

  4. Turvaan Hengen apuun ja huomaan Hengen auttavan minua oppimisessani ja opiskelussani.

Kehota oppilaita panemaan merkille opetuksia, jotka voivat auttaa heitä ottamaan Herran täydemmin mukaan oppimiseensa ja opiskeluunsa.

Opi pyhissä kirjoituksissa mainituilta oppijoilta

Selitä, että pyhissä kirjoituksissa on monia esimerkkejä ihmisistä, jotka ottivat Herran mukaan saadakseen ymmärrystä ja voittaakseen haasteita. Voisit jakaa oppilaat pienryhmiin tekemään seuraavan opiskelutehtävän. Anna kullekin ryhmälle tutkittavaksi yksi seuraavista esimerkeistä, ja keskustelkaa sitten kahdesta niitä seuraavasta kysymyksestä.

Tutki seuraavia pyhien kirjoitusten kohtia ihmisistä, jotka kohtasivat vaikeita ja epävarmoja tilanteita. Etsi esimerkkejä siitä, kuinka nämä henkilöt ottivat Herran mukaan tavoitellessaan ymmärrystä.

  • Kuinka nämä ihmiset ottivat Herran mukaan oppimiseensa?

  • Millä tavoilla Herra auttoi heitä?

    Kun oppilailla on ollut riittävästi aikaa tutkia ja keskustella, kehota kunkin ryhmän jäseniä raportoimaan, mistä he keskustelivat, kertomalla vastauksensa edellisiin kysymyksiin.

  • Kuinka täydentäisit seuraavan virkkeen sen perusteella, mitä olet oppinut? Kun otamme Herran mukaan oppimiseemme, Hän voi…

    Oppilaat voisivat täydentää tämän virkkeen seuraavanlaisin tavoin: Kun otamme Herran mukaan oppimiseemme, Hän voi antaa meille ymmärrystä, jota emme olisi voineet saavuttaa omin voimin.

  • Mitä sellaista tiedät Herrasta, mikä antaa sinulle luottamusta siihen, että Hän auttaa sinua opinnoissasi?

Tapoja, joilla voit ottaa Herran mukaan oppimiseesi

  • Milloin olisi hyödyllistä ottaa Herra mukaan koulutyöhösi?

Auta oppilaita tarvittaessa miettimään vastauksia edelliseen kysymykseen. Mahdollisia esimerkkejä: läksyjä tehdessä, koetilanteissa, oppitunnilla ja koulutehtävissä tai -projekteissa. Voisit kirjoittaa oppilaiden ajatuksia taululle.

Anna sitten oppilaille seuraavat ohjeet, jotka auttavat heitä miettimään, millä tavoin he voivat ottaa Herran mukaan valitsemissaan esimerkeissä. Oppilaat voisivat suorittaa tehtävän itsekseen, pareittain tai pienryhmissä.

Kirjoita opiskelupäiväkirjasi sivulle lause Voin ottaa Herran mukaan oppimiseeni, kun… Kirjoita mahdollisimman monta ideaa siihen, kuinka ottaa Herra mukaan niihin kouluun liittyviin toimintoihin, jotka valitsit.

Kun oppilaat ovat laatineet luettelonsa, pyydä heitä kertomaan ideoitaan luokalle. Voisit laatia taululle luettelon ja lisätä siihen oppilaiden ideoita.

Tarvittaessa voisit antaa esimerkkejä ideoista: rukoile apua siihen, että muistaisit ennen kokeita, projekteja tai tehtäviä opiskelemasi asiat; ilmaise kiitollisuutesi Jumalan avusta ja Hänen antamistaan mahdollisuuksista oppia; kirjoita muistiin kokemuksia, joita sinulla on ollut, kun olet ottanut Herran mukaan oppimiseen; paastoa ja rukoile suurempaa halua oppia; aseta Jumala ensimmäiseksi varaamalla aikaa päivittäiseen rukoukseen ja pyhien kirjoitusten tutkimiseen.

  • Mitä kokemuksia sinulla on ollut, kun olet ottanut Herran mukaan opiskeluusi?

Voisit keskustelun kuluessa näyttää katkelman videolta ”Olla enemmän Kristuksessa – vertaus kaltevuuskulmasta” (aikakoodi 0.00–1.05). Tämä video on sivustolla churchofjesuschrist.org. Videolla vanhin Clark G. Gilbert seitsemänkymmenen koorumista kuvailee kokemustaan, kun hän otti Herran mukaan oppimiseensa.

Pohdi totuuksia ja toimi niiden mukaan

Voisit kehottaa oppilaita pohtimaan, millä tavoin he voivat soveltaa käytäntöön sitä, mitä he ovat oppineet siitä, kuinka ottaa Herra mukaan oppimiseen. He voisivat vastata seuraaviin kysymyksiin opiskelupäiväkirjaansa.

  • Mitä sellaista olet oppinut Herrasta tai tuntenut Häntä kohtaan, minkä vuoksi haluat ottaa Hänet mukaan oppimiseesi?

  • Minkä yhden tai kaksi asiaa voisit tehdä ja siten ottaa Herran mukaan oppimiseesi?

Voisit pyytää oppilaita kertomaan, mitä he ovat tunteneet ja oppineet. Todista totuuksista, joista olette keskustelleet, ja kannusta oppilaita työskentelemään suunnitelmiensa parissa ja toimimaan Hengeltä saamiensa vaikutelmien mukaan.