Herra johtaa kirkkoaan profeettojen ja apostolien välityksellä
Presidentti Dallin H. Oaks
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Herran työ edellyttää Herran johtamaa organisaatiota, jossa on Hänen valitsemansa ja valtuuttamansa johtajat, ja Hän ohjaa heitä tarkoitustensa toteuttamiseksi. Pyhien kirjoitusten historia osoittaa, että sellaiset johtajat ovat joko toimineet profeettana tai he ovat olleet profeettoja ja apostoleja. Tämä oli malli liiton alaisen Israelin vuosina ja ajan keskipäivänä, ja se jatkuu Jeesuksen Kristuksen palautetussa kirkossa.
Herra johtaa kansaansa organisaation avulla
Taivaallisen Isämme tarkoituksena on poikiensa ja tyttäriensä ”kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Tällä taloudenhoitokaudella Hän tekee sen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon avulla, jonka tarkoituksena on ”auttaa yksilöitä ja perheitä tulemaan kelvollisiksi korotukseen”1.
Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut, että ”kirkolle uskotun vastuun suuri ja velvoittava kolmiosainen tehtävä on ensiksi viedä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi maan kansoille, toiseksi panna tuo evankeliumi täytäntöön kirkon jäsenten elämässä ja kolmanneksi ulottaa sijaistyön avulla sen siunaukset niille, jotka ovat kulkeneet kuoleman verhon toiselle puolelle”2.
Meidän aikanamme monet näyttävät haluavan hengellisyyttä tai uskontoa, mutta ajattelevat, että he voivat saada sitä ilman mitään uskonnollista organisaatiota. Ne, jotka ajattelevat voivansa saada haluamansa vailla muodollista organisaatiota, jättävät huomioimatta sen organisaation ansiokkaasti tallennetun historian, jonka Herra Jeesus Kristus perusti varmistaakseen evankeliuminsa ja opetustensa jatkuvuuden ja tehokkuuden. Kuten vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista muistutti meille merkittävässä yleiskonferenssipuheessaan viisi vuotta sitten: ”Ajan keskipäivänä Jeesus järjesti työnsä sellaisella tavalla, jolla evankeliumi voitiin vakiinnuttaa samanaikaisesti moniin eri kansakuntiin ja erilaisten ihmisten keskuuteen.”3 Tuohon organisaatioon kuuluivat apostolit ja muut Uudessa testamentissa kuvatut virkailijat.
Miksi Herran tarkoitusten toteuttamiseen tarvitaan organisaatiota? Vaikka Vapahtajamme rakastaa ja auttaa meitä yksilöllisesti, niin Hänen tarkoitustensa toteuttamiseksi koko Jumalan lasten joukon kohdalla – etenkin Hänen liittokansansa kohdalla – Hän toimii profeettojen ja apostolien johtaman organisaation avulla.
Vain organisaation avulla voivat yksittäiset jäsenet, joita apostoli Paavali kutsui ”Kristuksen ruumiiksi” (ks. 1. Kor. 12:27), saada tarvitsemiaan tilaisuuksia saavuttaa se hengellinen kasvu, joka on heidän luomisensa tarkoitus. Ja vain organisaatio, jossa on erilaisia kykyjä ja monenlaista työtä, voi saavuttaa sen, mikä on välttämätöntä Herran työn toteuttamiseksi.
Siihen, mitä voidaan saavuttaa vain uskovien järjestäytyneiden ryhmien avulla, sisältyvät merkittävät ponnistelut köyhien auttamiseksi, evankeliumin saarnaaminen kaikkialla maailmassa sekä temppelien rakentaminen ja ylläpito. Profeetta Joseph Smith sanoi, että Jumalan tavoite kansansa kokoamiseksi on ollut ”rakentaa Herralle huone, jossa Hän [voi] ilmoittaa kansalleen huoneensa toimitukset ja valtakuntansa kirkkaudet sekä opettaa kansalle pelastuksen tien”4.
Organisaatiota tarvitaan myös, jotta toteutettaisiin Herran käsky ”olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun” (OL 38:27). Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut, ettemme me voi saavuttaa tuota yhteyttä – tuota ykseyttä – yksilöinä. ”Meidän täytyy etsiä sitä ja tulla kelvollisiksi saamaan sitä muiden kanssa. Ei olekaan yllättävää”, hän huomautti, ”että Jumala kehottaa meitä kokoontumaan, niin että Hän voi siunata meitä.”5
Yksittäisten uskovien ihmisten pitää myös kokea uskonto uskonnollisen organisaation välityksellä, koska vain sillä tavoin meitä voidaan valtuutetusti nuhdella tai rangaista synnistä ja erheestä. Tuo ojentaminen on välttämätöntä hengelliselle kasvullemme (ks. OL 136:31; 101:4–5; ks. myös Moosia 23:21–22).
Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) esitti myös yhden syyn, miksi uskonnollisten tai hengellisten ihmisten tulee järjestäytyä: ”Sillä umpimähkäinen, yksilöllinen hyvyys ei riitä taistelussa pahaa vastaan.”6
Kristus asettaa kaksitoista apostolia, Harry Anderson
Jeesuksen Kristuksen palautettua kirkkoa ohjaavat profeetat ja apostolit
Jeesuksen Kristuksen kirkon organisaatiossa täytyy olla Hänen valitsemansa johtajat, joille Hän on antanut voiman ja valtuuden julistaa tahtonsa kansalleen.
”Ette te valinneet minua”, Vapahtaja opetti, ”vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää” (Joh. 15:16). Raamatusta ilmenee selvästi, kuka valitsee profeetat ja apostolit. Vanhassa testamentissa tämä näkyy selvästi Mooseksen ja Samuelin kutsumisessa, ja Uudessa testamentissa se näkyy kahdentoista apostolin ja apostoli Paavalin kutsumisessa (ks. 2. Moos. 3; 1. Sam. 3; Mark. 3; Ap. t. 9). Nämä johtajat eivät tarjoutuneet omasta aloitteestaan, eivätkä he olleet uskovien valitsemia.
Raamattu osoittaa myös, että uskonnollisilla johtajilla täytyy olla Jumalan pappeuden valtuus. Tämän valtuuden saa henkilöltä, jolla on jo se. Raamatun kuvaukset Aaronin, kahdentoista apostolin joukkoon kuuluvien ja seitsenkymmenien kutsumisesta ja valtuuttamisesta havainnollistavat tätä periaatetta (ks. 2. Moos. 28:1–4; Mark. 3:14–15; Luuk. 10:1, 17). Pappeuden valtuus ei tullut pyhiä kirjoituksia lukemalla tai halukkuudesta palvella. Ja asettaminen, jolla pappeuden valtuus saadaan, tulee kirkon johtajilta, ja se tiedetään yleisesti (ks. OL 42:11).
Vanhassa testamentissa hengelliset johtajat olivat profeettoja. Heitä kuvataan kolmessa erilaisessa roolissa. Jotkut olivat pyhiä miehiä, jotka hoitivat profeetallista tehtävää jälkeläistensä hyväksi, kuten Abraham. Jotkut olivat johtajia, jotka käyttivät sekä poliittista että papillista valtaa, kuten Mooses ja Joosua. Useimmat hoitivat profeetallista rooliaan, joka oli riippumaton patriarkaalisesta tai poliittisesta asemasta, kuten Samuel ja Jesaja. Mormonin kirjassa kerrotaan samoista kolmesta profeettojen asemasta, kuten Lehi (patriarkka), kuningas Benjamin (poliittinen johtaja) ja Alma nuorempi (sen jälkeen kun hän jätti tehtävänsä ylituomarina) (ks. 1. Nefi 1–2; Moosia 1–6; Alma 4–5). On kuitenkin selvää, että kaikki profeetat, jotka elivät ennen Jeesusta Kristusta, kutsuivat ihmisiä parannukseen, ja ennen kaikkea he profetoivat tulevasta Messiaasta.7
Apostolin virka tulee ensimmäisen kerran esiin Uudessa testamentissa, kun Vapahtaja kutsui apostoleja järjestäessään palvelutyönsä, jotta nämä julistaisivat evankeliumia ja kastaisivat ja parantaisivat ihmisiä. Apostoli Paavali kirjoitti, että Jeesuksen Kristuksen kirkon ”perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja [sen] kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20). Jeesus kutsui myös seitsenkymmeniä ja lähetti heidät palvelemaan (ks. Luuk. 10:1, 17), ja Hän valtuutti kutsumisen muihin virkoihin, kuten papin ja opettajan virkaan (ks. Ef. 4:11).
Apostolien tärkein tehtävä kirkossa, jonka Jeesus perusti, oli pitää hallussaan pappeuden avaimia. Kun Vapahtaja lupasi apostoli Pietarille ”taivasten valtakunnan avaimet”, Hän kuvaili sitä vallaksi, jolla ”minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa” (Matt. 16:19). Toisin sanoen avaimet varmistavat taivaallisen vaikutuksen pappeuden valtuudella maan päällä valtuutettuihin tekoihin. Apostoleilla, joilla on hallussaan pappeuden avaimet, on oikeus ja vastuu johtaa ja ohjata Jumalan pappeuden ja Jeesuksen Kristuksen kirkon toimintaa maan päällä.8 Tähän sisältyy evankeliumin välttämättömien toimitusten suorittaminen ja valvonta.
Osana vastuullisia tehtäviään profeetoilla ja apostoleilla on profeetallinen velvollisuus ja lahja opettaa evankeliumin totuuksia ja lausua todistuksensa ”Kristuksen nimen erityisinä todistajina koko maailmassa” (ks. OL 107:23). He tuovat julki totuuden ja erheen ja lausuvat arvovaltaisesti: ”Näin sanoo Herra.” Presidentti J. Reuben Clark jr. (1871–1961), ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, julisti, että ”kirkon presidentin alaisuudessa, jolla on ylin voima ja valtuus, [apostoleilla] on oikeus, voima ja valtuus julistaa Jumalan mieltä ja tahtoa Hänen kansalleen”9.
Isän ja Pojan palvelijoina apostolit ja profeetat opettavat ja antavat neuvoja Pyhän Hengen ohjaamina. Heillä ei ole mitään muuta halua kuin puhua sitä, mikä on totta, ja kannustaa kaikkia kulkemaan tietä Jumalan siunauksiin, mukaan lukien Hänen korkeimpaan päämääräänsä kaikille lapsilleen: iankaikkiseen elämään, joka on ”suurin kaikista Jumalan lahjoista” (OL 14:7). Heidän ääneensä voi luottaa.
Presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on sanonut: ”Nykyajan maailmassa, missä televisio- ja radiotoimittajat syytävät 24 tuntia vuorokaudessa ristiriitaisia mielipiteitä, missä markkinoijat kilpailevat kaikesta alkaen rahoistasi aina siihen, kuinka äänestät, on yksi selkeä, saastumaton, puolueeton ääni, johon voi aina luottaa. Ja se on elävän profeetan ja apostolien ääni. Heidän ainoana vaikuttimenaan on ’sielunne ikuinen hyvinvointi’ (2. Nefi 2:30).”10
Apostolien ja profeettojen opetusten kuulemisessa on sekä siunaus että suuri vastuu. Siunaus on saada vaivattomasti kuulla, mitä Herra haluaisi meidän kuulevan. Vastuu on, että tämä Herran opetusten kuuleminen tekee meistä tilivelvollisia noiden opetusten kuulemisen ja noudattamisen suhteen. Valitettavasti jotkut uskovat ihmiset epäonnistuvat tässä vastuussa. Ei ole siis ihme, että monet maailmassa torjuvat sen, että Jumala antaa apostoleille ja profeetoille valtuuden ja innoitusta puhua nimessään. Vieläkin useammat torjuvat profeetat ja apostolit, koska he kieltävät Jumalan olemassaolon tai ehdottoman oikean ja väärän olemassaolon.
Onneksi monet tekevät valinnan uskoa ja noudattaa profeettojen opetuksia. He saavat luvatut siunaukset. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut näin: ”Jumalan kauan voimassa ollut malli opettaa lapsiaan profeettojen välityksellä vakuuttaa meille, että Hän siunaa jokaista profeettaa ja että Hän siunaa niitä, jotka noudattavat profeetallisia neuvoja.”11
Kuvitus Josephista ja apostoleista Dan Burr
Profeetat ja apostolit toimivat neuvostoina
Herra johtaa kirkkoaan profeettojen (monikko) ja apostolien (monikko) välityksellä, kun nämä toimivat neuvostoina. Tästä on monia esimerkkejä.
Herra kutsuu yhden profeetan aloittamaan uuden taloudenhoitokauden. Kun sitten uusi palautus etenee ja kehittyy, ryhmälle ilmoitetaan oppi ja menettelytapoja ja apostolit ja profeetat opettavat niitä organisaation avulla. Näin palautetun kirkon edetessä ja kehittyessä tällä viimeisellä taloudenhoitokaudella Herra ilmoitti, että sen tärkeimmät tehtävät ja vaikeimmat tapaukset tulee päättää ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin neuvostona (ks. OL 107:78–79). Siellä jokainen päätös ”täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä” (OL 107:27). Muutoin niillä ei olisi ”oikeutta samoihin siunauksiin kuin kolmen presidentin päätöksillä oli muinoin” (OL 107:29).
Kaikki tämä osoittaa Herran ohjaavan, että Hänen kirkkoaan on hallittava apostolien ja profeettojen neuvostojen avulla. Tämä suojelee ja edistää ykseyttä, joka on välttämätöntä Herran kirkossa.
”Tämän työn alussa Herra ilmoitti, että Hänen kirkkonsa ylipappeuden ja koko kirkon johdossa tulee olla kolme ylipappia”, opetti presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) yleiskonferenssissa, jossa hänet hyväksyttiin kirkon presidentiksi.12 Hän vahvisti kolmen ylipapin tärkeyden presidenttikunnassa julistamalla, että ”on väärin, että yksi mies käyttäisi kaikkea valtuutta ja presidenttiyden voimaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa”13. Hän lisäsi: ”Herra ei koskaan tarkoittanut, että yhdellä miehellä olisi kaikki valta, ja siitä syystä Hän asetti kirkkoonsa presidentit, apostolit, ylipapit, seitsenkymmenet [jne.].”14
Viittaus monikkoon profeettojen ja apostolien kohdalla on myös huomattava tässä tutussa presidentti Joseph Fielding Smithin (1876–1972) opetuksessa: ”On yksi asia, jonka tulee olla äärimmäisen selkeänä meidän mielessämme. Sen enempää kirkon presidentti kuin ensimmäinen presidenttikunta tai ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista neuvosto yhdessä eivät koskaan johda pyhiä harhaan eivätkä lähetä maailmalle neuvoja, jotka olisivat Herran mielen ja tahdon vastaisia.”15
Jotta jostakin tulee Jeesuksen Kristuksen kirkon virallista oppia, apostolien ja jopa profeettojen yksittäiset opetukset täytyy vahvistaa muiden apostolien ja profeettojen hyväksymismenettelyllä. Tätä havainnollistetaan Raamatussa apostolien hyväksymismenettelyssä, kun Pietari kertoi ilmoituksestaan viedä evankeliumi pakanoille (ks. Ap. t. 11:1, 18). Niin ikään kun kiista ympärileikkauksen tarpeesta tuotiin apostolien eteen, Pietari muistutti heille, miten tärkeä oli hänen saamansa ilmoitus, ja sitten neuvosto hyväksyi sen ja kiista ratkaistiin kirkolle lähetetyllä vahvistavalla kirjeellä (ks. Ap. t. 15).
Samalla tavoin palautetussa kirkossa oppia ei voi julistaa viralliseksi opiksi, ennen kuin koko kirkko on hyväksynyt sen yhteisellä suostumuksella (ks. OL 26:2; 28:13). Tämä periaate ilmoitettiin vuonna 1830, ja se on ollut siitä asti käytössä.16 Tämä menettely, jota luopumukseksi kutsutulla ajanjaksolla olleissa kirkoissa ei noudatettu, suojelee evankeliumin totuuksia muuttumiselta ja yksittäisten ihmisten ajatusten tai yksilöllisten mielipiteiden vaikutukselta.
Lopuksi, välttämätön yksimielisyys opista eri johtajien kesken varjeltuu kauan voimassa olleen säännön turvin, että yksittäisille apostoleille tai muille auktoriteeteille esitetyt kysymykset opista tai menettelytavasta, jota ei ole selkeästi määritelty pyhissä kirjoituksissa tai käsikirjoissa, osoitetaan ensimmäiselle presidenttikunnalle (ks. OL 124:126).17
Profeetat ja apostolit todistavat Jeesuksesta Kristuksesta
Palvelutyönsä aikana profeetta Joseph Smith opetti näin: ”Samoin kuin Jumala hallitsi Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia perheinä ja Israelin lapsia kansana, niin meidänkin on kirkkona oltava Hänen ohjauksessaan, mikäli haluamme menestyä, säilyä ja saada tukea.”18
Tässä artikkelissa on kuvattu, kuinka Herra on tehnyt työtään kautta aikojen ja kuinka tämä malli ja toimintatapa jatkuvat omana aikanamme. Kuten apostoli Pietari opetti: ”Hänestä [Kristuksesta] kaikki profeetat todistavat” (Ap. t. 10:43). Meidän aikanamme Herra jatkaa työnsä tekemistä profeettojen ja apostolien välityksellä, jotka ovat valtuutettuja toimimaan Hänen nimessään Hänen työnsä tekemiseksi, jotta ihmisen iankaikkinen elämä toteutuisi.